Miten päästä yli epäoikeudenmukaisuudesta??

,jossa oltu 15 v ja yhteinen lapsi kuin jostain hetken seurustelusuhteesta.

AP

]

Ap voi tässä nyt ketjun muille lukijoille kertoa sen verran, että ei todellakaan ole ikinä jättänyt ketään mitenkään rumasti. Itse asiassa tasan kerran olen jättänyt, lukioaikaisen poikakaverini, ja ihan kasvotusten keskustellen vaikka se pelottikin.



Tuolle sekopäälle en vastaa, koska olen sitä sen verran kauan seuraillut että tiedän sen jatkavan loputtomiin.



Ap

tuossa pyörii se viimeisillään raskaana olevan ketju. Siinäkin ap tuntee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Erosta toipuminen menee aina saman mallin mukaan. Oli tapa jättää mikä tahansa.



Varsinainen vastaus kysymykseesi on tämä: pääset yli, kun kykenet antamaan anteeksi ja hyväksymään tapahtuneen. Mutta vielä ei ole tämän aika, mutta prosessin voit aloittaa nyt jo. Joka ilta yksityiskohtaisesti luettelet asiat, jotka haluat antaa anteeksi. Joka ilta. Ilta toisensa jälkeen.



Lue kirja Taikasanat.

asiallisista vastauksista, olo on vähän parempi kun sai jonnekin purkaa tätä. En tiedä miksi, varmaan häpeästä, en ole läheisilleni täysin suoraan voinut puhua. On niin nöyryytetty ja jotenkin älytön olo...ja vaikeaa näyttää itseään näin rikki.



Mutta kai vain aika ja ankara pohdiskelu auttaa...en tiedä, mistä tällaisessa hulluudessa vertaistukea löytää.



Ap

Minullakin on eroaikana pitkä ketju täällä. Se auttoi minua todella paljon.



Juu, häpeä liittyy aina jätetyksi tulemiseen. Tuntuu, että kaikesta muusta olen tässä vajaan kahden vuoden aikana selviytynyt, mutta häpeä kummittelee vieläkin. Kun saan muistuksen, etten jotain osaa, niin koko ero vyöryy mieleen, vaikka tapahtuma ei liittyisi eroon mitenkään.



Se on nöyryyttävää, kun tuntuu, että ei kelpaa, että ei ole riittävän hyvä, että ei ole rakastamisen arvoinen. Tai ole edes sen arvoinen, että kohdeltaisiin ihmisenä.



Järki tietää, että tämä ajatusmalli on väärä. Sinä olet rakastamisen arvioinen ja riittävä sellaisena kuin olet. Sinä ansaitset kunnioitusta ja arvostusta. Et sen vähempää, joskaan et enempääkään, kuinka kukaan muukaan ihminen.



Mutta tunne sanoo toista. Pääset tästä vain ajan myötä, kun kohtaat kaikki tunteesi, etkä pakene tai paina niitä villasella. Aikaahan tässä palaa. Ja itkua.



Voimia sinulle!

huomasin vielä edellisesä viestissäsi lauseen "vaikeaa näyttää itseään näin rikki".



Niinpä. Omavoimaisuuden ja ylpeyden menettäminen on kamalaa. I know...



Tommy Hellsten kirjoittaa tämän päivän twiitissään näin: Voimattomuuden löytäminen ja siitä syntyvä luovuttaminen johtavat elämänmuutokseen, jota emme itse suorita vaan joka tapahtuu meille.

Se on nöyryyttävää, kun tuntuu, että ei kelpaa, että ei ole riittävän hyvä, että ei ole rakastamisen arvoinen. Tai ole edes sen arvoinen, että kohdeltaisiin ihmisenä.

Juuri tuolta minusta tuntuu: en ole edes ihmisen arvoinen. Minut voi vaan julmasti ja nöyryyttäen siirtää sivuun kun en ole kelvollinen. Vaatii varmaan paljon työtä tämän pureskelu...

Kiitos kannustuksesta :)

Tilanne on pysynyt ennallaan, itse alan väsyä. Töitä on tullut tehtyä paljon, ja murehdittua raha-asioita kuitenkin. Olen jutellut miehen äidin ja siskon kanssa, mies välttelee heitäkin. Varmaan tietää, että äitinsäkään ei hyvällä katso tällaista perheen hylkäämistä, vanhanaikainen ihminen.



Välillä jo vähän kiukku nousee, mutta kun ei sitä voi purkaa keneenkään niin se latistuu masennukseksi jälleen. Pitäisi kai käyttää se asioiden hoitamiseen, vaan kun ei jaksaisi.

toivottavasti on selkeytynyt. Onko ukko löytynyt?

hassu yhteensattuma, että näin tämän viestin!

Olen ketjuani ajatellut, mutta ei ole ollut voimia kirjoitella tai ajatella mitään. Olen ollut ihan turta, tehnyt paljon töitä ja koittanut olla keikuttamatta venettä..:/

Mies otti yhteyttä muutama päivä takaperin. Ilmoitti vain, että ei aio olla enää missään väleissä tänne päin. Kauheinta oli, että hän kuulosti ihan omalta kiltiltä ja mukavalta itseltään...ja minun tuli kauhea ikävä. Sitä mitä ei sitten kai ollutkaan? Ei selittänyt mitään.

Sen puhelun aikana itkin, sen jälkeen en ole pystynyt. En uskalla edes nyt ajatella näitä asioita kauheasti, pelkään että romahdan.



Pala kurkussa eteenpäin, päivä kerrallaan. Pakko tehdä nyt hurjasti töitä, kun raha-asiat menivät kertaheitolla ympäri.



Ehkäpä tämä tästä joskus vielä iloksi muuttuu.

Kiitos ajatuksista! Lämmitti huomata, että joku on ajatellut minuakin :)



Ap

tuollaista miestä ei kannata sitten ottaa takaisin (tuo on pahaa henkistä väkivaltaa).



Kaikkea hyvää sulle.. toivottavasti saat apua.