Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Näin ne kulissit toimii... laiskan paskan tilitys
19.07.2012 |
Olen kolmekymppinen kahden lapsen äiti, korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä, kaunis, hoikka ja huoliteltu. Kaikki siis ulospäin hyvin.
Mutta. Olen aivan järjettömän laiska. Teen työni, mutta jos on vähänkin hiljaisempaa, surffailen netissä kaiket päivät, enkä jaksa tehdä sitä vähääkään mitä pitäisi. Pidän pitkiä ruokatunteja, jotka käytän shoppaillen, rahoilla joita minulla ei ole (=luotolla). Olen jatkuvasti raha-asioissa reilusti miinuksella ja asiasta ahdistunut. Minulla ei ole minkäänlaista itsekuria shoppailun suhteen.
Lapsiani rakastan yli kaiken ja vietänkin lähes kaiken vapaa-aikani heidän kanssaan, mutta olen äärimmäisen laiska lähtemään vaikkapa leikkipuistoon, jossa lapset kovasti tykkäisivät käydä. Ruokakauppaan ja takaisin kotiin käveleminen lasten kanssa riittää minusta ulkoiluksi (he toki ulkoilevat päiväkodissa paljon). Inhoan myös "leikkiä" heidän kanssaan kotona, ja liian usein sanonkin heille "äiti ei nyt ehdi leikkiä, pitää tehdä ruokaa/siivota/pestä pyykkiä jne.". Kyllä minä siinä vähän siivoilen, mutta harvoin esim. imuroin, koska se on helvetin tylsää puuhaa. Harvoin viitsin tehdä mitään kunnon ruokaakaan, minulta on suuri saavutus vääntää perheelle vaikkapa kalakeitto tai vastaava "kotiruoka". Syömme liikaa eineksiä tai sitten ihan vaan leipää/hodareita/jotain muuta turhaa epäterveellistä höttöä.
Avioliittonikin on aivan perseestä. Mies on vuosia, itse asiassa lähestulkoon koko yhdessäolomme ajan, käyttänyt minua kohtaan henkistä väkivaltaa ja saanut minut tuntemaan itseni täydeksi nollaksi. Monta vuotta jaksoin silti rakastaa ja toivoa parempaa, nyt olen jo vuosia sitten luovuttanut. Annan sääliseksiä pari kertaa kuussa, muuten mitään läheisyyttä ei ole. Haaveilen erosta, minulle riemun päivä olisi se, kun mieheni kertoisi hänellä olevan toinen nainen, jonka kanssa haluaa asua yhdessä, mutta että lasten hoidon yms. saisimme miehen syyllisyyden takia järjestettyä niin, ettei kenellekään siitä aiheudu suurempia ongelmia. Ja että saisimme lasten kanssa jäädä asumaan nykyiseen kotiimme. Ja että samaan aikaan voittaisin lotossa.
On minulla toinenkin mies, salarakas, jota rakastan ja joka on tahollaan naimisissa. Kuitenkin tuntuu, että sekin suhde aiheuttaa minulle enemmän murhetta kuin onnea, milloin on liian kova ikävä, milloin taas mies ei mielestäni ole lähettänyt tarpeeksi viestejä... jne.
En harrasta mitään urheilua, vaikka hoikka olenkin, ja annan itsestäni sellaisen kuvan, että olen liikunnallinen. Olen yrittänyt lenkkeillä, mutta on niin helvetin vaikea saada persettään raahattua lenkkipolulle, varsinkin kun kolmen minuutin hölkän jälkeen pistää kylkeen ja henkeä ahdistaa. Minulla on karmeat selluliittireidet, joita inhoan. Vietän aivan liikaa aikaa peilin edessä inhoten itseäni, vaikka tiedän, että minussa on paljon sellaista, mitä muut ihailevat. Syön myös paljon karkkia ja muuta makeaa.
Mitäköhän vielä... Kyllä sitä usein tulee miettineeksi, että miksen vaan voi olla tyytyväinen, pirteä, aktiivinen ihminen... Niinkuin kulissi-minäni on. En edes tiedä mikä tämän kirjoituksen pointti on, kunhan huvikseni kirjoittelen, kun on taas näitä päiviä, jolloin työnteko ei maistu.
Kommentit (38)
Kukapa niihin kulisseihin muutenkaan uskoo :D
Luulen, että tuo on suurimman osan kohdalla se todellisuus, ihan sama mitä siellä työpaikalla tai Facebookissa esittää.
Mulla on esim. tuollainen pomo, joka onnistuu esittämään todella tehokasta, vaikka todellisuudessa ei tee mitään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korkeakoulutus, hyvin puettu, kaunis koti jne. Töissä sluibin aina, kun mahdollista, tili on aina miinuksella ja kotona notkun netissä. Lapset pyörii keskenään ja suuri ponnistus on istua takaterassilla läppäri sylissä, kun lapset leikkii siinä. Leikkipuistoon lähden hirveällä vaivalla pari kertaa viikossa, sekin mukavasti kauppareissun varrella. (tosin käyn mielellään autolla jopa kilometrin päässä kaupassa) Eineksiä syödään, lapset katsoo piirrettyjä jne. Vaikka olen pyöreä (BMI 27-28), niin annan itsestäni kuvan, joka menee ja tulee perheen kanssa. Oikeasti venyn sohvalla laiskana ja aktiivisuuteni on vain kulissia. Mies on mukava ja yhtä laiska.
Hetken jo kuvittelin olevani ainoa. :)
ap
Miksi olet laiska, miksi et saa itseäsi liikkeelle sohvalta? Rintaan pistää alkuun kunnes kunto muutaman lenkin jälkeen kohenee, aina se niin on jokaisella jos kunto on aluksi heikko.
Miksi shoppailet piristääksesi mielialaasi jos se vie saldot kuralle ja ahdistaa sinua pidemmän päälle? Miksi et kehitä sitä itsekuria?
Jos sinulla ei ole itsekuria liikunnassa, ei raha-asioissa ja kerrot että miehesi käyttää henkistä väkivaltaa niin tarkoitatko että miehesi napisee näistä kahdesta ja muista vastaavista asioista?
Miksi purat lapsiisi omaa tyytymättömyyttäsi? Miksi kohtelet heitä noin? Omia lapsiasi.
Olet monessa suhteessa kuten vaimoni. Koulutettu, hyvässä työssä, surffailee dunissa ja kotona, ostaa lohtuunsa, ahdistunut raha-asioista, vastaa lapsille ettei ehdi leikkiä, ei halua leikkiä lasten kanssa tai mennä puistoon, ei jaksa siivota, ei jaksa eikä halua tehdä ruokaa.
Mutta voisiko asiaan auttaa jos tekisit listan näistä asioista ja kääntäisit ne päälaelleen. Tekisit kaikki toisin?
Mihin olet pettynyt miehessäsi? Ettei hän jumaloi sinua arjessa? Ettei hän ylistä sinun ruuanlaittoasi, sinun ahkeruuttasi, sinun aktiivista harrastuneisuuttasi, vastuullista rahankäyttöäsi, innostunutta lasten kanssa leikkimistäsi?
Kun tiedostat että teet asioita vinksalleen, koska "ei huvita" niin olisiko syytä vaan tarttua toimeen? Ikävät asiat pitää tehdä ja siitä tulee hyvä olo kun ne on tehty. Pitäisi vaan tarttua ja tehdä.
Korkeakoulutus, hyvin puettu, kaunis koti jne. Töissä sluibin aina, kun mahdollista, tili on aina miinuksella ja kotona notkun netissä. Lapset pyörii keskenään ja suuri ponnistus on istua takaterassilla läppäri sylissä, kun lapset leikkii siinä. Leikkipuistoon lähden hirveällä vaivalla pari kertaa viikossa, sekin mukavasti kauppareissun varrella. (tosin käyn mielellään autolla jopa kilometrin päässä kaupassa) Eineksiä syödään, lapset katsoo piirrettyjä jne. Vaikka olen pyöreä (BMI 27-28), niin annan itsestäni kuvan, joka menee ja tulee perheen kanssa. Oikeasti venyn sohvalla laiskana ja aktiivisuuteni on vain kulissia. Mies on mukava ja yhtä laiska.
Hetken jo kuvittelin olevani ainoa. :)
ap
Onneksi mies jaksoi viettää aikaa lasten kanssa niin arjessa kuin lomillakin. silloin kun he vielä asuivat kotona. Minä vaan olin ja yritin saada ruuat laitettua, vaatteet ja astiat pestyä. Kaikki tapahtuu aina viimetipassa. Nyt lapset on aikuisia ja ollaan kaksistaan ja voi miten nautin jos ei esim. viikonlopun aikana tarvitse käydä missään.
Yliopistokoulutus, koti laitettu kauniiksi mutta ei tahdo pysyä siistinä vaikkei sotkijoita enää pitäisi asua täällä. Töissä minua pidetään ahkerana ja tunnollisena vaikka olen kaikkea muuta. Innovatiivinen olen kyllä (jos asia kiinnostaa tarpeeksi...)
Painoindeksi on 40. Rahan käytön suhteen olen tarkka eli siinä poikkean edellisistä kirjoittajista. Onkohan meillä AD(H)D? Olen alkanut epäilemään omalta osaltani.
Kuvasit siis listan syitä joiden takia lopulta narisevaan ja saamattomaan vaimoon kypsynyt mies täälläkin harkitsee eroa vapauttavana vaihtoehtona.
Meillä vaimo on toki syönyt itselleen vuosien aikana puolet lisää painoa alkuperäiseen, mutta siinäkin minua eniten ahdistaa se että hän ei jaksa tehdä sillekään mitään. Hän vain mielummin on ja lihoo lisää. Kyse on aivan samasta asenteesta läpi koko paketin, sinä vain satut olemaan vielä onneksesi hoikka. Mahdollistaa sinulla sitten ainakin sen sivusuhteen.
Mutta miten perustelet itsellesi koko tuon sivusuhteesi? Sinulla pitää olla kaikki, prinsessatautiko se on? Mitään ei tarttis tehdä, mihinkään ei tarttis tarttua, mutta kaikki pitäisi olla ja saada. Mistä muusta tuossa on kyse? Haluat kaiken viitsimättä nähdä itse vaivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin toimin kuten ap pitkälti: töissä teen duunia kun on pakko, muuten surffailen ja teen mitä huvittaa (olen nytkin töissä ;) ). Olen laiska myös kotitöissä enkä todellakaan urheile, vihaan liikkumista.
Mutta minusta tämä on ihan tavallista enkä yritä mitään sen enempää kulisseja esittää, olen tämmöinen tavallinen laiska akka ihan avoimesti :) Enkä edes välittäisi olla muunlainen koska nautin elämästäni nyt.
Minäkin toimin kuten ap pitkälti: töissä teen duunia kun on pakko, muuten surffailen ja teen mitä huvittaa (olen nytkin töissä ;) ). Olen laiska myös kotitöissä enkä todellakaan urheile, vihaan liikkumista.
Mutta minusta tämä on ihan tavallista enkä yritä mitään sen enempää kulisseja esittää, olen tämmöinen tavallinen laiska akka ihan avoimesti :) Enkä edes välittäisi olla muunlainen koska nautin elämästäni nyt.
Et siis oleta että miehesi tekee sen ruuan, käy kaupassa, on lapsen kanssa ulkona, hoitaa lapsen kun se sairastuu (koska sekin on ikävää, hiivatin lapsi itse asiassa), hoitaa kaikki miesten työt, hoitaa ne muut kotitaloustyöt jotka eivät vain sinua nappaa, ja päälle valita siitä että joudut pesemään yli puolet kerroista pyykin missä ei tasapuolisuus sitten toteudu?
Eli jos olet tyytyväinen itseesi ja hyväksyt sen, olet ehkä myös tyytyväinen mieheesi etkä oleta tämän tekevän kaikkea mistä itse laistat ja päälle narise ja irvistele siitä että perheen miespuolinen orja raataa. Siinä se ero on, olet siis juuri tuosta syystä hyvin erilainen kuin ainakin minun vaimoni joka suuresti muistuttaa ap:tä jos nyt ei niin kulisseja yllä pidäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö pikemminkin orastava masennus?
Tai ehkä elämästä puuttuu vain mielekkyys. Hankkikaa harrastus, johon suhtaudutte intohimoisesti. Jo loppuu jatkuva alakulo, väsymys ja mielenkiinnon puute.
Mäkin olin tuollainen. Sitten tein rakkaasta harrastuksestani työn, rakastuin, erosin miehestäni, muutin, lopulta erosin uudestakin miehestä kun rakastuin taas. Mutta energiaa ei puutu :-)
Kopioin tekstisi wordiin ja kirjoittelin vastaukseni siellä:
Miksi olet laiska, miksi et saa itseäsi liikkeelle sohvalta? Rintaan pistää alkuun kunnes kunto muutaman lenkin jälkeen kohenee, aina se niin on jokaisella jos kunto on aluksi heikko.
*** Totta, tiedän tämän. Joskus innostuin lenkkeilystä ihan tosissani, juoksin joka päivä ja olin onnellinen kun huomasin kuntoni kohentuvan päivä päivältä. Siltikään en saa itseäni niskasta kiinni saavuttaakseni samaa uudestaan.
Miksi shoppailet piristääksesi mielialaasi jos se vie saldot kuralle ja ahdistaa sinua pidemmän päälle? Miksi et kehitä sitä itsekuria?
*** Koska shoppailu on ihanaa! Siitä tulee hyvä mieli, ja aina tähänkin mennessä olen raha-ahdingoistani selvinnyt. Mitään luottotietojen menetyksiä tai edes maksuhäiriöitä ei ole koskaan ollut, eli siinä mielessä homma pysyy hanskassa. Ja otan kyllä mielelläni vastaan vinkkejä itsekurin kehittämiseen!
Jos sinulla ei ole itsekuria liikunnassa, ei raha-asioissa ja kerrot että miehesi käyttää henkistä väkivaltaa niin tarkoitatko että miehesi napisee näistä kahdesta ja muista vastaavista asioista?
*** Ei napise näistä asioista, vaan ihan kaikesta. Ja nyt puolustaudun sen verran, että mieheni on hyvin huonosti lastenhoitoon osallistuva isä. Siinä mielessä minulla on eri tilanne kuin sinulla, joka tätä krittiikkiä (jota arvostan suuresti!) minulle kirjoittelet. Hoidan lapset pääasiassa yksin. Vähintään 95% heidän normaaleista päivittäistoiminnoistansa (ruokailuista nukkumaanmenoon ja kaikki siltä väliltä) on minun hoidettavanani. Tästä ollaan riidelty usein, ja mies vaan vetoaa siihen, että ei osaa paremmin. Minulta kaikki sujuu niin kätevästi. Hoidan myös n. 90% kotitöistä (mies sen imuroinnin =D) ja omaa aikaa minulla ei ole juuri koskaan. Ehkä sen takia en jaksakaan täysillä panostaa mihinkään. Työhön palattuani olen kokenut työssä olemisen omana aikana, jolloin on vähän helpottanut. Miehen mielestä hänen työssäkäyntinsä ei ole mitään omaa aikaa, töistä tultuaan hän rötkähtää sohvalle, koska ”pitää saada levätä ja rauhoittua), hän myös menee ja tulee ihan omien aikataulujensa mukaan, joka takia minä en oikeastaan pääse minnekään koskaan.
Kaikki tämä tyytymättömyys on kaiketi johtanut siihen salasuhteeseen. Hänen kanssaan ei tarvitse ajatella mitään muuta kuin meitä kahta. Hän ei arvostele eikä solvaa eikä vaadi minulta mitään.
Miksi purat lapsiisi omaa tyytymättömyyttäsi? Miksi kohtelet heitä noin? Omia lapsiasi.
Mihin olet pettynyt miehessäsi? Ettei hän jumaloi sinua arjessa? Ettei hän ylistä sinun ruuanlaittoasi, sinun ahkeruuttasi, sinun aktiivista harrastuneisuuttasi, vastuullista rahankäyttöäsi, innostunutta lasten kanssa leikkimistäsi?
**** Olen pettynyt aivan kaikkeen. En ole missään vaiheessa kaivannut mitään ylistämistä, mutta jos elämä on päivästä toiseen pelkkää paskaa niskaan toisen taholta, niin kyllä siinä rakkaus ja arvostus kuolee ennen pitkää.
Kun tiedostat että teet asioita vinksalleen, koska "ei huvita" niin olisiko syytä vaan tarttua toimeen? Ikävät asiat pitää tehdä ja siitä tulee hyvä olo kun ne on tehty. Pitäisi vaan tarttua ja tehdä.
*** Niinpä. Tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin toimin kuten ap pitkälti: töissä teen duunia kun on pakko, muuten surffailen ja teen mitä huvittaa (olen nytkin töissä ;) ). Olen laiska myös kotitöissä enkä todellakaan urheile, vihaan liikkumista.
Mutta minusta tämä on ihan tavallista enkä yritä mitään sen enempää kulisseja esittää, olen tämmöinen tavallinen laiska akka ihan avoimesti :) Enkä edes välittäisi olla muunlainen koska nautin elämästäni nyt.
Et siis oleta että miehesi tekee sen ruuan, käy kaupassa, on lapsen kanssa ulkona, hoitaa lapsen kun se sairastuu (koska sekin on ikävää, hiivatin lapsi itse asiassa), hoitaa kaikki miesten työt, hoitaa ne muut kotitaloustyöt jotka eivät vain sinua nappaa, ja päälle valita siitä että joudut pesemään yli puolet kerroista pyykin missä ei tasapuolisuus sitten toteudu?
Eli jos olet tyytyväinen itseesi ja hyväksyt sen, olet ehkä myös tyytyväinen mieheesi etkä oleta tämän tekevän kaikkea mistä itse laistat ja päälle narise ja irvistele siitä että perheen miespuolinen orja raataa. Siinä se ero on, olet siis juuri tuosta syystä hyvin erilainen kuin ainakin minun vaimoni joka suuresti muistuttaa ap:tä jos nyt ei niin kulisseja yllä pidäkään.
eli laiskimuksia ja hommat tulee hoidettua sitten kun on pakko aika tasapuolisesti. Kumpikaan meistä ei varmasti ikinä suostuisi orjan osaan, olemme siihen ihan liian mukavuudenhaluisia. Meillä ei ole aina vimpan päälle siistiä ja joskus pyykkikorit on täynnä pyykkiä kun ei kumpikaan ole jaksanut pestä mutta aina ne hommat jotenkin hoituu, eikä kumpikaan mäkätä toiselle ja komentele toista tekemään.
Kuvasit siis listan syitä joiden takia lopulta narisevaan ja saamattomaan vaimoon kypsynyt mies täälläkin harkitsee eroa vapauttavana vaihtoehtona. Meillä vaimo on toki syönyt itselleen vuosien aikana puolet lisää painoa alkuperäiseen, mutta siinäkin minua eniten ahdistaa se että hän ei jaksa tehdä sillekään mitään. Hän vain mielummin on ja lihoo lisää. Kyse on aivan samasta asenteesta läpi koko paketin, sinä vain satut olemaan vielä onneksesi hoikka. Mahdollistaa sinulla sitten ainakin sen sivusuhteen. Mutta miten perustelet itsellesi koko tuon sivusuhteesi? Sinulla pitää olla kaikki, prinsessatautiko se on? Mitään ei tarttis tehdä, mihinkään ei tarttis tarttua, mutta kaikki pitäisi olla ja saada. Mistä muusta tuossa on kyse? Haluat kaiken viitsimättä nähdä itse vaivaa.
Nyt näitä kirjoitellessani en omasta mielestäni enää kuulostakaan niin laiskalta paskalta, se laiskin paskahan on mieheni! Meillä nimittäin sen lisäksi, että minä hoidan lapset ja kotityöt, mies on se joka makaa sohvalla, syö iltaisin meidän muiden mentyä nukkumaan jääkaapin ja lasten karkkivarastot tyhjäksi ja on lihonnut 20 kiloa meidän yhdessäolon aikana, kun minä sentään (syömällä tarpeeksi vähän) pidän itseni samoissa mitoissa kuin 15 vuotta sitten. Tosin minulla toimii parhaana motivaattorina tämä salarakkaani olemassaolo.
Voi olla, että jonkunlainen prinsessatauti minulla kuitenkin on. On minulla vähän sellainen "haluan kaikkea" -olo koko ajan. Mikä varmaan selittää tuon shoppailuaddiktioni, vähintäänkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Upeita juttuja löytyy mutta pikkurahalla.
Mun mielestä sulla on vain huono avioliitto, siksi mieli maassa.
Eikö pikemminkin orastava masennus? Tai ehkä elämästä puuttuu vain mielekkyys. Hankkikaa harrastus, johon suhtaudutte intohimoisesti. Jo loppuu jatkuva alakulo, väsymys ja mielenkiinnon puute. Mäkin olin tuollainen. Sitten tein rakkaasta harrastuksestani työn, rakastuin, erosin miehestäni, muutin, lopulta erosin uudestakin miehestä kun rakastuin taas. Mutta energiaa ei puutu :-)
En nyt usko, että masennusta sentään, mutta tuntuu, että minun täytyy jatkuvasti keksiä uusia juttuja itseäni piristääkseni, siis ostella uusia vaatteita jne. Osui ja upposi tuo, että tästä "perus"elämästä puuttuu se mielekkyys.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ylläpitäminen onkin vaikeaa. Näemme harvoin, liian harvoin (ei edes kerran kuussa), koska ei vaan ole useammin tilaisuuksia. Olemme yhteydessä arkisin joka päivä, työaikana, ja yleensä meidän tapaamiset on naamioitu työasioiksi, meillä molemmilla jonkun verran "oikeitakin" työmatkoja. Helppoa se ei todellakaan ole, mieheni epäilee ihan kaikkia "viattomiakin" menojani, on aina epäillyt. :/
ap
täällä vielä yksi akat. koul. työssäkäyvä (nytkin olen työpaikalla ja teen "töitä"), joka toivoo, että ukko löytäisi uuden ja saisin suosiolla olla lasteni kanssa.
Alkuun oli meilläkin miehen taholta henkistä väkivaltaa, lähinnä minun nollaamista, mutta kun sain mittani täyteen ja ilmoitin eroavani, niin ukko lopetti. Vielä toisinaan yrittää jotain, mutta hiljenee, kun pyydän lähtemään. Jostain syystä ei vaan lähde, vaikka minä en sääliseksiäkään enää anna. En ole antanut yli vuoteen.
Olen yrittänyt jo asiallisestikin keskustella mieheni kanssa, että on aika erota, kun mitään yhteistä lasten lisäksi ei ole, mutta eipä tuo eroa, en ehkä ole vielä tarpeeksi rupsahtanut??
Huomaan vaan, että pahin laiskuuteni (+saamattomuus, unettomuus, makean mässytys) hellitti, kun sain avattua puheen avioerosta. Nyt jaksan jo huolehtia ulkonäöstäni (pakko, jos aikoo tässä iässä vielä vapaille markkinoille yh-äitinä). Vielä en jaksa yksin eroa vireille laittaa, toivon, että mieskin oikeasti kyllästyisi minuun. Kadehdin ja ihmettelen heitä, jotka eroavat ripeästi. Paitsi, jos kyseessä fyysinen väkivalta. Itse en uskalla, saa aikaiseksi tai jotain.
Mutta meitä voi olla yllättävän paljon vastaavassa tilanteessa, ap
En nyt usko, että masennusta sentään, mutta tuntuu, että minun täytyy jatkuvasti keksiä uusia juttuja itseäni piristääkseni, siis ostella uusia vaatteita jne. Osui ja upposi tuo, että tästä "perus"elämästä puuttuu se mielekkyys.
ap
Vaimo valittanut vuosia että elämästä puuttuu se mielekkyys. Syö sen takia SSRI-lääkkeitä ja kerää niiden vuoksi massaa. Ei kannata kokeilla. Mutta perustyytymätön on aina kaikkeen eikä mitään suhteellisuudentajua siitä kuka mitäkin tekee. Jos hänellä on aina aikaa repiä romaanien lukemiseen ja minulla ei millekään harrastukselle, niin siitä voisi kai jotenkin tuota mitata kun se kaikki aika menee pakollisiin hommiin. Silti minä olen este prinsessan suuremmalle vapaa-ajalle.
Vaimoni haluaisi elämän jossa olisi usein kalliita lomamatkoja kun tavallinen arki ei kiinnosta lainkaan, kaikki hedelmät ennen kuin niiden eteen on tehty töitä. Arki on muuten liian tylsää.
Täysi mysteeri minulle mistä tuo pohjimmiltaan kumpuaa. Ei mitään tavoitteita tai toiveita pidemmälle elämässä hänellä, vain lyhyt horisontti ja kiire viettää laatuaikaa tekemättä mitään. "Masentaa aivan kamalasti arki muuten, ei vaan kestä".
(5)
Eikö pikemminkin orastava masennus?
Tai ehkä elämästä puuttuu vain mielekkyys. Hankkikaa harrastus, johon suhtaudutte intohimoisesti. Jo loppuu jatkuva alakulo, väsymys ja mielenkiinnon puute.
Mäkin olin tuollainen. Sitten tein rakkaasta harrastuksestani työn, rakastuin, erosin miehestäni, muutin, lopulta erosin uudestakin miehestä kun rakastuin taas. Mutta energiaa ei puutu :-)
Ei voi välttyä ajattelemasta että ADHD:n piirteitä tuossa piisaa.
Akateeminen koulutus, johtoasemassa, kolme lasta, kaunis koti Länsi-Espoon rannalla jne jne kliseitä vaikka tosia :-)
Nyt olen ollut loman jälkeen 2 vkoa töissä, enkä tehnyt vielä mitään. Olen hoikka, mutta urheilen todella harvoin. "Työtapaamisen" sijaan käyn shoppailemassa työpäivän aikana. Mieluiten luen kirjoja sohvalla. Lasten kanssa olen tosi laiska leikkimään enkä siedä heidän roikkumistaan. En ikinä pese käsiäni, mielestäni se on turhaa enkä jaksa. Unohtelen ja hukkaan asioita niin kotona kuin töissä.
Akateeminen koulutus, johtoasemassa, kolme lasta, kaunis koti Länsi-Espoon rannalla jne jne kliseitä vaikka tosia :-)
Nyt olen ollut loman jälkeen 2 vkoa töissä, enkä tehnyt vielä mitään. Olen hoikka, mutta urheilen todella harvoin. "Työtapaamisen" sijaan käyn shoppailemassa työpäivän aikana. Mieluiten luen kirjoja sohvalla. Lasten kanssa olen tosi laiska leikkimään enkä siedä heidän roikkumistaan. En ikinä pese käsiäni, mielestäni se on turhaa enkä jaksa. Unohtelen ja hukkaan asioita niin kotona kuin töissä.
Vai kuinka?
Alue: Aihe vapaa
Korkeakoulutus, hyvin puettu, kaunis koti jne. Töissä sluibin aina, kun mahdollista, tili on aina miinuksella ja kotona notkun netissä. Lapset pyörii keskenään ja suuri ponnistus on istua takaterassilla läppäri sylissä, kun lapset leikkii siinä. Leikkipuistoon lähden hirveällä vaivalla pari kertaa viikossa, sekin mukavasti kauppareissun varrella. (tosin käyn mielellään autolla jopa kilometrin päässä kaupassa) Eineksiä syödään, lapset katsoo piirrettyjä jne.
Vaikka olen pyöreä (BMI 27-28), niin annan itsestäni kuvan, joka menee ja tulee perheen kanssa. Oikeasti venyn sohvalla laiskana ja aktiivisuuteni on vain kulissia.
Mies on mukava ja yhtä laiska.