Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (7409)
Olen kauan seurannut blogia, Tampereelta saakka, ja nykyään näitä stooreja, mutta nyt vasta valmis liittymään tähän palstan arvostelijoiden joukkoon. Viime päivät ovat olleet tosiaan ennenkuulumattoman maanisen oloisia ja tuo humalaisen kanssa väittely :o :o Saisi varmasti irti enemmän omanikäisestä seurasta vaikka olisikin kiivaita keskusteluita. Kiva, että on energiaa löytynyt, mutta on nyt aaaika jännään suuntaan menossa. Ehkä nämä kohtaamiset jäävät taakse, kun puhtia suunnataan johonkin muuhun, mutta tällä radalla jatkaen tulee varmasti seuraajatkin kohtaamaan melkoisen omituisia juttuja.
Nyt olen kuullut kaiken 😳 Vain Virve pystyy kirjoittamaan omakehuisen Instastoorin aiheesta, miten laajensi omaa mukavuusaluettaan heittämällä läppää humalaisen baarikärpäsen kanssa 😳 Tietenkin muisti mainita miten hyvin pärjäsi eikä hävinnyt! Ja hauskaakin oli! #vainvirvejutut
Minäkin taidan seuraavan baari-illan jälkeen kertoa kavereille että olin laajentamassa omaa mukavuusaluettani sen sijaan että kertoisin ihan vaan olleeni baarissa ja ajautuneeni höpisemään kännikalojen kanssa samaan pöytään 😂
En ole lukenut noita blogipostauksia mutta kovat on kritiikit jos joku kertoo illanvietostaan? Mitä hatereitä olette
Vierailija kirjoitti:
Asuntoa ei voinut vuokrata koska Ruotsissa on jokin hankala säädös, jossa muiden talon asukkaiden on hyväksyttävä asia. En tiedä eivätkö he saaneet hyväksyntää vai eivätkö edes yrittäneet.
Ruotsissa asumisoikeusasunnon (joka Nackan kämppäkin on) saa vuokrata vain talon hallituksen luvalla, pätevällä syyllä ja lyhyeksi aikaa (yleensä 1 vuosi, joskus 2). Lyhytaikaisia vuokrauksisa kuten Airbnb-vuokrauksia ei hyväksytä.
[/quote]
Ruotsissa asumisoikeusasunnon (joka Nackan kämppäkin on) saa vuokrata vain talon hallituksen luvalla, pätevällä syyllä ja lyhyeksi aikaa (yleensä 1 vuosi, joskus 2). Lyhytaikaisia vuokrauksisa kuten Airbnb-vuokrauksia ei hyväksytä.[/quote]
Mistä tieto että Nackan asunto olisi ollut asumisoikeusasunto?
Mietin vaan että miten olematon se mukavuusalue on ollut kun leipomoonkin sisälle astuminen on suuri valaistus, baarissa tuntemattomalle höpiseminen mainitsemisen arvoista... aika todella sulkeutunut tuppisuu ilmeisesti ollut yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ilmastoa ei lasketa, niin miksi Virve ei etsiytynyt Ruotsissa eläkeläisten seuraan tai ilmaisiin aktiviteetteihin mukaan? Taisi se kirkon retriiteissä käydä, mutta olishan niillä vaikka kuinka muutakin ilmaista aktiviteettia tarjolla joissa tutustuisi ihmisiin. Tai olisi voinut lähteä erilaisiin ystävä vanhukselle vapaaehtoishommiin. Tai vaikka mihin tahansa vapaaehtoispuuhaan... vai tuleeko siinä taas aikataulut ja omat sen hetken fiilikset liikaa rajoittamaan. No mun mielestä Virve ois voinut vähän koittaa harrastaa samanlaisia juttuja Ruotsissakin ilman että ihan täysin lyttää että siellä ei muka ollut ollenkaan mahdollista elää tällaista elämää kuin nyt.
Sieltä kirkosta olisi varmaan löytynyt muutakin aktiviteettia kuin se retriitti, joissa hengata eläkeläisten kanssa. Ruotsissa ev.lut.-kirkko on hyvin matalan kynnyksen aktiivinen paikka, ja tarjoaa kaikenlaista ilmaista/hyvin halpaa aktiviteettia vauvasta vaariin (myös sellaisia aktiviteetteja, joissa uskonto ei ole näkyvässä roolissa/puuttuu kokonaan). Kirkon vapaaehtoishommissa on myös paljon niitä eläkeläisiä vapaaehtoisina.
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa asumisoikeusasunnon (joka Nackan kämppäkin on) saa vuokrata vain talon hallituksen luvalla, pätevällä syyllä ja lyhyeksi aikaa (yleensä 1 vuosi, joskus 2). Lyhytaikaisia vuokrauksisa kuten Airbnb-vuokrauksia ei hyväksytä.
Mistä tieto että Nackan asunto olisi ollut asumisoikeusasunto?
Myynti-ilmoituksesta. Ruotsissa lähes kaikki kerrostaloasunnot, jotka voi jotenkin omistaa, on asumisoikeusmuotoisia. Vain hyvin pieni osa (olemattoman pieni määrä) kerrostaloasunnoista on varsinaisia omistusasuntoja, joita saa esim. vuokrata ja rempata miten haluaa. Myös Virven minitalo on asumisoikeusasunto. Huomionarvoista kuitenkin on, ettei Ruotsin asumisoikeusasunnot ole sama asia kuin Suomen asumisoikeusasunnot; Ruotsin asumisoikeusasunnot on lähellä Suomen asunto-osakeyhtiöitä, mutta eivät ole ihan täysin vastaavia. Eroja on esim. juuri tuo, ettei asumisoikeusasuntoa Ruotsissa saa vuokrata ja rempata miten haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntoa ei voinut vuokrata koska Ruotsissa on jokin hankala säädös, jossa muiden talon asukkaiden on hyväksyttävä asia. En tiedä eivätkö he saaneet hyväksyntää vai eivätkö edes yrittäneet.
Ruotsissa asumisoikeusasunnon (joka Nackan kämppäkin on) saa vuokrata vain talon hallituksen luvalla, pätevällä syyllä ja lyhyeksi aikaa (yleensä 1 vuosi, joskus 2). Lyhytaikaisia vuokrauksisa kuten Airbnb-vuokrauksia ei hyväksytä.
Jep, ei saa, ja siksi jos niin tekee, siitä pitää olla hyshys somessa jopa melkein kaikesta höpöttävän Virvenkin.
Ruotsissa tuo ”pimeänä” vuokraaminen on yleinen maan tapa juuri em. säännöistä johtuen. Usein voidaan myös vuokrata virallisesti alivuokralaiskämpäksi. Tällöin omistaja pitää viralliset kirjat asunnossa vaikka vuokraakin asunnon eteenpäin. Virven mies piti kirjat tuossa kalustetussa asunnossa, jossa ei asunut. Harvemmalle tuota nyt ihan vahingossa tapahtuu.
Emme toki voi tietää, onko tyhjänä pidettyä kalustettua kämppää pidetty vuosi pelkkänä rahanreikänä (vastike + lainan korot) vai onko sillä kyseisen vuoden ajan tienattu tonni kuukaudessa ja siitä maksettu kyseisen asunnon kulut. Jokainen Virveä seurannut voi ihan itse miettiä, kumpaa pitää noiden rahanahneiden pihiliinien kohdalla todennäköisempänä. 🤣
Lisävinkkinä mainittakoon, että muuten vähän liiankin puhelias Virve vaikenee passiivisten tulojen lähteestä ja suunnittelee kahden sijoitusasunnon ostoa Torreviejasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntoa ei voinut vuokrata koska Ruotsissa on jokin hankala säädös, jossa muiden talon asukkaiden on hyväksyttävä asia. En tiedä eivätkö he saaneet hyväksyntää vai eivätkö edes yrittäneet.
Ruotsissa asumisoikeusasunnon (joka Nackan kämppäkin on) saa vuokrata vain talon hallituksen luvalla, pätevällä syyllä ja lyhyeksi aikaa (yleensä 1 vuosi, joskus 2). Lyhytaikaisia vuokrauksisa kuten Airbnb-vuokrauksia ei hyväksytä.
Jep, ei saa, ja siksi jos niin tekee, siitä pitää olla hyshys somessa jopa melkein kaikesta höpöttävän Virvenkin.
Ruotsissa tuo ”pimeänä” vuokraaminen on yleinen maan tapa juuri em. säännöistä johtuen. Usein voidaan myös vuokrata virallisesti alivuokralaiskämpäksi. Tällöin omistaja pitää viralliset kirjat asunnossa vaikka vuokraakin asunnon eteenpäin. Virven mies piti kirjat tuossa kalustetussa asunnossa, jossa ei asunut. Harvemmalle tuota nyt ihan vahingossa tapahtuu..
Joo, pimeää vuokraamista harrastetaan, tosin se on ollut jo muutaman vuoden rangaistava teko, josta saa kiinnijäädessä sakkoja tai linnaa. Tuo, että ollaan kirjoilla asunnossa, jossa ei oikeasti asuta, on sekin nykyään rangaistava teko. Kirjoilla täytyy olla siellä missä viettää pääosan aikaansa. Virven kannattaisi siis todella miettiä, että mitä miehensä ja omista asumiskuvioista lörpöttelee julkisuuteen.

Onko tietoa miksi on laitonta olla kirjoilla eri asunnossa kuin oikeasti asuu? En vain itse hoksaa mitä haittaa siitä voisi olla, jos ei kuitenkaan nosta mitään asumiseen liittyviä tukia.

En Ruotsista laista tiedä, mutta ihan arkijärjellä onhan tuolla vaikutuksia. Kaikkien meidänhän kannattaisi tehdä muuttoilmoitus Kauniaisiin, sillä siellä on maan edullisin kunnallisveroprosentti. Tai ainakin laittaa kirjat siihen naapurikuntaan, josta maksetaan lasten kotihoidon tukeen kuntalisää tai mitä tahansa kaipaamaamme palvelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuntoa ei voinut vuokrata koska Ruotsissa on jokin hankala säädös, jossa muiden talon asukkaiden on hyväksyttävä asia. En tiedä eivätkö he saaneet hyväksyntää vai eivätkö edes yrittäneet.
Ruotsissa asumisoikeusasunnon (joka Nackan kämppäkin on) saa vuokrata vain talon hallituksen luvalla, pätevällä syyllä ja lyhyeksi aikaa (yleensä 1 vuosi, joskus 2). Lyhytaikaisia vuokrauksisa kuten Airbnb-vuokrauksia ei hyväksytä.
Jep, ei saa, ja siksi jos niin tekee, siitä pitää olla hyshys somessa jopa melkein kaikesta höpöttävän Virvenkin.
Ruotsissa tuo ”pimeänä” vuokraaminen on yleinen maan tapa juuri em. säännöistä johtuen. Usein voidaan myös vuokrata virallisesti alivuokralaiskämpäksi. Tällöin omistaja pitää viralliset kirjat asunnossa vaikka vuokraakin asunnon eteenpäin. Virven mies piti kirjat tuossa kalustetussa asunnossa, jossa ei asunut. Harvemmalle tuota nyt ihan vahingossa tapahtuu..
Joo, pimeää vuokraamista harrastetaan, tosin se on ollut jo muutaman vuoden rangaistava teko, josta saa kiinnijäädessä sakkoja tai linnaa. Tuo, että ollaan kirjoilla asunnossa, jossa ei oikeasti asuta, on sekin nykyään rangaistava teko. Kirjoilla täytyy olla siellä missä viettää pääosan aikaansa. Virven kannattaisi siis todella miettiä, että mitä miehensä ja omista asumiskuvioista lörpöttelee julkisuuteen.
Onko tietoa miksi on laitonta olla kirjoilla eri asunnossa kuin oikeasti asuu? En vain itse hoksaa mitä haittaa siitä voisi olla, jos ei kuitenkaan nosta mitään asumiseen liittyviä tukia.
Tuo laki tuli juuri siksi, että sillä koitetaan suitsia erilaisten tukien väärinkäytöksiä (asumistuki, toimeentulotuki, elatusapu etc). Nuo väärinkäytökset maksaa Ruotsille useita miljardeja kruunuja vuodessa. Vaikka Virve miehineen ei nostaisikaan mitään tukea väärän osoitteen perusteella, muut tekee sitä kyllä.

Tietysti tuon lain avulla saadaan myös suitsittua (tai ainakin yritetään suitsia) pimeitä vuokramarkkinoita.
Ruotsissa tuolla lailla pyritään ylipäätään hallinnoimaan asuntojen vuokrausta sijoitusmielessä ja suitsimaan asumistukien määrää. Käytännössähän asumistuet ja vuokrat kulkevat käsikädessä, mikä vapailla markkinoilla toimivalle asuntosijoittajalle on kätevää. Eli Ruotsissa estetään vuokrien hallitsematon kasvu ja suositaan omistusasumista.
Tunnetusti Linda Juholan puoliso asuu myös eri osoitteessa. Tällä hetkellä hänellä ei näyttänyt olevan "kämppistä".
www.ratsit.fi löytyy kaikista ruotsissa kirjoilla olevasta tarkat osoitetiedot!
Virvellä taitaa olla aika paha diagnosoimaton sosiaalisten tilanteiden pelko. Hyvä kun on haastanut nyt itseään eikä ole eristäytynyt
Virven osallistumalla valmennuskurssilla ollaan mullistavien oivallusten äärellä: puhelimen herätyskellon hälytysääneksi voi vaihtaa vaikka oman lempikappaleen. Virven elämä on taas mullistunut!

Virvehän ei voi mennä päivätöihin, koska hänen hyvinvointinsa vaatii että saa nukkua niin pitkään kuin nukuttaa. Nyt sitten tästä hyvinvointiperiaatteesta voidaan tinkiä, mikäli luvassa on jotain erityisen kivaa ja mielenkiintoista. Silloin Virven hyvinvointi sallii herätä jo, kellonsoittoon öö, aamuyhdeksältä?
Torreviejan markkinat näyttävät perjantaisin olevan yhdeksästä kahteen, joten kovin varhainen ei mahda tosiaan herätys olla. 😃 Iso uhraus toki Virvelle, mutta mitäpä hän ei tekisi saadakseen pehmentyneitä tomaatteja hintaan 0,60 €/kg parempien tomaattien maksaessa kymmenen senttiä enemmän kilolta. Tuohon halpaan hintaan kelpaa kuulemma myös heittää osan homeisena roskiin. Lisäksi Virve oli saanut yhdellä eurolla kokonaisen melonin, joka näyttää kuvassa lähinnä biojätteeltä. Tämän kohdalla säästö heittämällä yli puolikin euroa.
Kaikki kunnia hävikin vähentämiselle, mutta onko tuo nyt piheyttä vai jotain ihme itserankaisua? Jatkuvaa päivittäistä taistelua ruuasta, kumpi saa sen syödäkseen, Virve vai home? 🤣
Ohoh. Tilittääkö Virve nyt näitä ”ego edellä” -juttujaan antaen ymmärtää, että on tiedostanut omat narsistiset piirteensä ja tekee kipeää? On pitänyt blogia lähinnä siksi, että on saanut olla esillä ja esiintyä asiantuntijana. Ja sama kirjan kanssa. Ei ole ennen tiedostanut asiaa ja sen tajuaminen on käynyt todella kipeää.
Työuupumus joo. 🙄 Mutta nyt ollaan kyllä erittäin myyvän otsikon äärellä.