Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7928)
Uskotteko, että V ja miehensä lähtevät maailmanympärysmatkalle Eurooppaa kauemmas? Vai onko vaan puhetta?
Vierailija kirjoitti:

Tuskin lähtevät.
Nauratti kun tänä vuonna oli jouduttu ostamaan uudet laatikot särkylääkkeitä ja näihin meni yli seitsemän euroa. Virve kuitenkin on vuosikymmenen kärsinyt niistä kovista ja elämää rajoittavista polvikivuista. Ei kuitenkaan niin kovista että olisi ihan särkylääkkeeseen asti joutunut turvautumaan. 😜
Kalapuikkoja on annoksessa aina neljä ja puoli kappaletta. Sen täytyy johtua siitä, että niiden myyntipakkaus on yhdeksän kalapuikon pakkaus ja Fredmaneilla kaikki laitetaan puoliksi. Varmaan vielä sama käytäntö kuin meillä kaikilla lapsena herkkujen kanssa: toinen sisaruksista suorittaa puolittamisen ja sisko/veli sitten saa valita kumman puolikkaan ottaa.
Virve esittelee sukkiaan. Kaikki alkavat olla kantapäistä puhki.
Virve esittelee toisia kaksista kengistään: ei olleetkaan enää hyvät, hiersivät.
Asioilla ei yhteyttä toisiinsa?
Vierailija kirjoitti:
Virve esittelee sukkiaan. Kaikki alkavat olla kantapäistä puhki.
Virve esittelee toisia kaksista kengistään: ei olleetkaan enää hyvät, hiersivät.
Asioilla ei yhteyttä toisiinsa?
Sieltä kaikki Virven henkilökohtaiset tavarat sisältävästä taikalaatikosta nousi tällä kertaa lenkkarit 🤣 Seuraavaksi sieltä täytyy tulla poni ja valkoisia kyyhkysiä ja taikurin silinterihattu.
Mies käyttää samanlaisia lenkkareita kuin Virve, mies kysyi Virveltä voiko ostaa samanlaisia t-paitoja useamman... mitähän vielä.
Mies kysynnee Virven lupaa vessassa käymiseen, sen verran tohvelilta tyypiltä vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Mies kysynnee Virven lupaa vessassa käymiseen, sen verran tohvelilta tyypiltä vaikuttaa.
Jos ei vessassa käymiseen, niin varmasti ainakin suihkussa käymiseen. Voi tulla sanomista jos pesee hiukset kalliin sähkön päivänä.
Kauppalistan suunnittelukin on niin vaikeaa ja rankkaa, että Virve mieluummin käyttää aivojaan johonkin sille tärkeämpään - niin mihin? :D Eihän se tee mitään töitä tai opiskele, eiköhän sillä jos kellä olis aikaa käyttää ruokalistojen suunnitteluun. Se vain haluaa selkeästi kiertää sanomasta, että halpuus edellä mennään aivan kaikessa ja selittää asian itselleenkin parhainpäin.
Vierailija kirjoitti:
Kauppalistan suunnittelukin on niin vaikeaa ja rankkaa, että Virve mieluummin käyttää aivojaan johonkin sille tärkeämpään
Hei, ei pelkästään vaikeaa ja rankkaa vaan suorastaan painajaismaista! Kyllä meidän Virveä todella koetellaan. Parempi vaan kuluttaa kaikki aika kiertäessä Lidlejä läpi ja naurattamalla itseään (ketään muuta tää ei huvita) miten hihhih hauskan innoissaan hän on kirjoista - eikä, taas lainasin kirjan vaikkei pitänyt!! :D Hupsu introvertti minä!
^ Tuo tyylilaji on kyllä totta. Aloittaessaan Virve kirjoitti kuin bloggaaja, silleen letkeän hauskasti kuten ajan tyylilaji blogissa oli. Jossain kohdin Virve vaihtoi tyylilajinsa naistenlehden toimittajaksi ja raportoi tämän kauden uutuuksia merkiltä x. Sitten Virven tyyli vaihtui suureksi kosmetiikkatietäjäksi ja -tieteilijäksi, joka oli paitsi kerran käynyt Koreassa myös ollut vaihdossa jossain legendaarisessa britannialaisessa kosmetologikoulussa. 🤩
Nykyinen Virve on sellainen lukemiensa keveiden hömppäkirjojen keveä ja hömppä päähenkilö, jolle sattuu kaikenlaisia jänniä hupsuja juttuja ja muita seikkailuja Lidlissä ja lähikirjastossa seikkaillessaan. Kai siinä oli välissä joku matalan ferritiinin vertaistukiryhmän vetäjä -Virvekin välissä.
Oon ite lukenut blogia epäsäännöllisen säännöllisesti sieltä ihan alkuajoista asti. Alkuun Virven (vai mikä Golden Girl -nimimerkki hän silloin oli) kirjoitustyyli oli niin "aikuinen" ja nokkela, että kuvittelin hänet reilusti päälle kolmekymppiseksi kosmetiikkaguruksi. Jossain vaiheessa paljasti olevansa hädin tuskin 20, ja olin aivan ällikällä lyöty.

Sama!!!
Vierailija kirjoitti:
^ Tuo tyylilaji on kyllä totta. Aloittaessaan Virve kirjoitti kuin bloggaaja, silleen letkeän hauskasti kuten ajan tyylilaji blogissa oli. Jossain kohdin Virve vaihtoi tyylilajinsa naistenlehden toimittajaksi ja raportoi tämän kauden uutuuksia merkiltä x. Sitten Virven tyyli vaihtui suureksi kosmetiikkatietäjäksi ja -tieteilijäksi, joka oli paitsi kerran käynyt Koreassa myös ollut vaihdossa jossain legendaarisessa britannialaisessa kosmetologikoulussa. 🤩
Nykyinen Virve on sellainen lukemiensa keveiden hömppäkirjojen keveä ja hömppä päähenkilö, jolle sattuu kaikenlaisia jänniä hupsuja juttuja ja muita seikkailuja Lidlissä ja lähikirjastossa seikkaillessaan. Kai siinä oli välissä joku matalan ferritiinin vertaistukiryhmän vetäjä -Virvekin välissä.
Loistava analyysi.
Muuttaisivatpa Fredmanit talveksi Suomeen. Joku Forssa, Varkaus tai Heinola täyttäisi erinomaisesti Virven asuinpaikkakriteerit: löytyy Lidl, kirjasto ja terveyskeskus ja yksiöiden vuokrapyynnit alkavat noin 250 eurosta.
Kaikista löytyy myös ikuista karnevaalia viettävä, työelämän ikeestä irrallaan elävä väestönosa, jollaista Virve niin ihannoi. Olisi kiinnostavaa nähdä, millaisia oivalluksia talvi tai pari elämää muuttotappiokaupungin laitamilla neukkukuutiossa muiden elämän ajopuiden naapurina synnyttäisi. Ja miten kauan ruotsalainen ammattimuusikko pysyisi kyydissä mukana.
Kävin blogissa pitkästä aikaa. Mitä ihmettä!!? uusin postaus oli kerännyt 9 kommenttia! Mistä nämä ihmiset ovat löytäneet Virven blogiin? Laskin nopeasti että Torrevieja on mainittu tekstissä 24 kertaa, vähempikin olisi riittänyt.
Täältä ääni Suomeen muutolle!!
Vierailija kirjoitti:
Muuttaisivatpa Fredmanit talveksi Suomeen. Joku Forssa, Varkaus tai Heinola täyttäisi erinomaisesti Virven asuinpaikkakriteerit: löytyy Lidl, kirjasto ja terveyskeskus ja yksiöiden vuokrapyynnit alkavat noin 250 eurosta.
Kaikista löytyy myös ikuista karnevaalia viettävä, työelämän ikeestä irrallaan elävä väestönosa, jollaista Virve niin ihannoi. Olisi kiinnostavaa nähdä, millaisia oivalluksia talvi tai pari elämää muuttotappiokaupungin laitamilla neukkukuutiossa muiden elämän ajopuiden naapurina synnyttäisi. Ja miten kauan ruotsalainen ammattimuusikko pysyisi kyydissä mukana.
Olisi kyllä hauska! 😃 Virve toki kertoo olevansa villi ja vapaa seikkailija, mutta oikeastihan hän on aivan vastakkainen hahmo. Ihan taatusti Suomessa muutettaisiin hyvin lähelle äitiä ja isää, jotta voisi saada heistä synergiahyötyjä.
Vähän kyllä veikkaan, että Virve tiedostamattaan sabotoi näitä suuria suunnitelmiaan. Tässä talon myymisen kohdalla se tarkoittaa sitä, että pidetään markkinatilanteeseen nähden liian suurta pyyntihintaa, jolla varmistuu ettei kauppoja synny. Näin voi ylläpitää mielikuvaa, että joo Argentiinassa ja Meksikossa muuten seikkailisin ja ainoastaan talon peruslämmön ylläpitäminen on se syy miksi näin en tee.
Masentuneet (joihin Virve ei tietenkään kuulu 😎) tyypillisesti elävät mieluummin tuttua kurjuutta kuin ottaisivat uuden suunnan epävarmuuden. Tässä Virven ajatusmaailmassa voi vielä kätevästi vierittää kaiken muiden syyksi: en muuta Suomeen tai Argentiinaan koska talokauppa on tällä hetkellä hiljaista -> syy on markkinatilanteessa eikä minussa.

Juuri näin. Polvien ongelmat on myös hyvä tuoda jo tässä vaiheessa esiin. Epäilemättä tulevaisuudessa (kenties ilmojen kylmetessä, pimeyden lisääntyessä ja sähkön hinnan taas noustessa) iskee jakso, jolloin maataan kuukausitolkulla sängyn pohjalla lukien. Espanjan huumassa Virvehän julisti uupumuksen olevan taakse jäänyttä elämää. Polvivaivoilla voi kuitata seuraavan romahduksen.

Sairaudet toki ovat käteviä selityksiä. Juuri nyt oli Virveltä kysytty, että saako tuolla rahalla ostetusta ruuasta riittävästi proteiinia. Virve tähän vastasi, että munuaissairautensa vuoksi hän pyrkii nimenomaan vähäproteiiniseen ruokavalioon, terveys siis tärkeintä. Tosin sitten alle vuorokausi myöhemmin Virve kertoi ostaneensa tarjouksesta runsaita määriä riisiä halvempaa ruokavehnää ja ruokakauraa ei suinkaan hinnan vaan ekologisten syiden ja ruokakauran ja -vehnän runsaamman proteiinipitoisuuden vuoksi. Hups.
Muistissa kannatta pitää myös matala ferritiini. Se on toki korjaantunut, mutta matala ferritiinihän tarvittaessa uusii ihan vaan yksien runsaampien menkkojen myötä. Ja nythän on sekä Virvellä että miehellä myös toistaiseksi salassa pidettyjä uusia terveysongelmia, ja eikös sitä juuri niiden vuoksi ollakin nyt jouduttu viettämään kesä minitalossa.
Kivalta kuulostaa:) Tuo kahvin kanssa pelaaminen on kyllä erikoista. Suodatinpussit maksavat niin vähän. Jotkut tykkää tietysti pannukahvistakin mutta vessapaperi, teesiivilä jne ....