Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7403)
Vierailija kirjoitti:
Mulla tulee korvista ulos toi täyteläisen kosteuttava
Kunhan vaan ei ole klähmäistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tulee korvista ulos toi täyteläisen kosteuttava
Mulla taas pursuaa ulos se kuuluisa korealainen kosmetiikka. Ja kangasnaamiot.
Ei tunnu oikein vastaaan blogissa pidempiin kysymyksiin enää...
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu oikein vastaaan blogissa pidempiin kysymyksiin enää...
Tai oikeastaan mihinkään kysymyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu oikein vastaaan blogissa pidempiin kysymyksiin enää...
Tai oikeastaan mihinkään kysymyksiin.
Mutta varmaan joka postaus päättyy edelleenkin aina ja varmasti kysymykseen?
Oletteko jo kokeilleet xyx:n uutta, heleyttävä naamiota? Mitä piditte siitä? Mitä ajatuksia heräsi? Kommentoikaa jo prkle?
Tulisikohan kommentteja useammin, jos blogissa esiteltäisiin välillä sellaisiakin tuotteita, joita on kohtalaisen helposti saatavilla tavarataloista tai kivijalkaliikkeistä (eikä vain Koreasta tilaamalla tai nimeltämainitsemattoman ruotsalaisen nettikaupan linkin takaa)?
Miksi te luette sitä blogia, jos se on teidän mielestä noin hirvee?
Virve-täti kertoo meneillään olevan yhteishaun kunniaksi estenomiopinnoista. Muistakaa nyt sitten, että estenomi on kosmetiikan myynnin, lainsäädännön ja kemian yleiserikoisasiantuntija, joka on perehtynyt kaikkeen, vaikka ei silleen varsinaisesti kunnolla mihinkään. Tutkinnon virallinen englanninkielinen käännös ei tee oikeutta tutkinnon monipuoliselle sisällölle, joten kannattaa sorvata parempi itse, jos mielii hohdokkaalle ja heleyttävälle kv-uralle, neuvoo Virve. (Ehkä tässäkin voisi hyödyntää bloggaajakavereiden osaamista)
^^Vakiintuneen käännöksen käyttäjän vaarana on, että urapolku jää klähmäiseksi!
Ei tuo Virven kirjoitus nyt varsinaisesti vakuuttanut siitä, että estenomit olisivat jotenkin tarpeellisia tai välttämättömiä olentoja työmarkkinoilla. Lähinnä syntyi mielikuva, että jokaiseen hommaan, johon estenomin voisi palkata, on olemassa joku joka koulutuksensa puolesta on osaavampi ja asiantuntevampi keskityttyään johonkin tiettyyn ydinalueeseen.
Onko tälle tehty kasvoihin jotain pysyvämpiä muutoksia vai miksi etenkin huulet ja muu suun ympäristö on alkanut näyttää jotenkin kummalliselta? Etenkin tässä uusimmassa ripsiväripostauksessa näyttää todella erikoiselta. Voihan tuo tietenkin johtua jostain uudesta poseeraustyylistä, josta tällainen klähmäinen perusmimmi ei ole vain tietoinen.
^^ Virvellä on kuvissa yksi ilme käytössä kerrallaan, joten veikkaan uutta opeteltua poseerausta. Aikaisemmin hänellä oli se maaninen irvistyshymy ja sitä ennen korviin valahtaneen naaman kausi, kun kuvat otettiin jostain syystä sängyssä makuullaan. Nyt sitten vaihteeksi muikistellaan.
Hauskaa tässä on, että Virve ei saa kosmetiikkalähetyksiä Thaimaaseen, koska joutuisi lunastamaan niitä kalliilla. Kertoi jossain postauksessa että n. 40€/paketti. Elevenin tuotteiden sijaan Virve esittelee nykyään Essencen meikkejä :D
Blogin ulkoasu on näköjään muuttunut, Virve bloggaa nykyisin terve.fi-sivun alla.
En ole pitkään aikaan käynyt siellä kun edellisellä kerralla luin "aasialaisten taikauskohömpästä" ja se pisti kiristelemään hampaita niin kovasti. Siitä kun kuulsi läpi sellainen ylimielinen länsimainen "enhän minä voisi koskaan uskoa tuollaisiin esi-isien palvomisiin ja henkiin" henki, ihan samanlainen kuin vanhemmalta sukulaistädiltä Kanarian saarilla "ei täällä ole vielä niin kehittyneitä ruokakauppoja kuin Suomessa".
Varsinkin kun suomalaisten usko tonttuihin ja muihin on ihan parin sukupolven takana ja aika moni pakana nykyisin uskoo näihin asioihin. Heille kyse ei ole vanhanaikaisesta, tyhmien ihmisten taikauskohömpöttelystä vaan kyse on uskonnosta ja elämänfilosofiasta jonka soisi nauttivan samaa kunnioitusta kuin muidenkin uskontojen.
Tarkoituksella siinä jutussa ei varmastikaan tuollaista sävyä ollut, mutta jotenkin rivien välistä henki sellaista selittelyä.
Miksi blogin nimi on edelleen Ostolakossa, jos bloggari esittelee jatkuvasti uusia ostamiaan tuotteita?
Voi arse minkä teki, sai sit minutkin hurahtamaan Korea-kosmetiikkaan vaikka mua lähinnä ärsytti Virven Korea-hehkutus :'D Mutta tilasin iHerbista Mizonin tuotteita koska ne oli siellä yli puolet Elevenin hintoja halvempia, joten ei ollut vaikea sillä hintaa ottaa kokeiluun jotain uutta.
Eleven on kyllä pirun kallis, ostin juuri Cocopandasta Joicon K-pak tehohoidon alehintaan 13€, niin se sama koko on Elevenillä 40€! :O
Yksittäispakatut naamiot ja muu kertakäyttökrääsä ei ole mitenkään ekologista.
Mä löysin tuon blogin tämän haukkumisketjun kautta, menin katsomaan mistä on kyse ja jäinkin koreakosmetiikan ystävänä vakkarilukijaksi. Olen saanut sieltä hyviä tuotevinkkejä ja seuraavalla Bangkokin reissulla aion hyödyntää Virven ostospaikkapostauksen vinkit.
Vierailija kirjoitti:
^^ Virvellä on kuvissa yksi ilme käytössä kerrallaan, joten veikkaan uutta opeteltua poseerausta. Aikaisemmin hänellä oli se maaninen irvistyshymy ja sitä ennen korviin valahtaneen naaman kausi, kun kuvat otettiin jostain syystä sängyssä makuullaan. Nyt sitten vaihteeksi muikistellaan.
Tämä sama ilme on ärsyttävä, mutta sillä hämmästyneellä ilmeellä saa esim. rypyt häivytettyä, vaikka muka hymyilee. :) Katosta tuleva valaistus on varmasti edullinen kasvoille.
Ilman meikkiä ja tavallisella ilmeellä on ihan eri näköinen, joten hänellä meikki todellakin tuo ns. kasvot esiin.
Mulla tulee korvista ulos toi täyteläisen kosteuttava