Viimeiset kuukaudet olen
pyöritellyt velkaongelmaani. Miettinyt kuolemasta lähtien kaikki vaihtoehdot.
Päiväni alkavat sillä, että avaan tietokoneen ja luen netistä kaikkea ylivelkaantumisesta ulosottoon. Siis koko hereillä oloaikani olen toukokuusta saakka täyttänyt "kohtalotovereiden" kertomuksia lukien sekä ulosoton kauhuskenaariot käynyt läpi.
Mielialani vaihtelevat laidasta laitaan.. tällä hetkellä ajattelen päästäväni velat, vipit ja lainat kylmästi ulosottoon. Tunnin kuluttua voinkin olla tekemässä työhakemuksia ympäri Suomea ja toivoa että minut palkattaisiin töihin.
Minulla pettää jo realiteetit; olen psykoottisen masennuksen vuoksi sairauslomalla (no, en varmasti kovinkaan pitkään enää) määräaikainen työsuhteeni päättymässä pian, omistusasuntoni olen vuokrannut, itse olen kirjoilla mummoni luona, mutta todellisuudessa vietän yöni milloin missäkin.
Haluan elämäni takaisin, mutta se ei taida onnistua =((
Päihteillä ei mitään osuutta vointiini. Nyt en tiedä mikä siirto tai siirtämättä jättäminen olisi järkevää?
Vippi- ja muihin laskuihin menee 1800 euroa kuussa, tulot 1900 euroa kuussa. Tähän saakka olen pystynyt laskut hoitamaan, mutta en ole esim. lasten elättämiseen osallistunut eurollakaan. Onneksi lapset asuvat isänsä luona ja heillä ei ole hätää, ruokaa ja uusia vaatteita saavat isänsä kautta.
Onko ainoa järkevä vaihtoehto kuolema, ulospääsyä tästä ei ole.
Kommentit (6)
työnantaja palkkaa velkaista mielenterveyspotilasta!!
Järki käteen, eihän tässä enää ole vaihtoehtoja kuin tasan 1.
Sanomattakin on selvää, että mikä se on.
No, olenhan ainakin saanut joskus elää leveästi =(((
Minäkin olen. Maksat 3 vuotta, minkä pystyt ja sitten olet vapaa. Sinulle jää paljon enemmän rahaa kuussaa käyttöön kuin ulosoton kautta ja todellakin se on sitten ohi, kun hoidat kaiken kunnolla:)
niin järjestely kestää 5 vuotta, mutta et saa tienata sinä aikana sitten tiettyä määrää enempää tai kaikki raukeaa, jos et maksa ylijäämää takaisin.
Mutta kaikki järjestyy, kun hakeudut velkaneuvojalle:)
Minäkin olen. Maksat 3 vuotta, minkä pystyt ja sitten olet vapaa. Sinulle jää paljon enemmän rahaa kuussaa käyttöön kuin ulosoton kautta ja todellakin se on sitten ohi, kun hoidat kaiken kunnolla:)
koska olen kevytmielisesti velkaantunut, ei vakituista duunia.. Ei näytä valoisalle, ei todentotta. Olen aikoinaan itkenyt niin paljon, että 10 litran ämpäri täyttyisi kyynelistäni.
Ahdistaa niin paljon, etten muista koska olisin viimeksi nukkunut kunnolla. Kuoleman tullessa voisin unohtaa kaiken tämän
Velkaneuvonta? Parempipalkkainen työ jolloin elämiseenkin jää rahaa?