Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (9186)
^ kukaan ei tainnut kehottaa Virveä käyttämään kirjastoa. Saahan sitä ihmetellä toisen moraalia jossa itse nyhdetään irti kaikki ilmainen mikä vain mistään lähtee ja maksetaan kaikesta niin vähän kuin ikinä mahdollista, eikä ikinä olla valmiita antamaan mitään takaisin.
Hitsit että minusta tuo arkku missä Virve yöpyy on ahdistava. Jopa tiny Virve joutuu nukkumaan vinottain kun Ikea-kassi vie niin paljon tilaa ettei mahdu suorana makaamaan. 😳 No tärkeintä tietenkin että Virve tykkää.
Toisaalta myös ihmettelen, että miksi Virve yöpyy tuolla kun se maksaa kymmenen euroa yöltä. Bangkokissa siistissä hostellissa voi yöpyä myös viitosella yö, jos haluaa nimenomaan superhalpaa.
Hihhihhii, kyllä on hassunhauskaa pussy poweria laittomat seksishowt, jossa seksityöntekijät yleisön edessä työntävät mitä esineitä milloinkin sisäänsä.
Siis voi yök.
"Virve on myös viettänyt useita kertoja viikkoja putkeen hautautuneena majoitushuoneeseen ja ylenkatsoo niitä tavan tallaajia siitä että he ovat nähneet ja kokeneet asioita."
Joskus ihmettelin Virven puuduttavaa tapaa jankata samoja asioita kerrasta toiseen. Mutta toisaalta nyt sen ymmärränkin. Virve on satoja kertoja kertonut, että ymmärtää täysin miksi lomareissailijat haluavat kokea paljon lyhyessä ajassa. Hän on kuitenkin reissun päällä pysyvämmin, jolloin ei hae kohteilta samoja asioita kuin normi turret.
Täällä tuo kääntyy siten että kylläpä Virve luulee olevansa parempi ja ylenkatsoo ihmisiä jotka etsivät elämyksiä. Ei vattu, välillä mietin, että käyvätkö ihmiset oikeasti näin hitaalla vai onko asioiden tahallaan väärinymmärtäminen näin yleistä. Toki Virveä saa kritisoida mutta täällä vääntyy yö päiväksi ja päivä yöksi suurimmassa osassa kirjoituksia, joten aika puuduttava alkaa olla tää ketjukin.
^Ja eikun Moi Virve kommenttia odottamaan :D
^ Sä olet ymmärtänyt väärin. :D Virven elämä koostuu kävelystä, paikallisbussilla ajelusta, halpojen smoothieiden nielemisestä, Duolingon hakkaamista monta tuntia päivässä ja tekoälyllä tehtäviä kirja-arvosteluja kirjoista joita ei ole lukenut.
Tuohan on kokonaisuutena syrjäytyneen ihmiseen elämää, tekipä sitä sitten Kihniössä tai missä tahansa maailmalla.
Voihan pingpog banana, miten Virve ajautuu aina tietyn väliajoin prostituoitujen keskelle :"D
Lomareissaajat haluavat kokea paljon lyhyessä ajassa, Virve taas ei yleensä halua kokea mitään (uutta / ulkomaailmassa) pitkässäkään ajassa .
Ja tuttuja smoothieitakin juodaan vain niissä maissa joissa ne ovat tarpeeksi halpoja, alkoholijuoma (1 kpl) erovitutukseen taas saatiin parin kuukauden viiveellä, kun Malesiassa olisi tullut liian kalliiksi. Tätä on taloudellisesta vapaudesta nauttivan itsenäisen naisen elämä .
Siis Virvehän nimenomaan ei juurikaan tee tai koe mitään uutta, matkailustaan ja pitkästä majoitusajasta huolimatta. Silti käy samat torit ja ostarit, ja hengaa hotellin altaalla monta kuukautta. Silloin vaan menee vaikka jonnekin päiväreissulle tutustumaan uusiin paikkoihin jos joku muu on reissun järjestänyt. Mutta tosiaan tehkööt elämällään mitä huvittaa ja käyttäköön aikansa miten haluaa, mutta en tiedä mahtaako kiikkustuolissa sitten mietityttää miksi ei tutkinut paikkoja enempää. Virve ei vaan oikein ymmärrä miksi ihmisiä yleensä kiinnostaa tutustua nähtävyyksiin, luonnonihmeisiin tai kulttuuritarjontaan, koska Virven tutkailut liittyvät vain ostoskeskuksiin.
Vierailija kirjoitti:

Ostoskeskuksiin indeed ja onhan se suurin luonnonihme Virven oma mieli 🤭. Nähtävyydeksi käy pitkäaikaismajoittujien yhteiset tilat hotellilla (poreallas on muuten ihanan lämmin!) ja Virvehän on itse oman elämänsä kulttuurituottaja; tanssi- ja karaokesessioita ilmaiseksi niin paljon kuin sielu sietää 💃.
^ Kulttuurintuottamisesta puheenollen, joskus menneillä vuosikymmenillä oli pirkkaniksinä säästää tuhansia maalaamalla itse omat taulunsa. Virve on vienyt tuon astetta pitemmälle ja laulaa itse oman musiikkinsa. 😂 Ai niin ja onhan hän myös kirjoittanut itse kirjansa.
Vierailija kirjoitti:
Siis Virvehän nimenomaan ei juurikaan tee tai koe mitään uutta, matkailustaan ja pitkästä majoitusajasta huolimatta. Silti käy samat torit ja ostarit, ja hengaa hotellin altaalla monta kuukautta. Silloin vaan menee vaikka jonnekin päiväreissulle tutustumaan uusiin paikkoihin jos joku muu on reissun järjestänyt. Mutta tosiaan tehkööt elämällään mitä huvittaa ja käyttäköön aikansa miten haluaa, mutta en tiedä mahtaako kiikkustuolissa sitten mietityttää miksi ei tutkinut paikkoja enempää. Virve ei vaan oikein ymmärrä miksi ihmisiä yleensä kiinnostaa tutustua nähtävyyksiin, luonnonihmeisiin tai kulttuuritarjontaan, koska Virven tutkailut liittyvät vain ostoskeskuksiin.
Tää kuulostaa taas niin autismin kirjolta ettei voi enempää kuulostaa siltä. 😅 ostoskeskukset ja penninvenytys on ehkä ne Virven erikoiskiinnostuksenkohteet. Jos on autismin kirjolla niin sitten nimenomaan kaikki uusi ja yllättävä kuormittaa pahasti. Saatan toki olla väärässä kun en Virveä tunne. Päällimmäinen diagnoosi silti bipo, luulisin.
Vierailija kirjoitti:
Hihhihhii, kyllä on hassunhauskaa pussy poweria laittomat seksishowt, jossa seksityöntekijät yleisön edessä työntävät mitä esineitä milloinkin sisäänsä.
Siis voi yök.
Vitsit että tää on itsekäs ja sekaisin. Nuo naisparat tekevät tuota koska on pakko henkensä pitimeksi. Tuo on vaarallista ja tuossa kulttuurissa nöyryyttävää naisille.
^ Eiköhän se ole nöyryyttävää ja väärin joka ikisessä kulttuurissa, väittipä joku oman elämänsä of-tähti mitä tahansa. Oksettavaa miten joku voi vain naureskella tuollaiselle.
On tuo hauskempaa kuin teidän tylsä paska elämä mammat.
Vierailija kirjoitti:
Hihhihhii, kyllä on hassunhauskaa pussy poweria laittomat seksishowt, jossa seksityöntekijät yleisön edessä työntävät mitä esineitä milloinkin sisäänsä.
Siis voi yök.
Onko tää nyt sitten Virven autismia, sivistymättömyyttä, täydellistä tilannetajuttomuutta vai huonoa huumorintajua, mahdotonta tietää, mutta hankala kuvitella ketään vastaavaa "vaikuttajaa" hihittelemässä tällaiselle. Tuli mieleen Juliaihminen (en seuraa) kun hänkin on rahasta paljon kirjoittanut, hänellä samaan aikaan stooreissaan yhteiskunnallista asiaa vammaisten syrjinnästä kun Virve hekottelee näille ping pong -jutuille. Jos Virven perhe ja läheiset hänen someaan seuraa, niin kommentoivatkohan sisältöä ikinä kriittisesti, vai kokevatko yhtä hauskoiksi tällaiset "pussy poweria parhaimmillaan" läpät.
Vierailija kirjoitti:
Voihan pingpog banana, miten Virve ajautuu aina tietyn väliajoin prostituoitujen keskelle :"D
Toivottavasti tämä ei ollut listauksena korsolaisuuteen 😂
Nyt on käyty kävelemässä jotain autotien reunaa alueella jossa ei liiku ketään muita, kyllä Virvekin retkeilee!
Virve kertoo että haluaa täysin uniikkeja kokemuksia, eikä siksi halua käydä esim nähtävyyksillä tai ota suosituksia vastaan. Senpä takia parasta onkin kävellä autotien reunoja jossain valtatien laidalla!
En ymmärrä tuota mentaliteettia. Onhan siellä valtatielläkin ihmisiä kulkenut eikä kokemus siten ole mitenkään täysin uniikki. Virve vaan inhoaa niin syvästi turisteja/lomalaisia, että ei vaan halua tutustua mihinkään ns nähtävyyteen joka voisi siis olla vaikka temppeli. Sen sijaan Virve käy ostareilla, viihtyy täysihoitolahotellissa (uniikkia??), tai tykkää täysin feikistä disney-tyyppisestä kaupunginosasta (jossa toki asuu ihmisiä, mutta turismia varten kehitetty).
Eli siis summa summarum: ei mitään logiikkaa. Mutta joku ihmeellinen turisti-inho vaikka itse tekee täysin turistiasioita joita esim minä en ikinä tekisi lomillani :D
Kertokaa myös toki että mistä se tuolla maailmalla lainaisi kirjansa edes sieltä kirjastosta. :D Toki voi olla käyttöoikeuksia erinäisiin e-kirjoja lainaaviin kirjastoihin ihan kuin meillä muillakin eli käytännössä lataa ja lukee ilmaiseksi.