Kuinka korkealle arvostat ihmistä, joka

ihan yhtä paljon kuin työkykyisiäkin. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla on jokin painava syy miksei voi tehdä töitä, useimmiten täysin itsestä riippumaton eikä se tee ihmisestä yhtään sen huonompaa. Anoppi ei voi olla enää töissä vaikka varsinaiseen eläkeikään on aikaa vielä monta vuotta ja arvostan häntä niiiiin paljon, hän antaa meille vaivoistaan huolimatta mahdottoman paljon.

Ei kukaan osaansa valitse. Itsesäälissä rypemistä en arvosta.

Heidät on vain lääkärin taholta katsottu syystä tai toisesta kykenemättömiksi ansaitsemaan itse elantonsa.

ei kestä työntekoa. Jos on ruumiillisia kipuja ja sairauksia ja näistä edelleen aiheutuvia mielenterveysongelmia, ei ihmisen (nuorenkaan) paikka ole kortistossa vaan oikeasti työkyvyttömyyseläkkeellä. Työkyvyttömyysedäkkeellä ovat tällä hetkellä 40-vuotias isoveljeni ja 25-vuotias pikkuveljeni. Ja eivät todellakaan ole työkykyisiä kumpikaan, hyvä että pitävät elämänsä kasassa sairauksistaan huolimatta. Arvostan molempia todella paljon, ovat ihania, upeita ihmisiä jotka todella välitävät läheisistään omista vajavaisuuksistaan huolimatta.

kanssa eläminen ei ole helppoa - usein se on yhtä tuskaa. Se hallitsee aika kokonaisvaltaisesti ihmisen elämää ja vaatii ihmiseltä paljon henkisiä voimavaroja. Ei kukaan valitse itselleen työkyvyttömyyttä, oli sen syy fyysinen tai psyykkinen. Psyykkiset syyt periytyvät yleensä lapsuden kokemuksista eikä kukaan pieni lapsi ole voinut vaikuttaa itse siihen, millaisiin olosuhteisiin hän syntyy ja millaista kohtelua ja kokemuksia saa osakseen.

Olen eläkkeellä. Tuon sanan sanominenkin jos satuttaa. Ongelmani eivät ole mielenterveyspuolella vaan synnynnäisi, joihin en ole voinut mitään. Minulle sanottiin, jo 15-vuotiaana, ettei lääketiede pysty minua auttamaan vaan suunta on eläke, kun itse haluan. Olen itkenyt niin paljon, haluan olla töissä, mutta kun en voi ja pysty. Vaivani ovat jokapäiväisi. Onneksi elämässäni on tapahtunut hyviäkin asioita, mutta tämä asia ottaa henkisesti tosi koville. Myös koen välillä itseni huonoksi ihmiseksi tämän vuoksi, vaikka itsetuntoni on kohdalla.

että ihmiset usein sekoittavat työttömyyden ja työkyvyttömyyden, vaikka kyseessä on kaksi täysin eri asiaa.

Kukaan ei tosiaan valitse sitä, että ei saa toteuttaa itseään työelämässä ja siitä seuraavaa taloudellisesti rajatua elämää (tai suoranaita köyhyyttä, mitä se usein on). Uskon, että siitä johtuvan surun ja vihankin käsittely vaatii aikansa eikä ole helppoa. Minusta huonommuuden tunteetkin ovat varmaan tilanteessa luonnollisia, mutta turhia, sillä kysehän ei ole omasta valinnasta eikä sairauden kohdannut ole sen huonompi kuin muutkaan.



Jos sairaus ja työkyky olisi ainoa kriteeri arvostukselle, niin sittenhän voisi ajatella, että kaikki terveet ja työkykyiset ovat aina jotenkin parempia ihmisiä, Näyttää kuitenkin, että terveissäkin on monenlaisia persoonallisuuksia ja toden totta moni aiheuttaa aikamoista vahinkoa ympäristölleen. Arcostuksen aiheet on siis haettava muualta,

Jos arvostat itseäsi, se säteilee ympäristöön ja muutkin kunnioittavat sinua.

et ole pohjasakkaa. Riipuu vähän. JOs on keploteltu melkein aidolla sairaudella eläke, niin ei tee mieli arvostaa.



Kieltämättä työkyvyttömyys kuulostaa vähän hävityltä peliltä...mutta se mitä ihminen on ja miltä joku tilanne kuulostaa on kaksi eri asiaa.



Älä anna tilanteesi vaikuttaa itsetuntoosi!

Työ ei tee ihmisarvoa. Joku pappi juuri kertoi lehdessä, että ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei ihmisyyttä ansaita työllä.



Olet tärkeä!

onhan sulla syy, ettet voi tehdä työtä. Ei sen perusteella voi arvostella. Enemmän kertoo se, millainen olet ihmisenä.

ja minkä vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä on. Esim. sukulaiseni on tehnyt raskasta, fyysistä työtä. Nuorella iällä sairastunut vakavasti, useita sairauksia päällekäin (riippumatta elintavoista). Häntä kyllä arvostan. Ei ihmisen arvostus ole kiinni siitä, kuinka paljon hän on tienannut elämänsä aikana.



Lyhyt tekstisi antaa kuvan, ettet itse arvosta itseäsi. Miten kukaan muukaan voi arvostaa, jos ei anna elämälleen itsekään arvoa? Niin se elämä menee, toiset on heikompia, toiset vahvempia (henkisesti tai fyysisesti), mutta itse pitää säilyttää uskonsa omaan tekemiseen.



Tämän olen oppinut kantapään kautta



t. itsekin vakavasti sairastanut mutta (vielä) työelämässä (ja ikä ei ole lähelläkään eläkeikää).

Mikäli on oikeasti sairas ja siksi työkyvytön. Eikä joku manne joka saa heti lapsilisän jälkeen automaattisesti työkyvyttömyyseläkkeen, kun työkkäri, sossu, kela ynnä muut eivät vaan jaksa tapella mistään opiskeluistä, työ- ja raha- asioista.