Hei koittakaa tajuta milloin teillä on sisäinen kriisi: älkää syyttäkö siitä

Olet oikeassa.

Kumpikin meillä on osin syynä toisen "pahaan oloon", sisäinen kriisi varmaan kummallakin menossa myös.



Mutta kun on tuo lapsi, ei ole helppoja ratkaisuja. Ilman seksiä on selvitty jo yli neljä vuotta, mutta kun asioista ei voi puhua loogisesti ja järkevästi ja ongelmista toinen näkee vain värittyneen versionsa. Vaikeuttaa kummasti yhteiseloa.

vaihtamalla harvoin paranee kun itse on edelleen se sama paska.



enkä tajua miksi nykyään kaikki on niin tunnepohjalla. rakkaus ja avioliitto ovat päätöksiä, eivät tunteita jotka vaihtelevat päivittäin.

Edes itselleen jos ei rohkene heikkoitsetuntoinen ihan kaikille kumminkaan?

Itsekin olin tuota mieltä tosi pitkään ja pysyin suhteessa ihan vaan sisulla. Ajattelin, että jos vaan valitsen rakastaa ja elää edes suht tyydyttävää elämää, niin onhan sen toimittava. Mutta se ei toiminut, kun toisella ei ollut minkäänlaista halua tai kykyä osallistua yhteiseen elämään.



Sisäinen kriisi on toki ollut päällä, varmaan koko elämän ja eron jälkeen iski päälle oikein täydellä voimalla. SILTI olen joka ikinen päivä eron jälkeen tajunnut, miten oikea ratkaisu se oli. Paha olo on edelleen toisinaan, mutta kun muistelen, miten paha olo oli suhteessa ollessani, niin ei voi verratakaan siihen.

hän kertoi siitä usein, keski-iän kriisistään siis.



Sitten hän rakastui työkaveriinsa. Hän jätti minut, koska tämän naisen kanssa "hän tunsi vihdoin viimein olevansa elossa".



Mitäs tästä sanotte? Kriisinsä hän ainakin selätti, ainakin sillä hetkellä.

pahin kriisi ikinä, ja sen on aiheuttanut luuseri mieheni, joten eipä tästä vitun paskasta voi ketään muuta syyttää kun tota pelleä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!