Oletko voittanut vaikean ujouden/arkuuden? Miten sen teit?
Olen 36v ja edelleen äärettömän epävarma, arka ja kai kyseessä on ujouttakin. En meinaa saada suutani auki, varsinkaan silloin kun pitäisi. Olen niin kyllästynyt olemaan tällainen, haluan muuttua rohkeaksi ja sanavalmiiksi, mutta miten? Kun olen ikäni ollut tällainen, ihmiset ovat tottuneet minuun tällaisena, ja osa kohtelee minua kuin olisin jotenkin yksinkertainen ihminen, mitä en ole. En vain saa ajatuksiani muodostettua sanoiksi niin hyvin että uskaltaisin avata suuni. :(
Kommentit (3)
sanavalmista minusta ei silti saa koskaan. harmittaa usein kun en kertakaikkiaan keksi puolitutuille mitään sanottaavaa, small talkia, vaikka haluaisin.
43 v
Minä olin enne samanlainen, nykyään en ole enää ujo, mutta sillätapaa hiljainen, että en aina jaksa olla hirveän sosiaalinen ja puhua pälpättää. enemmän kuuntelen muiden juttuja ja kommentoin kun on asiaa.
Mutta ujoudesta pääsee kun lakkaa häpeämästä omaa ujouttaan. Päättää vaan että olen just hyvä tällaisena.
Ja ei kaikkien tarvi olla puheliaita, itse saan usein positiivista palautetta rauhallisesta luonteestani, siitä on ollu mm. työelämässä hyötyä.
Kun tiedät, että olet ujo, ajattele että se ON osa sinua äläkä stressaa siitä. Rohkeaksi ja sanavalmiiksi tuskin kovin helposti muutut, mutta rohkeammaksi sinua voi auttaa terapia ja se, että hankit harrastuksia, joita haluat harrastaa. Mutta sellaisia, joissa on muitakin ihmisiä, ja joudut tutustumaan uusiin ihmisiin ja sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden kanssa. Eli tavallaan karaiseminen ja itsensä pakottaminen tilanteisiin, joita ehkä mieluiten haluaisi välttää. Ehkä jopa suoraan esiintymiseen liittyvät kurssit tai vastaavat voisivat olla hyviä.