Lue keskustelun säännöt.
Muilla reissumiesten vaimolla samaa ongelmaa?
13.08.2012 |
Vuosien saatossa tilanne on hiljaa varsin tasa-arvoisesta tilanteesta muokkautunut tähän:
Mies on viikot ma-pe lähes aina reissussa ja minä pienten lasten kanssa kotona. Arki on ollut viime vuodet raskasta, mutta olen velvollisuudentunnosta hoitanut sitä mukisematta ja kehittänyt itselleni rutiineja ja keinoja, joilla helpotan elämäämme lasten kanssa. Nyt alan kuitenkin olla entistä väsyneempi ja tuntuu, että miehen tulo kotiin viikonlopuksi sotkee aina koko paletin ja rikkoo rutiinit. Alkuviikko tuntuu menevän uhmaikäisten ikävänpuuskien liennyttelyyn ja miehen jälkeensä jättämien sotkujen siivoukseen.
Jostain syystä viikonlopuista ja lomista on tullut täysin arjesta irrallisia aikoja, jolloin yritetään elää jotain omituista juhla-aikaa, lomilla reissataan paljon ja viikonloppuisin tehdään huvipuistoretkiä ja kaikenlaista normaaliin arkeen kuulumatonta. Tämä johtaa siihen, että minun täytyy hoitaa kaikki arkinen ja tylsä itsekseni viikon aikana ja suoraansanottuna alkaa tuntua, että minun älykkyys menee kyllä tässä hommassa ihan harakoille. Minulla ei jää aikaa enää mihinkään omaan itsenäiseen elämään ja omille intohimoille ja tavoitteille elämässä, kun olen ainoastaan enää kodin- ja lastenhoitaja ja miehen elämän ja unelmien ylläpitäjä.
Tukiverkkoa meillä on jonkun verran, mutta kyllästyttää joutua jatkuvasti pyytämään apua itsekkäin syin, kun todellisuudessa minun mielestä miehen pitäisi olla se, joka myös omalta osaltaan pitää huolen myös minun onnestani, kuten minäkin pyrin pitämään hänen onnestaan.
Haluaisin nyt siis ehdottomasti isoja muutoksia elämäämme, mutten todellakaan tiedä mistä aloittaisin. Kun olen vuosia hiljalleen hyväksynyt tilanteen, tuntuu epäreilulta alkaa nyt valittamaan, mutta toisaalta en varmasti pysty elämään näinkään kovin pitkään. Voisin siis mennä töihin vallan mainiosti, mutta se ei arjen rankkuutta vähentäisi yhtään, ainoastaan vähentäisi kotitöihin ja lapsiin käytettävissä olevaa aikaa ja näinollen arvioni mukaan ainoastaan lisäisi arjen haasteita.
Kamala vuodatus, mutta tulipa sanottua ja kaikki kommentit on tervetulleita. Ainoastaan pyydän ja toivon, että älkää tehkö oletuksia elämästämme, kysy mieluummin ja yritän vastata parhaani mukaan.
Kommentit (30)
Eli kolme lasta ja olen siis vielä kotona, esikoinen aloittaa tällä viikolla eskarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kerro suoraan, ettet halua niiden olevan pelkkää huvipuistoa tms. Jättäydy ainakin joistain jutuista pois ja puuhaa kotona sillä aikaa tai harrasta omiasi.
Mieluummin pieniä muutoksia kuin kerralla isoja muutoksia.
minä en meinaa jaksaa yhden lapsen kanssa kun mies on 3-4 viikkoa vuodessa kursseilla.Odotan vain koska ne loppuvat ensivuosi vielä pitäisi jaksaa. Nostan kyllä hattua.
kerro suoraan, ettet halua niiden olevan pelkkää huvipuistoa tms. Jättäydy ainakin joistain jutuista pois ja puuhaa kotona sillä aikaa tai harrasta omiasi.
Mieluummin pieniä muutoksia kuin kerralla isoja muutoksia.
Mutten luonnollisesti haluaisi enää käyttää sitä kotihommiin ja toisaalta koen sen lasten osalta menetyksenä, koska he tarvitsevat mielestäni aikaa molempien vanhempien kanssa yhdessä. Täytynee siis pyytää ja vaatia miestä elämään ja viettämään sekä minun että lasten kanssa sitä arkea viikonloppuisinkin...
Ap
Minusta tuossa on hyvin sanottu syyllistämättä missä mättää.
Reissaako miehesi siis työn takia? Onko hänellä mahdollisuutta siirtyä toisenlaisiin tehtäviin?
Meillä oli tuo sama tilanne ja ero oli erittäin lähellä, minun jaksamiseni takia. Nyt mies siirtyi yrittäjäksi, tekee myös viikonloput töitä, mutta on iltaisin kotona.
Sinä et ole pelkästään taloudenhoitaja ja äiti, olet vaimo, ja myös sinun jaksamisesi on tärkeää. Puhu miehellesi reilusti, mutta syyllistämättä. Ei hän voi tietää mitä tunnet, jos et kerro.
Voimia ja tsemppiä, been there...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja itse lähdet töihin/opiskelemaan. Ostettua apua kodinhoitoon.
Tuossa nyt aivot surkastuu keneltä vaan. Älä nyt hyvä nainen elä elämääsi onnettomasna. Miehen työnkuvaa et voi välttämättä muuttaa, mutta omaasi voit, joten tee sille jotain, jos olet onneton nykyiseen tilanteesi!
niiden muksujen kanssa jotain keskenään ja harrastat silloin omia juttujasi? Meillä mies reissaa myös paljon, viime viikolla oli 2 yötä työreissussa, tuli torstaina kotiin, otti lapset ja lähtivät mökille. Menin itse perjantaina perässä. Meillä on kyllä jo koululaisia kaikki, joten pääsen viikollakin itsekseni salille tai juoksemaan tms. Ja mä tykkään kun mies ei ole koko ajan kotona ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kerro suoraan, ettet halua niiden olevan pelkkää huvipuistoa tms. Jättäydy ainakin joistain jutuista pois ja puuhaa kotona sillä aikaa tai harrasta omiasi. Mieluummin pieniä muutoksia kuin kerralla isoja muutoksia.
Mutten luonnollisesti haluaisi enää käyttää sitä kotihommiin ja toisaalta koen sen lasten osalta menetyksenä, koska he tarvitsevat mielestäni aikaa molempien vanhempien kanssa yhdessä. Täytynee siis pyytää ja vaatia miestä elämään ja viettämään sekä minun että lasten kanssa sitä arkea viikonloppuisinkin... Ap
mitä itse haluat touhuta. Viikonlopussa on kyllä aikaa olla kaikki yhdessä ja osin erikseenkin.
Eli ei kannata toimia kuin marttyyri.
Elät tällä hetkellä aikaa, joka on kaikkein raskainta. Oletko menossa vuoden päästä töihin?
Kun pieninkin on yli kolme alkaa elämä helpottamaan ja kotona voi nauttia lasten kanssa enemmän kun hoidolliseen osaan ei mene niin paljon. Kaikki yhdessä tekeminen helpottuu. Ei päiväunia, vaippoja, yhtä älyttömiä uhmakiukkuja. Kyläilyt ja vieraiden vastaan ottaminen alkaa olla leppoisampaa ja lapset vetäytyvätkavereidensa kanssa pitkiksikin ajoiksi leikkimään. Eli vaikka ruoan tekeminen, siivominen jne on edelleen tehtävä se työ tuntuu kuitenkin kokoajan helpommalta. Tulet nukkumaan todennäköisesti ehjiä yöunia jne.
Tietenkin miehesi on hyvä tietää, että tällä hetkellä arki on niin rakasta, että joudut pinnistelemään jaksamisen kanssa. Jos voisitte käyttää 1-2h viikonloppuna ennen miehesi lähtöä siivoukseen ja ruokien valmisteluun. Jos joku laatikkoruoka olisi ma aamuksi valmiina ja kasvikset7salaatit tehtynä ja kaupassa käytynä. Sillon viikon aloitus ei tuntuisi niin raskaalta. Sitten vaan tilanteen mukaan katsotte kumpiko tekee mitäkin, että elämä lasten kanssa on inhimmillisempää. Kuitenkaan sitä tuskin tulet katumaan, että olet ollut pitkään lasten kanssa kotona heidän ollessa pieniä. Elämästä ei ikinä tiedä oman terveydenkään kannalta mitä eteen tulee. Olet tehnyt arvokasta uurastusta lastesi ja perheesi vuoksi. Mielumminkin suosittelen, että käytätte jotain mll lastenhoitajaa vaikka viikollakin välillä ja saat jotain pieniä omia hetkiä arkeen. Jos rauhallisesti asiasta puhut etkä kiivastu, niin miehesi kyllä ymmärtää (tai sitten on vika miehessä). Jos oma puoliso sanoo, että voimavaran alkaa olla ihan lopussa, että voitaisiinko koettaa tehdä jotain pieniä asioita toisin, jotta jaksan paremmin hoitaa lapsemme. Kuka mies sanoo ei?
Ja tosiaan vuosi pari eteenpäin, niin elämä on todella paljon helpompaa! Silloin saatatkin huomata, että kaikki lapset ovat välillä yhtä aikaa poissa kotoa. Voisitko olla vielä illonkin kotiäitinä ja saada vähän takaisin sitä 24/7 yksn jaksamista? Ehtisit hoitaa ruoan laiton ja siivoukset valmiiksi ja silloin oikeasti olisi sitä yhteistä elämisen aikaa lasten kanssa kun mahdolliset harrastuskuskauksetkin vievät sitten osan ajasta. Voisitte lukea iltapäivällä kirjoja ja pelata lautapelejä. Tai ihan vaan olla. Illalla sitten mahdollisissa harrastuksissa käyntejä. Kuitenkin syönnit olisi helppo hoitaa ja koti olisi suurinpiirtein siisti. Toivon sinulle voimia ja jaksamista. Olisiko teillä jotain kerhoja lapsille, joka helpottaisi elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuossa on hyvin sanottu syyllistämättä missä mättää.
Reissaako miehesi siis työn takia? Onko hänellä mahdollisuutta siirtyä toisenlaisiin tehtäviin?
Meillä oli tuo sama tilanne ja ero oli erittäin lähellä, minun jaksamiseni takia. Nyt mies siirtyi yrittäjäksi, tekee myös viikonloput töitä, mutta on iltaisin kotona.
Sinä et ole pelkästään taloudenhoitaja ja äiti, olet vaimo, ja myös sinun jaksamisesi on tärkeää. Puhu miehellesi reilusti, mutta syyllistämättä. Ei hän voi tietää mitä tunnet, jos et kerro.
Voimia ja tsemppiä, been there...
Pitäisi ehkä näyttää tuo kirjoitus. Olen miettinyt tuota miehen työnkuvan muutosta. Uskon, että se voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, ainakin siis osittainen muutos,mutta vähän kieltämättä marttyyriasenteella ajattelen ja toivon, että mies ymmärtäisi itse toivoa tuota muutosta. Pelkään varmaan, että jos minä pyydän tai vaadin sitä, joutuu mies muutoksen eteen väkisin ja katkeroituu tilanteesta. Kamalaa ajatella, että joku voisi katkeroitua tilanteesta, jossa saa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, mutta ehkä pelkääkin sitä, ettei me lasten kanssa olla miehelle tarpeeksi tärkeitä.
Pelottavaa alkaa vaatia muutosta, jos samalla joutuu kohtaamaan sen tilanteen, ette mies ehkä kaikkien vuosien jälkeen olekaan se mies, jonka olen ajatellut hänen olevan. Toisaalta, jos hän pääsisi takas toimistohommiin tai ainakin lähemmäs kotia, miten osaisin antaa hänelle aidosti tilaa arjessa, kun olen niin tarkasti ja rutiininomaisesti hoitanut kotia omien mieltymysteni mukaan jo kovin pitkään.
Sekavaa ajatuksen virtaa, mutta jotenkin yritän selvitellä tätä vielä itsellenikin.
Ap
Mies on pois vain joka toisen viikon ja joka toisen viikon on sitten ihan kotona. Ja meillä on myös isompia lapsia. Kouluviikolla ei tietysti mitään kummempaa voikaan tehdä, tavallista arkea koulun ja harrastusten kanssa. Toki pienempien kanssa voi aina jotain keksiä päivän ajaksi. Meillä myös minä olen osa-aikaisesti töissä ja teen sitten enemmän tunteja niinä viikkoina, kun mies on kotona. Ja vielä, miehen työviikkoina meillä on 2 lasta vähemmän, kun miehen lapset ovat äidillään (joskus tulevat kyllä meille iltapäiväksi/yöksi, jos äidillään menoja). Meillä menee hyvin, koen, että kotityöt ja lasten kanssa olemiset menee aikalailla tasoihin. Ja on aina ihana saada mies takaisin työreissultansa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein kuin olisi omaa tekstiäni..
Elät tällä hetkellä aikaa, joka on kaikkein raskainta. Oletko menossa vuoden päästä töihin?
Kun pieninkin on yli kolme alkaa elämä helpottamaan ja kotona voi nauttia lasten kanssa enemmän kun hoidolliseen osaan ei mene niin paljon. Kaikki yhdessä tekeminen helpottuu. Ei päiväunia, vaippoja, yhtä älyttömiä uhmakiukkuja. Kyläilyt ja vieraiden vastaan ottaminen alkaa olla leppoisampaa ja lapset vetäytyvätkavereidensa kanssa pitkiksikin ajoiksi leikkimään. Eli vaikka ruoan tekeminen, siivominen jne on edelleen tehtävä se työ tuntuu kuitenkin kokoajan helpommalta. Tulet nukkumaan todennäköisesti ehjiä yöunia jne.
Tietenkin miehesi on hyvä tietää, että tällä hetkellä arki on niin rakasta, että joudut pinnistelemään jaksamisen kanssa. Jos voisitte käyttää 1-2h viikonloppuna ennen miehesi lähtöä siivoukseen ja ruokien valmisteluun. Jos joku laatikkoruoka olisi ma aamuksi valmiina ja kasvikset7salaatit tehtynä ja kaupassa käytynä. Sillon viikon aloitus ei tuntuisi niin raskaalta. Sitten vaan tilanteen mukaan katsotte kumpiko tekee mitäkin, että elämä lasten kanssa on inhimmillisempää. Kuitenkaan sitä tuskin tulet katumaan, että olet ollut pitkään lasten kanssa kotona heidän ollessa pieniä. Elämästä ei ikinä tiedä oman terveydenkään kannalta mitä eteen tulee. Olet tehnyt arvokasta uurastusta lastesi ja perheesi vuoksi. Mielumminkin suosittelen, että käytätte jotain mll lastenhoitajaa vaikka viikollakin välillä ja saat jotain pieniä omia hetkiä arkeen. Jos rauhallisesti asiasta puhut etkä kiivastu, niin miehesi kyllä ymmärtää (tai sitten on vika miehessä). Jos oma puoliso sanoo, että voimavaran alkaa olla ihan lopussa, että voitaisiinko koettaa tehdä jotain pieniä asioita toisin, jotta jaksan paremmin hoitaa lapsemme. Kuka mies sanoo ei?
Ja tosiaan vuosi pari eteenpäin, niin elämä on todella paljon helpompaa! Silloin saatatkin huomata, että kaikki lapset ovat välillä yhtä aikaa poissa kotoa. Voisitko olla vielä illonkin kotiäitinä ja saada vähän takaisin sitä 24/7 yksn jaksamista? Ehtisit hoitaa ruoan laiton ja siivoukset valmiiksi ja silloin oikeasti olisi sitä yhteistä elämisen aikaa lasten kanssa kun mahdolliset harrastuskuskauksetkin vievät sitten osan ajasta. Voisitte lukea iltapäivällä kirjoja ja pelata lautapelejä. Tai ihan vaan olla. Illalla sitten mahdollisissa harrastuksissa käyntejä. Kuitenkin syönnit olisi helppo hoitaa ja koti olisi suurinpiirtein siisti. Toivon sinulle voimia ja jaksamista. Olisiko teillä jotain kerhoja lapsille, joka helpottaisi elämää?
Uskon ja toivon todella, että elämä alkaa tästä vain helpottumaan. En ole tullut edes ajatelleeksi, että entä jos olisikin vielä vuoden pidempään kotiäitinä, silloin saisin tosiaan ehkä vähän aikaa itsellenikin, koska töihin palaaminen (vuoden päästä suunnitelmissa) tuntuu ajatuksena vielä kovin raskaalta. Toisaalta se kyllä vetää puoleensa älylliseksi valtavalla voimalla, mutta toisaalta toivoisin, etten menisi töihin ihan raatona ja puolikuntoisena. Täytynee jutella tuostakin vaihtoehdosta miehen kanssa ja totta totisesti vaatia osallistumaan sunnuntaisin joihinkin tulevan viikon valmisteluihin. Olen jotenkin ajatellut, että eihän se ole hänen hommaansa, mutta nyt tuli semmoinen olo, että onhan se! Mehän ollaan hänen perhe, minä en ole yksinhuoltaja, eikä minulta saa vaatia sen mukaista uhrautumista ja heittäytymistä. Minä voin päättää mitä ruokia halutaan seuraavalle viikolle ja mies saa luvan auttaa valmistella tai tehdä niitä pakkaseen kanssani. Kiitos tästä oivalluksesta!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein kuin olisi omaa tekstiäni..
Minä huomaan, että jäin alunperin kotiin hyvillä mielin ja innoissani uudesta elämäntilanteesta, mutta olen hiljalleen luisunut johonkin omituiseen 50-luvun vaimon muottiin... Mitä paremmin opin järjestelemään arjen, sitä enemmän otan siitä vastuuta vain itselleni, sen sijaan että käyttäisin joskus sen järjestelmällisyydellä hankitun ja ansaitun vapaan hetken ihan vain itseeni. Jotenkin kierosti olen vain opetellut tekemään miehen rankasta reissuelämästä helpompaa ja nyt huomaan, että tuosta huolenpidosta ja välittämisestä on tullut kovin yksipuolista :(.
Ap
P.s. Onko ketään, joka olisi pitkän "yh"-elämän jälkeen päässyt takaisin normaaliin jaettuun arkeen ja voisi kertoa miten käytännössä elämä alkoi sujumaan ja kotitöiden jako yms. hoitui?
Harva mies ymmärtää että arjen pyöritys useamman lapsen kanssa menee fyysisestä työstä, ja jatkuu pidempään kuin se perus 8-16. Kerro tilanne omalta kannaltasi, että olet kiitollinen työstä, jota mies tekee elättääkseen perhettä, ja että turhasta et sanoisi, mutta nyt jaksamisesi alkaa olla rajoilla, ja mietitte yhdessä molempia tyydyttävän ratkaisun. Meillä se meni riitelyksi, koska odotin liian pitkään, syyllistin miestä kun hän lentelee maailmalla ja minä olin käytännössä yksinhuoltaja, hän taas syytti minua kun olin kiittämätön, sainhan vaan olla kotona.. Molempien käsitys toisen tilanteesta oli täysin vääristynyt, toivon että tekin saatte jonkun tasapainon tuohon, hieman helpommin kuin me :)toisen mielipiteiden kuuntelu on tässä nyt se avain.
Minusta tuossa on hyvin sanottu syyllistämättä missä mättää.
Reissaako miehesi siis työn takia? Onko hänellä mahdollisuutta siirtyä toisenlaisiin tehtäviin?
Meillä oli tuo sama tilanne ja ero oli erittäin lähellä, minun jaksamiseni takia. Nyt mies siirtyi yrittäjäksi, tekee myös viikonloput töitä, mutta on iltaisin kotona.
Sinä et ole pelkästään taloudenhoitaja ja äiti, olet vaimo, ja myös sinun jaksamisesi on tärkeää. Puhu miehellesi reilusti, mutta syyllistämättä. Ei hän voi tietää mitä tunnet, jos et kerro.
Voimia ja tsemppiä, been there...Pitäisi ehkä näyttää tuo kirjoitus. Olen miettinyt tuota miehen työnkuvan muutosta. Uskon, että se voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, ainakin siis osittainen muutos,mutta vähän kieltämättä marttyyriasenteella ajattelen ja toivon, että mies ymmärtäisi itse toivoa tuota muutosta. Pelkään varmaan, että jos minä pyydän tai vaadin sitä, joutuu mies muutoksen eteen väkisin ja katkeroituu tilanteesta. Kamalaa ajatella, että joku voisi katkeroitua tilanteesta, jossa saa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, mutta ehkä pelkääkin sitä, ettei me lasten kanssa olla miehelle tarpeeksi tärkeitä.
Pelottavaa alkaa vaatia muutosta, jos samalla joutuu kohtaamaan sen tilanteen, ette mies ehkä kaikkien vuosien jälkeen olekaan se mies, jonka olen ajatellut hänen olevan. Toisaalta, jos hän pääsisi takas toimistohommiin tai ainakin lähemmäs kotia, miten osaisin antaa hänelle aidosti tilaa arjessa, kun olen niin tarkasti ja rutiininomaisesti hoitanut kotia omien mieltymysteni mukaan jo kovin pitkään.
Sekavaa ajatuksen virtaa, mutta jotenkin yritän selvitellä tätä vielä itsellenikin.
Ap
Harva mies ymmärtää että arjen pyöritys useamman lapsen kanssa menee fyysisestä työstä, ja jatkuu pidempään kuin se perus 8-16. Kerro tilanne omalta kannaltasi, että olet kiitollinen työstä, jota mies tekee elättääkseen perhettä, ja että turhasta et sanoisi, mutta nyt jaksamisesi alkaa olla rajoilla, ja mietitte yhdessä molempia tyydyttävän ratkaisun. Meillä se meni riitelyksi, koska odotin liian pitkään, syyllistin miestä kun hän lentelee maailmalla ja minä olin käytännössä yksinhuoltaja, hän taas syytti minua kun olin kiittämätön, sainhan vaan olla kotona.. Molempien käsitys toisen tilanteesta oli täysin vääristynyt, toivon että tekin saatte jonkun tasapainon tuohon, hieman helpommin kuin me :)toisen mielipiteiden kuuntelu on tässä nyt se avain.
Minusta tuossa on hyvin sanottu syyllistämättä missä mättää.
Reissaako miehesi siis työn takia? Onko hänellä mahdollisuutta siirtyä toisenlaisiin tehtäviin?
Meillä oli tuo sama tilanne ja ero oli erittäin lähellä, minun jaksamiseni takia. Nyt mies siirtyi yrittäjäksi, tekee myös viikonloput töitä, mutta on iltaisin kotona.
Sinä et ole pelkästään taloudenhoitaja ja äiti, olet vaimo, ja myös sinun jaksamisesi on tärkeää. Puhu miehellesi reilusti, mutta syyllistämättä. Ei hän voi tietää mitä tunnet, jos et kerro.
Voimia ja tsemppiä, been there...Pitäisi ehkä näyttää tuo kirjoitus. Olen miettinyt tuota miehen työnkuvan muutosta. Uskon, että se voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, ainakin siis osittainen muutos,mutta vähän kieltämättä marttyyriasenteella ajattelen ja toivon, että mies ymmärtäisi itse toivoa tuota muutosta. Pelkään varmaan, että jos minä pyydän tai vaadin sitä, joutuu mies muutoksen eteen väkisin ja katkeroituu tilanteesta. Kamalaa ajatella, että joku voisi katkeroitua tilanteesta, jossa saa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, mutta ehkä pelkääkin sitä, ettei me lasten kanssa olla miehelle tarpeeksi tärkeitä.
Pelottavaa alkaa vaatia muutosta, jos samalla joutuu kohtaamaan sen tilanteen, ette mies ehkä kaikkien vuosien jälkeen olekaan se mies, jonka olen ajatellut hänen olevan. Toisaalta, jos hän pääsisi takas toimistohommiin tai ainakin lähemmäs kotia, miten osaisin antaa hänelle aidosti tilaa arjessa, kun olen niin tarkasti ja rutiininomaisesti hoitanut kotia omien mieltymysteni mukaan jo kovin pitkään.
Sekavaa ajatuksen virtaa, mutta jotenkin yritän selvitellä tätä vielä itsellenikin.
Ap
Että meidän molempien käsitykset toistemme elämästä ja arjesta ei varmaan kohtaa todellisuutta kovinkaan hyvin. Lisäksi kun mies ei viikonloppunakaan näe tavallista, tylsää ja välillä kovin turruttavaa arkea, on hänellä varmasti kovin hutera kuva siitä, mitä pelkästään kodinhoitoon normaalissa perheessä kuuluu. Hotellissa on varsin erilaista asustella, kun paikassa, jossa tehdään itse alusta loppuun se munakokkelikin. No, ei se hotellielämäkään herkkua aina ole, mutta ymmärsitte varmaan pointin.
Miten teille kävi, kun sanoit että puutuit tilanteeseen liian myöhään? Minuakin nimittäin pelottaa, että entä jos nyt on jo liian myöhään ja asioita ei enää saada tasapainoon...
Ap
Minusta tuossa on hyvin sanottu syyllistämättä missä mättää.
Reissaako miehesi siis työn takia? Onko hänellä mahdollisuutta siirtyä toisenlaisiin tehtäviin?
Meillä oli tuo sama tilanne ja ero oli erittäin lähellä, minun jaksamiseni takia. Nyt mies siirtyi yrittäjäksi, tekee myös viikonloput töitä, mutta on iltaisin kotona.
Sinä et ole pelkästään taloudenhoitaja ja äiti, olet vaimo, ja myös sinun jaksamisesi on tärkeää. Puhu miehellesi reilusti, mutta syyllistämättä. Ei hän voi tietää mitä tunnet, jos et kerro.
Voimia ja tsemppiä, been there...Pitäisi ehkä näyttää tuo kirjoitus. Olen miettinyt tuota miehen työnkuvan muutosta. Uskon, että se voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, ainakin siis osittainen muutos,mutta vähän kieltämättä marttyyriasenteella ajattelen ja toivon, että mies ymmärtäisi itse toivoa tuota muutosta. Pelkään varmaan, että jos minä pyydän tai vaadin sitä, joutuu mies muutoksen eteen väkisin ja katkeroituu tilanteesta. Kamalaa ajatella, että joku voisi katkeroitua tilanteesta, jossa saa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa, mutta ehkä pelkääkin sitä, ettei me lasten kanssa olla miehelle tarpeeksi tärkeitä.
Pelottavaa alkaa vaatia muutosta, jos samalla joutuu kohtaamaan sen tilanteen, ette mies ehkä kaikkien vuosien jälkeen olekaan se mies, jonka olen ajatellut hänen olevan. Toisaalta, jos hän pääsisi takas toimistohommiin tai ainakin lähemmäs kotia, miten osaisin antaa hänelle aidosti tilaa arjessa, kun olen niin tarkasti ja rutiininomaisesti hoitanut kotia omien mieltymysteni mukaan jo kovin pitkään.
Sekavaa ajatuksen virtaa, mutta jotenkin yritän selvitellä tätä vielä itsellenikin.
Ap
Ehkä alkaisi olemaan myös miehen vuoro uhrautua.
kotityöt kuuluisivat silti sinulle. Tilanne ei enää muutu. Sinä olet vastuussa kodista 100 %, kävit töissä tai et.
Näin kävi meille.
Nimim. eroa miettivä
kotityöt kuuluisivat silti sinulle. Tilanne ei enää muutu. Sinä olet vastuussa kodista 100 %, kävit töissä tai et.
Näin kävi meille.
Nimim. eroa miettivä
Että tavallaan koen sen kotiin palamisen jo niin suurena ilona, etten enää jaksa/kehtaa vaatia osallistumista normaaleihin arkirutiineihin. Ihan ihmetyttää, että miten minusta koskaan tulikaan näin tossukka?! Entä jos minä vaan väsymyksissäni patoan tätä kaikkea niin pitkään sisälleni, että lopulta todellakin katkeroidun itse ja näen ainoastaan eron ratkaisuna. Tällä hetkellä me ei päästä edes mihinkään pariterapiaan miettimään tilannetta, kun mies ei ole koskaan virka-aikaan maisemissa!
Viikonloppuisin lähdet yksin jonnekin ja jätät miehen lasten kanssa kotiin.