Mua niin ärsyttää nämä koira-aloitukset!
Koira sitä ja koira tätä. Koirat on kauheen jalostettuja eläimiä, lähinnä kai ihmisten tarpeisiin, lemmikeiksi.. aargh. Syövät joitan ihmeellistä teollista moskaa. Valtava bisnes tuo eläinruokabisneskin.
Onhan ne koirat tietysti persoonia ja niihin kiintyy. Mut silti, ärsyttää koirien läähätysja haukunta ja se, että niistä lähtee karvoja.
Kommentit (4)
Räkyttää, kuolaa, hyppii päälle, pureskelee huonekalut, haisee pahalle, ovat kömpelöitä ja tyhmiä.
Ja niiden omistajat ovat yleensä fanaattisia fakki-idiootteja, jotka eivät näe koiransa käytöksessä mitään vikaa eivätkä pysty tajuamaan sitä, että jotkut voivat ihan oikeasti pelätä koiria ja olla niille todella pahasti allergisia, ei. Piski pitää raahata kaikkialle väkisin mukana vaikka on erikseen kielletty monesti, mutta kun Murre ei viihdy yksin.
Ja se, että miksi talvisin koiraa pitää lenkkelyttää vain ja ainoastaan HIIHTOLATUJEN päällä ja paskattaa se niille laduille ja jättää paska keräämättä??!! ARGH! Yritä siinä sitten hiihtää laduilla, jotka omistaja ja koira on yhteistuumin tallonut ja paskonut pilalle.
Meidän koiramme ei kuolaa, eikä siitä lähde karvaa. Kakat keräämme.
Väkisin emme koiraa minnekään vie, tietenkään. Yökylään jos tulemme, niin onhan se silti pakko ottaa mukaan, muu olisi eläinrääkkäystä. Mutta sitten emme mekään tietenkään tule, jos se ei käy.
Koirat ovat ihanan positiivisia, uskollisia ja ystävällisiä eläimiä. Miltään muulta et saa yhtä iloista tervehdystä aina tavatessanne, se rakkaus ei vuosien aikana vähene. Koira ei ole pitkävihainen, ei mökötä, ja on aina valmis kaveriksi minne ja mihin vaan. Koira antaa läheisyyttä, mutta ei murjota, vaikka jäisi ilman.
Sama pätee lapsiin ja niiden omistajiinkin.
Räkyttää, kuolaa, hyppii päälle, pureskelee huonekalut, haisee pahalle, ovat kömpelöitä ja tyhmiä.
Ja niiden omistajat ovat yleensä fanaattisia fakki-idiootteja, jotka eivät näe koiransa käytöksessä mitään vikaa eivätkä pysty tajuamaan sitä, että jotkut voivat ihan oikeasti pelätä koiria ja olla niille todella pahasti allergisia, ei. Piski pitää raahata kaikkialle väkisin mukana vaikka on erikseen kielletty monesti, mutta kun Murre ei viihdy yksin.
Ja se, että miksi talvisin koiraa pitää lenkkelyttää vain ja ainoastaan HIIHTOLATUJEN päällä ja paskattaa se niille laduille ja jättää paska keräämättä??!! ARGH! Yritä siinä sitten hiihtää laduilla, jotka omistaja ja koira on yhteistuumin tallonut ja paskonut pilalle.
Niin täysin samaa mieltä. Sanan "koira" tilalle olisi hyvin voinut laittaa "lapsi".
Miksi ne huonosti käyttäytyvät ja räkäiset lapset pitää raahata mukana jokapaikkaan, tuoda kyläänkin, vaikka on erikseen kielletty. Ne sotkevat sohvat ja haisevat pahalle. Nico-Petteriä kun ei voi koskaan jättää kellekään vieraalle hoitoon. Meidän lähimmällä hiihtoladulla ala-aste ikäiset lapset kävelee, kun oikaisevat sitä kautta kouluun. Ladut on ihan piloille käveltyjä. Todella vaarallista laskea mäkeä sukset jalassa, kun mäen alla saattaa seistä Nico-Petteri keskellä latua, eikä tajua väistää. Ja ne on nimenomaan ne idiootit vanhemmat ketkä lapset ladulle patistaa, on muka turvallisempaa kuin kulkea tien viertä suojatiellä.