Mies ei suostu maksamaan elareita

TUHANSIA. Se puolestaan on asia josta ei jostain syystä puhuta. Sama koskee isejä jotka eivät ole kiinnostuneita tapaamaan lapsiaan, niistäkään ei mediassa puhuta.

Nämä tapauksethan on juuri niitä, jotka ovat saaneet enemmän julkisuutta ja muovanneet yleistä käsityksiä. Erojahan juuri onkin TUHANSIA vuodesssa, mutta 90% vanhemmista ovat kykeneviä sopimaan asioistaan ilman kolmansia osapuolia. Oikeasssa kyllä olet, olisi joskus ihan syytäkin puhua asioista, mutta olisi kiva joksus nähnä asiat esitettynä toisinkin päin, iseille ei anneta mahdollisuutta. Antaako äitiys diktaruurimaista rajatonta valtaa omia lapsi automaattisesti itselleen.

mieti ny itekin, jos tuo sun luku pitää paikkaansa, niin 10% vuodessa on näitä, ja kun niitä on usemmalta vuodelta...

esim. yli puolet oikeuteen päättyvistä tapauksista kanteen on nostanut isä, joka ei saa tavata lastaan. Äitien nostamat kanteet koskevat juurikin rahaa, harva äiti hakee lapsen oikeutta isään.

Sellainen kuin vaan ei ole mahdollista niin siksi sellaisia kanteita ei ole olemassa. Lapsella on oikeustavata isää, mutta isällä ei ole velvollisuutta tavata lasta. Ei siitä voi mitään kannetta oikeuteen nostaa!

jos niitä vinkkejä vaikka tulisi, millä miehen saa kantamaan vastuunsa?

jos niitä vinkkejä vaikka tulisi, millä miehen saa kantamaan vastuunsa?

Pakolla ei hienoja ratkaisuja saada aikaan, mutta jotain pitäisi olla tehtävissä silloin, kun etävanhempi ei tapaa lastaan ja etävanhemmalla pitäisi olla velvoite tavata lasta. ?

Ihmissuhteita ei voi tietekään rakentaa lakien varaan. Pitäisi olla itsestään selvää, että lapsesta huolehditaan eron jälkeen ja 90% eroperheistä pystyykin järjestämään lasten tapaamiset hyvin.

?

Pahimmat takkuiluthan tulevat yleensä esiin heti eron jälkeen, sosiaaliviranomaisten on otettava asioihin jämäkämpi ote ja huolehdittava siitä, että eron jälkeen jokainen saa tarvitsemaansa tukea.

Ehkä he painottavat liikaa eron juridista puolta, joka on isän osalta ainoastaan säädetty velvollisuudeksi maksaa elatusapua.

Tukihan on aina rangaistuksia parempi vaihtoehto, jos isää tuettaisiin ja kannustettaisiin tunnistamaan oma merkityksensä ja arvonsa.

Yhteisasumisen ja samalla arjen jakamisen lastensa kanssa menettäminen, saataa johtaa isän katkeroitumiseen niin, että on menettää otteensa, jopa oman elämänsä hallintaan.

Yhteiskunnan tuki on kuitenkin pääosin tukea, jotka on suunnattu lähivanhemmalle ja kyllähän sympatiaa heruu enemmän vanhemmalle, joka on jäänyt lapsen kanssa yksin, vaikka hänessä saatetaan osoittaa vikoja ja puutteita hyvinkin äärinmäiseen rajaan saakka ja vaikka hän kuinka olisi se, joka on jättänyt perheen yhteisen kodin.

Lähin eli minun tuesta ei ole tässä hevonpaskan vertaa hyötyä, mikään jousto ei toimi, vaan johtaa aina entistä hankalampiin vaatimuksiin lasten isän taholta.



Olen joustanut viimeiset kaksi vuotta lasten vuoksi ihan äärimmäisyyksiin saakka, yrittänyt järjestää tapaamisia, suostunut mahdottomiin kellonaikoihin (oman työni kannalta), antanut anteeksi maksamattomat elarit, puhunut isästä kauniisti lapsille, vakuutellut, että kaikki aikuiset ympärillä (mukaan lukien äiti ja isä) rakastaa lapsia... Ja nyt en enää pysty.



Tekeekö se musta paskan vanhemman, että johonkin on pakko vetää raja ja muistutan lasten isälle sopimusten olevan molemminpuolisia? Tarjottu on myös mahdollisuutta muokata sopimusta tapaamisista sellaiseksi, että lasten isälle se olisi hyvä (mä kun haluan vain tietää, että ottaako se nuo vaiko eikö, jotta saan oman kalenterini pysymään ojennuksessa ja jotta voin vastata lasten kysymykseen, koska me taas päästään iskälle...) Mutta sekään ei kelpaa.



t. se jonka mies petti ja jätti, neljä lasta.

ei suostu uskomaan että joitakin isiä ei yksinkertaisesti kiinnosta tavata lapsiaan.

Oman lapseni isä vaihtoi perhe-elämän takaisin rentoon poikamieselämään ja suostuu tapaamaan lasta maksimissaan kerran vuodessa ja silloinkin vain päivän kerrallaan.



Mitkään suostuttelut, maanittelut tai edes hänen omien ystäviensä pitämät isyyteen kannustavat puheet eivät ole auttaneet. Kun miestä ei kiinnosta niin ei kiinnosta.



Älytöntä olisi sekin että äidin velvollisuus olisi käyttää jatkuvasti energiansa lastenhoidon ja omalta puoleltaan vanhemmuudesta huolehtimisen lisäksi siihen että hän yrittää vuodesta toiseen taivutella vastentahtoista miestä vastaamaan omasta vanhemmuudestaan, kun samaan aikaan tuolla isällä ei ole omasta mielestä velvollisuuksia ketään eikä mitään kohtaan.

Mitäs pahaa teit että petti ja lähti...

Kela ei maksa minimielatustukea, jos ei ole esittää oikeuden päätöstä siitä, miten paljon miehen / etävanhemman tulisi maksaa elatusmaksua. Eli nyt on siis ongelmana se ettei mies suostu lähtemään sinne oikeuteen vaan pakoilee haastemiestä.



Kela ei myöskään maksa takautuvasti kuin muutaman kuukauen tuet siitä, kun asiasta on saatu päätös aikaan, minun lapseltani jää siis melkein vuoden elatusmaksut kokonaan saamatta. Itse olen pienituloinen yh, joten kyllä sapettaa!

oisit pitänyt piilossa.

eivät suostu tapaamaan lapsiaan siksi että ovat idiootteja tai eivät tahdo tai pysty ottamaan vastuuta.



Samalla tavalla on kuitenkin aivan selvää, että ylivoimainen enemmistö näistä tapauksista on sitä, että äiti on ottanut koko vanhemmuuden itselleen, ja miehelle on jäänyt maksajan ja linnanmäki-iskän rooli. Minusta on täysin odotettavissa, että lastensa elämästä pois rajattu isä ei tahdo sitten hoitaa myöskään sitä maksajan rooliaan.



Hienoa tässä on se, että asian on muuttumassa hyvin nopeasti suomalaisessa yhteiskunnassa, ja tämä muutos lähtee (kuten aina) akateemisista kaupunkilaisista.



Nämä korkeasti koulutetut miehet ottavat vastuuta vanhemmuudesta, tekevät kotityöt, pitävät isävapaita, eivätkä erossa suostu viikonloppuisiksi, vaan vaativat esimerkiksi vuoroviikkojärjestelyjä.



Mielestäni tämä kehitys on suotavaa ja mahtavaa.



Toistan edelleen: jos äiti on eristänyt itse sen isän lasten elämästä, ei pidä ihmetellä, jos ei se maksaminenkaan kiinnosta. Ei kiinnostaisi nimittäin KETÄÄN siinä tilanteessa.

välinpitämättömiä isejä että vanhemmuuden omivia äiteja! (Tuntuu muuten siltä, että monet äidit omivat sen äitiyden ihan ydinperhekuvioissakin: tälläkin palstalla usein kysellään, että "uskallanko jättää vauvan miehen kanssa useammaksi tunniksi?", "Osaako miehesi toimia lapsehoitajana omien menojesi ajan?" tai muuta yhtä epätasa-arvoista. Miehelle jaellaan lapsehoito-ohjeita eikä hänen omaan kykyynsä toimia vanhempana juuri luoteta.)



Olen siis lähtökohtaisesti kanssasi samaa mieltä. En kuitenkaan ymmärrä väitettäsi siitä, että ENEMMISTÖ näistä lapsestaan eron jälkeen vieraantuvista miehistä olisi siihen pakotettu äidin taholta: Onko asiasta tehty jokin tutkimus? Missä nämä tilastot näkyvät? Mihin ne perustuvat ja miten "aineisto" voisi olla objektiivista? Ymmärrät varmasti, että perusteluksi ei käy se, että näin on mahdollisesti käynyt usealle sinun lähipiirissäsi.



Omat kokemukseni asiasta ovat täysin päin vastaisia. Omassa (akateemisesti koulutettuja pääkaupunkiseutulaisia 30-40-vuotiaita) lähipiirissäni kaikki tällaiset tapaukset, joissa isän ja lapsen suhde eron jälkeen kuihtuu, ovat menneet niin päin, että naiset ovat venyneet ja paukkuneet minun nähdäkseni jopa liiallisuuksiin yrittäessään miellyttää varhaiskeski-iän kriisiä potevaa, perheensä usein nuoremman naisen takia hylkäävää miestä, jota ajanoloon kiinnostaa yhä vähemmän lastensa tapaaminen. Nimenomaan äidit ovat oman tuskansa ja katkeruutensa niellen yrittäneet hädissään pitää kiinni isän ja lapsen suhteesta nöyrtyen vaikka mihinkä järjestelyihin. Ja SILTI en yritä väittää, että näin tapahtuu enemmissä tapauksissa. Näin on tapahtunut minun lähi- ja tuttavapiirissäni.



Omasta näkökulmastani on siis hyvän vaikea myöskään niellä väitettäsi siitä, että akateeminen kaupunkilaisisä olisi lähtökohtaisesti yhtään selkärankaisempi erotilanteissa, oli taustalla miten tahansa nykyaikainen liitto tai lasten varhaiskasvatus isyysvapaineen yms.



Siksipä kai kysynkin, mihin perustat YLEISINÄ TOTUUKSINA esittämäsi näkemykset että

a) SUURIN OSA näistä ikävistä tapauksista perustuu äidin eristävään käytökseen

ja

b) akateemisissa piireissä tätä isän ja lapsen vieraantumista tapahtuu selvästi vähemmän jos lainkaan.

Lähin eli minun tuesta ei ole tässä hevonpaskan vertaa hyötyä, mikään jousto ei toimi, vaan johtaa aina entistä hankalampiin vaatimuksiin lasten isän taholta.

Olen joustanut viimeiset kaksi vuotta lasten vuoksi ihan äärimmäisyyksiin saakka, yrittänyt järjestää tapaamisia, suostunut mahdottomiin kellonaikoihin (oman työni kannalta), antanut anteeksi maksamattomat elarit, puhunut isästä kauniisti lapsille, vakuutellut, että kaikki aikuiset ympärillä (mukaan lukien äiti ja isä) rakastaa lapsia... Ja nyt en enää pysty.

Tekeekö se musta paskan vanhemman, että johonkin on pakko vetää raja ja muistutan lasten isälle sopimusten olevan molemminpuolisia? Tarjottu on myös mahdollisuutta muokata sopimusta tapaamisista sellaiseksi, että lasten isälle se olisi hyvä (mä kun haluan vain tietää, että ottaako se nuo vaiko eikö, jotta saan oman kalenterini pysymään ojennuksessa ja jotta voin vastata lasten kysymykseen, koska me taas päästään iskälle...) Mutta sekään ei kelpaa.

t. se jonka mies petti ja jätti, neljä lasta.

joustamisen?? Etköhän voi hyvällä omallatunnolla jo sanoa, että olet yrittänyt parhaasi. Ei muuta kuin stoppi kaikelle puljaamiselle ja elarit kelan kautta perintään. Mies voi vinkua muille jos vinkuu, sinä tiedät, että olet yrittänyt. Ne seuraukset suhteissa lapsiin yms, ovat täysin miehen vastuulla heti sen hetken jälkeen, kun HÄN lipeää sovitusta!!

isän tapaamaan lastaan eron jälkeen. Erosimme sen seurauksena kun sairastuin vakavasti (syöpä, mm. menetin molemmat rintani). Tuo ajanjakso olisi ollut raskas kenelle tahansa aviomiehelle, joten tavallaan jopa ymmärrän miestä, hän rakastui sinä aikana naiseen joka toimi tavallaan hänen lohduttajanaan.



Mutta sitä en ymmärrä että mies hylkäsi myös lapsensa eromme jälkeen. Hän on elänyt nyt vuosien ajan nuoren, lapsettoman naisen kanssa (nainen oli 17v kun he alkoivat seurustella, mieheni oli 34v).

Luovuin heti alkajaisiksi elareista koska mies uhkasi että ei tapaa lasta jos joutuu maksamaan niitä senttiäkään.



Aloin kuljettaa lasta miehen luo ilman että hänen tarvitsi kustantaa matkoja, koska hän sanoi ettei tapaa lasta jos se maksaa hänelle senttiäkään.

Hän on erittäin hyvätuloinen, mutta hyvin tarkka rahasta, meillä oli aina omat rahat tiukasti erillään eikä mitään yhteisiä tilejä tms.



Kustansin lopulta lapsen ruuatkin viikonloppuina joina isä tapasi häntä, mutta sekään ei auttanut. Olen lähettänyt isälle säännöllisesti kuvia lapsesta ja tämän harrastustouhuista, kirjoittanut lapsen kuulumisia ja lapsi on soitellut isälle.

Lapsi ei saa MITÄÄN vastineeksi. Isä ei ole tavannut häntä viimeisen 1,5 vuoden aikana lainkaan ja kun kyselen että koska hän ehtisi tavata niin isä tiuskaisee "en tiedä, älä painosta!"



Olen tehnyt kaikkeni ja omasta mielestäni jo vähän liikaakin.

Mies on tehnyt selväksi ettei halua enää palata entiseen elämäänsä missään muodossa.

viitteesi itsekin. Viime aikoina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa on nähty merkkejä isyyden murrosvaiheesta, joka on alkanut nimenomaan koulutetusta kaupunkilaisista. Googlaamalla kyllä löydät.

Toki kaikkialla Suomessa esiintyy lapsesta vieroittamista (ja myös vieraantumista), ja siksi onkin hyvä, että tapaamisten estämistä ja vaikeuttamista ollaan kriminalisoimassa.

Vastikään julkaistu tutkimus totesi myös, että kotitöiden jakamisessa ollaan nuorissa perheissä hyvin lähellä tasajakoa. Miesten näkökulma perheeseen on muuttunut yhdessä sukupolvessa, ja se näkyy ja kuuluu kyllä, jos sitä osaa katsoa.

Hitaammin on sen sijaan muuttunut naisten näkökulma. Monet naiset pitävät edelleen kotia ja perhettä naiseuden jakamattomana linnakkeena, johon miehillä ei ole asiaa. Äiti nähdään edelleen - täysin perusteettomasti - aina lasten ensisijaisena kasvattajana.

Nyky-Suomen suurin ongelma tasa-arvoasioissa onkin miesten alistettu oikeudellinen asema perheasioissa, ei mikään naisten kokema sukupuolesta johtuva syrjintä. Kannattaa lukea esimerkiksi Ralf Sundin kirja Miehen ero, niin saat hieman erilaista näkökulmaa asiaan.

Onneksi tähän ollaan kovasti ainakin puuhaamassa muutosta selkiyttämällä tapaamisoikeuslainsäädäntöä, isyyden vahvistamista koskevia asetuksia ja vanhempainvapaiden jakautumista. Vihreiden esittämä 6+6+6 -malli on hieno avaus tähän suuntaan.

Omasta näkökulmastani on siis hyvän vaikea myöskään niellä väitettäsi siitä, että akateeminen kaupunkilaisisä olisi lähtökohtaisesti yhtään selkärankaisempi erotilanteissa, oli taustalla miten tahansa nykyaikainen liitto tai lasten varhaiskasvatus isyysvapaineen yms.

Siksipä kai kysynkin, mihin perustat YLEISINÄ TOTUUKSINA esittämäsi näkemykset että

a) SUURIN OSA näistä ikävistä tapauksista perustuu äidin eristävään käytökseen

ja

b) akateemisissa piireissä tätä isän ja lapsen vieraantumista tapahtuu selvästi vähemmän jos lainkaan.

ja kun mies ei niitä maksanut ensimmäisenä seuraavan kuukautena sopimuksesta, laitoin heti asian vireille kelaan netitse.



Sain päätöksen Kelalta, että he maksaavat minimin ja sit kun saavat mieheltä rahat, na tulee mulle. maksoi Kela takautuvasti koko ajalta mitä oli mennyt siihen sopparin saamiseksi. Eli 9 kuukauden ajalta.



Tähän mennessä miehen olisi pitänyt maksaa Kelalle 2500, ei ole maksanut kuin 200 euroa, vaikka sille tullut lasku on perintätoimistolta.



Milloinkahan ne alkavat ottaa suoraan palkasta? vai odotanko vaan kiltisti, jos ne rahat joskus tulee??

viitteesi itsekin. Viime aikoina on julkaistu useita tutkimuksia, joissa on nähty merkkejä isyyden murrosvaiheesta, joka on alkanut nimenomaan koulutetusta kaupunkilaisista. Googlaamalla kyllä löydät.

Toki kaikkialla Suomessa esiintyy lapsesta vieroittamista (ja myös vieraantumista), ja siksi onkin hyvä, että tapaamisten estämistä ja vaikeuttamista ollaan kriminalisoimassa.

Vastikään julkaistu tutkimus totesi myös, että kotitöiden jakamisessa ollaan nuorissa perheissä hyvin lähellä tasajakoa. Miesten näkökulma perheeseen on muuttunut yhdessä sukupolvessa, ja se näkyy ja kuuluu kyllä, jos sitä osaa katsoa.

Hitaammin on sen sijaan muuttunut naisten näkökulma. Monet naiset pitävät edelleen kotia ja perhettä naiseuden jakamattomana linnakkeena, johon miehillä ei ole asiaa. Äiti nähdään edelleen - täysin perusteettomasti - aina lasten ensisijaisena kasvattajana.

Nyky-Suomen suurin ongelma tasa-arvoasioissa onkin miesten alistettu oikeudellinen asema perheasioissa, ei mikään naisten kokema sukupuolesta johtuva syrjintä. Kannattaa lukea esimerkiksi Ralf Sundin kirja Miehen ero, niin saat hieman erilaista näkökulmaa asiaan.

Onneksi tähän ollaan kovasti ainakin puuhaamassa muutosta selkiyttämällä tapaamisoikeuslainsäädäntöä, isyyden vahvistamista koskevia asetuksia ja vanhempainvapaiden jakautumista. Vihreiden esittämä 6+6+6 -malli on hieno avaus tähän suuntaan.

Omasta näkökulmastani on siis hyvän vaikea myöskään niellä väitettäsi siitä, että akateeminen kaupunkilaisisä olisi lähtökohtaisesti yhtään selkärankaisempi erotilanteissa, oli taustalla miten tahansa nykyaikainen liitto tai lasten varhaiskasvatus isyysvapaineen yms.

Siksipä kai kysynkin, mihin perustat YLEISINÄ TOTUUKSINA esittämäsi näkemykset että

a) SUURIN OSA näistä ikävistä tapauksista perustuu äidin eristävään käytökseen

ja

b) akateemisissa piireissä tätä isän ja lapsen vieraantumista tapahtuu selvästi vähemmän jos lainkaan.

runsaasti miehiä joita oma lapsi / lapset ei kiinnosta eron jälkeen paskaakaan ja siihen ei voi millään viranomaisavulla vaikuttaa yhtikäs mitenkään.

Vai mitä teet siinä tilanteessa kun mies jättää perheen ja sanoo että vasta lapsen saatuaan huomasi ettei ole ollenkaan perheenisätyyppiä, "mutta eihän sitä voinut mitenkään etukäteen tietää ennen kuin kokeili!!!"

Nämä miehet eivät poistu millään keinolla. Heidän kaltaisiaan tulee olemaan aina ja on ollut kaikissa yhteiskunnissa.

Siltikään se tosiasia ei poistu että Suomessa runsaasti miehiä joita oma lapsi / lapset ei kiinnosta eron jälkeen paskaakaan ja siihen ei voi millään viranomaisavulla vaikuttaa yhtikäs mitenkään.

tässä on melko hyvä yhteenveto Sundin kirjan sisällöstä: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Miehen+käy+erossa++huonosti/HS2006011…

Nämä miehet eivät poistu millään keinolla. Heidän kaltaisiaan tulee olemaan aina ja on ollut kaikissa yhteiskunnissa.

Siltikään se tosiasia ei poistu että Suomessa runsaasti miehiä joita oma lapsi / lapset ei kiinnosta eron jälkeen paskaakaan ja siihen ei voi millään viranomaisavulla vaikuttaa yhtikäs mitenkään.

mediassa avoimesti sen rinnalla että puhutaan vieraannuttamisesta.

Nykyisin nimittäin tuntuu että yksinhuoltajanainen syyllistetään ihan aina, tapauksesta riippumatta ja ne vastuuttomatkin miehet voivat "piiloutua" naisten syyttelemisen taakse. On sekin vähän väärin.

Huomauttaisin, että nyt vasta ollaan siirtymässä keskustelussa tilanteeseen, jossa isät vaativat oikeuksiaan, joten sinä olet nyt tässä hieman kurvin edellä, jos anglismi sallitaan.

Huomauttaisin, että nyt vasta ollaan siirtymässä keskustelussa tilanteeseen, jossa isät vaativat oikeuksiaan, joten sinä olet nyt tässä hieman kurvin edellä, jos anglismi sallitaan.

ja keskusteluun siitä tilanteesta jossa "isät vaativat oikeuksiaan" vaikka se ei millään tavalla koske ap:n alkuperäistä asiaa ja tämän ketjun aihetta. Huomaatko?

Miksi välinpitämättömistä isistä ei voisi keskustella, vaikka edes tämän yhden ainoan kerran? Siitä aiheesta tämä ketju alunperinkin oli.