Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7825)
Nyt on shopattu. Yleensä tässä vaiheessa, muutama päivä ennen lähtöä, lasketaan tavaroita hiuslenkkejä myöten ja stressataan, mahtuvatko ne käsimatkatavaroihin. On kyllä tapahtunut todella isoja muutoksia viime viikkoina.
Tottakai Virve on mennyt päätyyn asti noilla netflix and chill treffeillään. Tyyppi joka käy noin ylikierroksilla ei suotta estele, varsinkin jos mies lähtenyt läiskimään. Ihan peruskauraa bipo-piireissä.
Virvellä on kai reissussa mukana tasan kaksi sormusta eli kihla- ja vihkisormus. Nyt on niistä toinen laitettu takaisin sormeen. Ainoat korvakorut on jätetty jonkun miespuolisen frendin luo, eikä niitä enää voinut pyytää takaisin. Virve osti sitten uudet. Ja jonkun toisen miespuoleisen frendin kanssa keskustellaan pussy powerista kaiken aikaa.
Eikö Virvellä nyt yhtään välähdä, että hänelle kaiken aikaa ehdotellaan epäsuorasti seksiä? Frendi joka ilmoittaa haluavansa uimaan ja olevansa jo uimahoususillaan? frendi jota Virve hieroo ja frendi voihkii nautinnosta? Frendi jonka kanssa keskustellaan pitsin ja silkin merkityksistä naisten alusvaatteissa? Frendi joka tulee yöksi katsomaan videoita Virven sänkyyn? Frendit jotka haluavat tarjota illallisia ja kahveja, esitellä tunnelmallisia kahviloita? frendi joka haluaa toistuvasti puhua pussy powerista?
Universumilta tulee kyllä mitä eksoottisimpia kuviteltuja merkkejä, mutta frendit voisivat vaikka läiskiä mulukulla ja Virve miettisi vaan että tarkoittaako jokerikortti että on narri 🤣 Voisiko mitenkään olla että niitä kortteja on viime päivinä löytynyt neljä eikä koskaan sitä ennen siksi, että se myrsky on lennättänyt naapurustosta jonkun korttipakan - vai onko kyseessä sittenkin Virvelle suunnattu taivaallinen salamerkki? 🤣
Vierailija kirjoitti:
Nyt on shopattu. Yleensä tässä vaiheessa, muutama päivä ennen lähtöä, lasketaan tavaroita hiuslenkkejä myöten ja stressataan, mahtuvatko ne käsimatkatavaroihin. On kyllä tapahtunut todella isoja muutoksia viime viikkoina.
Jospa se universumi taas johdattaa ja Virve saa sisäisen tunteen jonka avulla jostain liikkeestä löytyy juuri hänelle tarkoitettu matkalaukku. Se on varmaan räikeän värinen ja siksi halpa. Ei ku just se mitä Virve haluaa eli oranssi ja edullinen.
Tuo "merkkien" pohtiminen (kaduilta löydetyt pelikortit jne) voisi olla sellaista ihan hauskaa hulluttelua kenelle tahansa satunnaisesti, mutta Virvehän lähtee tähänkin tietenkin mukaan 110%:sesti ja uskoo ilmeisen kritiikittömästi kaikenmaailman pseudotieteellisiin selityksiin joita hakukone korttien merkitykselle ensimmäisenä antaa 🙄.
Ja on alkanut lukea näitä "ennusmerkkejä" ja "universumin ohjausta" nyt aivan kaikkialta, vaikuttaa tosiaan olevan totaalisen hukassa oman identiteettinsä kanssa kun ihan muutaman päivän välein tuntuu nyt tulevan näitä jättimäisiä ja elämää mullistavia oivalluksia 🙄. Toki en sinänsä ihmettele kun on tosiaan vuosikausia elänyt todella eristäytynyttä ja suppeaa elämää, niin varmasti nämä frendit nyt sitten ovat avanneet vähän maailmaa, tai sitten vaan tosiaan hypomaniaa pukkaa.