Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7910)
Vierailija kirjoitti:
Onko Virve ruvennut sarjakuvataitelijaksi, vai ovatko nuo jostain napattuja toisen tekemiä sarjakuvia? Kirjanörtin roolin hän on ainakin otaksunut sata lasissa voidakseen intoilla jostain ja tunteakseen merkitystä elämälleen, jossa ei muutoin tapahdu mitään.
Toiminta on samaa kuin aikoinaan poikkeuksetta joku facebook ystävä keksi mietelauseryhmät, joista oli pakko postata vähintään se 20 mietelausetta per päivä. Ketään ei oikeasti kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Onko Virve ruvennut sarjakuvataitelijaksi, vai ovatko nuo jostain napattuja toisen tekemiä sarjakuvia? Kirjanörtin roolin hän on ainakin otaksunut sata lasissa voidakseen intoilla jostain ja tunteakseen merkitystä elämälleen, jossa ei muutoin tapahdu mitään.
Jep, melko vahvasti taas ottanut tämän kirjanörtin roolin itselleen. Tätä ennen oli kosmetiikkanörtti, formulointinörtti, minimalistinörtti... ja saahan sitä toki luoda itsensä uudelleen mutta aika palavasti näihin identifioituu
Minä olen nepsynainen (autismi+ADHD), ja minusta Virvessä on kyllä tosi paljon samoja piirteitä kuin minussa itsessäni. Esimerkiksi se, että hurahdetaan milloin mihinkin ja uppoudutaan siihen aivan täysillä, ja suuri tarve suorittaa ja tilastoida kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Samoin se, ettei ole juurikaan tarvetta tavata ihmisiä tosielämässä mutta nettikommunikaatio kyllä kiinnostaa. Enkä tarkoita tätä mitenkään pahalla, koska ainakin minulle nepsypiirteistä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa ja olen onnistunut rakentamaan sellaisen elämän, jossa pääsen hyödyntämään vahvuuksiani täysillä (ja ainakin minä tykkään elämästäni ihan oikeasti, vaikka se ulkopuolisten silmään oudolta vaikuttaakin).

Ymmärrän pointtisi, ja voihan Virvessä olla nepsypiirteitä. Aiemmin Virve kuitenkin oli tooosi ekstrovertti, joka nautti laivalla työskentelystä ja siellä jatkuvasta uusien ihmisten kohtaamisesta. Virve myös tapasi olla menossa ja nautti enemmän menoista ystävien kanssa kuin koti-illoista.
Kosmetiikka oli Virven hurahdus yläkoulussa kolmikymppiseksi ja hän on itse sanonut, että ainoa muu mahdollinen työura kosmetiikan lisäksi olisi ollut lentoemännän ura, ja sekin lähinnä tax free -kosmetiikan vuoksi.
VIlkaisin pitkästä aikaa blogia ja piti hieraista silmiä, että oikeestiko siellä kirjoitetaan Nuuskamuikkusesta. No, miksipä ei.
Tota tekstiä on kamala lukea.
Joka lause eri rivillä.
Voi hakukoneoptimointi, miten inhoankaan sinua.
Yllättävän paljon postauksia tullut nyt Ruotsista vaikka vasta pari päivää sitten sinne palattiin. Mutta vain 2 viikkoa ja sitten ollaankin taas jossain muualla.
Albaniassa ei pystytty edes valmistamaan salaatteja. Voi voi. Taisi olla rahan tuhlausta koko reissu siellä.
Pari viikkoa sitten Ruotsin -1 C oli ahdistava ja kamala asia, budjetinrikkoja ja syy muuttaa maasta. Nyt Ruotsin takatalvi onkin ihanuutta, rakkautta ja parhautta. Taas yksi asia, josta Virve ei osaa päättää kumpaan äärilaitaan mielipiteensä asettaisi.
Ihanaa, että Ruotsista saa kikherneitä säilykkeinä. Albaniassa joutui olemaan ilman, kun ne olisi pitänyt itse keittää! Virve ei välitä kokkaamisesta ja kuinka ollakaan se on nyt myös "virallisesti vahvistettu" - hän on lukenut, että kokkausinnottomuus on tyypillistä MBTI-persoonallisuustyypilleen.
"legendaarisesti teki AMK:ssa vuoden lopputyönä videopäiväkirjan laihdutusdieetistään. "
Tästä lisää tietoa? Miten on mennyt amkissa läpi?
Ite tuskailen tällä hetkellä opparin kirjoittamisen kanssa, en tiennyt et videollakin pääsee jotkut läpi...

Ei siis ollut lopputyö vaan yhden lukuvuoden lopputyö. Työn sai toteuttaa mistä tahansa aiheesta ja toteutustapa oli vapaa. Virve teki sen siitä, kuinka hän söi ainoastaan rasvatonta maitoa ja banaaneja jos nyt oikein muistan mitkä nämä kaksi ruoka-ainetta olivat. Blogissaan vuonna nakki tästä kertoi, varmaan löytyy vieläkin jos jaksaa etsiä.
Jos löytyy Virven lopputyö jostain tietokannasta kun kuitenkin niiden kanssa puuhailet, niin linkkaa toki mikä Virven työn aihe oli. Silloin Virvellä oli käytössä toinen sukunimi, joten nykyisellä ei kannata hakea.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, että Ruotsista saa kikherneitä säilykkeinä. Albaniassa joutui olemaan ilman, kun ne olisi pitänyt itse keittää! Virve ei välitä kokkaamisesta ja kuinka ollakaan se on nyt myös "virallisesti vahvistettu" - hän on lukenut, että kokkausinnottomuus on tyypillistä MBTI-persoonallisuustyypilleen.
MBTI-testit nykyään tunnistetaan ihan pseudotieteeksi, vaikka nuo testit ovat ihan hauska ajattelun väline. Olen itse tehnyt tuon testin kolmeen kertaan eri vuosina ja saanut joka kerta eri tyypin.
Virve kyllä mielestäni olisi tuolla testillä:
E(kstrovertti, vaikka itse mielestään onkin erittäin introvertti)
S(ensing)
F(eeling, Virve tekee vaikka mitä päätöksiä elämässään tunteen ja fiiliksen pohjalta)
J(udging, hyvinkin paljon sääntöjä banaanin määristä lähtien)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/106046/OpinnaytetyoVirveV…
Tuossa on Virven lopputyö. Lukee joka jaksaa. 😀
Tänään on halvan sähkön tunteja, joten Virve saa niiden aikana lämmintä ruokaa ja pestä hiuksensa. Eilen kun oli kalliimpaa sähköä hehkutettiin kylmän salaatin ihanuutta.
Sinällään kyllä säästämisen paikka tuossa, että hiusten pesu vaatii veden lämmittämistä. Hyvin voi ottaa hanasta kylmää vettä astiaan, antaa lämmetä ja pestä huoneenlämpöisellä.
Kuinka monta kertaa oiekin voi sama ajatus tulevaisuudensuunnitelmista vahvistua ja kirkastua..huoh
Kuulostaa aika kurjalta, että V. korostaa saavansa noista self-help-itseanalyysi-vmp-kirjoista MERKITYSTÄ elämälleen ja olemiselleen. Tulee kuva tosi hukassa olevasta ihmisestä, jos onni ja elämän tarkoitus on noiden kirjojen tarjoamien (hetkellisten) oivallusten varassa.

Jep, ja vieläkään ei ole löytynyt elämälle merkitystä tai sitä rauhaa.
Jos Virve keskustelisi samanikäisten ihmisten kanssa, selviäisi että tooodella moni kolmekymppinen ajattelee ihan samoja asioita: nuorena uran luominen oli tärkeää, nyt sitä onkin tajunnut että miksi raadan jossain osakeyhtiössä ja teen osakkeenomistajille rahaa. Katsoisi edes vaikka pari milleniaali reelsiä niin heti tulisi tää vastaan :D että en kokisi että tää on vaan jonkun tietyn mtbi tyypin kokemus ja näkemys elämästä sen syvemmin.
Ja siis, 15 vuotta sittenhän Virve oli ihan materialisti ja kaikki piti omistaa, mut nyt onkin harvinainen MTBI tyyppi joka on täys vastakohta! Virve on pikemminkin kaikki tai ei mitään-tyyppi.
^Juurikin näin.
Voi myös olla, että oman verkkokurssin tekeminen on Virvelle aivan painajaismainen asia juuri hänen oman persoonallisuustyypistä johtuvan erinomaisuutensa vuoksi. Virve vaan on niin nopea ja itsenäinen oppija, että hänellä ei riitä kärsivällisyys niitä kohtaan, jotka ovat hitaita ymmärtämään ja arvostamaan hänen ideoitaan.
Voi toki arkisemmin myös olla, että sama johtuu siitä että:
A) Virve ei hallitse asioita, joissa pitää itseään asiantuntijana. Oppimisen edistynein muoto on teorian mukaan se, että osaa opettaa asian muillekin.
B) Virve ei osaa opettaa, mikä ei ole mikään ihme. Ihan vaan tavanomaisella yläkoululla opettaakseen pitää monta vuotta perehtyä muistiin, muistamiseen, oppimiseen, pedagogiaan.
C) Virve ei osaa ilmaista itseään niin selkeästi, että muut ymmärtäisivät asian yksiselitteisesti.
D) Virvellä ei ole riittävää projektinhallintakykyä niin isoon juttuun.
Jotenkin tekisi mieli halata Virveä, joka tuntuu olevan niin, öö, eksistentiaaliseen yksinäisyyden kourissa. Kyllä suurin osa ihmisistä miettii elämän tarkoitusta aika useinkin, vaikkei siitä varmaan saa somessa lukeakaan. Eihän näihin valmiita vastauksia ole, mutta psykologia opettaa että ihminen voi ja rakentaa itse elämäntarinansa. Ihan samanlaisen elämän elävät ihmiset voivat kertoa oman elämänsä tarinan vaikkapa uhrin, selviytyjän tai peräänantamattoman taistelijan näkökulmasta. Sama pätee myös siihen, mitä kokee olevansa (minimalisti, materialisti, nörtti jne), ihan itse saa nykyään määritellä itsensä - eilisestä lähtien myös sukupuolensa.
Ehkäpä Virve se sinun elämäntarkoituskin on sitä, mitä sinä itse valitset? Ihanne on valita sitä, mitä itse haluaa. Tosi moni myös keksii selityksen, miksi se on siinä mihin on elämässään ajautunut.