En enää ikinä altista lapsiani useammaksi päiväksi
oman isäni negatiivisuudelle.
Olivat isäni ja äitini kanssa mökillä 5 päivää. He pyysivät, minä olin vähän vastahakoinen koska tiedän millainen isäni on.
Lapsia hakiessani erehdyin kysymään miten sujui ja sain sellaisen valitusryöpyn että voisi kuvitella lasteni olevan täysin kasvattamattomia huligaaneja =) Eivät tokikaan ole mitään pikku enkeleitä vaan ihan normaaleja lapsia, usein saan hyvästä käytöksestä ja rauhallisuudesta palautetta kanssaihmisiltä.
Minä kyllä pahoitin mieleni ja toivon ettei ole syytänyt kaikkea valitusta lasten niskaan. Onneksi näin ei ole tapahtunut, ainakin pojat kommentoivat reissua ihan kivaksi.
Taisi kuitenkin olla viimeinen kerta.
Kommentit (5)
Hirveä meuhkaaminen, kun lapset ovat olleet niin hirveitä ja hän ei enää ikinä ota heitä kaikkia kerralla jne.
Kun lapset kasvoivat eivätkä enää halunneet mennä mumminsa luo yökylään, niin alkoi selviämään ettei siellä saanut tehdä mitään. Piti istua kuin kirkonpenkissä, mistään ei saanut valittaa eikä ääntä korottaa. No eihän se nyt ihan noin varmaan mennyt, mutta kieltämättä anopippi alkaa heti meuhkaa, jos joku alkaa vaikka kiljuen juoksemaan pihalla tai nauraa kiljahdellen uimassa.
Mutta tosiaan, luulis anopin miettivän miksi hänen lapsenlapset eivät hänen luokseen koskaan halua, mutta toisen mummin yökyläilyistä oikein tapellaan ja sinne pitää olla vuorolistat.
En itsekään tajunnut kunnolla lukemaani =)
Isäni on aina ollut hirvittävän autoritäärinen kasvattaja, lapset eivät saa näkyä eivätkä ainakaan kuulua, niiden täytyy tehdä juuri kuten hän sanoo ja HETI.
Isäni pyysi itse lapsia mökille, 12v ja 14v pojat.
En usko että pojat kovin huonosti ovat käyttäytyneet ja ovat ehkä jopa uskaltaneet ilmaista eriävän mielipiteensä.
Toivon että isäni ilmaisi vain minulle mielipiteensä.
Vaikka 12v olisin välillä rasittavan kaikkitietävä, ei nolaaminen ole hyväksi.
Itse en kestä isääni yhtä päivää kauempaa kerrallaan mutta ajattelin että pojilla olisi mahdollista rakentaa jonkinlainen suhde pappaansa. Mutta miten se onnistuu ihmisen kanssa joka ei pidä lapsista eikä varsinkaan näsäviisaista murkuista. Naapurin kissakin on hänelle tärkeämpi.
Hirveä meuhkaaminen, kun lapset ovat olleet niin hirveitä ja hän ei enää ikinä ota heitä kaikkia kerralla jne.
Kun lapset kasvoivat eivätkä enää halunneet mennä mumminsa luo yökylään, niin alkoi selviämään ettei siellä saanut tehdä mitään. Piti istua kuin kirkonpenkissä, mistään ei saanut valittaa eikä ääntä korottaa. No eihän se nyt ihan noin varmaan mennyt, mutta kieltämättä anopippi alkaa heti meuhkaa, jos joku alkaa vaikka kiljuen juoksemaan pihalla tai nauraa kiljahdellen uimassa.
Mutta tosiaan, luulis anopin miettivän miksi hänen lapsenlapset eivät hänen luokseen koskaan halua, mutta toisen mummin yökyläilyistä oikein tapellaan ja sinne pitää olla vuorolistat.
Jotenkin näkyä mutta ei kuulua ollenkaan. Joo ja nää on erityisopettaja ja vammaistenohjaaja.
Hirveä meuhkaaminen, kun lapset ovat olleet niin hirveitä ja hän ei enää ikinä ota heitä kaikkia kerralla jne. Kun lapset kasvoivat eivätkä enää halunneet mennä mumminsa luo yökylään, niin alkoi selviämään ettei siellä saanut tehdä mitään. Piti istua kuin kirkonpenkissä, mistään ei saanut valittaa eikä ääntä korottaa. No eihän se nyt ihan noin varmaan mennyt, mutta kieltämättä anopippi alkaa heti meuhkaa, jos joku alkaa vaikka kiljuen juoksemaan pihalla tai nauraa kiljahdellen uimassa. Mutta tosiaan, luulis anopin miettivän miksi hänen lapsenlapset eivät hänen luokseen koskaan halua, mutta toisen mummin yökyläilyistä oikein tapellaan ja sinne pitää olla vuorolistat.
Olin pienenä isäni äidillä muutaman päivän hoidossa ja olin kertonut ettei siellä saanut tehdä mitään enkä enää toista kertaa suostunut yksin menemään. ap
en ymmärtänyt. Oliko lapsesi altistuneet isäsäi negatiivisuudelle? Olivatko he käyttäytyneet huonosti ja oliko vanhempasi jäkättäneet heille koko ajan? Vai oliko lapsill aollut hauskaa?
vaiko sinulle vain vanhempasi purkivat väsymyksensä?
Älä laita lapsiasi enää vanhemmillesi, yhdeksikään päiväksi, ellet itse ole mukana.