Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7400)
Nyt on Iltasanomien joulukalenteriarvosteluissakin haukuttu Eleven flopiksi
Minäkin huomasin tuon IS artikkelin. Ja facessa näkyi myynnissä ankkurikorukin 85:lla eurolla 😂
Noita ankkurikoruja on myynnissä myös Torissa useampia.
Missä viipyy Virven postaukset joulukalenterei sta? Hänellä kun oli ainakin Lumenen, Lookfantasticin ja Elevenin kalenterit. Muita blogeja kun olen seurannut, niin monet ovat avanneet aina useamman kalenterin luukut ja arvioineet sisältöä. Kukaan ei ole ylistänyt elevenin kalenteria, lähinnä on kommentoitu tuotteiden pientä kokoa verrattuna kalenterin massiiviseen pakkaukseen ja sitten noita floppiluukkuja, joissa koru ja kassi. Lookfantastic kalenteria on kehuttu paljon.
Minua ärsyttää se, että blogissa toistetaan muutamia ilmaisuja jatkuvasti. Ihosta tulee "Täyteläisen kosteutettu", mutta "iho ei jää klähmäiseksi". Argh!
En ihmettele yhtään, vaikka Virve valittelee, että välillä on finnejä ja iho on herkkä. Ei kai se nyt ihmekään ole kun ihoa koko ajan voidella ja rassataan foreolla ja ties millä. Jos iltaisinkin iholle vedetään 14 tuotetta.. Kokeilisi joskus vähän kevyempää otetta, voisi ihokin rauhoittua.
Vierailija kirjoitti:

Joo ja kaikki on niin "ravitsevaa" ja se ja se tuote jättää ihon ihanan "ravituksi". Voisi pitää jonkun juomapelin blogia lukiessa.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele yhtään, vaikka Virve valittelee, että välillä on finnejä ja iho on herkkä. Ei kai se nyt ihmekään ole kun ihoa koko ajan voidella ja rassataan foreolla ja ties millä. Jos iltaisinkin iholle vedetään 14 tuotetta.. Kokeilisi joskus vähän kevyempää otetta, voisi ihokin rauhoittua.
Miten Virve pystyy erottamaan eri tuotteiden vaikutukset toisistaan (esim. tunnistamaan jonkin tuotteen aiheuttavan ärsytystä), kun yhtäaikaa on käytössä toistakymmentä voidetta, seerumia, salvaa, hoitonestettä, kasvovettä ja kangasnaamiota. En yllättyisi, vaikka tuolla touhulla saisi edesautettua iholleen jonkin pysyvän herkistymistilan.
Oon ihmetellyt kanssa, miten pystyy arvioimaan kaikkia tuotteita yksilöllisesti, kun kasvoille menee jos jonkinlaista sorttia.. Esim Karkkipäivän Sanni ymmärtääkseni käyttää tuotteita useita viikkoja ennenkuin arvostelee.
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele yhtään, vaikka Virve valittelee, että välillä on finnejä ja iho on herkkä. Ei kai se nyt ihmekään ole kun ihoa koko ajan voidella ja rassataan foreolla ja ties millä. Jos iltaisinkin iholle vedetään 14 tuotetta.. Kokeilisi joskus vähän kevyempää otetta, voisi ihokin rauhoittua.
Monivaiheinen (monta tuotetta) ihonpuhdistusrutiini on tarkoituksella tuollainen ja on käytössä ympäri maailman ja erityisesti suosiossa ollut mm. Aasiassa. Kannattaisi perehtyä asiaan edes pintapuolisesti ennen kuin alkaa huudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele yhtään, vaikka Virve valittelee, että välillä on finnejä ja iho on herkkä. Ei kai se nyt ihmekään ole kun ihoa koko ajan voidella ja rassataan foreolla ja ties millä. Jos iltaisinkin iholle vedetään 14 tuotetta.. Kokeilisi joskus vähän kevyempää otetta, voisi ihokin rauhoittua.
Miten Virve pystyy erottamaan eri tuotteiden vaikutukset toisistaan (esim. tunnistamaan jonkin tuotteen aiheuttavan ärsytystä), kun yhtäaikaa on käytössä toistakymmentä voidetta, seerumia, salvaa, hoitonestettä, kasvovettä ja kangasnaamiota. En yllättyisi, vaikka tuolla touhulla saisi edesautettua iholleen jonkin pysyvän herkistymistilan.
En voi hänen puolestaan vastata, mutta itse ainakin erotan vaikutukset koska tutustun tuotteiden sisältöön hyvin etukäteen ja otan tuotteita käyttöön yksitellen, en koskaan montaa uutta tuotetta samanaikaisesti. Jos tuntee tuotteet, oppii huomaamaan mitkä aineet sopivat omalle iholle ja mitkä aiheuttavat ärsytystä. Ja tuo on ihan huippujuttu, kun oppii ne ärsyttävät aineet niin välttyy hutiostoksilta kaupassa kun jo pienellä vilkaisulla huomaa ettei sovi. Maailma on tietoa täynnä, ei muuta kun etsimään ja oppimaan! :)

Nyt tuli niin alentuvalla sävyllä viesti, että taidettiin saada joku lukiokemian tärpeillä höpönomiksi ponnistellut asiantuntija linjoille ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihmettele yhtään, vaikka Virve valittelee, että välillä on finnejä ja iho on herkkä. Ei kai se nyt ihmekään ole kun ihoa koko ajan voidella ja rassataan foreolla ja ties millä. Jos iltaisinkin iholle vedetään 14 tuotetta.. Kokeilisi joskus vähän kevyempää otetta, voisi ihokin rauhoittua.
Monivaiheinen (monta tuotetta) ihonpuhdistusrutiini on tarkoituksella tuollainen ja on käytössä ympäri maailman ja erityisesti suosiossa ollut mm. Aasiassa. Kannattaisi perehtyä asiaan edes pintapuolisesti ennen kuin alkaa huudella.
On ajanhukkaa yrittää selittää aasialaisen ihonhoidon monivaiheisia ihanuuksia av:n lipeäkalanaamaisille erisanrasvaajille.
mä olen miettinyt, että miten nuo (etenkin Virve) kosmetiikkabloggaajat saa käytettyä noin paljon tuotteita vuodessa. Siis nyt kun tuolla blogissa on ollut noita "vuoden parhaat" -sarjaa. Tai no, vähän epäilen, että tuotteita käytetään muutama kerta, kehutaan maasta taivaisiin ja sitten ne jää muiden tuotteiden jalkoihin, ja nostetaan sitten koostepostauksissa taas "vuoden parhaaksi"?
Itse kun mietin, niin mulla menee ehkä kasvorasvatuubeja 2 kpl vuodessa, puhdistusgeelejä useampi (ehkä 5?) ja ripsareita joku 4? Virvellä näyttää menevän naamiota, puhdistusaineita, huulipunia, ripsareita kymmenkertainen määrä. Tuskin siis käyttää loppuun todellakaan kaikkia, mutta eikö se ole ihan sekopäistä avata aina uusi tuote, ennenkuin ne 5 muuta avattua on kulunut loppuun. Sitten on kaapit täynnä ties milloin avattuja "maailman parhaita" tuotteita?
No jos kuukaudenkin käyttäisi yhtä kasvorasvaa testimielessä niin vuodessa kasvorasvoja ehtii käyttää 12. Todellisuudessahan moni kauneusbloggaaja käyttää yhtä ihonhoitotuotetta vain kaksi viikkoa eli sillä tahdilla vuodessa voi kokeilla 24 kasvovoidetta.
Moni kauneusbloggaaja vain testaa tuotetta ja antaa sitten eteenpäin kavereille, lukijoille jne. Osa vie Tyttöjen talolle jne. Harva käyttää tuotteita viimeiseen pisaraan koska niin moni muu tuote odottaa testausvuoroa.
Ja meikkejähän käytetään useaa samaa tuotetta yhtä aikaa. Eli huulopunia on avattuna useampi kymmenen koska harva haluaa käyttää yhtä ja samaa punaa kuukaudesta toiseen saati koko ikänsä yhtä luomiväripalettia saadakseen sen joskus loppumaan. Muitakin tuotteita vaihdellaan: jonain päivänä iho kaipaa kosteuttavampaa rasvaa, toisena taas kevyempää. Päiväksi ja yöksi on omat tuotteensa jne joten kyllä niitä tuotteita saa kulumaan.
Onkohan Virve käynyt lukemassa tätä keskustelua, kun uusimman kirjoituksen aihe on :"Kuinka voit testata niin paljon ihonhoitotuotteita?" :D
"Yksi kysymys, johon törmään todella usein on, että kuinka voin testata niin paljon ihonhoitotuotteita ja ehdinkö muka ihan oikeasti edes kunnolla kokeilemaan niitä. Tämän kysymyksen heittävät tavallisesti ne, jotka eivät ole täysin syventyneet blogiini, ymmärrä liiemmin kosmetiikkatuotteiden koostumuksista tai muuten vain pysähtyneet ylipäätään miettimään koko asiaa sen enempää."
Kävin pitkästä aikaa vilkaisemassa blogia. Viimeisin "kuinka voit testata niin paljon kosmetiikkatuotteita" sai minut ihan miettimään, että miten olen koskaan lukenut näitä juttuja innoissani? Oliko niissä jo alunperin samanlainen tapa kirjoittaa? En tarkoita nyt pelkkää lievää ylimielisyyttä ja "kemian osaamista" (pakkohan se on lainausmerkkeihin laittaa kun naurattaa) vaan ihan äidinkielen käyttöä. Ja lopussa se vakiokysymys. Eikä aiemmissakaan enää juuri kommentteja, se taitaa vaivata kaikkia blogeja nykyisin. Keskustelu on loppunut ja se kertoo paljon.
Toivoisin muuten seuraavaksi postausta "Mihin ne pari kertaa testaamani tuotteet sitten päätyvät".
561 on lukenut samaa postausta :)
Vierailija kirjoitti:
No jos kuukaudenkin käyttäisi yhtä kasvorasvaa testimielessä niin vuodessa kasvorasvoja ehtii käyttää 12. Todellisuudessahan moni kauneusbloggaaja käyttää yhtä ihonhoitotuotetta vain kaksi viikkoa eli sillä tahdilla vuodessa voi kokeilla 24 kasvovoidetta.
Moni kauneusbloggaaja vain testaa tuotetta ja antaa sitten eteenpäin kavereille, lukijoille jne. Osa vie Tyttöjen talolle jne. Harva käyttää tuotteita viimeiseen pisaraan koska niin moni muu tuote odottaa testausvuoroa.
Ja meikkejähän käytetään useaa samaa tuotetta yhtä aikaa. Eli huulopunia on avattuna useampi kymmenen koska harva haluaa käyttää yhtä ja samaa punaa kuukaudesta toiseen saati koko ikänsä yhtä luomiväripalettia saadakseen sen joskus loppumaan. Muitakin tuotteita vaihdellaan: jonain päivänä iho kaipaa kosteuttavampaa rasvaa, toisena taas kevyempää. Päiväksi ja yöksi on omat tuotteensa jne joten kyllä niitä tuotteita saa kulumaan.
En ole kovinkaan suuri ekohihhuli, mutta mun mielestä tällaisessa ei ole mitään järkeä. Tai no, saadaan naiset tuhlaamaan rahansa käytännössä kertakäyttötuotteisiin.
Itse olen ajatellut konmarittaa meikki- ja hygieniatuotteeni niin, että minulla on vain 1 meikkivoide, 1 peitevoide ja max 5 huulituotetta jne. Tilaa säästyy, rahaa säästyy, energiaa säästyy ja olo kevenee. Mulle nimittäin on alkanut tulla huono omatunto noista meikkiröykkiöistä. Aina tulee ostettua uutta, eri merkkiä, uutta innovaatiota ja sitten kaapit ovat täynnä pari kertaa käytettyjä purkkeja. Joskus kalliitakin. Haluan löytää omat tuotteeni ja värini ja käyttää niitä lopun elämääni. Haluan meikkivarastoni olevan kuningatar Elisabethin tyyliä: aina ne samat käsilaukut, hansikkaat ja kengät. Koska ne ovat hyviä ja ne toimivat.
Myös The Diary of a Shopaholic -blogissa ilmenee tyytymättömyyttä kalenteriin ja sen "sample, not for sale" -tuotteisiin. Ja ymmärtäähän sen, jos on itse kalenterinsa maksanut ja luukuista tulee pääasiassa sellaista kamaa, mitä pitäisi saada ilmaiseksi kaupan päälle.