Miten saatte pidettyä intohimon yllä +10v suhteissa?

saa heittää estot pois ja antaa himojen viedä

Intohimohan vain lisäähtyy vuosien myötä - saa heittää estot pois ja antaa himojen viedä

Intohimo kyllä kasvaa eikä estoja ole, panettaa koko ajan! Panisin melkein kaikkia tuntemiani miehiä, joiden kanssa kemiat kohtaa, mutta jostain syystä se ei ulotu tuohon omaan mieheen... Se on niin turvallinen ja nyt kaipaisin jotain muuta. Jotenkin se arjen kumppanuus vie terän seksikumppanuudesta. Vai eikö? Siis miten saisin himoni kohdistettua omaan mieheen?

ja aina aika-ajoin tulee sellaista rakastumisenhuumaa koettua... ihan omaan mieheen ;)



Ehkä se on kun toinen alkaa syttyä ja osoittaa sitä rakastumisentunnetta sanoilla, katseilla ja kosketuksilla, niin se tarttuu toiseenkin ja sitten viedään vähän aikaa!

Toimii molemminpäin eli ei ole väliä kumpaan se kipinä iskee.. kyllä tarttuu tosi nopeasti. Joskus kestää muutaman päivän, joskus jopa muutaman kuukauden.



Noina kausina seksiä päivittäin.



Mun mielestä tää on pitkälti omista ajatuksista kiinni. Jos katsoo miestä niin, että tuohon minä rakastuin ja tuota minä rakastan, niin sen näkee hänessä vieläkin. Jos lähdet haikailemaan muiden perään tai toivoisit jotain muuta mitä miehesi on, niin turha vonkua sen perään, ettei enää sytytä tai ole rakastumisentunnetta!

että kyllä meillä on suudelmia, kosketuksia, seksiä ja hellyydenosoituksia silloinkin kun tuo huumavaihe ei ole päällä, mutta tuolloin se on oikeasti aivan samanlainen tunne kuin silloin vasta-rakastuneena. Sitä kun kysyttiin.

Ei tosin johdu suhteen kestosta, vaan muista ongelmista parisuhteessa. Olen järkyttävän kateellinen ja katkera niille, joilla on normaali seksielämä ja hyvä suhde.

meillä pysyy intohimo yllä ihan arjen avulla. Kun perheessä on kouluikäisiä lapsia, monta teiniäkn, tilaisuuksia kahdenkeskiseen oloon on niin vähän, että intohimoa riittää kuin suhteen alkuvaiheessa, silloin kun siihen on tilaisuus.

Tuo oli ihan hyvä neuvo. Täytyy yrittää katsoa sitä omaa sillä silmällä ja unohtaa haikailu. Vähän tosin harmittaa, että mies on päästänyt kuntonsa rapistumaan ja hikoilee tositoimissa paljon ja jaksaa aika huonosti...

Se kiimainen "revi mun vaatteet pois ja ota mut heti tässä hississä" vaihe, jota elettiin parikymppisenä on vaihtunut kumppanuuteen. Yhteiseen elämänkatsomukseen, menneisyyteen, tulevaisuuden suunnitelmiin, muistoihin, sisäpiirin vitseihin ja vankkaan luottamukseen, että toinen on vieressä ja tarvittaessa nostaa reppuselkään. Noin niinku kuvainnoillisesti.



Yhdessä 15 vuotta.

Tuo oli ihan hyvä neuvo. Täytyy yrittää katsoa sitä omaa sillä silmällä ja unohtaa haikailu. Vähän tosin harmittaa, että mies on päästänyt kuntonsa rapistumaan ja hikoilee tositoimissa paljon ja jaksaa aika huonosti...

keksikää vaikka joku yhteinen harrastus mikä nostaisi kuntoa. Me ollaan tehty siitäkin sellaista parisuhteenhoitoa, että käy vaikka lenkillä yhdessä ja samalla juttelee niitä arkisia asioita ja huolia, toiveita yms.

Sit kun on aikaa kahdestaan kotona, niin ei tarvii setviä näitä vaan voi päästää "ilon irti" :)

Meillä kyllä enemmänkin lisääntynyt nuo "revitään vaatteet pois" tilanteet ajan myötä. Alku oli semmosta haparointia. Otteet on varmentuneet ja tieto siitä lisääntyny mistä toinen tykkää. Tilaisuudet sponttaaniin seksiin on ikävä kyllä vähentyneet töiden ja lasten myötä.

auttaa "treffeillä käynti", joskus vielä meillä on baarissa tai ruokaravintolassa tapana leikkiä,että juttelemme niin kuin olisimme eka treffeillä. Itse myös yritän pitää itsestäni huolta ja muutan hiustyyliä aika ajoin, olen huomannut tämän tekevän minusta mielenkiintoisemman. Yritän myös olla yllätyksellinen ja opetella uusia asioita. Nämä asiat tulevat ihan luonnostaan ja yrittämättä. Joskus myös itse ajattelen miehestä, että mitä ajattelisin jos nyt näkisin hänet ensimmäistä kertaa. Olen huomannut ainakin näiden asioiden pitävän mielenkiintoa yllä.

keksikää vaikka joku yhteinen harrastus mikä nostaisi kuntoa. Me ollaan tehty siitäkin sellaista parisuhteenhoitoa, että käy vaikka lenkillä yhdessä ja samalla juttelee niitä arkisia asioita ja huolia, toiveita yms.

Sit kun on aikaa kahdestaan kotona, niin ei tarvii setviä näitä vaan voi päästää "ilon irti" :)

Meillä on pienten lasten kanssa vaan nyt sellainen elämänvaihe, ettei kahdestaan lenkille voi lähteä.

Ihanan rohkaisevia jotekin kommentit (tuo deittailu ja muuttumisleikki on käynyt omassakin mielessä). Toiset taas aika lannistavia, kuvaavat omaa tilannetta. Mutta olisiko se vain asenteesta kiinni... Ja tietysti ajasta ja jaksamisesta.

Se kiimainen "revi mun vaatteet pois ja ota mut heti tässä hississä" vaihe, jota elettiin parikymppisenä on vaihtunut kumppanuuteen. Yhteiseen elämänkatsomukseen, menneisyyteen, tulevaisuuden suunnitelmiin, muistoihin, sisäpiirin vitseihin ja vankkaan luottamukseen, että toinen on vieressä ja tarvittaessa nostaa reppuselkään. Noin niinku kuvainnoillisesti. Yhdessä 15 vuotta.

Toteutus on vain hieman vaikeaa joskus mutta niitäkin "revi-mun-vaatteet-pois" hetkiä järjestyy... Mutta joo, kaikki minkä kirjoitit on totta. Kumppanuudesta kaikki lähtee, niistä omista jutuista ja halusta haluta sitä omaa rakasta!

Jo aamusta, kun juuri ennen pukeutumista menee vielä minuutiksi oman kullan kainaloon lämmittelemään ja tuntee miten rakas heräilee - jos ei ylä- niin alapäästä;D Siitä sitten pari hellää tekstaria tai sp viestiä päivän mittaan niin illalla kotona odottaakin tosi kuumana käyvä kolli..

Todella paljon merkitsee myös ulkoiset seikat - se että molemmat on kohtalaisessa kuosissa kropaltaan, pukeutuu kauniisti, on puhdas ja tuoksuu hyvälle aina kun mahdollista (siis myös kotona). Ei siitä ole hirveästi vaivaa mutta ilahduttaa toista todella paljon!!

Ja se kommunikaatio! Joko koskettamalla tai puhumalla - jotenkin vaan kertoo toiselle miten tärkeä tämä on, joka päivä.

Tässäpä näitä meidän suhteen salaisuuksia - 16v yhdessä, 4 lasta ja himokkaita kuin pienet pupuset vielä näin +/-50v:nä

Naimisissa 17 v ja lapsia 5 :-)



Tiedetään just mistä toinen tykkää ja käytetään ahkerasti tietoa hyväksi. En voisi kuvitella että joku toinen edes saisi mua syttymään.

Kun mies on kuukaudenkin poissa työreissulla, niin paluun jälkeen ei malta odottaa että pääsee olemaan kahden kesken.



Yhdessä oltu 15 v

Tuntuu että teillä on tosi vilkas seksi elämä. Meillä ei sitten millään vaikka tuo mies on hyvin rakas ja sielun kumppani.



Nyyh!



Oikeita vinkkejä kehiin siis eikä kehuskelua omalla hyvällä elämällä.



12 vuotta yhdessä, 10 v hääpäivä lähestyy

omista ajatuksista ja (opituista?) parisuhteeseen liitetyistä malleista, jotka on syytä kyseenalaistaa. Kyse on parisuhteen kokonaisuudesta, siitä miten ylipäätään ollaan ja toimitaan yhdessä, ei vain yhdestä tai parista suhteen osa-alueesta (seksistä tai muusta fyysisestä läheisyydestä).



Meillä onneksi miehen kanssa ollut alusta asti samanlainen - selvästi monista tuntemistamme pariskunnista eroava - näkemys suhteesta, sen syistä ja siinä olemisesta. Monet tuntuvat olevan suhteessa lähinnä siksi, että niin on tapana tehdä, ihan jo perheen perustamisen ja talon rakentamisen näkökulmasta. Monet myös tuntuvat ajattelevan (kuten tämän ketjun aloittaja?), että parisuhde väistämättä väljähtyy jossain muutaman vuoden tietämillä ja sitten vaan ollaan kavereita, jotka hoitavat yhteisiä projekteja nimeltä "lasten kasvatus" tai "mökin rakennus", omalle kumppanille voi ja melkein kuuluukin olla tympeä, omasta kumppanista puhutaan vähätellen toisille ja arki on epätasarvoista mössöä: nainen mäkättää yrittäessään ohjailla miestä lastenhoidossa tai siivouksessa ja mies ei tietenkään ajattele omilla aivoillaan vaan vetäytyy ja yrittää varastaa mahdollisimman paljon aikaa omiin harrastuksiinsa.



Me taas miehen kanssa ajattelemme, että oma kumppani on juuri se ihminen, jonka olemme valinneet ja syystä! Omaa kumppania nimenomaan ihaillaan ja kunnioitetaan ENEMMÄN kuin muita; muutenhan voisi ihan hyvin olla jonkun toisen kanssa tai vaikka ihan yksin. Rakkautta ja kunnioitusta taas osoitetaan jatkuvasti ja monella tavalla arjessa: kotitöistä ei tarvitse tapella, kun molempien yhteinen päämäärä on molempien jaksaminen ja onnellisuus arjessa. Lähtökohtainen ajatus myös on, että molemmat ovat aikuisia ja tasavertaisia ihmisiä, jotka osaavat kasvattaa lasta tai hoitaa taloutta omilla aivoillaan (ehkä vähän eri tavoin kuin toinen tekisi, mutta mitä sitten) ja näkemyseroista korkeintaan KESKUSTELLAAN. Näin arki rullaa ja molemmat tuntevat että heitä tuetaan ja arvostetaan arjessa. Se on jo aika hyvä lähtökohta kipinänkin säilyttämiseen. Romantiikan ja erotiikan ei myöskään missään välissä ole ajateltukaan loppuvan "väistämättä", vaan kosketukset, pusut, kehut, lähellä pitäminen ym. ovat jatkuva osa arkea, niin eroottisessa kuin ihan hellyysmielessäkin. - Itse en kertakaikkiaan ymmärrä, että jos kerran halusin tätä ihmistä 10 vuotta sitten, miksi en haluaisi nyt, kun hän on ihan yhtä ihana ja yhteisten kokemusten ja yhteiselämän kautta yhä rakkaampi ja tärkeämpi. Miten ne ihanat miehet, joihin te rakastutte, muka kaikki muuttuvat idiooteiksi elämän varrella?





Kokonaisuus siis on mielestäni se, mikä pitää kipinää yllä. Kun toisen arvostaminen, hellyys ja rakastaminen on suhteen arjessa kaikin tavoin on lähtökohta, ei epätodennäköinen poikkeus, erotiikkakin pysyy kelkassa ihan itsestään.

Meillä on kulunut 22 vuotta ensitapaamisesta, ja yhdessä olemme asuneet 18 vuotta. Lapset ovat 9- ja 6-vuotiaat.



Mä liitän intohimon yleisesti parisuhteen ylläpitämiseen. Otetaan aikaa toisillemme, kysellään kuulumisia, ollaan lähekkäin ilman seksiäkin, kosketellaan, halitaan, pussaillaan, taputetaan peffalle jne. Täysin kahdenkeskistä aikaa meillä on älyttömän vähän, mutta jo yhdessä puuhastelu tai vaikka saunominen antavat sitä aikaa.



Mä tunnen olevani hieman omituinen, mutta oikeasti en ole koskaan ollut haluton. Yhdyntää on joskus täytynyt välttää, mutta fyysinen yhteys on aina säilynyt.



Intohimo on säilynyt ja ehkä kasvanutkin vuosien varrella. Haluan seksiä, hyvää seksiä, ja se on hyvää, koska uskallan sanoa ja näyttää, mitä haluan. Ylipäätään haluamme tehdä toisillemme hyvää ja ilahduttaa toisiamme. Joskus on hiljaisia kausia, ettei pariin viikkoon ole yhdyntää, joskus taas joka tai vähintään joka toinen päivä. Mutta ei sillä määrällä ole väliä, kunhan tietää olevansa toiselle tärkeä.



Yksi tärkeä asia on se, että on tyytyväinen itseensä. Muutama vuosi sitten sain terveyteni paremmalle tolalle ja aloitin liikuntaharrastuksen. Koin vahvistuvani ja kaunistuvani ja sain harrastuksen parissa omaa aikaa - aikaa, jolloin ei tarvitse ajatella mitään muuta. Hyvä olo sai mut tuntemaan itseni varmaksi ja se näkyi ulospäin. (Paino-ongelmista ei ollut kyse.)



Ja toisaalta, #5 oli oikeassa: paljon on siitä kiinni, miten päättää katsoa toista. Mieheni on ollut huolissaan painonnousustaan, mutta mä olen sanonut, että mä näen hänessä aina sen parikymppisen nuorukaisen.

Me taas miehen kanssa ajattelemme, että oma kumppani on juuri se ihminen, jonka olemme valinneet ja syystä! Omaa kumppania nimenomaan ihaillaan ja kunnioitetaan ENEMMÄN kuin muita; muutenhan voisi ihan hyvin olla jonkun toisen kanssa tai vaikka ihan yksin.

Kokonaisuus siis on mielestäni se, mikä pitää kipinää yllä. Kun toisen arvostaminen, hellyys ja rakastaminen on suhteen arjessa kaikin tavoin on lähtökohta, ei epätodennäköinen poikkeus, erotiikkakin pysyy kelkassa ihan itsestään.

Just näin, komppaan ihan täysillä!

Ystävillekään ei yleensä lauota mitä tahansa miten tahansa - miksi sitten ihmiselle, jonka pitäisi olla rakkain ja läheisin? Parisuhteessa ei olla vihollisia, vaikka oltaisiin eri mieltä. Puolisoa pitää arvostaa ja se on hyvä sanoa ääneen. Myös muiden kuullen.

Päivittäin pitäisi olla hetki, jolloin oikeasti keskityt puolisoosi ja hän sinuun. Katsot häntä silmiin ja kuuntelet mitä hänelle kuuluu. Siitä kaikki lähtee.



Meillä nuo läsnäolon hetket olivat kadonneet kokonaan ja se vaikutti koko suhteeseen ja seksielämään. Suhteesta tuli etäinen ja katkeroitunut.



Nyt asiat ovat muuttuneet ison kriisin myötä.



Nyt, jos tuon kriisin voisi vielä välttää (aikakoneella taaksepäin), alkaisin hoitaa parisuhdettamme paremmin. Ja siihen tietysti pitäisi sitoutua molemminpuolisesti. Eli kahdenkeskistä aikaa, vaikka illalla kotona, jos ei muuten voisi. Ja lisäksi kahdenkeskisiä matkoja, parisuhdeleiri säännöllisesti tms.



Taas tänä aamuna, kun mies lähti ovesta ulos, hymyili ja katsoi minua niin, että hän todella näki minut, tuntui se vatsan pohjassa asti. Katsoin, että siinä on minun ihana, komea mieheni.



Yhdessä ollaan oltu n. 12 vuotta, kaksi lasta.