Lähivanhemmat, kuinka paljon ja millä tavalla olette tekemisissä lastenne etävanhemman kanssa?

sähköpostitse, joskus tekstiviestein. Aiheena ainoastaan lapset ja aikataulut. "Vaihdamme" yleensä näkemättä, joskus harvoin on myös puhuttu.



En tiedä, miten miehen uusi suhtautuu minuun, en ole koskaan tavannut.



Exän tapaaminen/näkeminen tuntui aluksi tosi paskalta, ero oli erittäin vaikea. Huomasin, että voin paremmin ja toivun nopeammin, mitä vähemmän ollaan tekemisissä.



Exän uusi ei ole mikään suosikki, sillä aloitti suhteensa jo avioliittomme aikana. Nykyisin ei tosin mitään erityisiä tunteita, pääasia on että lapset viihtyvät isällään.



Erosta kohta 2 vuotta ja alan vähitellen olla ok. Avioero oli aivan hirveä.

Kuinka usein lapset tapaavat isäänsä? MInkä ikäisiä lapset ovat? Pitävätkö miehen uudesta?



Onko sinulla ketään uutta? Olen lukenut, että naisilta menee usein erosta toipumiseen se kaksi vuotta.

Välillä tuo soittelee lähes päivittäin, joskus saa olla muutamia päiviä rauhassa. Soitellaan siis.

Tapaamme lähinnä lapsen 'vaihdon' yhteydessä, joskus kaupungilla jos satumme samaan aikaan ja silloin tällöin vierailemme toistemme luona. Viimeksi tänään ex kävi luonani syömässä ja leikki lapsen kanssa.

Tavatessa puhun lapsesta ja lapsen asioista, välillä tunnen itseni pakotetuksi vastailemaan jotain ex:n loputtomiin horinoihin. Hän haluaa edelleen avautua minulle joka v*@%!n tapahtumasta elämässään vaikka olen vähemmän suorasti, suorasti ja rumasti asiasta sanonut, ei kiinnosta. Hän kyselee, joskus suorastaan tenttaa, minulta elämästäni, ikään kuin hänellä siihen joku oikeus enää olisi. Enkä voi sietää valitusta siitä että en pidä häntä ajan tasalla lapsen jokaisesta askelesta, vessakäynnistä, päiväunien laadusta ja kestosta, kakan koostumuksesta, siitä mitä lapsi on syönyt ja mikä on lapsen lempiruokaa minäkin päivänä. Olisi laittanut asiansa tärkeysjärjestykseen aikanaan niin ei tarvitsisi nyt olla ulkona asioista. Anteeksi ot, mutta teki hyvää.

Lapsen 'vaihtaessa' vanhempaa on vähän pakko nähdä, kaksi vuotiasta ei oikein yksin vielä voi päästää isälleen kulkemaan.

Miltä tuntuu tavata? Tunnen itseni poikkeuksetta tyhmäksi. Mietin joka kerta että lapsensa isän olisi voinut valita toisinkin, toisaalta kohta kerta ajatus päättyy samaan, eipä tämä lapsikaan olisi tämä lapsi jos isänsä olisi joku toinen.

Uusia ei ole kummallakaan vielä kuvioissa.

Erosta on hieman yli puolitoista vuotta ja minä elän elämäni kukoistuskautta.

toisaalta *kohta* kerta

mun exä on niin riitaisa ja mielisairasyksilö,että en halua olla missään tekemisessä!

onneksi lapset jo niin vanhoja,että osaavat viestiä itse asiansa. oli nuoruuteni suurin erehdys tavata kyseinen tyyppi. on oikeasti paha ihminen.

joskus sen typerät jutut ärsyttää niin, että tekee mieli heittää pihalle, ja joskus olen heittänytkin. Pidetään yhteyttä puhelimitse ja facebookissa, jutellaan kun tavataan. Exä käy usein täällä tapaamassa lasta. Kummallakaan ei ole uusia, mistä syystä ex edelleen vonkaa toisinaan.. ihme sinänsä, että jaksaa, kun aika selvästi olen sanonut, että seksiä ei heru. Välillä tehdään juttuja kolmistaan ja epäilemättä ihmiset pitävät meitä silloin ihan tavallisena perheenä, siis ei-eronneina. Erottu ollaan kuitenkin ennen joulua. Lapsi on 1-vuotias.

Pidetään yhteyttä tekstiviestein, sähköpostein ja joskus kerran kuussa puhutaan puhelimessa. Lapsi on jo niin iso että matkustaa julkisilla, joten ei olla nähty nyt ehkä vuoteen.

Puhutaan vain lapsen asioista. Hyvin harvoin jostain yhteisestä tutusta.

Välit ovat asialliset. Alkuun olivat erittäin viileät, koska ero oli vaikea molemmille. Nyt viime vuosina (erosta 8 vuotta) jopa vähän huumoriakin on viesteissämme.

Ei olla tavattu toistemme uusia puolisoita (vielä) joten henk.koht. mielipiteitä ei ole. Pääasia on, että kohtelevat hyvin lasta.

En ajattele lapseni isää muuta kuin että hän on lapseni isä. Yhteiset muistot ovat nyt tosi kaukaa ja niitä muistan ilman haikeutta tai katkeruutta. Ei olisi voinut uskoa että tämä on emotionaalisesti mahdollista, silloin 8 vuotta sitten kun kaikki tunteet olivat pinnalla.

Kun nyt oikein asiaa ajattelen, kyllä ex on hyvä isä ja toivon hänelle hyvää, koska hänhän on niin tärkeä lapselleni. Sitenhän tunteeni ovat positiivisella puolella.

Eron alku oli todellakin kauheaa. Mutta muistelen, että kun pääsi ensimmäisen joulun yli, niin helpotti kummasti. Eli eka puoli vuotta kauheaa ja siitä sitten alkoi elämä normalisoitua.

Miten pidätte yhteyttä? Mistä puhutte, kun tapaatte? Vai "vaihdatteko" lapsia näkemättä toisianne? Miltä tuntuu tavata exää, jonka kanssa olette joskus rakastuneet ja rakastelleet? Miten mahdollinen uusi puolisonne suhtautuu etävanhempaan? Tai miten itse suhtaudutte exän uuteen kumppaniin?

Olisi kiva kuulla kokemuksianne. Kertokaa myös, kuinka kauan erosta on ja miten olette selvinneet siitä.

ei juuri pidetä yhteyttä muuten kuin milloin lapset vois tulla ja milloin pois=)Isä asuu 300km päässä,ja lapset jo niin isot että menee sinne junalla kaksin.Alussa kun olivat pieniä vietiin autolla ja silloinkaan sanottu muuta kuin että tässä on lapset,haen ne sitten xxx..toki jos on jotain mitä exän täytyy tietääää esim.lääkekuuri niin sanon että muista että pitää antaa lääke tuolloin ja tuolloin.Näen exää pari kertaa vuodessa ja ei herätä mitään tunteita..suuttumaan se saa minut välillä omilla toilailluillaan,mutta lähinnä lasten takia suutun,jos on käyttäytyny typerästi.Alku oli hyvinkin tunteikasta ja sodittiin niin rahasta kuin tapaamisasioistakin,mutta 8-vuodessa on tilanne tasoittunu..mun uusi mies on suhtautunut tilanteeseen hyvin ja ei suurempaa draamaa sillä suunnalla ollut=)

elarit tulee ulosoton kautta. Ei kiinnposta ex eikä sen uusi. Erosta aikaa 8.v ja ei oo ollut päivääkään ikävä.

Kai lasten takia voisi kulkea paljon pidemmänkin matkan. Moni lapsi itselkin reissaa satoja kilometrejä vanhempiensa eron jälkeen.

5 vuoteen. Erosta on nyt 10 vuotta. Tapaa lapsia 3 kertaa vuodessa, kun on niin pitkä matka (20km).

Kai lasten takia voisi kulkea paljon pidemmänkin matkan. Moni lapsi itselkin reissaa satoja kilometrejä vanhempiensa eron jälkeen.

5 vuoteen. Erosta on nyt 10 vuotta. Tapaa lapsia 3 kertaa vuodessa, kun on niin pitkä matka (20km).

vaikuttaa aivan minun mieheni katkeralta exältä kirjoitusasua ja sanavalintoja myöten :D



Ja kuten usein, on itse se hankala ja epänormaali, mutta toki toisten syyttäminen niistä omista teoista ja piirteistä on aika ominaista sellaisille ihmisille kun se omakäsitys on Täydellinen :)

vaikuttaa aivan minun mieheni katkeralta exältä kirjoitusasua ja sanavalintoja myöten :D

Ja kuten usein, on itse se hankala ja epänormaali, mutta toki toisten syyttäminen niistä omista teoista ja piirteistä on aika ominaista sellaisille ihmisille kun se omakäsitys on Täydellinen :)

sä et tunne minua,etkä exääni joten ole vaan ihan hiljaa.:)

Aluksi eksä soitteli _päivittäin_. Jopa monta kertaa. Ihan jatkuvaa pommitusta, ja noin 2% asioista liittyi lapsiin. Tämä aiheutti paljon kränää minun ja miehen välille, koska miehestä on "ihan ok auttaa jotakuta jos apua tarvitaan", minusta taas turha yhteydenpito pitäisi lopettaa jotta eroprosessi edistyisi eksänkin puolelta. Nyt eksä ei enää soittele miehelleni muuta kuin asiasta.



Päivittäin he kuitenkin ovat yhteydessä, koska mies soittaa lapsille hyvät yöt, ja lapset ovat vielä sen verran pieniä ettei heillä omaa puhelinta ole. Tosin tuo yhteydenpito on sellaista "ok moi" luokkaa. Lasten tapaamisista taas aina jaksetaan vääntää ja kääntää, vaikka sopimus sanoo joka toinen vkl, niin silti... Aina sama rumba eksän puolelta, milloin haet, millä haet, haetko yksin, milloin palautat, voitko pitää vielä hetken, blaablaablaa!!! Uskomatonta. Sellainen systeemi, että joo haen perjantaina klo 18 ja palautan sunnuntaina klo 18 on aivan tuntematon juttu.

Oikeastaan vain jos jotain mullistavaa lapsiin liittyvää on tulossa/tapahtunut. Tapaamme lasten vaihdon yhteydessä. Jutellaan siinä ihan normaalista ihan normaaleista jutuista.



Joskus tuntuu haikealta, joskus taas mietin että onneksi ei olla enää yhdessä. Kait se on ihan normaalia kun on kuitenkin pitkä historia takana. Kummallakaan ei tällä hetkellä ole uutta puolisoa, exällä on niitä ollut kaksi ja minulla yksi.



Erosta on nyt 4 vuotta aikaa.

puhelimessa jutellaan yleensä ihan viikottain, joskus useammin, joskus vähemmin.



Sama näkemisen/vaihtamisen kanssa, nähdään pari kertaa viikossa, joskus harvemmin.



Lomia on vietetty jonkin verran yhdessä, kuten joulut.



Erosta on kuutisen vuotta aikaa, alku oli vähän haasteellista, mutta muutoin on pärjätty hyvin.

molemmat uusissa naimisissa. Välimme ovat erittäin viileät ja etäiset, silti asialliset lasten suhteen. Erittäin hankala ihminen, josta syystä myös välit on paras pitää etäisinä. Olen välillä yrittänyt hieroa jotain sopua (kun niin kauniisti puhuimme sopuisasta erosta), siis ilman mitään viritystä, ajoittain olemme olleet jopa kuulumistenkyselyväleissä, mutta hän saattaa siepata jostain pikkuasiasta niin, että syöksyy sättimään minua todella ala-arvoisesti, joten olen todennut, että paras kun emme edes näe vaivaa minkäänlaisen muka-ystävyyden eteen. Enkä totta puhuen kaipaakaan, se suhde vääntyi lopulta niin kammottavaan muotoon...



Lapsia vaihdamme näkemättä. Hän hakee heidät koulusta ja palauttaa talon eteen, yhteyttä pidämme vain ja ainoastaan viestitellen, emme ikinä soittele. Näin tämä sujuu hyvin.



Jos nyt jossain vanhempainillassa tms. tapaamme, niin totta kai tervehdimme, vaihdamme jokusen sanan jne., mutta eipä se juuri miltään tunnu. Ehkä jonkunlainen ahdistus menneistä ajoista iskee ja toivon vain tilanteen olevan nopeasti ohitse.



Aviomieheni suhtautuu häneen viileästi myös, kun olen kertonut mitä kaikkea hän on tehnyt, ei voi kestää. Ovat tavanneet muutaman kerran ja kätelleet, siinä se. Itse en ole hänen nyksäänsä tavannut, mutta lapsemme pitävät hänestä, se on tärkeintä.



Erosta olen selvinnyt muutoin oikein hyvin (olin jättäjä) vaikka vähän tavatessa ahdistunkin, olen oikein onnellinen avioliitossani.



Totta kai joskus mietin yhteisiä aikojamme, sekä niitä hyviä kun lapset oli pieniä, että myöhempiä ja mitä kaikkea silloin sain kestää. Alkuajat, kun olimme nuoria, herättävät jotain suloisenkarheita muistoja ja sitä miestä ajattelen lämmöllä. Jossain vaiheessa siitä sukeutui se ällötys, joka mätti kuonoon ja lyttäsi mut henkisesti, sitä miestä en kaipaa, sellaisesta erosin ja sellaisena näen hänet edelleen, josta syystä em. ahdistus.

Emme oikeastaan pidä yhteyttä nykyisin. viimeksi ex laittoi sähköpostilla ajan milloin on lapsen kanssa.



Saatetaan vaihtaa siten että tuon lapsen autolla exän luokse, en katso häntä ollenkaan, tai sit nopeasti moikataan. jäätävät välit siis.



yleensä kuitenkin ukki hakee ja tuo lapsen. isä kuulee äidiltään lapsen asioista, itse en enää kerro, kun huomasin, ettei vastavuoroisuutta ollut. tuntui, että lapsen asiat eivät isää kiinnosta.



erosta on jo n 7 vuotta, minkäänlaisia tunteita ei minun puolelta ole, ja oikeastaan ihmettelen, kuinka häntä olen joskus rakastanut ja samassa sängyssä nukkunut. uudet puolisomme eivät kumpainenkaan halua nähdä/olla missään tekemisissä, siis miehen nykyinen minun kanssa, tai minun nykyinen exäni kanssa. minä olisin ollut halukas näkemään exäni nyksän, mutta hän ei ollut ja nykyisin ei enää kiinnosta.



mielenkiinnolla odotan lapseni juhlia, kuten ylioppilasjuhlia tai häitä. kuinka mahdutaan samaan tilaan tällä porukalla, siis minä ja nykyiseni sekä lapsen isä ja hänen nykyisensä. :D tällä hetkellä koen, ettei se onnistu. siis heidän puolelta. itselläni ei ole mitään ketään vastaan, tunnen kyllä hieman ällötystä exääni kohtaan, mutta lapsen takia voin sen tunteen piilottaa.

Kertokaa vielä muutkin, miten teillä menee.

5 vuoteen. Erosta on nyt 10 vuotta. Tapaa lapsia 3 kertaa vuodessa, kun on niin pitkä matka (20km).