Jos pyytäisit teiniänne tekemään teille ruokaa...
..mitä tapahtuisi?
Meillä teini 17v osaa yhden ruokalajin: keittää nuudelia. Hän aina puhuu siitä ja kehuskelee, kuinka hyvää osaa keittää siitä. Viimeksi on keitellyt sitä joulukuussa omien sanojensa mukaan. No, viime viikolla jo sanottiin, että hän saa joku päivä sitten tehdä sitä koko porukalle. Ostettiin 5 pakettia nuudelia kaappiin.
Tänään mies sanoi, että mites iltaruoka. Totesin siihen, että on vähän nälkä. Teini ja pienempi myöntelivät että nälkä on. Mies sanoi teinille, että tekisitkös sinä nyt tänään niitä nuudeleita. Ja teini tekikin- itselleen ja isälleen! Mies ei sanonut mitään vaikka oli ihmeissään. Kysyi että haluaisikohan Noora (pienempi). Teini sanoi, ettei se tykkää oikein nuudeleista. Mies tarjosi minulle omasta annoksestaan puolet ja paistoi pienimmälle lettuja.
Kommentit (73)
todennäköisesti ruokana olisi kanawokkia, makaronilaatikkoa, jauhelihakastiketta ja spaghettia, munakasta tai uusia perunoita ja paistettua lohta. Niitä tekevät eniten.
että myöhemmin, kun en malttanut olla huomauttamatta, että oli niin hyvää, että olisi oikeastaan tehnyt mieli syödä ihan oma annos, teini vähän hätkähti ja sanoi että ai jaa, olisitko säkin syönyt, luulin, ettet syö, kun äiti ei ikinä syö iltaruokaa, me vaan siskon kanssa.
Teini tykkää minusta kyllä- ja syödään joka päivä koko perhe kaksi lämmintä ateriaa plus aamu- ja iltapalat KOKo perhe saman pöydän ääressä. Lapset ovat meillä neljättä viikkoa mutta oli jäänyt huomaamatta, että minäkin syön ;) .
ap
nyt 9 ja 11 vuotiaat ovat parisen kesää vuorotellen *tehneet* lounaat. (kun ovat keskenään, en mä niille eineksiä paljon ostele) Usein viikonloppuisinkin. paljon ovat myös mukana illallisen yms. laitossa.
Vaadin heiltä kunnon aterian laittoa yläasteikäisenä.
Hävettäis kirjoitella tuommoisia omasta lapsesta ja vielä lasta syyttävään sävyyn.
Eivät kaikki ole kokki kolmosia, mutta perusasiat pitää osata ruuanlaitossakin tumpeloimmankin. Lapsuudenkodissa oli sama tahti ja ei ollenkaan hölmömpi tapa.
jossain vaiheessa ilmi, että kysymys onkin lapsipuolesta!
tekisi todennäköisesti pastaa ja kanakastiketta, fetasalaattia tai spagettia ja jauhelihakastiketta. On tehnyt itsenäisesti ruokaa koko perheelle jo usean vuoden ajan - tokikin suhteellisen satunnaisesti. Tyttö osaa myös gluteenittoman ruuan valmistuksen.
nyt 9 ja 11 vuotiaat ovat parisen kesää vuorotellen *tehneet* lounaat. (kun ovat keskenään, en mä niille eineksiä paljon ostele) Usein viikonloppuisinkin. paljon ovat myös mukana illallisen yms. laitossa. Vaadin heiltä kunnon aterian laittoa yläasteikäisenä. Hävettäis kirjoitella tuommoisia omasta lapsesta ja vielä lasta syyttävään sävyyn. Eivät kaikki ole kokki kolmosia, mutta perusasiat pitää osata ruuanlaitossakin tumpeloimmankin. Lapsuudenkodissa oli sama tahti ja ei ollenkaan hölmömpi tapa.
Huvittaa lukea näiden hyvien kasvattajien juttuja. "Kyllä meidän 4-vuotias tekee sitä ja tätä.."
Ootappa kun tulee nolla perään..
Olisithan voinut ohjata teiniä, että nyt kun olet halunnut niitä nuudeleita tehdä, niin tekisitkö meille koko perheelle niitä. Olisit voinut vielä vinkata siihen lisukkeeksi vaikka jonkun salaatin jne. Olla lähistöllä sitä varten, että apua tarvitaan.
Jos hän ei ole ikinä tehnyt mitään perheelle, niin en ihmettele, jos hän ei osannut arvioida syöjien määrää ym. meille aikuisille itsestäänselvyyksiä.
Itse en olisi osannut 17-vuotiaana tehdä yhtään mitään ruokaa, joten sympatiani ovat tämän teinin puolella. Kyllä se on aikuisten vastuulla opettaa ja YHDESSÄ tehdä asioita. Eikä ihmetellä sivusta, että miten se nyt on noin uusavuton ja onneton.
Jokainen peruskoulun käynyt on tehnyt ruokaa kotitalouden oppitunneilla vähintään parityönä. Kotitalouden valinnaiseksi aineeksi valinneet vieläpä kolmena lukuvuonna. Nuoret selviytyvät kirjan ohjeiden mukaan varsin hyvin.
Hyvät vanhemmat. Luottakaa lapsiinne keittiössä - ottakaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukaan ruoanlaitton ja antakaa vastuuta. Kyllä he osaavat!
Terveisin kotitalousopettaja
Viimeaikaisia teinin suosikkit-itsetekemiä ruokia on siskonmakkarasoppa ja makaronilaatikko. Mutta ei hänkkään ehkä silti osaa arvioida, paljonko kkoko perhe syö ja mikä on annoskoko.
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 15:47"]
[quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 15:43"][quote author="Vierailija" time="10.07.2014 klo 15:40"]
[quote author="Vierailija" time="09.07.2014 klo 23:03"]Meiän kohta 18v. tyttö tekee usein ruokaa ja käy kaupassa. Sujuu varmaan lähes mikä vaan pihvistä pannukakkuihin, ja yleensä tarjoutuu kokkaamaan. Samalla, kun tekee itselleen pyöräyttää myös muulle poppoolle ruokaa. ISO PEUKKU! Olen tosi ilahtuneena seurannut tätä, enkä pistä yhtään vastaan. Kakkuja on myös kova leipomaan ja panostaa täytteistä koristuksiin asti tosissaan, äiti moittii vain tarvikkeiden hintoja, vaikka yleensä omista rahoistaan erikoisuudet maksaakin. Ja jälkien siivoamisessa hieman parantamisen varaa vielä, mutta muuten peukutan tytön toimintaa. :-)
[/quote]
Täh, 18 vuotias on jo aikuinen. Kyllähä tuon ikäsenä pitääkin osata laittaa ruokaa ja tehdä kotitaloustyöt ihan itsestäänselvyytenä. Kuka 18vuotias ei osaa siivota omia jälkiään ??
[/quote]
Ei meillä ainakaan osaa juuri tuon ikäinen. Vois se osata mutta ei löydy halua.
[/quote]
Millaisen lusmuilijan sä oot kasvattanu? Taatusti sä teet kaiken valmiiksi AIKUISELLE lapsellesi..
[/quote]
Virallisesti aikuiselle. Mä teen meillä kaiken ja tytöt joskus ehkä jotain ja paino sanalla ehkä. Yritetty on ja raivottu muttei se auta ja helpoimmalla pääsee kun tekee itse. Jos mä olen pyytänyt vaikka pyykkejä ottamaan koneesta niin nekin "unohtuu" ja roskapussit ja kaikki muukin joka ei satu kiinnostamaan.