Miks salkkareissa osa II
Helenalla on sukkahousut ja kengät jalassa rakastelun aikana? Tokkopa tuon ikäisellä olisi stay upitkaan.
Kommentit (27326)
Kellä on musta takki salkkareissa?
Erosiko Lari ja Kalle lopullisesti ?
Tässä tapahtumien oike laita:
Linda ei ole kidnapannut Iljaa. Se oli Moilanen. Eikö se muka ole jo kaikille selvää? Moilanen astui nyt taas kuvioihin juuri oikealla hetkellä, ja huomasitteko, miten Moilanen joutui selittelemään tietoisuuttaan Iljan kidnappauksesta? Ei siis ollut todellakaan lastensuojelun kautta saanut tietää, vaan siten, että oli itse siepannut Iljan. Ny voidaan alkaa pohtia syitä tähän, miksi Moilanen sen teki. Onko itse lapseton ja katkera siitä?
Syy, miksi Linda ja Anton eivät ole sieppaajia, on heidän jo olemassa olevat juonikuviot. Heillä on jo huumekuvionsa ja Lindallakin lahjuksensa, joten ei paria hahmoa kuormiteta monella eri kuviolla.
Viimeisestä kohtauksesta ja Sebastianin ja Mariannan paljastumisesta; siinä mielessä laimea päätösjakso, että vuoden kohokohta oli tosiaan vain petoksen paljastuminen. Ampuminen, joka mitä ilmeisimmin tulee tapahtumaan heti ensi jakson avausjaksossa, olisi voitu laittaa jo päätösjaksoon. No, saa sitten vähän vielä jännittää.
Moilasselitys ei tunnu uskottavalta. Tottahan poliisilla ja lastensuojelulla on yhteytensä, eikä lasten kidnappaukset sentään niin jokapäiväistä hommaa ole, että tapaus Ilja uppoaisi muiden alle. Entä miksi Moilanen tuhoaisi elämänsä nappaamalla jonkun Iljan tapaisen? Hänellä on vastaavia caseja hoidettavanaan varmasti vaikka miten monta, ja eihän se Ilja nyt niin maailman suloisin toddleri ole, että hän sekoittaisi jonkun sossuvelan pään.
Kyllä Moilasen selitys kuulosti ihan uskottavalta? :D Tottakai sillä on vaitiolovelvollisuus eikä se saa kertoa keneltä se kuuli tapauksesta.
Ja johan se selvis et Lari siitä kerto.
Siis just vähä aika sitte Salkkarit oli hauska sarja, täälläkin pohdittiin onko käsikirjoittaja vaihtunut kun näin humoristista kamaa tulee. Nyt taas niiiin lässähtänyt.
Luulen et Marianna tai äitinsä on kaapannut Iljan.
Ne on testanneet varmaan jossain pubissa tai teinix-paikassa, että Salkkareihin tarvitaan enemmän suutelemista, seksiä ja muuta kähmintää. koska se on selkeästi lisääntynyt.
Menee kyl vähän överiks noi seksikohtaukset :D Ei kiinnosta kattoa ku Eva hinkkaa itteensä Jiriä vasten ku joku kiimanen pornotähti tai Monica ähkii keittiön pöydällä ku Sebastian nuolee sen värkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Menee kyl vähän överiks noi seksikohtaukset :D Ei kiinnosta kattoa ku Eva hinkkaa itteensä Jiriä vasten ku joku kiimanen pornotähti tai Monica ähkii keittiön pöydällä ku Sebastian nuolee sen värkkiä.
Niimpä! Varsinkin Evan hinkuttaminen on vastenmielistä katsottavaa :D Ja se Sebun ja Maran seksikohtaus kun Mara avasi Sebun vyön. En todellakaan halua katsoa pehmopornoa koko perheen voimin puoli 8 illalla.
Onko Moilanen ken ties Larin kuolluksi luultu äiti ?
Tiedän kyllä omista kokemuksista, miten kamalia ja tylyjä jne. sossut voivat olla,lastensuojelusta ei tosin ole kokemusta, mutta silti eiköhän sarjassa kuitenkin vähän liiotella tuota kamaluutta ja vain luoda lisää ennakkoluuloja ja käsityksiä. Monissa kohdin sarjahan on yrittänyt noita juuri poistaa mm. homoseksuaalisuuden käsittelyn kohdalla.
Lähipäivinä vetäydyn kesätauolle tämän palstan lukemisesta.Tämän keskustelun lukeminen on ollut mielenkiintoista ja ennen kaikkea hauskaa. Täällä on esitetty huimia teorioita ja tuotu esiin asioita, jotka itseltäni ovat jääneet huomioimatta. Toivottavasti keskustelu jatkuu vilkkaana myös syyskaudella.
Vierailija kirjoitti:
Moilasselitys ei tunnu uskottavalta. Tottahan poliisilla ja lastensuojelulla on yhteytensä, eikä lasten kidnappaukset sentään niin jokapäiväistä hommaa ole, että tapaus Ilja uppoaisi muiden alle. Entä miksi Moilanen tuhoaisi elämänsä nappaamalla jonkun Iljan tapaisen? Hänellä on vastaavia caseja hoidettavanaan varmasti vaikka miten monta, ja eihän se Ilja nyt niin maailman suloisin toddleri ole, että hän sekoittaisi jonkun sossuvelan pään.
No mitä Lindaan tulee, niin se on kyllä vielä epäuskottavampaa. Miksi Linda haluaisi pilata elämänsä kidnappaamalla miehensä siskonpojan lapsen? Ei voisi sitä kuitenkaan ikuisesti piilotella. Moilanen taas luultavasti lapseton ja miehetön, joten kukaan ei välttämättä koskaan löytäisi Iljaa joten voisi rauhassa kasvattaa tämän omana lapsenaan.
Moilanen oli jo ensimmäisestä kohtauksestaan lähtien hyvin inhottava, halveksuva ja tyly teinivanhempia Sannia ja Talea kohtaan. Ilmeisesti siis on itse kärsinyt lapsettomuudesta ja on mennyt tästä niin sekaisin, että ajattelee hänellä lastensuojelun ammattilaisena olevan jonkinnäköinen oikeus "pelastaa" Ilja välinpitämättömiltä teinivanhemmilta.
Kuka täällä sanoo Moilasta velaksi? Mistä sinä tiedät, onko Moilanen VapaaEhtoisesti LApseton?
Joka tapauksessa kamala akka tuo Moilanen. Jotain on naisella selvästi hampaan kolossa ja kostaa oman elämänsä pettymyksiä muille työssään.
Moilasestahan ei tiedetä mitään, joten ihan hyvin voisi vaikka paljastua Larin kuolleeksi luuduksi äidiksi, joka yrittäessään paeta julmaa miestään Larin isää joutui hylkäämään lapsensa, eikä saanut olla tähän missään yhteydessä. Larille isä saa väitti äidin kuolleen.
Toivottavasti kesätauko kuluu nopeasti. Onneksi jatkui sentään näinkin pitkälle, pisimmälle kesäkuuta kuin koskaan ennen.
Mitä iljalle kävi? Kuoli?