Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7400)
Oi, olinkin unohtanut tämän ketjun olemassaolon. Ei siitä joulukalenterista sitten tullutkaan minkäänlaista kohua jälkikäteen? Ilmeisesti suurin osa sitten olikin tyytyväisiä siihen.
Vierailija kirjoitti:
Oi, olinkin unohtanut tämän ketjun olemassaolon. Ei siitä joulukalenterista sitten tullutkaan minkäänlaista kohua jälkikäteen? Ilmeisesti suurin osa sitten olikin tyytyväisiä siihen.
No oli se päätynyt iltasanomien toimittajan hampaisiin (voisin vaikka veikata että täältä oli luettu tätä ketjua myös) ja ilmeisesti niitä arvosteluja oli tullut kaupan sivuille (jossa en käy). Ihan hyvähän se on jos tekevät fiksummin ensi vuonna tämän homman.
Minä olin erittäin tyytyväinen lookfantastic.comin kalenteriin :)
"Tämän kysymyksen heittävät tavallisesti ne, jotka eivät ole täysin syventyneet blogiini".
Voi luoja mikä tyyli... En ole mikään vakilukija, enkä aio jatkossakaan syventyä Virven suunnattoman syvällisiin ja älyllisesti kunnianhimoisiin arvioihin lumenen markettirasvojen kosteuttavuudesta. Onpa uskomattoman ärsyttävä kirjoittaja XD
Vierailija kirjoitti:
Oi, olinkin unohtanut tämän ketjun olemassaolon. Ei siitä joulukalenterista sitten tullutkaan minkäänlaista kohua jälkikäteen? Ilmeisesti suurin osa sitten olikin tyytyväisiä siihen.
No ei kukaan ole tyytyväinen tuohon. Itse yritän unohtaa koko asian kun ärsyttää niin paljon. Ja jeesus mikä määrää tuosta tuli roskaa. Purkaessa ärsytti vielä enemmän kun tuo kalenterin valheellinen tyhjä tila oikein realisoitui ja huomasi että paino koostui pelkästä roskasta. Siinä taisi olla jotain vanerintapaistakin seinämissä tuomassa lisäpainoa.
Haluaisin nähdä sen ihmisen joka on täysin syventynyt Virven blogiin.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin nähdä sen ihmisen joka on täysin syventynyt Virven blogiin.
Hän on varmaan täysin heleytynyt.
Torissa on lukuisat Eeva Atling -rannekorun myynnissä 50-100 euron hintaan. En maksaisi tuosta vitosta enempää, on harvinaisen ruma Efvan koruksi...
Nyt on useassa blogissa käyty joulukalenteri läpi. Osa sanoo aika suoraan, mitä ajattelee, mutta osa yrittää etsiä kaunista sanottavaa kieli keskellä suuta. Varauksetta kalenteria ei kehu kukaan eikä sano sen olevan hintansa arvoinen.
Ihan varmasti Virve seuraa tätä keskustelua. Enkä kyllä yllättyisi, vaikka olisi osallistunutkin.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on useassa blogissa käyty joulukalenteri läpi. Osa sanoo aika suoraan, mitä ajattelee, mutta osa yrittää etsiä kaunista sanottavaa kieli keskellä suuta. Varauksetta kalenteria ei kehu kukaan eikä sano sen olevan hintansa arvoinen.
Joo, ihan mielenkiintoisia postauksia.. kun eleven on varmasti monelle bloggaajalle haluttu yhteostyökumppani, niin ei "voi" lytätä kalenteria, mut toisaalta oman uskottavuuden takia ei voi ihan silmittömästi hehkuttaakaan. Näiden poistausten kommenteissa onkin sitten suorasukaisempi meno.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua ärsyttää se, että blogissa toistetaan muutamia ilmaisuja jatkuvasti. Ihosta tulee "Täyteläisen kosteutettu", mutta "iho ei jää klähmäiseksi". Argh!
Joo ja kaikki on niin "ravitsevaa" ja se ja se tuote jättää ihon ihanan "ravituksi". Voisi pitää jonkun juomapelin blogia lukiessa.
Elä hemmetissä, saat alkoholimyrkytyksen parin sivun jälkeen!
Virve, kun selvästi seuraat tätä ketjua, niin tässä toiveita postauksista: mihin vain pari kertaa käyttämäsi voiteet yms. tuotteet päätyvät? Roskikseen? Ja sitten toinen juttu : Mietitkö koskaan, mitä kemikaaleja elimistöön imeytyy tuosta valtavasta kosmetiikkamäärästä? Hesarissa oli pari vuotta sitten otettu muutamalta julkkikselta verikokeet, joista tutkittiin heistä löytyviä kemikaaleja. Muistaakseni Heidi Hautalalla oli vähiten kemikaaleja veressä, ja tämä selittyi sillä, että ei juurikaan shampoota enempää käyttänyt kosmetiikkaa ja myös ravinto oli prosessoimatonta ja luomupainotteista. Paula Vesala ja Mira Luoti saivat hurjia lukemia.
Minä haluan postauksen joulukalentereista ! Hän on jo käynyt läpi vuoden 2017 parhaat meikit, parhaat hoitotuotteet ja parhaan korea-kosmetiikan. Niin vielä postaus vuoden 2017 parhaasta joulukalenterista, kiitos. T. Henkilö, jonka mielestä elevenin kalenteri oli todellinen farssi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt on useassa blogissa käyty joulukalenteri läpi. Osa sanoo aika suoraan, mitä ajattelee, mutta osa yrittää etsiä kaunista sanottavaa kieli keskellä suuta. Varauksetta kalenteria ei kehu kukaan eikä sano sen olevan hintansa arvoinen.
Joo, ihan mielenkiintoisia postauksia.. kun eleven on varmasti monelle bloggaajalle haluttu yhteostyökumppani, niin ei "voi" lytätä kalenteria, mut toisaalta oman uskottavuuden takia ei voi ihan silmittömästi hehkuttaakaan. Näiden poistausten kommenteissa onkin sitten suorasukaisempi meno.
On ollut hauskaa seurata eri bloggaajien kalenteripostauksia ja sitä, kuinka bloggajat yrittävät kieli keskellä suuta kirjoittaa niin, että postaus miellyttäisi eleveniä yhteistyökumppanina ja Virveä blogikollegana/ystävänä, mutta myös oma uskottavuus lukijoiden keskuudessa säilyisi.
Moumou joka sai kalenterin ilmaiseksi kehuu tietysti kalenteria uusimmassa postauksessa. Ei ymmärrä miksei ihmiset tykkää kokeilukokoisista tuotteista koska 145 euroa on kuulemma ok maksaa yllätyksellisyydestä ja jännityksestä...

Moukku nyt tunnetusti kehuu ihan mitä tahansa, kunhan ilmaiseksi saa.
Onko kalenteria julkisesti kehunut kukaan sellainen, joka olisi sen omalla rahalla ostanut?
Miksi Virve ei maininnut kalenterihehkutuspostaustaan viime vuoden luetuimmissa? Olen aika yllättynyt ja täysin heleytynyt jos se ei niihin olisi lukeutunut.
Torissa on Efvan korut myynnissä. Kuka ostaa? Ei kukaan... 😂
Vierailija kirjoitti:
Torissa on Efvan korut myynnissä. Kuka ostaa? Ei kukaan... 😂
Virve sanoo: "sen voi antaa helposti lahjaksi, jos ei tykkää tai vaikka myydä, niin saa omansa takaisin."
Oletko koskaan käynyt Aasiassa? Suurin osa tavallisista ihmisistä on ihan samanlaisia lipeäkalanaamaisia ihmisiä kuin me tavalliset suomalaiset. Kaduilla ei tule vastaan vain K Pop -nukkeja ja prinssejä.
Suurin osa esim. korealaisista kertoo mielellään sinulle, että nämä 7- tai 12-vaiheiset rutiinit ovat lähinnä myytti, eikä monikaan noudata niitä orjallisesti. Jos se kosteuttava nestemäinen naamioemulsiotippa ei ehdikään kasvoille alle 3 sekunnin, kasvosi eivät heti veltostu eikä maailma romahda. Tykkään itsekin aasialaisista tuotteista ja innovaatioista, mutta pakkomielteinen kaiken vastaaottaminen, testaaminen ja uskominen on vaan tyhmää.