Eilen kaupssa langanlaiha äitykkä:
Langanlaiha äiti, mustaksi kotivärjätty tukka ja melkein yhtä mustat silmänaluset tuli alkuillasta kauppaan pienen lapsen kanssa.
Lapsi oli ilmeisesti kuolemanväsynyt, mutta tätähän se äiti ei vissiin tajunnut.
Lapsi ei halunnut istua kauppakärryihin: no ei sitten istuta, annetaan sen seistä siellä vaunussa kun äiti työntää.
Sitten lasta ei enää huvittanutkaan seistä vaunuissa, alettiin kuitenkin vääntämään sitä istumaan siihen kauppakärryn penkille.
Äiti yritti ostaa jotain ruokatavaraa, mutta lapsen mielestä niitä ei saanut laittaa kärryyn, vaan piti antaa hänelle.
Annettiin sitten tavaroita hänelle.
Lapsi kehitti taas jonkun aiheen, joka ei käynyt hänelle. Silkkaa väsymystään.
Äiti kumartuu lapseen päin ja selittää seikkaperäisesti että "kyllä meidän nyt täytyy ostaa kissanruokka kisulle, kun muuten sille tulee nälkä eikä se tykkää siitä" Älä ihmettä? Ihanko totta näin?
Tosiaanko umpiväsyneelle pikkulapselle selitetään kaupassa iltakuuden jälkeen että mitäkaikkea tässä pitääkään kaupasta ostaa, koska muuten tapahtuu jotain asioita jossain tulevaisuudessa? Lapsiko siis osaa päätellä asioita ja ymmärtää syitä ja seurauksia?
Kun juurikin lastenneurologi selitti jossain ohjelmassa että lapsen aivot kehittyy vasta 6 vuotiaana siihen pisteeseen, että pystyy päättelemään edes jotain syy-seuraus-suhteita.
V-u että otti päähän seurata sitä voimistelua. Tässä tietysti nuori äiti joka uskoo siihen, että "lapsen kanssa keskustellaan" ja että "kyyyyllä ne lapset ymmärtää, kun niille selittää". Jumankeisson. Sitten saa koko valintatalo seurata n. 45 min miten taistellaan kaupan läpi jotain maitopurkkia ja jugurttia ostamassa, kun joka tavarasta käydään keskustelu ja viimeistään kassalla pikkuapulainen haluaa ja saa ehottomasti "auttaa" kassatätiä ja äitiä pakkaamaan.
Voisko sen jotenki muuten hoitaa kuitenki?
Kommentit (26)
kuuden jälkeen kaupassa ? ja lapsethan juuri oppivat siten, että heille juttelee. äiti ainakin oli kärsivällinen ja lapsella todennäköisesti uhmaikä... en ymmärrä tämän koko jutun tarkoitusta - miksi ei saisi selittää ja jutella lapselle ja antaa tälle tekemistä ??
Eikä nää vastaukset näytä olevan yhtään erilaisia siihen ekaan verrattuna.
Eikä nää vastaukset näytä olevan yhtään erilaisia siihen ekaan verrattuna.
Kyylää 45 minuuttia jotain tuntematonta äitiä ja tulee vuodattamaan asian tänne ja haukkuu siinä sivussa kaikki jotka on eri mieltä hänen kanssaan. Että voi olla ap:lla PIENI ELÄMÄ.
herranjestas, kuuden aikaa kaupassa pienen ja väsyneen lapsen kanssa.täytyy soittaa lastensuojeluviranomaisille, että ottavat lapsen huostaan.
Ja sinun piti tieten tahtoen stalkata tätä äitiä koko kauppareissun ajan syystä, että...?
joskus vaan on pakko sen väsyneen lapsen kanssa lähteä, ei sitä yksinkään voi jättää. Jospa olivat tulossa suoraan jostain kylästä tms ja kotimatkalla poikkesivat kauppaan. Tuskin on olemassa sellaisia vanhempia, jotka täysin välttäisivät vastaavat tilanteet. Ei me olla täydellisiä kukaan, katsokaa vaan peiliin. Mäkin oon käyny muuten väsyneen lapsen kanssa kaupassa ja mieluummin hoidan tilanteet neuvotellen ku suoraa huutoa kuunnellen.
ilmeisesti aika lähellä ja kirjasit ylös jokaisen liikkeen ja sanan?
Mikä tässä nyt oli niin kauheaa?
Se että äiti oli laiha ja mustatukkainen?
Se että äiti oli kaupassa illalla väsyneen lapsen kanssa?
Vai se et se äiti jutteli lapselleen vaikkei se laps sun mielestä ymmärrä?
Voi jestas...
Mä oon laiha. En kyl mustasukkainen. Mut varmaan kauhee näky, saa av-mammat traumoja.
Mä käyn usein illalla lapsen kanssa kaupassa. Vaikka se ois väsynyt. Se kestää kyllä sen. Sitäpaitsi en tanssi uhmaikäisen kiukkujen mukaan. Yhtä hyvin se voi olla hankala ja kärsimätön shoppaaja vaikka yhdeltätoista aamupäivällä.
Mä juttelen koko ajan mun lapselle. Juttelin vauvasta asti. Hui. Se ei kyl tainnut ymmärtää mut tykkäs kun sille jutteli. Ja oppi nopeasti puhumaan ja puhuu itsekin taukoamatta nyt. Ja ymmärtää tasan kaiken mitä sille sanoo.
Ottakaa nyt multakin tää lapsi huostaan kun oon näin karsee mutsi.
Vietitkö itsekin sen 45 minuuttia siellä valintalossa katsomassa heidän kauppareissuaan? Jessus.
Kun juurikin lastenneurologi selitti jossain ohjelmassa että lapsen aivot kehittyy vasta 6 vuotiaana siihen pisteeseen, että pystyy päättelemään edes jotain syy-seuraus-suhteita.
Vietitkö itsekin sen 45 minuuttia siellä valintalossa katsomassa heidän kauppareissuaan? Jessus.
Jotenkin tämä avaus on taas niitä, jotka kertovat NIIN PAAAAALJON enemmän avauksen tekijästä kuin avauksen kohteesta tai aiheesta.
itse keskustele ikinä lastesi kanssa? Etkö ikinä jutellut vauvalle, koska eihän vauva oikeasti tajua mitään mitä sanot? Njoo.
kuulostaa hienolta, että äiti jaksoi selittää lapselle vaikkapa että kissanruokaa pitää ostaa tai muuten kissalle tulee nälkä. Ja ne muutkin selitykset lapselle. Noin voi jutella vaikka kuinka pienelle lapselle, sanavarasto siinä kasvaa. Mitä vikaa?
Olisko äidin pitänyt nopeesti kiirehtiä kaupasta pois, tiuskien lapselle ja itkettää lasta? Mäkin tein aina niin kun lapset oli pieniä, juttelin ja kerroin heille esim. juuri tuohon tyyliin, siihen aikaan vain ei tainnut vielä olla stalkkereita ;) On jo sen verran aikaa.
Ap pöyristyy ja kirjoittaa seuraavan avauksen siitä, kun näkee kuinka mä juttelen koiralleni lenkillä, opetan sitä ja välillä sanon myös joitain asioita jotka ei oikeastaan koiralle ees kuulu. Mutta koira kuuntelee ja katsoo mua kauniilla suurilla silmillään :D
miten laihuus oli olennaista tässä jutussa? Miksi piti otsikoida näin? Taidankin arvata ap:n strategiset mitat :D
ja väsynyt.
Tosin taitaa anoreksia olla yleisempää.
jos ei sitten patologisen tyhmä provoilija
vaan istuu kärryssä, äitinsä selittää hänelle ostoksista ja ap pitää tätä mahdollisimman huonona asiana.
Mitenköhän ap:n lapset kaupassa käyttäytyy? Istuu pakastealtaassa, kun se on kivaa ja ap haluaa, että lapset riehuu?
kuin näin moni ilmestyi ap:ta haukkumaan!
Mikä oli kamalaa? Laihuus, mustaksi värjätyt hiukset ja väsynyt lapsi klo 18? Ja lapselle puhuminen? Olisiko vaalea tukeva mamma saanut jutella lapselle?
, hei mieti vähän, lainaan pätkän vielä omasta tekstistäsi: " Mikä stalkkaaja se semmoinen,joka yrittää tehdä muiden mukana OMIA ostoksiaan pienhkössä kaupassa,kun kaupassa käydään reilun aikaa neuvotteluja, selittelyjä, parkumisia ja yleistä vänkymistä kärsien yhden ostoksia" ?
Ap oli kytännyt 45 min siellä kaupassa tätä äitiä voidakseen kirjoittaa! Oletko sinä yhtä kauan ruokakaupassa, entä te muut? Mä en ainakaan, enkä seuraa muiden tekemisiä, jos on hiljaista ja rauhallista. Kaupassa SAA puhua, se ei ole kirjasto.