Onko kukaan muu joutunut turvautumaan sivupersooniin

Minä käytän jonkinlaista sivupersoonaa lähes kaikissa ihan lähipiirin ulkopuolisissa sosiaalisissa suhteissa älyttömän ujouden vuoksi. Tosin tämä on ehkä hieman eri asia, koska siihen liittyy suoranaista valehtelua.



Olen käytännössä kuvitellut itselleni koko henkilöhistorian esim. harrastuksia ja seurustelusuhteita myöten, mitä aina luontevasti kerron vaikka työkavereiden kanssa keskustellessa. Käytännössä ajattelen näitä ikäänkuin iltasatuna itselleni ettei yksinäisyys kävisi liian raskaaksi, joten asioista puhuminen onnistuu sujuvasti, enkä jää koskaan kiinni valheesta. Tämä tekniikka myös toimii niin hyvin että minua oikeasti tunnutaan pitävän kiinnostavana ja sosiaalisena ihmisenä, vaikka en omana itsenäni uskaltaisi koskaan puhua muille ihmisille tai varsinkaan tehdä asioita joista valehtelen kuten esim. seurustella kenenkään kanssa ja toisaalta tulen tämän avulla myös aivan hyvin toimeen myös vastakkaista sukupuolta olevien työkavereiden tai potilaiden kanssa. Joskus yläaste/lukioaikoina kuvittelin itsekseni myös oikeita ihmisiä, kuten luokkakavereita itselleni kertomiin valheisiin mutta ymmärsin tämän kuitenkin vääristävän mahdollisuuttani toimia aidon ko. ihmisen kanssa, joten nykyään mielessäni esiintyvät henkilöt ovat täysin fiktiivisiä.



Olen 33-vuotias lääkärinä työskentelvä mies, jos jotakuta kiinnostaa.

Minä käytän jonkinlaista sivupersoonaa lähes kaikissa ihan lähipiirin ulkopuolisissa sosiaalisissa suhteissa älyttömän ujouden vuoksi. Tosin tämä on ehkä hieman eri asia, koska siihen liittyy suoranaista valehtelua.

Olen käytännössä kuvitellut itselleni koko henkilöhistorian esim. harrastuksia ja seurustelusuhteita myöten, mitä aina luontevasti kerron vaikka työkavereiden kanssa keskustellessa. Käytännössä ajattelen näitä ikäänkuin iltasatuna itselleni ettei yksinäisyys kävisi liian raskaaksi, joten asioista puhuminen onnistuu sujuvasti, enkä jää koskaan kiinni valheesta. Tämä tekniikka myös toimii niin hyvin että minua oikeasti tunnutaan pitävän kiinnostavana ja sosiaalisena ihmisenä, vaikka en omana itsenäni uskaltaisi koskaan puhua muille ihmisille tai varsinkaan tehdä asioita joista valehtelen kuten esim. seurustella kenenkään kanssa ja toisaalta tulen tämän avulla myös aivan hyvin toimeen myös vastakkaista sukupuolta olevien työkavereiden tai potilaiden kanssa. Joskus yläaste/lukioaikoina kuvittelin itsekseni myös oikeita ihmisiä, kuten luokkakavereita itselleni kertomiin valheisiin mutta ymmärsin tämän kuitenkin vääristävän mahdollisuuttani toimia aidon ko. ihmisen kanssa, joten nykyään mielessäni esiintyvät henkilöt ovat täysin fiktiivisiä.

Olen 33-vuotias lääkärinä työskentelvä mies, jos jotakuta kiinnostaa.

Tiedän erään toisen henkilön joka toimii samoin kuin sinä, mutta hän ei ole ujo.

Mulla on rohkea sivupersoona, Laika. Itse en pysty esim. puhumaan puhelimessa, mutta Laika pystyy. Laika on myös sosiaalinen ja hauska tyyppi, minä en ole.

Se on eräänlaista "leikkiä" mielessä. Itselläni liittyy seksiin, auttavat myös nukahtamaan illalla. En ole tiennyt asialle nimeä.

Tuskin esim. töissä on samalla tavalla kuin kotonaan tosi tutussa seurassa jne. eikä se silti ole esittämistä tai huijaamista. Ei mitään ihmeellistä siinä.

Mä olen ollut aina tosi ujo ja epäsosiaalinen. Isä puhui mulle aina niin kuin mussa olisi kaksi eri henkilöä. Toinen halusi päästä kuorestaan, ja toinen tahtoi vaan vetäytyä ja erakoitua. Isällä oli nimetkin noille. Ehkä se on tullut siitä. Muistin tän vasta nyt. Tuli yhtäkkiä mieleen. Outoa...



-Toi, jolla on Laika-sivupersoona

Tuskin esim. töissä on samalla tavalla kuin kotonaan tosi tutussa seurassa jne. eikä se silti ole esittämistä tai huijaamista. Ei mitään ihmeellistä siinä.

Mutta kyllä tää menee tuota normitouhua pidemmälle. Esim. kiinalainen sisäkköni on uskonnollinen ja tänään kävi mielessä, että se on varmaan konfutselainen ja pitäisi ottaa selvää miten sitä harjoitetaan. Lapsien kanssa varten minulla on käsittämätöntä kyllä "rekkalesbo", joka on ideaalini rennosta äidistä.

Onko sulla mitään mt-puolen häiriöitä? Masennusta? Ihan vaan ahdistusta? Koetko, että tarvitsen sivupersoonia? Ootko onnellisempi niiden kanssa? Vähemmän ahdistuneempi? Ahdistaako sua, jos koti ei ole siisti ja puunattu? Oliko sulla onnellinen lapsuus?



-Laikan sivupersoona

mt-häiriöitä ollut koko ikäni. Mutta viime aikoihin asti olen uskonut että jotenkin vielä pystyn sovittamaan elämäni koherenttiin minäkuvaan tai olen ainakin yrittänyt. Nyt olen todennut että se ei ole mahdollista. On pakko jakaa minä eri osiin, koska muu aiheuttaa aivan liikaa ahdistusta. Näin voin myös unohtaa tavallaan kokonaiskuvan kokonaan. Kun esim. olen sisäkkö, minun ei tarvitse yrittää kapinoida paskaa elämää vastaan tai yrittää muuttaa sitä. Paska elämä ja alistuminen on sisäkölle normaali olotila, jossa hän turvaa jumalolentoon.

siinä dissosiaatiohäiriössäkin on eri asteita, ja on semmoinen käsite kuin co-conciousness, eli että ihminen kyllä on tietoinen eri identiteettien olemassaolosta, eikä ole mitään muistikatkoja jne.



Mullakin on ihan diagnosoitu jonkinsortin "identiteetinvaihtumisongelma", eikä mulla ne ole edes noin voimakkaita, että olisi nimet ja ammatit ja muuta. Eli jos tuo mielestäsi on jotain muuta kuin leikkiä, niin sitten mielestäni sulla on ongelma.



Tai siis, jos ongelmasi on se, että elämäntilanne on niin hankala, että turvaudut dissosiaatioon, niin se mun mielestä näin järjellä ajateltuna meinaa, että elämäntilanteesi on liian rasittava. Ja se, että sekoitatko pääsi ei varsinaisesti ole sun päätettävissä, yleensähän liian rankoista elämäntilanteista pitkään jatkuessaan seuraa jonkinsortin burnout, vaikea masennus jne, että se kait se varsinainen ongelma tulee sitten olemaan. Ehkä tuo tässä vaiheessa tuntuu vielä semmoiselta hauskalta omituisuudelta, mutta ei se ainakaan minusta ns. normaalia ole, siis että luultavasti elämäntilanteesi on kestämättömän rasittava juuri nyt.

Ehkä sä olet vähän muokkaamassa itseäsi huomionhakuisen persoonallisuushäiriön suuntaan? Sairaudet on kivoja, kun niillä saa huomiota? Tavalliset sairaudet on taviksille, sun kaltaiselle kuningattarelle tietty jotain originellia, itsekehiteltyä ja mielenkiintoista? Masennus on alemmalle sosiaaliluokalle, anoreksiaan olet liian vanha, paniikkihäiriö on liian tavallinen?

Jos sä selviydyt noin paremmin, se on hyvä juttu. Jotkut asiat vaan tuntuu sellaiselta, että on oikeasti parempi vain olla kaivelematta liikaa, vaikka tuntuu, että psykologit ja psykiatrit kehottaisikin menemään terapiaan. Kukin ihminen kasaa elämänsä omalla tavallaan. Voihan nää roolit tavallaan olla mielen omaa terapiaa. Tietysti sitä voi aina miettiä, onko nykyinen tilanne jotenkin paha ja onko sen takia menossa huonompaan suuntaan. Pitäis aina pyrkiä muuttamaan sitä, mutta aina -just nyt- ei ole siihen voimia, eikä aina vaan kertakaikkiaan ole sitä oikeaa suuntaa, johon meneminen muuttais elämän niinku taikaiskusta.



Jos rooleihin jakaminen parantaa hyvinvointia, se voi olla hyvä asia.



-Laikan sivupersoona

että dissosiaatiohäiriö on seurausta niin vakavasta elämäntilanteesta, että se tilanne pitää hoitaa. Jos ihminen joutuu hajottamaan persoonansa pärjätäkseen, ei homma ole hanskassa.



Neuvoisin hakemaan apua.

ja tää alkoi sen jälkeen kun kuukausia yritin muuttaa asiaa siinä onnistumatta. Lannistuin. Toinen vaihtoehto olisi ollut vajota masennukseen. Tämä on kuitenkin hirveän paljon parempaa ja helpompaa. ap

Mulla on rohkea sivupersoona, Laika. Itse en pysty esim. puhumaan puhelimessa, mutta Laika pystyy. Laika on myös sosiaalinen ja hauska tyyppi, minä en ole.

ihan ennenkuulumatonta olevan ja tämä kirjoittaja vaikuttaa oikein kivalta ja tasapainoiselta ihmiseltä ainakin näin muutaman vastauksen perusteella. ap

tuota yhtä, joka sanoi, että ap on kehittänyt itselleen mielenkiintoisen ongelman huomionhakuisuuttaan- kyllä dissosiatiivinen identiteettihäiriö on vakava mielenterveydellinen häiriö joka on yleensä seurausta esim seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsena, eli ei mikään huvikseen kehitetty juttu jolla saa ihmisten huomiota..sitä varten voi ryhtyä näyttelijäksi! Eli jos et ap itse koe, että olet oikein luomalla luonut nuo persoonat samaan tyyliin kuin joku putous- näyttelijä luo huvikseen sketsihahmon, niin sitten minusta on kyse nimenomaan mielenterveyden häiriöstä- ja alkaisin miettiä, että miten sitä elämäntilannetta voisi muuttaa paremmaksi.

siis kyllä minustakin (nro 9) ap kuulostaa hauskalta tyypiltä ja noi eri persoonat myös, mutta missä se oikea ap tällä hetkellä on? Mitä se ajattelee tästä kaikesta?

siis kyllä minustakin (nro 9) ap kuulostaa hauskalta tyypiltä ja noi eri persoonat myös, mutta missä se oikea ap tällä hetkellä on? Mitä se ajattelee tästä kaikesta?

Mielenkiintoista tuo kommentti seksuaaliseesta hyväksikäytöstä, nimittäin kun olen aika usein tullut miettineeksi että voisko se olla mt-ongelmieni taustalla. Muutamat seikat voisivat viitata siihen, vaikka mitään muistikuvia ei ole, että jotain sellaista olisi tapahtunut.



Ja mitä "oikea" ap ajattelee tästä kaikesta? Oikea ap istuu nurkassa ja on hirveän helpottunut kun muut ovat ottaneet homman hoitaakseen.

Hän jännittää usein ennen esiintymistä, silloin esiin astuu Sheila, mahtava ja voimakas nainen.