Mitta täynnä (erityislapsen kasvatus)

Koettakaa jaksaa nämä rankat vuodet. Myötätuntoni on täysin teidän parhaansa tekevien puolella. Tsemppiä!

Lapsi ei tajua muutenkaan muiden tekemisistä mitään (esim. tutut lapset kiusasivat pihalla ja hän sai lohdutukseksi naapurintädiltä jätskin = kertoi minulle iloisena, kuinka pojat olivat tarjonneet jätskiä), joten uskon sen suojaavan häntä minun riittämättömyyden tunteiltani.

En allekirjoita tuota että kasvattaisin negakierteessä, meillä on joka päivä runsaasti hellyydenosoituksia molemminpuolin ja lapsi sanoo lähes päivittäin, että hänellä on hauskaa/kiva päivä. Niitä tohelointeja nyt vaan sattuu vähän väliä, joten niihin puutun- oma vikansahan se oikeastaan on, kun asiat eivät mene perille tai oma harkinta ei toimi. Päättömän, äänivalleja rikkovan kirkumisen, kiellän ja samoin kattolampussa roikkumisen yrittämisen. Jos tämäntyyppisiä tapauksia osuu useampi päivään, on totta että itseltä palaa hermo ja lapsi on pahalla tuulella nopeasti. Vaan haluaisimpa nähdä sen aikuisen, joka saa PUHUMALLA rauhallisesti tuon käytöksen vähenemään...sellaista ei ole näkynyt osastolla, päiväkodin erityisopettajissa tai missään muuallakaan. Kaikilla on neuvoja, mutta konkreettiset toimintamallit puuttuvat.

T. Ap

ei ollut kuinka paljon teillä on hellyyttä kotona vaan se miten noihin asioihin suhtaudutaan ja miten niitä käsitellään.

Pähkinänkuoressa: se että asiasta ei raivota/pidetä palopuhetta/saarnaa/rangaista ei tarkoita sitä että tapahtunutta jotenkin vähäteltäisiin.

Lue ihan totta kasvatuksesta niin ymmärrät mitä sulle yritettiin sanoa, siis että tarvitset toisenlaisia tapoja joilla opettaa että jotain asiaa ei pidä tehdä. Sen voi tehdä toisellakin tavalla kuin lasta rankaisemalla

esim. positiivinen huomio, syy-seuraussuhteiden harjoitteleminen, kannustaminen, vaihtoehtoisten tapojen pohtiminen jne. Lapsen iästä riippuen erilaiset mallit tekemiseen.

Ne toimivat jopa adhd:n kohdalla.

Ja vielä selvennykseksi, kysymys ei ole siitä että olisit huono vanhempi tai ei olisi perheessä läheisyyttä ym. vaan siitä että voimavarat loppu ja sitten usein alkaa tuo negatiivisuuden kierre johon toimii se että saa toisia työskentelytapoja (vaihtoehtoisesti aina voi myös katkeroitua ja ajatella että näillä mennään ja tarvittaessa vaikka väkivallalla "kunhan lapsi opppii tavoille")

Ajatus katkesi kun tuota kirjoitin.



Kasvatuksesta on luettu laidasta laitaan, teoriat eivät vaan toimi käytännössä niin hienosti mitä ehkä luulisi. Esim. syy-seuraussuhteet ovat lapselle edelleen mysteeri, vaikka niitä opetetaan lähes päivittäin. Hän saattaa muistaa jutun ulkoa hetken aikaa mutta ei todellisesti YMMÄRRÄ, mistä siinä on kyse- päiväkodissa on otettu oma-aloitteisesti tämä ongelma puheeksi, kun lapsen vastaus on aina luokkaa "ahaa/vai niin" eikä minkäänlaista ahaa-elämystä näytä tulevan.



T. Ap

tossa sanoja, joiden pitäisi selittää kattavasti se, että kyseessä on RAKENTEELLINEN ongelma. On käsittämätöntä, miten täälläkin kaikki keskustelijat kuvittelevat, että jollain ihme puheella ja "motivoinnilla" asia voidaan ratkaista.



AP, mä ymmärrän sun turhautumisen. Sä saat joka paikasta joko väheksyntää tai neuvoja tyyliin, että et selitä lapselle asioita paremmin.



Ihan oikeasti: kun ongelma on rakenteellinen, siihen ei puhe auta. Sanotteko jalattomana syntyneelle, että kunhan ongelman vaan oivaltaa ja puhuu siitä, niin se jalka alkaa kasvaa?



sun tilanne ap on jossain määrin toivoton ja on oikein olla turhautunut. Lääkitys auttaa lapseen jonkun verran, samoin se että lapsi kasvaa. Voimia.



MIksi muuten täällä on niin paljon tällaisia ketjuja? Jotkut kemikaalitko sen tekee, että adhd- ym. lapsia syntyy enemmän kuin koskaan ennen vai mitä ihmettä?

ongelmat paremmin. Ennen oli vain tyhmiä ja tuhmia sekä kilttejä lapsia. Nyt on erilaisia kirjainyhdistelmiä...



Ap, ymmärrän as-lapsen äitinä oikein hyvin turhautumisesi. Mutta älä luovuta, kyllä assitkin oppivat ja ymmärtävät asioita, kun jaksetaan tarpeeksi vääntää ja ikää alkaa karttua. Oma assini on jo kymmenvuotias, ja toki ne vääntämisen aiheet muuttuvat, mutta moni juttu sujuu nyt jo helpommin.



Viisivuotias on aika pieni vielä, ja normaalillakin 5-6 -vuotiaalla on uusi uhmakausi päällä, joten se yhdistettynä adhd/as-oireistoon on todellakin aika haastava.



En ole varma, oletko aiemminkin kirjoittanut lapsestasi täällä, kuulostat tutulta. Mutta olen monasti kehunut täällä ns. sosiaalisen sarjakuvittamisen hyötyjä. VARSINKIN as-lapsille on hepreaa ymmärtää, mitä samanaikaisesti eri ihmisten pääkopassa liikkuu ja miten eri tavoin eri ihmiset tulkitsevat saman tilanteen. Sosiaalisella sarjakuvalla tarkoitetaan sellaista tikku-ukkopiirtämistä, jossa avataan yhdessä lapsen kanssa pohtimalla, miten tilanne kehittyi, mitä eri ihmiset ajattelivat siinä tilanteessa ja miten homma menisi sujuvammin/oikein niin, että lapsi itse saisi positiivista palautetta/kokemusta (sen sijaan, että muut pitävät häntä häijynä tai pelottavana tai outona...).



Kannattaa myös muistaa aina, että jos kieltää lapselta jotain, pitää neuvoa, miten siinä tilanteessa voi OIKEIN ja sallitusti toimia. Että kun toinen ärsyttää, ei saa huitaista, vaan sanoa vaikka kovalla äänellä, että ÄLÄ KIUSAA, MENE POIS.



Tämä nyt vain esimerkkinä. Mutta siis pointti on positiviisen neuvomisen korostaminen pelkän moittivan puheen sijasta, tai rinnalla.



PS: terveellekin viisivuotiaalle voi olla haasteellista muistaa enää illalla, mitä päiväkotipäivän aikana on tapahtunut. Toki voi jutella vielä kotona siitä, mitä on tullut mokatuksi ja miksi päiväkodin tädit olivat lasta rankaisseet, mutta en enää itse illalla toistamiseen rankaisisi lasta asiasta, joka on käsitelty päivällä.



-as-lapsen äiti-

MIksi muuten täällä on niin paljon tällaisia ketjuja? Jotkut kemikaalitko sen tekee, että adhd- ym. lapsia syntyy enemmän kuin koskaan ennen vai mitä ihmettä?

Kun eihän itsestään geneettisesti näin nopeasti muutoksia tapahdu.

Itse kyllä uskon että kyse on vain nykyisestä suvaitsemattomuudesta ihmisten erilaisuutta kohtaan. Kaikilta vaaditaan viimeistään kouluiässä, että jaksaa keskittyä hyvin koulussa, käyttäytyä melko hyvin normien mukaan jne. Jos ei ole sellainen, diagnosoidaan joku poikkeama. Ennen sellaiset vaan oli "ei-lukuihmisiä" ja he kävivät minimimäärän koulua mikä oli pakko ja ryhtyivät käytännön ammatteihin.

Minä siis uskon että oikeastan nykyisin ihan normaaleille persoonallisuuden piirteillekin, jotka vaan nyky-yhteiskunnassa ovat epätoivottuja, on keksitty diagnoosi ja sitten niitä hoidetaan. Jenkeissähän tässä ollaan jo pidemmällä, kun myös ujous on lääkittävä sairaus.