Lähivanhemmat, kuinka paljon ja millä tavalla olette tekemisissä lastenne etävanhemman kanssa?

Erosta on jo jotain 4-5 vuotta. Ex käyttäytyi eron aikoihin aivan sekopäisesti. Syynä eroon oli lasten äidin kykenemättömyys sopeutua pienlapsiarkeen. Aivan perinteiseen huono-aviomies-tyyliin lähti sitten hakemaan lohtua ja ymmärtämystä toisesta miehestä. Tätä minun oli vaikea ymmärtää ja hyväksyä, koska jotenkin odottaisi, että ainakin äiti sitoutuisi lapsiinsa. Olin suunnattoman loukkaantunut lasten puolesta, siitä, miten äiti kohteli lapsiaan. Meni kunnioitus täysin tätä ihmistä kohtaan. Siitä ei ole pitkä matka avioeroon.



Nyt olen vähitellen alkanut hyväksymään sen, että joistain äideistä ei vain kerta kaikkiaan ole äidiksi. Minun ja lasten elämä on ihan perinteistä lapsiperhearkea. Tällainen elämä ei vain ole yksinkertaisesti sopinut äidille. Samanaikaisesti äidillä oli kovat paineet olla äiti, tavallaan osoittaa, että hän tässä suhteessa täyttää jotenkin paikkansa. Tässä ristitulessa äiti sitten käyttäytyi todella sekopäisesti.



Itse asiassa meno on ollut aika uskomatonta ensimmäiset vuodet sisältäen elementtejä, joita on vaikea uskoa mahdolliseksi. Esim. ostin omakotitalon irtaimistoineen osituksessa kokonaisuudessaan exsältä. Ainoa asia. Mitä pyysi jälkeenpäin irtaimistosta itselleen. Oli VIRVELI!

Lisäksi on vasta näinä päivinä todella ymmärtänyt, että takaisin ei ole tulemista. Aivan alussa oli niin sekaisin ja kypsynyt lapsiinsa. Että olisi eron jälkeen halunnut jatkaa seksisuhdetta. Mutta EI VANHEMMUUTTA!!! ts. pienimmän lapsen kolmen elinvuoden aikana ei juurikaan osoittanut kiinnostusta pieniin lapsiinsa niin, että olisi halunnut tavata heitä.



Naisen tyyliin jatkuvasti kuitenkin suoltaa kasvatusohjetta minulle. Ja ”huolehtii”. Mutta itse ei vahingossakaan oikeasti tee yhtään mitään. Äiti jättäytyy ulkopuoliseksi auditoijaksi, joka sitten suuressa viisaudessaan neuvoo, että mitä minun tulee tehdä lasten suhteen. Ja tottahan se on: kaikki mahdolliset virheet lasten kasvatuksen suhteen ovat taatusti minun tekemiäni. Kun äiti itse ei tee mitään, niin mitään virhettäkään ei pääse tapahtumaan.

Viime aikoina äiti on ryhtynyt aktiivisemmin tapaamaan lapsiaan, voi sanoa, että säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta mitkään sovitut asiat eivät koskaan pidä, ts. tapaamisia joko siirretään tai sitten lapsia tuodaan sovittua aiemmin takaisin minulle. Tämä jatkuva aikataulujen vaihtaminen on äidin vallankäyttöä, jolla yritetään saada toiset juoksemaan hänen pillinsä mukaan. Äiti suunnittelee edelleenkin aikataulujaan kuin sinkku, ts. kun tulee jotain mielenkiintoisempaa, niin iskee ”sairaus” ja ei voi ottaa lapsia. Jälkeen päin käy ilmi, että oli esim. kavereiden kanssa baarissa.



Viime kädessä luottaa ja uskoo minuun kuin Jumalaan. On jatkuvasti höpöttämässä minulle omasta elämästään ja hakee/kyselee minulta neuvoja. Nämä neuvoni menevät sitten suoraan käskyinä uudelle aviomiehelle, ts. minä johdan hänen elämäänsä yhä vieläkin.

Vonkaa seksiä ja neuvoja jatkuvasti minun yrittäessä pitää välit mahdollisimman etäisenä. Suuttuessaan tekee sitten lastensuojeluilmoituksia minusta, johon ei enää kukaan jaksa reagoida. Ja ai niin, suhtautuu naistuttavuuksiini kuin mustasukkainen aviovaimo. On yrittänyt käydä naisystäväni päälle ja samalla vei hänen käsilaukkunsa mukanaan. Sanoi, että palauttaa laukun, jos nainen häipyy meiltä. Suom! Huom! On siis naimisissa sen saman minimiehen kanssa, jonka kaa petti minua aikanaan.



Siis aivan uskomaton tyyppi ja meno! Jos tästä tekisi televisiosarjan, niin itse sanoisin siitä, että kuinka joku osaakin keksiä noin typeriä ja epäaidolta kuulostavia juonenkäänteitä? Ja KOKO ajan tapahtuu, tähän astisista sekoiluista voisi kirjoittaa vaikka kirjasarjan…



Mutta kaikessa hiljaisuudessa minä ja lapseni jatkamme taustalla perhe-elämäämme, emme viime kädessä ole lainkaan riippuvaisia äidin käsittämättömistä toilailuista ja temppuiluista.

Annoin lapset viime perjantaina viikonloppukylään. Jo illalla selvisi, että äiti oli ottanut myös tyttärensä kaksi vielä pienempää lasta hoitoonsa.



Äiti kesti yllättävän pitkään, vasta lauantai-aamu soitti paniikissa, että voisinko minä ottaa lapset? Että hän on ihan loppu. No, otinhan minä, mukana tulivat myös tytärpuolen pienet lapset.



Äiti ottaa vastaan mitä tahansa haasteita, koskaan pohtimatta, onko oikeasti resurssia/kykyä pitää lupauksensa. Sitten kakat housussa itkua vääntäen huutaa palokuntaa apuun...



Ja minähän tulen apuun, siksi, että lapset eivät kärsisi turhaan...

Emme ole puhuneet toisillemme 3 vuoteen sanaakaan, mies ei suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön. Löysi uuden nuorikon avioliittomme aikana. 3 lasta, alakoululaisia. Kerran kuussa saan tekstiviestin, jossa kertoo milloin aikoo lapsiaan tavata seuraavan 3 viikon aikana (vuorotyöläinen). Kaikki on hankalaa.

Erosta on jo jotain 4-5 vuotta. Ex käyttäytyi eron aikoihin aivan sekopäisesti. Syynä eroon oli lasten äidin kykenemättömyys sopeutua pienlapsiarkeen. Aivan perinteiseen huono-aviomies-tyyliin lähti sitten hakemaan lohtua ja ymmärtämystä toisesta miehestä. Tätä minun oli vaikea ymmärtää ja hyväksyä, koska jotenkin odottaisi, että ainakin äiti sitoutuisi lapsiinsa. Olin suunnattoman loukkaantunut lasten puolesta, siitä, miten äiti kohteli lapsiaan. Meni kunnioitus täysin tätä ihmistä kohtaan. Siitä ei ole pitkä matka avioeroon.

Nyt olen vähitellen alkanut hyväksymään sen, että joistain äideistä ei vain kerta kaikkiaan ole äidiksi. Minun ja lasten elämä on ihan perinteistä lapsiperhearkea. Tällainen elämä ei vain ole yksinkertaisesti sopinut äidille. Samanaikaisesti äidillä oli kovat paineet olla äiti, tavallaan osoittaa, että hän tässä suhteessa täyttää jotenkin paikkansa. Tässä ristitulessa äiti sitten käyttäytyi todella sekopäisesti.

Itse asiassa meno on ollut aika uskomatonta ensimmäiset vuodet sisältäen elementtejä, joita on vaikea uskoa mahdolliseksi. Esim. ostin omakotitalon irtaimistoineen osituksessa kokonaisuudessaan exsältä. Ainoa asia. Mitä pyysi jälkeenpäin irtaimistosta itselleen. Oli VIRVELI!

Lisäksi on vasta näinä päivinä todella ymmärtänyt, että takaisin ei ole tulemista. Aivan alussa oli niin sekaisin ja kypsynyt lapsiinsa. Että olisi eron jälkeen halunnut jatkaa seksisuhdetta. Mutta EI VANHEMMUUTTA!!! ts. pienimmän lapsen kolmen elinvuoden aikana ei juurikaan osoittanut kiinnostusta pieniin lapsiinsa niin, että olisi halunnut tavata heitä.

Naisen tyyliin jatkuvasti kuitenkin suoltaa kasvatusohjetta minulle. Ja ”huolehtii”. Mutta itse ei vahingossakaan oikeasti tee yhtään mitään. Äiti jättäytyy ulkopuoliseksi auditoijaksi, joka sitten suuressa viisaudessaan neuvoo, että mitä minun tulee tehdä lasten suhteen. Ja tottahan se on: kaikki mahdolliset virheet lasten kasvatuksen suhteen ovat taatusti minun tekemiäni. Kun äiti itse ei tee mitään, niin mitään virhettäkään ei pääse tapahtumaan.

Viime aikoina äiti on ryhtynyt aktiivisemmin tapaamaan lapsiaan, voi sanoa, että säännöllisen epäsäännöllisesti. Mutta mitkään sovitut asiat eivät koskaan pidä, ts. tapaamisia joko siirretään tai sitten lapsia tuodaan sovittua aiemmin takaisin minulle. Tämä jatkuva aikataulujen vaihtaminen on äidin vallankäyttöä, jolla yritetään saada toiset juoksemaan hänen pillinsä mukaan. Äiti suunnittelee edelleenkin aikataulujaan kuin sinkku, ts. kun tulee jotain mielenkiintoisempaa, niin iskee ”sairaus” ja ei voi ottaa lapsia. Jälkeen päin käy ilmi, että oli esim. kavereiden kanssa baarissa.

Viime kädessä luottaa ja uskoo minuun kuin Jumalaan. On jatkuvasti höpöttämässä minulle omasta elämästään ja hakee/kyselee minulta neuvoja. Nämä neuvoni menevät sitten suoraan käskyinä uudelle aviomiehelle, ts. minä johdan hänen elämäänsä yhä vieläkin.

Vonkaa seksiä ja neuvoja jatkuvasti minun yrittäessä pitää välit mahdollisimman etäisenä. Suuttuessaan tekee sitten lastensuojeluilmoituksia minusta, johon ei enää kukaan jaksa reagoida. Ja ai niin, suhtautuu naistuttavuuksiini kuin mustasukkainen aviovaimo. On yrittänyt käydä naisystäväni päälle ja samalla vei hänen käsilaukkunsa mukanaan. Sanoi, että palauttaa laukun, jos nainen häipyy meiltä. Suom! Huom! On siis naimisissa sen saman minimiehen kanssa, jonka kaa petti minua aikanaan.

Siis aivan uskomaton tyyppi ja meno! Jos tästä tekisi televisiosarjan, niin itse sanoisin siitä, että kuinka joku osaakin keksiä noin typeriä ja epäaidolta kuulostavia juonenkäänteitä? Ja KOKO ajan tapahtuu, tähän astisista sekoiluista voisi kirjoittaa vaikka kirjasarjan…

Mutta kaikessa hiljaisuudessa minä ja lapseni jatkamme taustalla perhe-elämäämme, emme viime kädessä ole lainkaan riippuvaisia äidin käsittämättömistä toilailuista ja temppuiluista.

tavalliselta - jos kyseessä olisi mies. Auta armias kun äiti ei sopeudukaan lapsiperhe-elämään, kamalaa.

Ei saisi hymyilyttää, mutta jotenkin tuli parempi mieli kun sai tietää jotta on muitakin! Välillä aika epätoivoinen olo.

Ei saisi hymyilyttää, mutta jotenkin tuli parempi mieli kun sai tietää jotta on muitakin! Välillä aika epätoivoinen olo.

Nostan. 

Apua osoitteesta (Priestadu@gmail.com) oli ihanaa, minä ja vaimoni olemme taas yhdessä kahden vuoden eron jälkeen, Herra siunatkoon sinua ja temppeliäsi.