Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7910)
Mä en jotenkin yhtään jaksa noita kirjarakkausmeemejä. Varsinkaan kun niitä tulee about 28 putkeen.
Vierailija kirjoitti:

Ne on jotenkin hassuja, vähän niin kuin jostain sanotaan että ärsyttävä kuin vasta uskoon tullut. Virvehän on niin kaukana lukuihmisestä kuin olla voi. Itse on sanonut ettei ole jaksanut koskaan edes kaksikielisiä tienviittoja lukea loppuun ja legendaarisesti teki AMK:ssa vuoden lopputyönä videopäiväkirjan laihdutusdieetistään. Nyt sitten vannotaan rakkautta kirjallisuutta kohtaan, ja sekin kirjallisuus koostuu jostain latteista urheilijoiden elämäkerroista ja pikkutuhmista eroottisista tarinoista. Mikäs siinä jos siltä tuntuu, mutta onhan toi nyt taas kerran niin päälleliimattu ja ohimennen keksitty ja omaksuttu identiteetti jälleen kerran.

Just tää. Virve lukee tyyliin Harlekiinitason kirjoja ja on niin lukemisen lähettiläs.
Montako sataa self help kirjaa pitää lukea ennenkuin elämä muuttuu mitenkään? Edelleenkin esimerkiksi kaupassakäynti näyttää tuottavan suuria ongelmia.
Mutku joutuu ihan itse päättämään ja miettimään, mitä syö ruoaksi, eikä ruotsalainen hävikkipolitiikka tee sitä sun puolesta! On siinä pienelle ihmiselle koettelemusta kylliksi.
Jälleen kerran huomaa, että kun riittävästi harrastaa oman navan ympärillä pyörimistä, niin ihan mistä tahansa saa muodostettua elämää suuremman ongelman.
Mitenköhän myös Albaniassa nuo hedelmät ja vihannekset kasvatetaan, käytetäänköhän siellä EU:ssa kiellettyjä myrkkyjä miten paljon.. no tuskin siitä Virvelle haittaa on kun on siellä vaan pari kuukautta. Mutta en ihan täysin huoletonna hehkuttaisi albanialaisia mansikoita.
Virve on koonnut blogiinsa sivullisen verran kirjoja vaikeasta lapsuudesta ja huostaanotoista. 🙄 Samaan aikaan storyja siitä, kuinka:
A) masentavan kirjan lukeminen vaikuttaa omaan mielialaankin niin vahvasti että tekee mieli vaan valittaa ja
B) kuinka oma mieli luo merkityssuhteet ja onko ne asiat hyviä vai huonoja.
Jospa se syvempi ymmärrys tulee, kun jatkaa vaan manifestoimista.
Virve on palannut kirjoittamisen ja hakukoneoptimoinnin pariin. Ihan vain siksi, että NYT hän nauttii niistä ja henkinen matka itseen ja vapaa valitsemaan jne.
Paluu sorvin ääreen siis luvassa. Toki vain henkevistä syistä, asia ei mitenkään liity:
-ruuan hinnan nousuun
-asuntolainan koron nousuun
-asunnon arvon alenemiseen
-huonosti menneisiin sijoituksiin
-yms käytännönläheiseen
Onkohan seuraava projekti kirjablogi ja siihen liittyvä seo ja affiliate linkit?
Kummasti myös tuli aika monta Durres hehkutuspostausta, vaikka monta viikkoa oli täysin hiljaista lukuunottamatta tuskailua vihannesostoksista. Pariksi viikoksi vain palaavat Ruotsiin, aika kalliiksi tulee kyllä minitalo kun siellä ei asuta. Laittavatkohan myyntiin jo?
Nuuskamuikkus-blogipostaus olisi ihan hyvä esim. yläasteikäisen kouluaineena.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan seuraava projekti kirjablogi ja siihen liittyvä seo ja affiliate linkit?
Kummasti myös tuli aika monta Durres hehkutuspostausta, vaikka monta viikkoa oli täysin hiljaista lukuunottamatta tuskailua vihannesostoksista. Pariksi viikoksi vain palaavat Ruotsiin, aika kalliiksi tulee kyllä minitalo kun siellä ei asuta. Laittavatkohan myyntiin jo?
Kai siellä on somehiljaisuuden alettua jonkinlainen kirja kirjoitettu? Minimalismi- ja ferritiinijunat meni jo, mutta mieluiten Virve kai kirjoittaa itsestään ja uupumuksestaan, jotka saa jonkinlaiseksi elämäntaito-oppaaksi puettua.
Kyllä muuten en tykkää tuosta jatkuvasta kirjakauppojen hehkuttamisesta, kun samalla ylpeästi kertoo ettei ikinä osta niistä mitään. Nauttii kun joku on kuratoinut kokoelman, ottaa sieltä kuvia jotta saa lukuvinkkejä ja sitten lukee ne muualla. Sama ilmiö kuin että mennään sovittamaan ne kengät tai vaate kauppaan ja sitten tilataan sama tuote netistä halvemmalla.
Kotiinpaluu Virvellä edessä, ja parin viikon päästä siitä lähdetään uudelleen reissuun. Huomaa tälläkin palstalla, että kaikkien mielestä Virven uusi ja vielä salainen reissukohde on täysin EVVK.
Tällä nykyisellä useamman kuukauden reissulla on koettu kaksi asuntoa parvekkeineen, vihannestori, pullovettä, vessapaperia kahvinsuodattimessa, päiväretki Tiranaan, kirjakauppa josta otettiin vaan kuvia, puolison kulkemaan luontopolku, pari kolmen euron pitsaa ja muutama huonosti rajattu kuva kahviloista. Kuten Virve siteerasi Minna Canthia: Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää. Seikkailut jatkukoot!
Alun kosmetiikkafriikkiys oli räikeä vastakohta nykyiselle minimalismi(larppaukse)lleen, johon on ajelehtinut.
Vierailija kirjoitti:
Kotiinpaluu Virvellä edessä, ja parin viikon päästä siitä lähdetään uudelleen reissuun. Huomaa tälläkin palstalla, että kaikkien mielestä Virven uusi ja vielä salainen reissukohde on täysin EVVK.
Tällä nykyisellä useamman kuukauden reissulla on koettu kaksi asuntoa parvekkeineen, vihannestori, pullovettä, vessapaperia kahvinsuodattimessa, päiväretki Tiranaan, kirjakauppa josta otettiin vaan kuvia, puolison kulkemaan luontopolku, pari kolmen euron pitsaa ja muutama huonosti rajattu kuva kahviloista. Kuten Virve siteerasi Minna Canthia: Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää. Seikkailut jatkukoot!
Ihan varmaan menee sinne Espanjaan.
Tuo Albania oli ihan typerä valinta mutta ei kehdannut sitä missään vaiheessa myöntää.
Oon nyt lukenut Virven kirja-arvosteluja, ja kyllä ärsyttää kun arvosteluissaan sinuttelee kirjailijaa. Esim. Kirjailijan nimi on Austin Kleo ja Virve kirjoittaa hänestä etunimellä tyyliin "Austin on onnistunut kokoamaan kirjaansa.." etc. Tapana on, että henkilöön viitataan sukunimellä, ei etunimellä.
Pieni juttu joo, mutta helvetin rasittavaa kun selvästi koittaa profiloitua kriitikoksi.

Mihin hän kirjoittaa arvosteluja? 🤠

Goodreads ainakin.

Ok, kiitos. 🌺 Oletin, että kyseessä on joku hakukoneoptimoitu oma sivusto.
Albania on kyllä ollut aika vastakohta siihen, mistä Virve yleensä reissussa nauttii.
Ei kirjastoja - jumiutunut 2 kk vuokrakämppään äänikirjojen kanssa.
Ei supermarketteja - vaikeus keksiä kokattavaa kun ainekset on kalliita+ maksullinen juomavesi, joutuu ajoittain menemään kahviloihin ja ravintoloihin ihmisten ilmoille (introvertin kauhistus) jos haluaa syödä halvalla.
Durresissa ei ihmiset ole niin vapautuneita että Virvekin saisi intoa elämäänsä, kaduilla ei soi musiikki toisin kuin Espanjassa
Sää on ollut lähes koko ajan sateinen ja kolea- vaikka haluttiin lämpöä (nyt pikkuhiljaa lämpenee kun lähdön aika koittaa) ei ole huvittanut ruuan metsästyksen lisäksi ulkoilla
Durresin parhaat asiat on listattu. Ne ovat kaikki edullista syömistä.
Hetken kyllä mietin, oliko Virve tosissaan siteeratessaan Minna Canthia vai oliko kyseessä rankka itseironia omasta elämäntilanteesta. Virve yleensä on tosissaan, joten varmaan tässäkin.