Meidän häissä ei ollut lapsia, koska siellä oli alkoholia tarjolla reilulla kädellä
Kommentit (4)
AV raadin mukaan teidän olisi kuulunut järjestää sellaiset häät kun täällä halutaan. Eli:
- Lapset pääosassa ja mieluiten äänessä koko ajan. - Ruoka sellaista jossa on ensisijaisesti ajateltu taaperoita eli siis vähän maustettua ja suolatonta.
- Musiikki mahdollisimman hiljaisella ettei lasten päiväunet häiriinny
- Ohjelma hyvinkin lapsille sopivaa, esim. taikuri
- Ei tietenkään alkoholia. Maximissaan lasi viiniä ruuan kanssa, jottei imettäville äideille tule paha mieli
- Kakku mielellään prinsessateemalla tai sitten vaikka joku Spider man hahmo kakku, riippuen siitä, onko enemmistö kutsutuista lapsista tyttöjä vai poikia
- Pöytäkoristeina jotain kivoja figureita ja autot ja barbit olis kivoja kans
- Häätanssina mörkö se lähti piiriin
- Häät loppuvat viimeistään klo 20.30 kun lasten nukkumaanmenoaika lähestyy.
Ettäs kehtaatte!!!!!
AV raadin mukaan teidän olisi kuulunut järjestää sellaiset häät kun täällä halutaan. Eli: - Lapset pääosassa ja mieluiten äänessä koko ajan. - Ruoka sellaista jossa on ensisijaisesti ajateltu taaperoita eli siis vähän maustettua ja suolatonta. - Musiikki mahdollisimman hiljaisella ettei lasten päiväunet häiriinny - Ohjelma hyvinkin lapsille sopivaa, esim. taikuri - Ei tietenkään alkoholia. Maximissaan lasi viiniä ruuan kanssa, jottei imettäville äideille tule paha mieli - Kakku mielellään prinsessateemalla tai sitten vaikka joku Spider man hahmo kakku, riippuen siitä, onko enemmistö kutsutuista lapsista tyttöjä vai poikia - Pöytäkoristeina jotain kivoja figureita ja autot ja barbit olis kivoja kans - Häätanssina mörkö se lähti piiriin - Häät loppuvat viimeistään klo 20.30 kun lasten nukkumaanmenoaika lähestyy. Ettäs kehtaatte!!!!!
häät eivät olleet lapsettomat, vaikka alkoholia olikin paljon tarjolla. Vieraat sen sijaan osasivat juoda käyttää alkoholia kohtuudella.
Kukin juhlii tyylillään.
Minullakin oli lapsettomat juhlat (jos ei muutamaa sylivauvaa lasketa), mutta runsas alkoholin käyttö ei ollut syynä.