MIllaisia ajatuksia herännyt tavatessasi aikuisia koulukiusattuja?

joita kiusataan huonojen provojen kirjoittelusta.



T: 11cm mies

ja unohtaa vahingossa avomerelle.



Mä en ole tavannut yhtäkään koulukiusattua aikuisena. Musta se on omituista. Olisiko niin, että asiasta ei kehdata puhua?



Muistan yhden koulukiusatun lapsuudesta. Hän oli hyvin arka tyttö, joka ei pistänyt vastaan koskaan, tuijotti vain ilmeeettömänä eteenpäin, kun takana oleva nipisti tai veti tukasta. mä luulen, että kiusaaminen olisi jäänyt siihen, mikäli olisi kääntynyt ja sähähtänyt että lopeta. Ei häntäkään käsittääkseni kauaa tää kiusaaja kiusannut. Tulen pienestä kaupungista ja aina oli pienet luokkakoot. Sillä on pakko olla tosi iso merkitys.

ja varmaan ihmiset sen vaistoaakin. Olen melko vähän ihmisten ilmoilla, koska ihmiset ahdistavat, olen hermostunut kulkiessani kaupoilla jne. ja vaikka yritänkin kovasti rentoutua ja vaikuttaa normaalilta, olen jatkuvasti jännittynyt ja mietin liikaa kaikkia liikkeitäni ja ilmeitäni. Kyllä ihmiset sen huomaa että jokin minussa on vähän "vialla".

-Sellaiset, jotka ovat "liian hyviä" koulussa, kiusaamisongelma poistuu kyllä viimeistään lukiossa

-Jokin vamma, rotu, uskonto tai muu erilaisuus aiheuttaa kiusaamista ja voi tuottaa hirveitä traumoja (yksi tuttu ei vieläkään pysty menemään koulurakennuksiin)

-Liian avoimet ja rehelliset lapset, kertovat ihastuksestaan ääneen tms. Heiltä puuttuu tietty normaali itsesuojeluvaisto.

että kiusaaminen on aina kiusaajan syy.

Jos joku kertoo, että on ikävää, että toimit noin, normaali ihminen lopettaa silloin sen, mitä on tekemässä, ei ala syrjiä tai kiusata toista.



Uskon, että kiusaajalla on joko huono itsetunto tai on kateellinen ja ilkeä luonne.



Kiusatuksi tulevat mukavat ja kunnolliset ihmiset, tämä on minun kokemus ja myös mm. salmivallin tutkimusten tulos.

-Sellaiset, jotka ovat "liian hyviä" koulussa, kiusaamisongelma poistuu kyllä viimeistään lukiossa -Jokin vamma, rotu, uskonto tai muu erilaisuus aiheuttaa kiusaamista ja voi tuottaa hirveitä traumoja (yksi tuttu ei vieläkään pysty menemään koulurakennuksiin) -Liian avoimet ja rehelliset lapset, kertovat ihastuksestaan ääneen tms. Heiltä puuttuu tietty normaali itsesuojeluvaisto.

Kuka värilleen tai vammalleen mitään voi? Ei kukaan, mutta kiusaajille he ovat helppoa kauraa.

mutta mulle on tullut olo, että kärsimys ei ainakaan jalosta.



Tiesin yhden sotaveteraanin, joka käytti kärsimyksiään aseena. Ts. aina kun ei esim. saanut taloyhtiössä mielipidettään läpi, suuttui ja otti esiin sen, kuinka oli taistellut Suomen edestä. Sitten muut tuijottelivat noloina lattiaa ja syyllistyivät. Se oli inhottavaa, koska mies oli erityisen ikävä luonteeltaan ja käytti uhristatustaan surutta hyväksi.



Toinen oli kokenut seksuaalista väkivaltaa (en tiedä, miten vakavaa mutta kuitenkin). Hänen olisi pitänyt saada aina kaikessa tahtonsa läpi. Vähän sellainen logiikka, että kun on helvettinsä kärsinyt, loppuelämän ajan on oikeutettu olemaan kohtaamatta mitään ongelmia ja kaikkien pitää kohdella silkkihansikkain.



Nämä tällaiset ovat täysin mahdottomia tapauksia vastapuolelle: säälii ihmisten kurjaa kohtaloa mutta samalla joutuu itse kärsimään pompottelusta, kiristyksestä ja syyllistämisestä. TAi jos ei alistu, on hirviö, joka lisää kärsivien tuskaa. Mitä sellaisten kanssa voi tehdä?



maailmassa on todella asioita, joissa ei ole hyviä ratkaisuja.

koulukiusattu, mutta ei hirveän vakavasti. Nyt aikuisena hänen on vaikea solmia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Lisäksi hänellä on pieniä pakkoliikkeitä, käden ravistelua jne.



Muutenkin tuntuu, että hän ajattelee hyvin paljon sitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Tuttujen kesken on ihan valoisa ja puhelias.



Toinen koulukiusattu on kaverini, mies, joka on itse opettaja. Hänellä on harrastus, jolla hän on saanut julkisuutta ihan valtakunnan tasolla. Hän on itse sanonut, että aikoinaan päätti, että näyttää kiusaajilleen, että hänestä tulee jotakin, toisin kuin luuserikiusaajista. Niinhän siinä kävi. Kiusaajat asuvat kaikki vielä kotikonnuillaan työttöminä juoppoina.

ja varmaan ihmiset sen vaistoaakin. Olen melko vähän ihmisten ilmoilla, koska ihmiset ahdistavat, olen hermostunut kulkiessani kaupoilla jne. ja vaikka yritänkin kovasti rentoutua ja vaikuttaa normaalilta, olen jatkuvasti jännittynyt ja mietin liikaa kaikkia liikkeitäni ja ilmeitäni. Kyllä ihmiset sen huomaa että jokin minussa on vähän "vialla".

Kolme annosta alkoholia rentouttaa.

Käy kysymässä lääkäriltä rauhoittavia. Ne saattavat auttaa myös.

Rauhoittavia ja alkoholia ei kannata nauttia sekaisin.

Itse teen niin että otan kuurin omaisesti alkoholia kuukauden ja sitten vaihdan rauhoittaviin, kun alkoholin stressiä poistava vaikutus heikkenee.

Osa on saanut apua myös aktiivisesta tupakoinnista. Esimerkiksi jos bussin odottaminen jännittää ja bussissa matkustus ahdistaa niin pistät tupakaksi bussia odotellessa. Voit polttaa vaikka kolme savuketta putkeen. Minä tosin lopetin tupakoinnin, koska se tuntui heikentävän hapensaantia merkittävästi. Minulla on silti tupakkaa mukana aina, jos alkaa ahdistamaan pahasti.

Ihan turha potea ja kärsiä vaivasta, kun siihen on lääkkeet. Eräs tehokkaimmista lääkkeistä on kaikkien saatavilla ruokakaupassa ja alkossa. Annostelu on se avain.

Itse en selviäisi työelämästä ilman alkoholia ja rauhoittavia.