Annatko periksi, kun lapsi sanoo:" Kaikilla muillakin on!"?

Eihän se oo kivaa eikä reilua jos muilla on ja ite ei saa.vasta piti ostaa pojalle Jopo kun muillakin on.

"kaikki muutkin saa" eivät ole perusteluja mihinkään.



Eli lapsemme ovat oppineet sen jo ja noilla perusteluilla ei saa mitään periksi.

Ja eihän koskaan kaikilla muilla ole, vaan jollakin muulla. Kuka vanhempi muka uskoo, että kaikilla muilla oikeasti on joku tietty juttu?

perustelua käyttäneet. Jos kaikilla muillakin on jotain, niin oletan, että se pitää hankkia. Vanhin on jo teini eli hänellä on ollut yli 15 vuotta aikaa perustella vaatimuksiaan "kaikilla muilla".

eivätpä muuten ole kertaakaan kyseistä tokaisua käyttäneet ja ikää on pian 11v ja 9½v.

Ainoastaan nukkumaanmenoajasta ovat pari x todenneet, että "muutkin valvoo 2-3h myöhempään" mutta samaan syssyyn todenneet, että "ehkä me oltais silloin väsyneitä aamulla ja koulukin sujuis huonommin".

Ikää 7 ja 12 vuotta. On tilanteita, joissa etenkin isomman kohdalla kuuntelen ko perustelua mutta harvemmin se vaikuttaa lopputulemaan. Ihan voin rehellisesti sanoa, että isommalle lapselle on ostettu tiettyjä vaatteita, kenkiä ja asusteita vain siksi, että kavereillakin on. Muuten olisi saanut kulkea muumipaidassa koko alakouluiän ;D

Kun lapsi käytti tuota ensimäistä kertaa meinasin tippua tuolilta naurusta. Lapselle en toki nauranut mutta sanoin että "kaikkea ei siltikään voi saada, vaikka kaikilla muilla olisikin juuri sellainen tavara minkä haluat".

Tuon jälkeen aloin opettamaan lasta että jos hän haluaa jotain, hänen pitää säästää siihen. Toki rahat mitä hän saa, tulee meiltä, mutta näin rahan käyttäminen ja arvo opetettiin minullekin lapsena. Nyt lapsi on sellainen että ei meinaa niitä rahojaan käyttää mihinkään, kun tietää että isompien summien saamiseen kestää oma aikansa. =)

niinpä tuli ongelmia, kun tyttönsä meni lukioon ja olisi pitänyt hankkia laskin. Tyttö erehtyi sanomaan, että "kaikilla muillakin on", joten joutui ilman laskinta pärjäämään kahden jakson verran. Vasta kun kaverin veli sanoi, että laskin on pakollinen, suostui kaveri sen hankkimaan. Joskus kannattaa miettiä, missä menee oman itsepäisyyden raja.

Korvakorut tyttäreni sai 10-vuotiaana. Sitä edelsi pitkä suostuttelu, ja "kaikilla muillakin on". En siinä vaiheessa vielä antanut lupaa. Vähän myöhemmin tyttö sanoi, että reilusti yli puolella luokan tytöistä on ja luetteli nimet. Tällä perustelulla sitten lupa heltisi.

ja jos ei vastausta tule, niin alan luetella: onko Villellä, Laurilla, Joonalla, Antilla... aika pian alkaa löytyä niitä kellä ei ole! Eli sellaiset perusjutut, jotka oikeasti kaikilla kavereilla on, on jo meidän lapsilla (esim. kännykkä).

No eipä ole, eikä Jormalla, ainoastaan Kilellä on ja sekin on joku isoveljen vanha! ;)



Ja vastaavasti meidän pojalla on jotain jota ei joillain ole.



Me mietitään yhdessä enempi että tarvitaanko jotain ja mitä kaikkea sillä rahalla saa muuta.

En pidä tuota "Kaikilla muillakin on" perusteluna vaan väittämänä.



Jos ko. juttu on tarpeellinen ja se siksi on kaikilla muilla, niin silloin hankitaan (esim. sisäpelikengät, harppi tms). Uusinta elektroniikkaa, ylikalliita vaatteita tai muuta luksusta ei todellakaan saa vain siksi, että kaikilla muilla on (edes vaikka väite olisi totta ja kaikilla olisikin). Ja jos joku juttu on meidän perheen arvojen vastaista, niin silloin ei tietenkään. Toisaalta, ollaan lasten kanssa puhuttu siitäkin, että meillä lapset on saaneet jotain, mitä muilla ei ole: kaikki ei koskaan mene tasan.



Minusta esikoinen ei meinaa ymmärtää näitä juttuja vielä yli 10-vuotiaanakaan. Sen sijaan pari vuotta nuorempi keskimmäinen ymmärtää eri lailla...

tänä kesänä emme lähde aurinkolomalle, vaikka kaikki muutkin menevät. Ilmeisesti myös se poika, joka sanoi, että heillä ei ole rahaa ruokaan...