mitä te teette jotka ette rakasta miestänne?

Samaa suosittelen sinulle.



Miehesi ei selvästikään aidosti lapsianne rakasta jos ei aio mahdollisen eron jälkeen vastuutaan kantaa.

Tällä hetkellä en jaksais mitään erodraamoja. Näillä mennään toistaseks, jossain vaiheessa, kun oma jaksaminen palautuu, eroan.

Muistatko enää mihin hänessä rakastuit? Kuinka monta vuotta olette olleet yhdessä?



Täytyykö sinun todella vaihtaa miestä tai alkaa yh:ksi vai oletko ehkä kolmekymppinen, jolle koko elämä tuntuu sarjalta pettymyksiä?



Saatat olla ikäkriisissä ja liittonne vain taitekohdassa, josta pääsee eteenpäin, kun TAHTOO rakastaa.

rakastuin varmaan ihan seksiin ja sen saatavuuteen. Nyt sitä ei ole ja mies luonteeltaan kamala muutenkin.



ap

Tällä hetkellä en jaksais mitään erodraamoja. Näillä mennään toistaseks, jossain vaiheessa, kun oma jaksaminen palautuu, eroan.

kysyy ap

Miehesi ei selvästikään aidosti lapsianne rakasta jos ei aio mahdollisen eron jälkeen vastuutaan kantaa.

AP tuskin on kertonut miehelle eroaikeista eikä siis voi tietää, mitä mies siihen sanoo. Silti on selvää, että samassa kodissa asuva mies on lapsen kanssa enemmän kuin muualla asuva mies. Eron jälkeen mies ei tule laittamaan lapselle ruokaa, pesemään hampaita tai viemään lasta tarhaan eikä ylipäänsä vietä lapsen kanssa aikaa tavalllisena arkipäivänä. Vai luuletko eron tarkoittavan, että mies muuttaa saunakammariin ja jää kuuliaiseksi palvelijaksi?

Ei vaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa. Harmitti rikkoa lapsen perhe, mutta oikeasti kun kaikki miehessä ärsytti, ällötti, vitutti. Ihan jo sen ominaishajusta lähtien, puhumattakaan pakollisesta seksistä (mun piti aina juoda viiniä ennen kun pystyin!), sen tympeistä jyrkistä mustavalkoisista mielipiteistä, kovista arvoista, miten se suhtautui meidän lapseen, mun kotiperheeseen, mun ystäviin, sitten oli väkivaltaa, haukkumista (puolin ja toisin tätä), ei ripaustakaan arvostusta tai kunnioitusta toista kohtaan enkä nähnyt hänessä enää oikeastaan mitään hyvää, enkä tajunnut mihin ihmeeseen olin edes rakastunut hänessä. Siitä lähtötilanteesta on terapiankaan avulla (yritettiin) aika hemmetin vaikea nousta enää parisuhteen jatkamiseen...



Kyllä sekin uhkaili että eron jälkeen ei aio tavata lasta, tai sitten alkaakin vastaavasti taistelemaan huoltajuudesta itselleen! Tiesin ettei siitä ole kumpaankaan kuitenkaan loppupeleissä eikä mikään uhkailu saanut mua enää jäämään. Ihmettelen syvästi miksi se edes halusi, kun niin vahvasti siitä paistoi samankaltainen viha mua kohtaan.



Ja voi herranjumala miten hyvä on olla nyt, 5 vuotta eron jälkeen! =) En ihan pienestä suosittele eroa vanhemmille, aina pitää yrittää viimeiseen asti (se terapia oli meille se viimeinen yritys) koska lapsen maailma siinä järkkyy, mutta kyllä sen sitten vaan tietää kun ei pysty toista enää silmissään sietämään eikä se tilanne tule paremmaksi muuttumaan.

Vihaan miestäni ja mietin että tässäkö se elämä nyt sitten oli. Lasten takia näyttelen sietäväni sitä. Varmaan tosi hyvä perusta lasten mielenterveydelle.

enkä halua hätiköidä, mutta ei tämä hyvältä näytä. Rakastan häntä kyllä jollakin tapaa varmaankin aina, mutta olemme nykyään parhaimmillamme erossa ollessamme. Yhdessä ollessamme käy usein niin, että riita leimahtaa ilmiliekkeihin nanosekunneissa, enkä mä vaan jaksa enää riidellä. :/

olemme olleet tovin aikaa asumuserossa, mutta olemme olleet tiiviisti tekemisissä, ikään kuin pariskuntana ja perheenä, nyt on taas semmonen vaihe menossa että koko äijä vituttaa ja toivoisin että jotain tapahtuisi. Mies ei laita eroa, mutta ei myöskään tee mitään tämän parisuhteen korjaantumiseksi. On vaan, istuu kuin puupökkelö sohvalla kun tänne tulee.



Nyt aion toimia häntä kohtaan samalla tavalla kuin hän minua kohtaan: Olen erittäin niukkasanainen. En kerro mitään, vastaan lyhyillä täsmälauseilla hänen kysymyksiinsä. En enää juttele mitään.

Eilinen ilta oli tosi hiljainen. Istui täällä, oli yötä.

Ruuan laittamisen hänelle asti olen lopettanut aikoja sitten, minun budjettini ei riitä aikuista ukkoa syöttämään, syökööt kotonaan, tuokoot ruokansa tullessaan. Ei hänkään näe vaivaa ja laita lasten fillareita kuntoon vaikka pyydän ja näytän missä vika, etten osaa.



Ainoa keino päästä kokonaan eroon, olisi muuttaa pois täältä, mutta minulla on täällä vakituinen työpaikka ja alueena tämä pääkaup.seutu on ainoa, missä viihdyn. Enkä tiedä minne muuttaisin. Isoon, ISOON paikkaan, en kestä pieniä paikkakuntia, olen ollut, ei ole minun paikkani. Turku? tre? En haluaisi viedä lapsia taas uuteen.

ero on mielessä koko ajan, mutta lasten takia yritän jaksaa arkea. Tiedän, että eron jälkeen näkevät isäänsä hyvin vähän tai sitten isä kostoksi erosta aloittaa mittavan huoltajuuskiistan. Mutta erohan tässä joku päivä vielä on edessä, siitä ei ole epäilystäkään.



Keskitän voimani lapsiin, arkeen ja sen pyörittämiseen. Elän kirjaimellisesti omaa elämääni, vaikka toistaiseksi saman katon alla miehen kanssa.