Miten joillekkin vanhemmille on vaikeata myöntää et lapsi ei ole normaali?!

ja monet vanhemmat vielä kieltäytyvät lapselle tarjottavasta kuntoutuksesta.

Omalla vähän erityispiirteitä eikä meinannut päästä millään tutkimuksiin ja moni joille tutkimuksia tarjotaan suuttuu, eivätkä vie, koska lasta voitaisiin sitten kiusata yms.



Ei ymmärrä ei. Lapsen etuhan se on, että saa kaikki mahdolliset tukitoimet

vaan kieltäydyttiin ottamasta.

ei siinä vanhempien pitäisi miettiä mitään "sit kyl hävettää jos meidän Nico-Petteri on erityisluokalla."

Koska normaalin skaala on laaja. Koska kehittyvästä lapsesta on vaikea sanoa mitään varmaa. Yksi asiantuntija sanoo yhtä, toinen toista. Koska on vaikea nähdä ja hyväksyä, että oma lapsi on erilainen. Koska ajattelee, että lapsen jääminen pois ikätovereiden porukasta voi sekin olla kehitykselle haitallista.



Luuletteko, että asiat aina ovat niin helppoja ja että vanhemmat välttääkseen häpeää asettaisivat lapsen tarpeet kakkossijalle?



nimim. ei omaa kokemusta mutta tarpeeksi läheltä seurannut

tuet ja kuntoutukset. Itse taistelin lapsen erityiseskariin. Itse uskoin eskariopea joka sanoi, että lapsi saisi ongelmiinsa tukea parhaiten erityisluokalla. Lapsi meni erityisluokalle ja se oli helvetti. Ei mitään tavoitteita, kaikki pahimmat käytöshäiriöiset sinne sullottuna, opettajalla ei pätevyyttä edes opettajaksi saati sitten erityisopettajaksi.... kyllästyin, tappelin lapseni lähikouluun normaalille luokalle ja kaikki menee erittäin hyvin. Nykyään lapsi ei tarvitse tukitoimena edes tukiopetusta mitä vielä pari vuotta sitten tarvitsi.



Niin että ymmärrän hyvin jos näihin kaiken maailman "ammattilaisiin" ei luoteta. Niillä ei ole hajuakaan miten heidän leimansa ja päätöksensä lapsen tulevaisuuteen todellisuudessa vaikuttavat. Mutta puheterapiasta ja muista tukitoimista olen ikuisesti kiitollinen.



Nimimerkillä: dysfaatikon äiti