Ostolakossa muuttunut
En voi olla ainoa, jota ärysttää. Virve hehkuttaa jatkuvasti omaa erinomaisuuttaan ja ahkeruuttaan sekä jaksaa muistuttaa opintojensa vaikeudesta ja Lontoossaa saamaansa opetuksen korkeasta tasosta. Kehujen aiheeksi kelpaavat myös (videon perusteella hyvin keskinkertainen) kielitaito, ruotsalainen poikaystävä, Tukholman-asunto... Postauksista paistaa läpi se, että Virve pitää itseään huippuälykkäänä ja kuvittelee olevansa jo asiantuntija niin kosmetiikan kemiassa, lainsäädännössä ja markkinoinnissakin. Mitäs ne opinnot ovat kestäneet, reilun vuodenko? Varsinaista kemian asiantuntijuutta, kun lukion ykköskurssin asioitakin piti tankata kuukausikaupalla. Eivät ne banaanidieettikoulutehtävätkään varsinaisesti saa vakuuttuneeksi.
Ikävä sitä Virveä, jonka blogin pääpaino oli oman ylivertaisuuden korostamisen sijaan kosmetiikkatuotteiden arvioinnissa.
Kommentit (11296)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en taas kestä yhtään tuota Virven täysin nuotio vierestä laulamista. Yksinkertaisetkaan suomenkieliset kappaleet ei vaan osu nuottiin. Aivan järkyttävää kailottamista ilmaisilla festareilla eilen, lisäksi kävi ilmi, että syksylle on uusia suunnitelmia!?
🤣 henkilökohtaisesti olen suunnilleen samaa mieltä, että on vaan jotenkin tosi epäkohteliasta laittaa muita kuuntelemaan omaa laulua jos ei osaa laulaa.
Kyllä olen sitä mieltä mitä täällä on sanottu että musiikki kuuluu kaikille ja ilman muuta kaikki saa osallistua yhteislauluihin. Mutta hyvään käytökseen kuuluu osata kuratoida asioita. Ilmavaivatkin kuuluu kaikille, mutta ei kuulu hyviin tapoihin laittaa muita niitä kuuntelemaan. 🤣
Joo anteeksi, älkää ottako liian vakavasti. 😆 Enkä ole edes nähnyt tätä viimeisintä. Mutta muistan ne Virven vanhat videot, joita saattoi vielä tulla kymmenittäin sitä älämölölaulua. En koskaan oikein ymmärtänyt, onko hän vaan niin ylpeä tuotoksistaan vai niin minäkeskeinen ettei ajattele mikä muita saattaisi kiinnostaa tai kiduttaa. Vai eikö ylipäätään ymmärrä edes koko asiaa.En kattonu äänillä noita videoita enkä osaa Virven laulutaitoon ottaa kantaa, mut oon kyllä vähän eri mieltä siitä että ”jos ei osaa laulaa niin ei ole kohteliasta muita sun nuotin vierestä laulamiselle altistaa”. Helvetin hienoa, että uskaltaa laulaa. Ja tollasessa yleisötapahtumassa jossa musiikki pauhaa muutenkin niin eipä sieltä nyt kovasti jonkun yksittäisen henkilön ääni häiritsevästi muiden korville varmaan kantaudu.
Itehän en osallistu edes onnittelulauluihin kuin suuta liikuttamalla, koska en kehtaa kun en omasta mielestä osaa.Luepas nyt ennen kuin kommentoit. Nimenomaan sanottiin että totta kai kaikki saa laulaa yhteislauluja, sehän on niiden idea. Kommentti nyt liittyi lähinnä siihen, että miksi ihmeessä sitä älämölölaulua pitää vielä tallentaa ja julkaista kaksikymmentä videota peräkkäin sitä älämölöä seuraajien iloksi.
Virve laulelkoot sydämensä kyllyydestä niissä karaokehuoneissa, sitä vartenhan ne on tehty.
Eikö Virveä seurata juuri sen takia että se on mm. niin cringe?
Vierailija kirjoitti:
Enemmän ärsyttäisi tuo, että joku vieressä kuvaa kailottamistaan ja itse on siinä taustalla.
Tämä. Ärsyttää ihmiset jotka kuvaavat muita ihmisiä ilman lupaa. Vaikka eihän se kiellettyä ole julkisella paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en taas kestä yhtään tuota Virven täysin nuotio vierestä laulamista. Yksinkertaisetkaan suomenkieliset kappaleet ei vaan osu nuottiin. Aivan järkyttävää kailottamista ilmaisilla festareilla eilen, lisäksi kävi ilmi, että syksylle on uusia suunnitelmia!?
🤣 henkilökohtaisesti olen suunnilleen samaa mieltä, että on vaan jotenkin tosi epäkohteliasta laittaa muita kuuntelemaan omaa laulua jos ei osaa laulaa.
Kyllä olen sitä mieltä mitä täällä on sanottu että musiikki kuuluu kaikille ja ilman muuta kaikki saa osallistua yhteislauluihin. Mutta hyvään käytökseen kuuluu osata kuratoida asioita. Ilmavaivatkin kuuluu kaikille, mutta ei kuulu hyviin tapoihin laittaa muita niitä kuuntelemaan. 🤣
Joo anteeksi, älkää ottako liian vakavasti. 😆 Enkä ole edes nähnyt tätä viimeisintä. Mutta muistan ne Virven vanhat videot, joita saattoi vielä tulla kymmenittäin sitä älämölölaulua. En koskaan oikein ymmärtänyt, onko hän vaan niin ylpeä tuotoksistaan vai niin minäkeskeinen ettei ajattele mikä muita saattaisi kiinnostaa tai kiduttaa. Vai eikö ylipäätään ymmärrä edes koko asiaa.En kattonu äänillä noita videoita enkä osaa Virven laulutaitoon ottaa kantaa, mut oon kyllä vähän eri mieltä siitä että ”jos ei osaa laulaa niin ei ole kohteliasta muita sun nuotin vierestä laulamiselle altistaa”. Helvetin hienoa, että uskaltaa laulaa. Ja tollasessa yleisötapahtumassa jossa musiikki pauhaa muutenkin niin eipä sieltä nyt kovasti jonkun yksittäisen henkilön ääni häiritsevästi muiden korville varmaan kantaudu.
Itehän en osallistu edes onnittelulauluihin kuin suuta liikuttamalla, koska en kehtaa kun en omasta mielestä osaa.Luepas nyt ennen kuin kommentoit. Nimenomaan sanottiin että totta kai kaikki saa laulaa yhteislauluja, sehän on niiden idea. Kommentti nyt liittyi lähinnä siihen, että miksi ihmeessä sitä älämölölaulua pitää vielä tallentaa ja julkaista kaksikymmentä videota peräkkäin sitä älämölöä seuraajien iloksi.
Virve laulelkoot sydämensä kyllyydestä niissä karaokehuoneissa, sitä vartenhan ne on tehty.Eikö Virveä seurata juuri sen takia että se on mm. niin cringe?
Jokaisella on varmaan omat syynsä seurata? Minusta Virveä on hauska hupiseurata, mutta vain iloisempina kausina. Koetan siis saada näistä hupiseuraamisista itselleni hyvää fiilistä ja virikkeitä oman boksin ulkopuolelta. Julkkiksista hauskin hupiseurattava on entinen aitajuoksija Annimari Korte, jonka koko elämä on hyväntahtoista ADHD-kohellusta ja ikävä kyllä lukuisia tapaturmia. Toinen aivan loistava on Rita Niemi, jonka elämä on yhtä äänekästä hallittua kaaosta. Ihanan elämäniloisia tilejä molemmat ja harmittomia. Itse siis olen lähinnä flegmaatikko, ja on hauska nähdä sitä tohotusta.
Mutta olen just sen verran pinnallinen etten halua seurata jotakuta jolla on pahankuuloinen puheääni ja joku Virven laulumylvintä on vaan karmeaa. Kaikilla meillähän on omat vahvuusalueemme ja heikkoutemme, ja uskoisin että Virvekin olisi onnellisempi harrastaessaan jotain sieltä omilta vahvuusalueiltaan.
Jotenkin tuntuu että laulu ja tanssi ei oikein avaudu Virvelle taiteenmuotoina, hän kylläkin tykkää siitä huolimatta esittää niiden taiteellista tulkintaa baletista yleiseen pomppimiseen. 😆 Virvehän tuntuu olevan hyvinkin liikunnallisesti lahjakas kestävyysjuoksussa ja siellä olisi varmasti paljonkin hyviä kokemuksia saatavilla. Siis varmasti on kesä täynnä puolimaratoneja joissa Virve voisi hyvin lähteä kokeilemaan kilpailua.
Toki kaikki saa harrastaa mitä haluaa. Mutta terveeseen itsetuntoon kuuluu ymmärtää omia heikompia ja vahvempia alueitaan. Ja yleensä suuntautuneisuus muokkaa kiinnostuksenkohteita ja toki myös toisinpäin. Jotenkin on vaan semmoinen fiilis että kukaan ei raaskinut sanoa kymmenkesäiselle Virvelle sen enempää että pitää opetella pesemään lakanat sen enempää kuin että Idols-haaveet kannattaa jättää naapurin tytöille. 😆 Tuloksena Virve nelikymppisenä postaa pyllistyskuvia ajatellen tekevänsä bikini fitness -poseerausta ja liian pienessä tutuhameessa tekee hatusta väännettyjä balettiliikkeitä.
Siis minäkin kai koen jonkinlaista myötähäpeää Virven puolesta noista jutuista, mutta minusta tuo on enemmänkin surullista kuin hauskaa. Hauskaa on kun on jotain positiivista uutta touhotusta, kuten että Annimari Korte osti itselleen tontin. Virven tulevaisuudenhaaveet oli aikoinaan vastaavia, mutta ehkä se juna meni jo?

Olen jyrkästi eri mieltä. Jokainen tehköön juuri sitä, mistä tykkää, ihan riippumatta siitä, kuinka hyvä tai huono on. Minä rakastan yli kaiken yhtä liikuntalajia, jossa olen umpisurkea. Se ei ole joukkuelaji, joten kenenkään ei tarvitse konkreettisesti kärsiä huonoudestani, paitsi tietysti jos jää katselemaan.
Virven hiukset näyttävät ohentuneen huimasti. Ennen on ollut paksut ja hyväkuntoiset hiukset. Yleensä kun hiuksia lyhentää polkkamittaan niin hiukset näyttää vielä tuuheammilta kun latvat ei vedä hiuksia alaspäin.
Virven rikottu polkka on kuitenkin ihan tosi ohuen näköinen. Kuin hiuksia olisi murto-osa enää jäljellä. Ehkä paasto ja näännytys liikunnalla näkyy nyt siinä, ettei hiuksille riitä ravinteita.
Miehen kätöset Virvessä kiinni, varmaan uusi poikkis? 😉
Vierailija kirjoitti:
Virven hiukset näyttävät ohentuneen huimasti. Ennen on ollut paksut ja hyväkuntoiset hiukset. Yleensä kun hiuksia lyhentää polkkamittaan niin hiukset näyttää vielä tuuheammilta kun latvat ei vedä hiuksia alaspäin.
Virven rikottu polkka on kuitenkin ihan tosi ohuen näköinen. Kuin hiuksia olisi murto-osa enää jäljellä. Ehkä paasto ja näännytys liikunnalla näkyy nyt siinä, ettei hiuksille riitä ravinteita.
Tai se vaalennussuihke mitä esitteli ei tee ihan kutaa.
En tiedä, onko tuo jotain keskarin heiluttelua exälle, kun nyt kyllä kuljetaan kaikissa musiikkitapahtumissa. Eihän V lähtenyt Ruotsissa minnekään, vaikka olis ollut mahdollista miehen kans kulkea.

Siis maksaako Virve näistä nyt itse, vai ovatko ilmaisjuttuja? Jotenkin mahdotonta uskoa että suostuisi maksamaan kulttuurista. Exän soittamat genret eivät myöskään olleet sitä simppeleintä rallatus- ja bailumusiikkia, ehkä sekin vaikutti asiaan.
Eivätkö nuo olleet ilmaiskonsertteja?
Olivat ilmaiskonsertteja, joihin hän osallistui uuden poikaystävän sylissä, hakutermillä todellakin näyttää kaikille, että mä oon löytänyt uuden miehen. On se uskomattoman nopea!
Joku täällä arvelikin taas lisääntyneistä vaateostoksista ym. että taas on vauhtivaihe menossa.
Mun mielestä tutuhame ja nuo balettitossukengät ovat aivan hirveät, mutta jos tykkää ja viihtyy, niin mikäs siinä.
Kiinnostavaa nähdä miten paljon uusi poikkis haluaa olla V:n somessa esillä, eli millainen lisä Virve-loreen hänestä saadaan :)
Syksyllä uudet kuviot eli muutto poikkiksen luo loisimaan?
Onks toi Virven uusi poikkis Virvee nuorempi? Tulee ihan semmonen fiilis noista kuvista. Virve pokannu jonku parikymppisen pojan. 🤣
Kuka melkein nelikymppinen nainen kutsuu uutta miesystävää poikkikseksi? Tai käyttää lasten tutuhametta? Tai harmittelee kun lasten osaston vaatteet ei mahdukaan päälle. Omg. Virvellä jäänyt prinsessaleikkivaihe päälle.
Vielä pari vuotta sitten Virve ei olisi kuvitellutkaan puhuvansa suomea parisuhteessa koska omin sanojensa mukaan ei pystynyt ilmaisemaan itseään suomeksi yhtä hyvin kuin englanniksi. Nyt sit se onkin yksi ihanimmista asioista kun suhteen kielenä on suomi.
Tuntuu vähän että Virve hieroo exänsä naamaan nyt tätä uuden suhteen ihanuutta. Miksi tosiaan ei käynyt jatsimiehen kanssa keikoilla?? Sehän soitti ihan mainstream musiikkiakin, eikä pelkkää jatsia. Vai eikö miestä kiinnostanut käydä yleisönä musiikkitapahtumissa? Vai Virveä ei kiinnostanut - ennenkuin nyt, jostain syystä.
Vaan mahtaako exää enää p*skan vertaa kiinnostaa? Tai seuraako edes Virveä enää, jotenkin kuvittelisi että olisi voinut saada tarpeekseen jo hyvän aikaa sitten tämän fuck you -rallatteluista yms.

Voi toki olla jotain yhteisiä kavereitakin seuraajina.
Vierailija kirjoitti:
Vaan mahtaako exää enää p*skan vertaa kiinnostaa? Tai seuraako edes Virveä enää, jotenkin kuvittelisi että olisi voinut saada tarpeekseen jo hyvän aikaa sitten tämän fuck you -rallatteluista yms.
Ammattimuusikon korvaan, jolla autenttinen sävelkorva, ei mikään ole karmeenpaa kun puoliso yrittää laulaa, jossei kertakaikkiaan ole suotu sävelkorvaa ja lauluääntä. Herraisä sentään! V on outo pakkaus ja selittää aina kaiken sopivaksi juuri eilen vielä mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen! Silti kohtuu rohkea likka monella tapaa!