Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7961)
Osakkeet ei ole oikeaa varallisuutta ennenkuin ne rahat nostaa käyttöön/realisoi, voi romahtaa ja menettää arvoaan täysin. Niin en nyt ihan laskisi niiden varaan kuitenkaan koko tulevaisuutta. Varsinkin jos nyt ei oo miljoonia.
Vierailija kirjoitti:
Osakkeet ei ole oikeaa varallisuutta ennenkuin ne rahat nostaa käyttöön/realisoi, voi romahtaa ja menettää arvoaan täysin. Niin en nyt ihan laskisi niiden varaan kuitenkaan koko tulevaisuutta. Varsinkin jos nyt ei oo miljoonia.
Taisi siellä yksi miljoona olla! Joskin kruunuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
^ Ei siinä ollut kyse luvuista vaan Virven hehkutuksesta omasta viime vuoden aikana tapahtuneesta vaurastumisestaan ja tulevasta miljonäärielämästään. Kun todellisuudessa Virve ei ole viime vuonna vaurastunut vaan köyhtynyt.
Virvehän samaistuu miljardööriin ja kertoo vaurastumisvinkkeinään mm. sen, että jättää päivittäisen lattekahvin ostamatta. Ihan ei Vivve ehkä ymmärrä laten hinnan, miljoonan ja miljardin suuruusluokkia.Sä vedät mutkia suoriksi. Virve ei asu Suomessa, joten ei ole mielekästä tuijottaa Suomen inflaatiolukuja. Thaimaassa vuoden 2023 inflaatio oli 1,3 %. Lisäksi euro on vuoden 2023 aikana vahvistunut suhteessa bahtiin n. 5 %, joten kyllä vain Virve on rikastunut kuluneen vuoden aikana.
Ai niin, olin jo unohtanut! Virven sijoituksethan ovat Ruotsin kruunuina, mutta ilmoitetaan euroina. Muuntokurssihan oli Virvellä aina se, että euro vastasi kymmentä kruunua, pitkään vielä sittenkin kun kruunun arvo oli jo dipannut. Jos tämä näin Virven tavalla lasketaan kruunuista euroiksi, niin silloinhan sijoitusten arvo laski vielä 15 % valuuttakurssien vuoksi. Toki jos lasketaan tämä niin, että kymmenen Ruotsin kruunua vastaa yhä yhtä euroa, ja sitten lasketaan että euro on vahvistunut bahtia vastaan, ja vielä otetaan inflaatio Thaimaasta, niin sitten päästään jo plussan puolelle. 🤣 Siis tottakai Virve laskee tänä vuonna vaurastumisensa näin koska ei kehtaa myöntää persaukistuneensa. 🤣
Koko pyhiinvaellusmatkan paras asia oli halpa sushibuffetti. Pattayalla Virven lempisana on 0,66 euron hedelmäsmoothie. Sitä ei vissiin edes raaskittu ostaa, sillä Virve laittoi vain kuvat kojun valikoimista.
Luulis, että tuo elämä käy pitkäveteiseksi. Ainakin muusikkomiehellä. Milloinkahan noi eroaa? Ja jatkaako Virve vaellustaan yhä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Koko pyhiinvaellusmatkan paras asia oli halpa sushibuffetti. Pattayalla Virven lempisana on 0,66 euron hedelmäsmoothie. Sitä ei vissiin edes raaskittu ostaa, sillä Virve laittoi vain kuvat kojun valikoimista.
Bangkokissa ei ainakaan raaskinnut ostaa, koska siellä maksoi 50% enemmän!! Ei hurjat 1.5 euroa..... aivan liikaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko pyhiinvaellusmatkan paras asia oli halpa sushibuffetti. Pattayalla Virven lempisana on 0,66 euron hedelmäsmoothie. Sitä ei vissiin edes raaskittu ostaa, sillä Virve laittoi vain kuvat kojun valikoimista.
Bangkokissa ei ainakaan raaskinnut ostaa, koska siellä maksoi 50% enemmän!! Ei hurjat 1.5 euroa..... aivan liikaa!
Noinhan se oli laskettu! 😀 Ihmettelinkin, että 25 bahtin smoothie olisi maksanut 37,5 bahtia Bangkokissa. Mutta sehän maksoi siis 50 bahtia eli 100 % enemmän. #*välimerkkierotiikka*
Vähän outoa että pitää kaikki aistit blokata vastamelukuulokkeiden avulla ja tämän lisäksi olla käyttämättä silmälaseja että näkee vain edessäön olevat eli V:n mukaan välttämättömät asiat ettei kuormitu. Ymmärrän että hälinässä olo kuormittaa mutta onko sitten pakko altistaa itsensä sille tuolla pakonomaisella ostoskeskuksissa kiertelyllä? Itse siedän niitä vain pakon edessä Suomessa mutta virve oikein pakottautuu niihin useaan kertaan viikossa thaimaan meluisissa miljoonakaupungeissa. Ja sitten sanoo vielä nauttivansa nimenomaan ostoskeskuksissa pyörimisestä matkoillaan?!
taas ei voi todeta kun että todella surullista.
Jo pienellä lisäkolehdilla saisi niiiiiin paljon enemmän irti ja silti jäisi säästöön paljon rahaa. Kaikki ihanat luonnonkohteet, veneajelut, elämykset, kaupungin laitamilla olevat kohteet yms eivät oikeasti olisi kalliita. Ne ovat nimenomaan sitä henkistä pääomaa, muistot joita noista syntyy. Virve voi uskotella itselleen mitä vain mutta jos jonain päivänä poksahtaa ulos tuosta säästökuplastaan niin voi olla että kaduttaa aika lailla enemmän se menetetty aika ja menetetyt kokemukset - niitä kun ei saa koskaan takaisin toisin kuin sen rahan mitä niihin olisi mennyt.
Nyt Virvellä vastaus ylläolevaan mietintään nähtävyyksien ja kokemusten merkityksestä matkustellessa: kiinnostavampaa on esim nähdä miten lähimarketissa lihat poimitaan avoimelta lihatiskiltä pusseihin kuin omenat konsanaan 😅 voisit saada tämän kokemuksen JA investoida elämän jännittävyyteen parikymppiä viikossa tai edes kuukaudessa ja silti jatkaa vaurastumistasi ulkomailla asuessasi ja paikallisten toimintatapoja kummastellessasi.
Toivooko Virve jo alitajuisesti itselleen jotain pikku äksidenttiä, jotta saa riittävän hyvän syyn lähteä takaisin Ruotsiin? Virven hehkuttamat thaimaalaiset avoimet bussit liikenteessä eivät todellakaan ole turvallisia - sanoohan sen maalaisjärkikin. Thaimaassa menehtyy vuosittain 20 000 henkeä liikenneonnettomuuksissa, ja siellä pitää olla supertarkkana liikenteessä. Mikä järki on ylpeillä huonolla näöllä ja sillä että ei käytä silmälaseja jottei tarvitse nähdä enempää kuin haluaa? Kulkea vielä samaan aikaan vastamelukuulokkeet päässä?
Ruotsiin voi palata ihan vaan siksi että haluaa tehdä niin. Toki tietty saa paluulipun hinnan vakuutusyhtiöstä jos sattuu joku pieni tapaturma, joten saattaahan se siksi olla Virven mielestä ihan hyvä idea. 🙄
Historiallisia paikkoja, kauniita maisemia ja nähtävyyksiä ja harrastuksia ja luonnossa liikuntaa kiehtovampaa on ruokakaupassa olo..
Mitenkähän monta vuotta pystyy jatkamaan uusien hedelmien testausta, jos se on yksi kriteeri asumiselle. Kun kaikki on testattu, käykö elämä tylsäksi?
^ Ai kauhea, ihmettelyn aiheena tänään paikallinen persikka. 😆 Vielä yksi Virven hampaankuvilla varustettu järsitty hedelmänkivikin päässyt kuvaan.
Virve, tietysti teet aina kuten olet itse järkeillyt, mutta huonomman hygienian maissa kuten Thaimaassa ja Vietnamissa kannattaa kyllä mahdollisimman pitkälle suosia hedelmiä ja vihanneksia, jotka kuoritaan ja pilkotaan joko itse tai silmiesi edessä. Nuo poistohedelmät ja -salaatit ovat pyörineet koko päivän laarin pohjalla ja salaattipussin kuvassa pussissa on vielä oikein kunnon nuhjuinen liemi. En söisi noita eikä moni muukaan, ja juuri siksi niitä hevituotteita on iltaisin paljon hyvässä alennuksessa - koska ne eivät kelpaa paikallisille köyhillekään. Ihan erityisesti ei kannata Virven tyyliin syödä poistotuotteita vielä seuraavana päivänä, sillä yön aikana mahdolliset haitalliset bakteerit ehtivät lisääntyä tosi paljon.
Harvoin tietysti mitään isompaa ruokamyrkytystä kohdalle osuu, mutta varmaan tuolla elämäntavalla pienemmät ja vähän isommatkin vatsanväänteet on osa elämää. Kaipa se sitten on Virven mielestä niiden säästyneiden senttien väärti.
Vierailija kirjoitti:
^ Ai kauhea, ihmettelyn aiheena tänään paikallinen persikka. 😆 Vielä yksi Virven hampaankuvilla varustettu järsitty hedelmänkivikin päässyt kuvaan.
Virve, tietysti teet aina kuten olet itse järkeillyt, mutta huonomman hygienian maissa kuten Thaimaassa ja Vietnamissa kannattaa kyllä mahdollisimman pitkälle suosia hedelmiä ja vihanneksia, jotka kuoritaan ja pilkotaan joko itse tai silmiesi edessä. Nuo poistohedelmät ja -salaatit ovat pyörineet koko päivän laarin pohjalla ja salaattipussin kuvassa pussissa on vielä oikein kunnon nuhjuinen liemi. En söisi noita eikä moni muukaan, ja juuri siksi niitä hevituotteita on iltaisin paljon hyvässä alennuksessa - koska ne eivät kelpaa paikallisille köyhillekään. Ihan erityisesti ei kannata Virven tyyliin syödä poistotuotteita vielä seuraavana päivänä, sillä yön aikana mahdolliset haitalliset bakteerit ehtivät lisääntyä tosi paljon.
Harvoin tiet
Ufff tätä en ollut itse ajatellutkaan, ja tuskinpa on Virvekään 😬 mutta tosiaan Virven kuvailut siitä miten lihaa ostetaan avohyllyiltä on melkoinen osoitus ruokahygieniasta, raa'at vihannekset ja lihat iloisesti yhdessä.
Toissavuonna ostettu paita ja nyt jo heittämässä sitä roskiin. Kätevä minimalismi voisi trikoopaidasta askarrella vaikka hiusponnarin, sillä saisi varmasti nutturan tukevasti sidottua. Tai vaikka pieni hikipyyhe laukkuun mukaan, voisi helposti pyyhkiä pois hikiviikset Malesiassa. Mutta kahdella eurolla ostettu pusero ei tosiaan varmaan kovin kauaa kestä ja niitä joutuu ostelemaan usein.
Miia Johanssonin samaan aikaan Thaimaassa vietetty aika oli kieltämättä aika erinäköistä.
Ja Pottukoirakin juuri nyt Pattayalla :D Onkohan Virve bongannut?
Tainnut olla tylsä päivä kun nyt käyty vaatteita läpi. Monta vaatekappaletta löydetty mitkä pitää korvata uusilla heppoisin perustein, taitaa vaan Virve haluta shoppailemaan kun siellä ostareilla niin tykkää pyöriä.
Luin toisesta keskustelusta kommentin, että itseään ei pääse pakoon ulkomaillakaan. Toivottavasti V:llä ei ole kyse tästä. Ei vaikuta unelmaelämältä, mutta mikäpä minä olen sanomaan. Tykkäsin blogista minimalismin alkuaikoina ja sain inspistä käydä omaa kotia läpi. Nykyiset heppoisasti kyhätyt tekoälytekstit ei kiinnosta.
^ Hyvä pointti kyllä asuinmaa. 😀 Virve kuitenkin asuu Ruotsin Piteåssa, Thaimaassa hän saa oleskella 30 päivää kerrallaan eikä puuttuvien tulojen vuoksi ole mahdollisuutta Thaimaan viisumiin ja päättyneen vuoden inflaatio oli jäätävä koko euroalueella (kuten vaikka mikä-se-Virven-paikkakunta-Espanjassa-olikaan).
Vaurastuminen on kyllä hyvä homma, mutta Virve-parka sahaa niin oksaansa näissä höpsöissä laskelmissaan. Ihan se tavallisen ihmisen työeläke saa säännölliset inflaatiokorotukset, mutta Virvehän nimenomaan opettaa ja valistaa muitakin että tulevaisuuden tulojensa eläkkeen varaan laskeminen on tyhmyyttä. Virvellä on luvassa vielä monia jäätäviä elämän oppitunteja, muitakin kuin se viime viikkoina opittu eli ei kannata varata halpaakaan huonetta bordellihotellista. 🤣