Muita joiden vanhemmat eivät ole koskaan sanoneet "rakastan sinua"?

Lisäksi mun faija alkoi kätellä mua tavatessamme, kun olin ehkä 25 ja asunut useamman vuoden toisessa kaupungissa.



Mulla on olo, että ne toivoisivat, että teitittelisin heitä. Ainakin faija. Se teititteli omia vanhempiaan.



Voin ruveta teitittelemään ihan siitä syystä, että henkinen etäisyys kasvaa entisestään ja se on hyvä se.



t. paskamaisen lapsuuden elänyt vm. -75

Olen -70 syntynyt. Äidin tunteitsta ei ole koskaan ollut epäilystäkään mutta olen aikalailla varma että isällä ei koskaan ollut mitään rakkaudentunteita meitä lapsia kohtaan. Lähinnä olimme hänen mielestään rasite. Hän oli sellainen pelottavan älykäs mutta hyvin tunteeton ihminen ja joi paljon.

kyllä se rakastaminen ja välittäminen lapsuuskodissani ilmeni ihan arkielämässä, vaikka sitä ei sanallisesti sanottukaan. Olisin varmaan ollut lähinnä hämmentynyt ja nolokin, jos vanhempani olisivat alkaneet tunnustaa mulle rakkauttaan! :D



Itse olen kyllä joskus sanonut tuota omilleni, en tosin päivittäin. Varmaan ajatkin ovat muuttuneet samoin kuin asioiden ilmaisemistapa ja sanontojen käyttö.

tosi kamalaa jos omat vanhemmat eivät sano rakastavansa, usein myös monet ihmiset jotka eivät ole lapsena saanut rakkauta vanhemmiltaan rupeavat käyttämään huumeita tutkittu juttu..



ainaskin oma äitini sanoo joka päivä rakastavansa muo, toivottavasti teidänkin.

ja samaa mielta numeron 19 kanssa, ainakin ennen suomen 'mina rakastan sinua' liittyi romanttiseen rakkauteen. En koskaan epaillyt ettenko olisi ollut rakastettu ja tarkea vanhemmilleni, ja he minulle. En minakaan sanonut heille etta rakastan, ja tuskin tulen sanomaankaan. Tuntuisi ihan 'epanormaalilta'. Ei se tunne ole sanoista kiinni.

tosi kamalaa jos omat vanhemmat eivät sano rakastavansa, usein myös monet ihmiset jotka eivät ole lapsena saanut rakkauta vanhemmiltaan rupeavat käyttämään huumeita tutkittu juttu..

ainaskin oma äitini sanoo joka päivä rakastavansa muo, toivottavasti teidänkin.

Olen syntynyt -87. Äitini ehkä kerran tai pari sanonut rakastavansa mua, tilanne oli tosi kiusallinen mulle kun en ollut siihen tottunut. Meillä ei harrastettu kauheasti suoraa puhetta tunteista tms. Sikäli voin kuvitella että on ihan hyvä totuttaa lapset pienestä pitäen tämänkin sanan käyttöön. En kyllä ymmärrä miksi sitä joka päivä pitäisi toistella, eikö sen merkitys silloin tule riippuvaiseksi toistokerroista.

mutta silti on aina ollut jotenkin ihan selvää, että rakastavat. Eli ilmeisesti ei ne sanat vaan ne teot.



Olen vuosimallia -77 ja luulen, että 70-luvun lapset monet ovat jääneet kuulematta niitä sanoja. Meidän vahnempamme ovat kasvattaneet ne sota-ajan jäyhät vanhemmat.

Ihan selkeä ero ennen ja jälkeen 2000-luvun syntyneiden vanhemmilla kohdata lapsensa. Nykyään kai on jo yleistä, että tunteista kerrotaan ja sitä pidetään tärkeänä. Kasvatuskulttuuri on aivan toisenlainen, joten ei se välttämättä kerro meidän vanhemmistamme ihmisinä mitään, että emme ole noita sanoja juuri kuulleet. Kyllä minäkin tiesin aina olleeni rakastettu, vaikka monenmoista ongelmaa meillä kotona olikin.



Itse sanon joka päivä jollain tavalla. En välttämättä "minä rakastan sinua", sillä se kuulostaa tönköltä ja jotenkin aikuistenväliseltä omasta mielestäni. Sanon usein "äiti rakastaa sinua", eikä se ole minusta yhtään sen huonompi kuin tuo suora minämuotoinenkaan. Tai sitten sanon, että "olet rakas", puhuttelen rakkaaksi tai kullaksi tms. Halaan ja hellin paljon, joskin vanhimman kohdalla tämä alkaa selkeästi jo vähentyä. Aluillaan oleva murrosikä ilmeisesti tekee tehtävänsä. En kuitenkaan suostu kokonaan hellyyttä ja läheisyyttää jättämään hänenkään kohdallaan! :)

Ei myöskään ole halattu tai muuten osoitettu, että he tuntevat jotain hellyyttä minua kohtaan. En ole koskaan nähnyt heidän osoittavan minkäänlaista hellyyttä toisiaankaan kohtaan. En usko heidän rakastavan toisiaan saati minua. Karun lapsuuteni seurauksena minun on vaikea sanoa omalle miehelleni rakastavani häntä. Siskoni pienille lapsille sen sijaan osoitan hellyyttä joka kerta ja sanon heille usein, että he ovat minulle rakkaita.

vm. -77

Isäni sanoi kerran: "me rakastetaan sua", muistan sen hyvin. Olin isin tyttö, paljon sylissä :)



Isä sanoi myös kerran aikuisiälläni, että jos hän ei ole koskaan sanonut olevansa minusta ylpeä niin nyt hän sanoo, ja sanoi myös.



Olen syntynyt 60-luvulla.

Ei ole sanottu, että rakastetaan eikä halattu, ehkä pienenä lapsena halattiin joskus. Vanhempani eivät myöskään koskaan halanneet tai suudelleen toisiansa. Äitini on muutenkin ns. marttyyriäiti ja hoitaa mielellään lapsenlapsiaan, mutta ei muuten osoita mitenkään tunteitaan.

Tuttu äiti huutaa ja räyhää, läimii ja laiminlyö lapsiaan ja sitten hokee rakastavansa.

Itse halin ja hellin ja olen turvallinen äiti mutten hoe mitään fraaseja, koska teot ovat paljon paljon tärkeämpiä.



Koko "minä rakastan sinua" lapsille hoettuna on jenkkileffojen ja -sarjojen opettamaa.

Tuo on tosiaan suomenkielessä ollut aiemmin romanttinen ilmaus ja lapsille sanottuna jopa jotenkin perverssiä.

Äiti on varmasti sanonut, isäkin todennäköisesti kun olin lapsi. Nyt kun olen aikuinen eivät normaalisti sano rakastavansa mutta halaavat aina kun nähdään.



Olen aina tiennyt, että rakastavat. Oikeasti. Ei ole tarvinnut yhtään epäillä.

Olen syntynyt -79. Meillä on ollut aika vaikeat perhesuhteet, muistan lapsuudestani lähinnä syyttelyt siitä, että vanhempiemme elämä on niin kamalaa (lasten syy), vihaisuuden ja vaikeat ajat.

Ei myöskään pussattu, halattiin kyllä.



Minusta välitettiin, se oli itsestään selvää. En edes huomannut, ettei rakkaudentunnustuksia sanottu.

eikä meilläkään ole koskaan sanottu suoraan, että rakastan sinua. Ohimenennen joskus, että "kyllähän sitä omia lapsiaan rakastaa, mutta muut lapset on rasittavia" tms.



En silti epäile, ettei vanhemmat olisi rakastaneet minua ja veljeä, ovat sen teoillaan moneen kertaan osoittaneet, ja muutenkin. Heillä ei vaan ollut tapana sanoa niin.



Minä itse omalle lapselle sanon kyllä, vaikka alussa se vähän omituiselta tuntuikin, kun ei sellaiseen puheeseen ollut tottunut.

Eipä ole tullut mieleenkään, että vanhemmat olisivat sanoneet rakastavansa minua tai halanneet. Kurjaa oli, että lähimmäksi syliin pääsi silloin, kun annettiin piiskaa. Kehuttu ei myöskään, sen sijaan vertailtiin toisiin parempiin lapsiin. Tuntuu pahalta vieläkin, kun tiedän olleeni pettymys kaikin puolin.



Omat lapset ovat syntyneet 1990-luvulla ja heille olen kyllä kertonut rakastavani heitä. Ainakin äitienpäivänä sanon lapsilleni, että on ihanaa, kun he syntyivät meidän perheeseen ja on etuoikeus olla heidän äitinsä. Halaillaan usein, nykyisin pussaillaan vähemmän.



Mies ei lapsiaan ole pusutellut, halaa kyllä silloin tällöin. Lisäksi mies on iskostanut lasten päähän, että kotiin saa aina tulla oli tilanne mikä tahansa ja me ei ikinä hylätä heitä.

Olen syntynyt vuonna 83, enkä muista, että äiti tai isä olisi koskaan sanonut rakastavansa minua. En kyllä todella epäile, etteikö näin olisi, siitä ei ole kysymys. Mutta kiinnostaa vaan tietää, kuinka yleistä tämä on, ja liittyykö johonkin tiettyyn aikakauteen?

Meillä ainakin lähes päivittäin sanotaan lapsille, että rakastetaan. Lapset tosin vielä pieniä, 3 ja 1 -vuotiaita, mutta toivon että sanominen ei unohdu myöhemminkään.

Olen 60-luvulla syntynyt. Eikä se olisi ollut tottakaan, sen verran kylmää kohtelua sain vanhemmiltani koko lapsuuden ajan.

Itsekään en noilla sanoilla sano lapsilleni, että rakastan heitä, mutta meillä on aina hellitelty ja sylitelty paljon. Sanon lapselle esimerkiksi, että olet äidin muru. Uskon kyllä, että lapset tietävät täysin varmasti, että rakastan heitä.

Samoin kehun lapsia paljon ja kerron heille usein, kuinka ylpeä olen heistä.

Olen syntynyt -71 ja mies, eikä kotona minua koskaan pidetty hyvänä, ei halattu, eikä lohdutettu, kun teki kipeää. Lisäksi koulussakin kiusattiin aina. Koko elämäni aikana en ole tähän päivään mennessä montaa halausta saanut, enkä ennen täysi-ikää, ollut yhtään halia saanut keneltäkään. Ainoa mitä sain 18-vuotta kotona, oli jatkuva haukkuminen ja ruumiillinen kuritus. Osaankohan itse ketään ikinä rakastaa? :(

Eivät ole sanoneet, olen syntynyt 82..

Ovat kehuneet aina paljon ja kannustaneet, mutta ei rakkaudesta puhuttu. En tosiaan minäkään suoraan sano rakadtavani lapsiani. Hellittelen heitä muuten kuten äitin kulta tai äitin prinsessa/prinssi... Puolisolleni sanon rakastavani häntä, jotenkin miellän tuon rakastamisen romanttiseksi rakkaudeksi :)