Vihaan esikoistani.

mutta teetin abortin. En olisi kyennyt rakastamaan sitä lasta.

Joku jo ehdotti psykologin puheille menemistä ja se kuulostaa hyvältä ajatukselta. Lapsi-parka aivan varmasti vaistoaa tunteesi, eikä se voi olla hyväksi hänelle. Hae pikaisesti apua, ei vain itsesi, mutta myös lapsesi takia!

Omista itsekkäistä syistäsi olet hänet halunnut, syytön hän on siihen että elämäsi meni solmuun. Hanki itselles apua hyvän sään aikana.

että hän on sen miehen ja sun lapsi. Ihastu ja rakastu tähän viehättävään pieneen persoonaan omana ihmeellisenä ihmisenä, ja työnnä muut ajatukset pois. Ei tarvitse siis rakastaa siksi että se on sun lapsi, vaan sen oman persoonan takia. Olet onnekas kun sinulla on vanhin lapsi tyttö, kun lapset on parikymppisiä, ja vanhempia, on sulla aina joku joka panee sut kaiken muun edelle, ja joku jonka kanssa on päivittäin mukava soitella, ja jakaa kaikki asiat. Älä elä niin paljon tätä hetkeä, katso pitemmälle ja ajattele mikä ihana aika teillä on yhdessä, lapsuus kuluu siivillä, kaikkea parasta sulle, terv 22vuotiaan tytön äiti

Uskon, että kun saat käytyä läpi kaikki ns. negatiiviset tunteet ammattiauttajan kanssa eli pääset eroon vihan, pettymyksen, kaunan jne tunteista, niin sen jälkeen löydät myös helpotuksen, ilon ja onnen tunteita sekä myös rakkauden esikoiseesi. Rakkaus on vaan siellä kaiken pohjalla piilossa. Hyvä, että olet rehellinen itsellesi! Se on hyvä lähtökohta asian käsittelyyn.

Ihmettelen sitä eikä minusta ole mikään ihme etteivät ihmiset hae tai pyydä apua ajoissa kun pelkäävät juuri tällaista reaktiota. En minä ainakaan näe että ap olisi jotenkin vaaraksi lapselleen ja lapsi lastensuojelun tarpeessa. Apllä itsellään on vaikeaa omien tunteidensa hyväksymisessä. En todellakaan usko, että ap olisi ainoa äiti, jolla läikähtelee vihantunteet jälkikasvuaan kohtaan. Jos äiti kuitenkin tiedostaa vastenmielisyytensä ja yrittää sitä parhaansa mukaan kompensoida käytöksellään niin minusta se on aivan oikea lähestymistapa tähän ongelmaan. Ap myös sanoo olevansa itse syypää eikä osoittele lastaan, joten mikä teitä osaa vastaajista oikein hiertää? Ei kaikilla ole helppoa tässä elämässä. Tässäkin tapauksessa on onni, että lapsen elämässä on monta aikuista, jotka välittävät tytöstä todella (isovanhemmat, isäpuoli).



Toivon ap:lle hyvää jatkoa ja jaksamista. Toivottavasti löydät avun.

Jos jonkun ihmisen äitiys ei ole täyttä autuutta niin heti pitäisi antaa lapsi pois???? Kuule ap, tässä maailmassa on monta sellaista äitiä, jotka huolehtivat lapsistaan mekaanisesti ilman tunteita. En sanoisi silti heitä huonoiksi äideiksi. En usko että vihaat lastasi, jos kuitenkin piittaat siitä mitä hän ajattelisi jos tietäisi tunteesi. Lapsiaan vihaavat äidit ovat tietääkseni niitä jotka pahoinpitelevät lapsiaan tai hylkäävät jonnekin tienposkeen. Sinulla on vielä toivoa kunhan etsit apua. Asian tunnustaminen on minustakin askel oikeaan suuntaan.

Musta olis aiheellista kysyä onko lasta pakko rakastaa? Huolta täytyy pitää jne. mutta rakastamaan ei kukaan voi pakottaa. Ja nytkö syyllistetään kaikkia niitä masentuneita ja väsyneitä äitejä, jotka eivät tunne rakkautta mutta pitävät silti lapsistaan huolta.

Jos sellainen lapsi, jota vanhemmat tai toinen niistä ei rakasta, annetaan sijoituskotiin, mikä takaa että lasta rakastetaan sielläkään? Lapsihan on ventovieras. Onko sijoitusvanhemmilla jotenkin niin paljon rikkaampi tunne-elämä, että he kykenevät heti rakastamaan outoa lasta? Epäilen!

Ei lapsi voi hyvin jos häntä ei rakasteta. Mutta luulen että jollain tasolla äiti rakastaa lastaan jos haluaa pitää huolta. Ne rakkauden tunteet ovat löydettävissä kyllä.

eivätkä ole hyvä ratkaisu. Tulee tällaisia ylijäämälapsia, joita kukaan ei oikeasti rakasta eikä halua, vaan äiti ja isä haluaisivat elää " uutta elämää" uusien kumppaniensa kanssa, perustaa uudet perheet ja vanhasta suhteesta oleva lapsi on vain ylimääräinen muistutus menneestä. Jota ei haluta.



Tämä on kai yleistä. Mielestäni lapset pitäisi tehdä VAIN yhden ihmisen kanssa. Tämä ihminen pitäisi sitten valita niin hyvin, että sen kanssa haluaisi olla ainakin seuraavat 20v. Uusperheet oikeasti synnyttävät vain ylijäämälapsia.

Luulisin, että tunteesi muuttuvat, kun voit käsitellä niitä vapaasti ammatti-ihmisen kanssa. Varaa aika psykologilta tai psykiatrilta (esim. perheneuvolasta) ja puhu siellä asiasi. Heillä voi olla hyviä keinoja siihen, miten tilanteen saa muuttumaan.

aikuisena voida tehdä asialle jotain.Kuulostaa todella kaamealta lukea tollasta,eikä todellakaan ole normaalia. Voi lapsi parka..älyä nyt tehdä asialle jotain ja pikaisesti!!

Ehkä tuo viha on liian voimakas sana. Kyse on enemmänkin siitä, että en rakasta lapsiani likimainkaan yhtä paljon.

Jos esikko on esimerkiksi viikonlopun mummolassa, niin kyllä lopulta häntä jo kaipaan, joten siinä mielessä sitä lämpöäkin varmasti jostakin löytyy. Se rakkaus pitäisi myös löytää tähän tavalliseen arkeen ja niihin pahoihin päiviin. Niinä pahoina päivinä ne negatiiviset tunteet heräävät ja tuntuvat jyräävän kaiken alleen. Yleensä silloin vetäydyn omiin oloihini kieriskelemään syyllisyydessä.



Kiitos joka tapauksessa kaikille vastaajille. Aion todella hakea keskusteluapua tilanteen ratkaisemiseksi.

miten vaikeaa oli tyttären kanssa, joka ilmeisesti oli peilikuva Annan äitistä, joka hylkäsi lapsensa. Miten vaan mekaanisesti hoiti kaiken, mutta pieni jäi kaiken ulkopuolelle. Miten sitten meni, ja mitä pystyi korjaamaan, sun tilanteesi on paljon parempi, kato olisko mitään käyttökelposta.

Osoittaa kypsyyttä ja herkkyyttä, että pystyt myöntämään itsellesi ja muille tällaiset tunteet ja haluat niihin apua. Tuollaiseen ongelmaan löytyy varmasti apua. Ongelma on paljon pahempi silloin, jos noita tunteita ei pysty myöntämään itselleenkään. Hae nopeasti apua, älä kieriskele syyllisyydessä enää päivääkään.

Joku pyytää apua ja paljastaa itsestään paljon, ja toiset vaan ilkeilee. Eikö teillä tule mieleen, että joskus tarvisistte apua?? Näinkö haluatte itsellen vastattavan??

Ei tuollaista tosiasiaa voi lähteä kieltämään, vaikka se itselle tekisi kuinka kipeää. JOkainen lapsi ansaitsee tulla rakastetuksi, mutta jos aikuinen ei siihen pysty, niin ei se silti tarkoita että hän olisi paha ihminen. Tärkeintä on yrittää selvittää ne omat ongelmat ja ehkä joskus kun lapsi on isompi (lue yli teini-iän) keskustella hänen kanssaan avoimesti näistäkin vaikeista asioista. Pahinta ovat vanhemmat, jotka väittävät tehneensä kaikkensa ja rakastaneensa, vaikka eivät todellakaan niin ole tehneet, vaan kyenneet vain siihen mekaaniseen vanhemmuuteen. Koska se todella jättää jälkensä, minulla on sellaiset ollut.

Vierailija:

Musta olis aiheellista kysyä onko lasta pakko rakastaa? Huolta täytyy pitää jne. mutta rakastamaan ei kukaan voi pakottaa. Ja nytkö syyllistetään kaikkia niitä masentuneita ja väsyneitä äitejä, jotka eivät tunne rakkautta mutta pitävät silti lapsistaan huolta.

Mikä olisi järkevin ja paras neuvo? Minä en aikakaan osaa neuvoa yhtään kun en ole vastaavassa tilanteessa ollut..

Ehkä tunteet muuttuvat kun vauva kasvaa isommaksi, sinulla on varmaan tunteet raskauden jälkeen muuttuneet???



Vaikea tilanne, mitä apua täältä haet, valkkaa itse ne mitä haluat

Hae jostain apua!!!!! Mene psykiatrialle toi ei oo normaalii. Ja sano sil idiootti isäl et pysyy ne kaksi kertaa mitä näkee nyt ni ei näkis lainkaan. Vai onko sulla vielä tunteita kyseistä ihmistä kohtaan kun noin ajattelet!?