tanaan lentaessani tajusin lapsettomien lentojen tarkoituksen.

Kamalaa kiljunaa ja metakkaa, ja raivostuttavia äitejä jotlka eivät saa sanottua kullannupuilleen että olisivat hiljaa.



Omat lapset (3) ovat kans sitä mieltä että kiljujalapset ovat häiritseviä. Jatkossa mennään aina normaaliin osastoon ja käydään sit ns. lastenosastolla joa haluu lainata kirjoja tms.



sama juttu ravintoloissa, omat lapset ovat pienestä pitäöen osanneet käyttäytyä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä lyhyempi pinna minulla on muiden lasten kanssa jotka eivät osaa olla ihmisiksi.



Mutta etkö saanut sanaa suustasi? Teet karhunpalveluksen tuolle äidille ja lapselle, kun annat ymmärtää, ihan niinkuin äitinsä, että pikku rääkyjälle ei voi eikä tarvitse tehdä mitään.

Kamalaa kiljunaa ja metakkaa, ja raivostuttavia äitejä jotlka eivät saa sanottua kullannupuilleen että olisivat hiljaa.

Omat lapset (3) ovat kans sitä mieltä että kiljujalapset ovat häiritseviä. Jatkossa mennään aina normaaliin osastoon ja käydään sit ns. lastenosastolla joa haluu lainata kirjoja tms.

sama juttu ravintoloissa, omat lapset ovat pienestä pitäöen osanneet käyttäytyä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä lyhyempi pinna minulla on muiden lasten kanssa jotka eivät osaa olla ihmisiksi.

Mutta etkö saanut sanaa suustasi? Teet karhunpalveluksen tuolle äidille ja lapselle, kun annat ymmärtää, ihan niinkuin äitinsä, että pikku rääkyjälle ei voi eikä tarvitse tehdä mitään.

Jos olisin saanut katsekontaktin olisin Tod nak yrittanyt tarjota jotain pikkuautoa sinnepain viihdykkeksi. En voinut kuitenkaan nousta paikaltani pois, kun turvavyovalo oli paalla.



Tosiaan siis omat lapsenikin osaavat kiukutella kuin pienet pirut haluessaan, mutt a lentokoneessa Olen aina vetanyt kersanttilinjaa. Siella ei vaan hilluta ja silla selva.

Mutta etkö saanut sanaa suustasi? Teet karhunpalveluksen tuolle äidille ja lapselle, kun annat ymmärtää, ihan niinkuin äitinsä, että pikku rääkyjälle ei voi eikä tarvitse tehdä mitään.

Jos tämä tapahtui lentokoneen laskeutuessa, niin vaikka ap olisi saanut montakin sanaa suustaan, niin ei se olisi tuolle äidille saakka kuulunut.

Meidän muksumme ovat muuten sellaisia, että jos kiellän pontevasti kiljumasta sellaisessa tilanteessa, mistä ei pääse pois, he usein täysin tahallaan ja tarkoituksellisesti alkavat kiljumasta yhä kovempaa ja kovempaa. Silloin paras taktiikka on jättää meluaminen huomioimatta. Suukapulaakaan ei oikein voi pistää (vaikka kuinka mieli tekisi) eikä mikään muu oikein auttaisi, kun kiljuminen jää päälle.

Ei siis yritä rauhoitella tms.

Pyydan nain alkuunsa anteeksi skandien puuttumista, kirjoitan miehen Samsungilla, enka viitsi muuttaa asetuksia. Lensin tana aamuna Helsingista eraaseen toiseen kaupunkiin kolmen lapseni kanssa. Kaytavan toisella puolella istui aiti taaperonsa kanssa, joka huusi KOKO matkan taukoamatta. Siis aivan koko matkan sellaista tyytymatonta ja kovaaanista ulinaa.Aiti ei tehnyt mitaan huutoa hillitakseen, istui vaan hiljaa koko matkan. Laskeutumisvaiheessa taapero irroitti turvavyonsa ja ryomi aitinsa jaloissa huutaen paa punaisena koko pienten keuhkojensa voimalla, samalla hakaten aitinsa jalkoja. Kyseessa oli siis siina vaiheessa Jo selkea turvallisuusriski. Nyt tosiaan tavallaan ymmarran lapsettomia, jotka eivat halua matkustaa vastaavissa olosuhteissa. En nimittain haluaisi itsekaan. Aika karmaiseva kokemus, omat lapseni (jotka ovat I an tavislapsia, joskus riehaantuvat lennoillakin, mutta ihan normikurilla selvian kylla) istuivat kadet korvillaan koko laskeutumisen ajan, koska meteli oli kylla jotain aika kasittamatonta.

lapset jotka osaavat käyttäytyä... jopa lentokoneessa.

God bless you!

Toivottavasti täytätte maan täydellisillä lapsillanne.

Meidän muksumme ovat muuten sellaisia, että jos kiellän pontevasti kiljumasta sellaisessa tilanteessa, mistä ei pääse pois, he usein täysin tahallaan ja tarkoituksellisesti alkavat kiljumasta yhä kovempaa ja kovempaa.

Näin yksinkertaista se on (äläkä nyt tule jollain ihme diagnoosilla...), teoilla pitää olla seuraukset. Jo aika pienetkin ymmärtävät näitä syy-seuraussuhteita.

Meidän muksumme ovat muuten sellaisia, että jos kiellän pontevasti kiljumasta sellaisessa tilanteessa, mistä ei pääse pois, he usein täysin tahallaan ja tarkoituksellisesti alkavat kiljumasta yhä kovempaa ja kovempaa. Silloin paras taktiikka on jättää meluaminen huomioimatta. Suukapulaakaan ei oikein voi pistää (vaikka kuinka mieli tekisi) eikä mikään muu oikein auttaisi, kun kiljuminen jää päälle.

Tai jos rusinat ei tehoa, niin uusi lelu tai karkki varmasti auttaa. Kaikki keinot on lentokoneessa sallittu.

Tottakai kaikilla lapsilla voi olla huonoja hetkiä koneessa, kun ovat pitkästyneenä, väsyneitä, nälkäisiä

tai kipeitä, mutta silloin aikuisen tehtävä on VIIHDYTTÄÄ niitä lapsia: kaivaa laukusta (jopa laskun aikana) syötävää tai leluja tai kertoa satua .

Ps. Vahtikaa myös ettei ne teidän lapset potki niitä edessä olevia penkkejä.

Meidän muksumme ovat muuten sellaisia, että jos kiellän pontevasti kiljumasta sellaisessa tilanteessa, mistä ei pääse pois, he usein täysin tahallaan ja tarkoituksellisesti alkavat kiljumasta yhä kovempaa ja kovempaa.

Näin yksinkertaista se on (äläkä nyt tule jollain ihme diagnoosilla...), teoilla pitää olla seuraukset. Jo aika pienetkin ymmärtävät näitä syy-seuraussuhteita.

Jep. Normaalisti seuraus on, että poistutaan tilanteesta, mennään toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Lentokoneessa, varsinkaan nousujen ja laskujen aikana kun istutaan vöissä, se ei ole mahdollista. Nämä muksut ovat vielä niin pieniä, että palautteen on tultava heti eikä vasta sitten, kun päästään perille.

Sattuneista syistä ei olla liikoja matkusteltu.

Niin ja toinen lapsistani on ollut päivähoidossa erityisen tuen piirissä, mutta kumpaakaan ei ole tutkittu, joten mitään diagnoosia ei ole.

Mulla ei ole lennoille sattunut tuollaista, mutta junassa on joskus ollut oikein häiriöksi asti. Pidän kyllä lapsista, mutta joskus liika on liikaa. Eräskin lapsi tuli viereeni istumaan, huusi ja kiljui ja koitti penkoa tavaroitani. Koitin ystävällisesti opastaa äitinsä luo ja sanoin, että tahdon olla rauhassa. Äitinsä ei tehnyt elettäkään, oli varmaan tyytyväinen kun sai istua toisella puolella vaunua rauhassa.



Suurimmaksi osaksi lapset on kuitenkin ihania, eikä heistä ole haittaa. Erityisen hyvin jäi mieleen eräs pikku poika, joka istui äitinsä kanssa vastapäätä minua junassa. Vahdin tätä poikaa hetken, kun äitinsä kävi vessassa ja oli todella kiltti muksu.

Ne kiljuvat lapset voi kieltämisen sijaan vaikka lahjoa rusinoita hiljaiseksi.

Tai jos rusinat ei tehoa, niin uusi lelu tai karkki varmasti auttaa. Kaikki keinot on lentokoneessa sallittu.

Jep, joskus vain tulee sellainen tilanne, että kaikki keinot on käytetty: tarjotut lelut vain lentävät, sadut ovat tyhmiä, herkkuja syöty niin paljon, etteivät enää maistu... kyllä minun sympatiani saa sen kiljukaulan äiti. Tuskin on kiva olla sen lapsen äiti, jonka vekara ei vain rauhoitu, vaikka mitä tekisi.

Minua ei siis edes se kiljunta hairinnyt niin paljon kuin se, Etta aiti vaan olla mollotti, eika edes yrittanyt mitaan. Ja siis laskeutuminen ilman turvavoita! Mita, jos olisi tullut Raj jarrutus, tms?

Omat "taydelliset lapseni, kuten taattuun av-tapaan Jo tietenkin taalla diagnosoitiin, Olen lahjonut hiljaiseksi vaikka milla: kiukkukohtauksen selvasti lahestyessa laukusta loytyykin upouusi lelu, sipseja, karkkia, ei mietita mitaan terveellisyysasioita koneessa, kunhan saadaan rauhallinen matka. Nyt kaikki kolme ovatkin totuneit matkailijoita, 3 v yleensa nukahtaa tai luen hanelle jotain ja kaksi muuta pelaavat angry birdseja tai jotain. Pienena kun panostin kurinpitoon koneessa, saan nyt matkustaa useimmiten ihan rauhassa ja lukea kirjaa.

Jos tuo aiti olisi edes selvasti yrittanyt edes jotakin.... Silloin olisi tosiaan saanut pelkkaa sympatiaa minulta.

Ne kiljuvat lapset voi kieltämisen sijaan vaikka lahjoa rusinoita hiljaiseksi.

Tai jos rusinat ei tehoa, niin uusi lelu tai karkki varmasti auttaa. Kaikki keinot on lentokoneessa sallittu.

Jep, joskus vain tulee sellainen tilanne, että kaikki keinot on käytetty: tarjotut lelut vain lentävät, sadut ovat tyhmiä, herkkuja syöty niin paljon, etteivät enää maistu... kyllä minun sympatiani saa sen kiljukaulan äiti. Tuskin on kiva olla sen lapsen äiti, jonka vekara ei vain rauhoitu, vaikka mitä tekisi.

sillä lapsettomalla lennolla kuitenkaan.

sillä lapsettomalla lennolla kuitenkaan.

Ikava kylla.

Meidän muksumme ovat muuten sellaisia, että jos kiellän pontevasti kiljumasta sellaisessa tilanteessa, mistä ei pääse pois, he usein täysin tahallaan ja tarkoituksellisesti alkavat kiljumasta yhä kovempaa ja kovempaa. Silloin paras taktiikka on jättää meluaminen huomioimatta. Suukapulaakaan ei oikein voi pistää (vaikka kuinka mieli tekisi) eikä mikään muu oikein auttaisi, kun kiljuminen jää päälle.

Tai jos rusinat ei tehoa, niin uusi lelu tai karkki varmasti auttaa. Kaikki keinot on lentokoneessa sallittu.

Tottakai kaikilla lapsilla voi olla huonoja hetkiä koneessa, kun ovat pitkästyneenä, väsyneitä, nälkäisiä

tai kipeitä, mutta silloin aikuisen tehtävä on VIIHDYTTÄÄ niitä lapsia: kaivaa laukusta (jopa laskun aikana) syötävää tai leluja tai kertoa satua .

Ps. Vahtikaa myös ettei ne teidän lapset potki niitä edessä olevia penkkejä.

Eikö äidin (tai isän) tarvitse mielestänne tehdä mitään ko. tilanteessa?

Mikä on mielestänne lapsen oikeus?

että sanonta "ken kuritta kasvaa se kunniatta kuolee" pitää paikkansa!



Perhe jonka lapset jo aikuisia, venhimmat lapset ihan normaaleja, mutta viimeisin iltatähti aivan kamala. Vanhemmat lapset kasvatettu ns. tavalliseen tapaan, kuopus saanut AINA kaiken periksi, hemmoteltu eikä koskaan ns. poikkipuolista sanaa ole sanottu. Tai tarkemmin, on kyllä kielletty "äläs nyt tee noin", mutta ei ole koskaan pakotettu tottelemaan.



Aikuisena ihan kamalan itsekäs ja röyhkeä tapaus. Suuttuu jos kaikki ei mene hänen mielen mukaan, olettaa muiden olevan hänen alamaisiaan ja hän se kunkku. Sanomattakin selvää, ettei noilla eväillä kovin pitkälle pötkitä opiskelu-/työ-/-parisuhdemaailmassa.



Olisi varmasti erilainen, jos olisi kasvatettu samanlailla mitä sisaruksensa. Ongelma on juuri siinä, ettei moni ymmärrä että tekee lasta kohden väärin, jos ei pidä häntä kurissa. Ja en tarkoita mitään natsimeininkiä, vaan sitä että lapselle pidetään selvänä kuka on pomo. Kiukkukohtaus jos tulee, sille ei mitään voi, mutta siihen pitää puuttua.



Mutta nykyään kasvaa kaksi asiaa: se että lapselle sallitaan kaikki ja mitään ei kielletä. Sekä se, että lapseen suhtaudutaan välinpitämättömästi. Monella aikuisella on niin "kiire" tai ei vaan jaksa/huvita olla lapsen kanssa, ja saa präjätä pienestä ns. omillaan.

Voi olla että laskeutuminen sattui lapsen korviin. Muistan itse pienenä, kun matkustin lentokoneella, ja koko sen puoli tuntia, kun kone hiljalleen laski korkeutta, sattui korviin ihan SIKANA. Siis aivan mieletön kipu, ihan kuin olisi korvat haljenneet. Siinä ei auta mitkään hyssyttelyt lasta, kun hätääntyy kivusta.

Apteekissa myydään painetta tasaavia korvatulppia, ensiavuksi käy myös "mikkihiiri-korvat". Jos lapsi kärsii vieressä, kuka äiti sitä katsoo vieressä tekemättä mitään?!?

.. mutta sitten kun komennat niitä riehuvia kiljukauloja, oletkin hirviöäiti. Kun ainakaan minun komentoni eivät ole lässytystä "kulta etkö viitsis.. äiti ei pidä nyt tuosta.. voisitko rakas.. " vaan se on ehdoton komento, hyvin napakalla äänellä, ja minulla on vielä kaiken lisäksi kova ääni.

Se mielletään aggressiiviseksi; että kohta lätty lätisee ja kotona tai kulman takana pentu saa turpaansa.



Niinäkin kertoina kun omasta mielestäni sanon lempeällä äänellä, se on ulkopuolisille tiukka, ehdoton, kova, julma, rakkaudeton komento.



Eli miten pitäisi toimi? Jos kiellät, rajaat, komennat, olet hirviö ja väkivaltainen äiti. Jos et sano mitään, et saa kakaraasi mitään otetta ja kuria ja olet aivan luuseri?





Kun sitten ensi kerralla kohtaatte äidin, joka komentaa ja kertalaakista kunnolla, älkää tulko tänne kauhistelemaan älkääkä tulko sille äidille mitään paskanjauhantaa, että "lapset ovat lapsia ja kyll älasten täytyy saada ja voida -- " ja plapaalaa.