Miehen uskottomuudesta selviäminen

että sinä päätät pääsetkö yli vai et. Sinä et kuitenkaan päätä, onko lapsellasi isä vai ei. Niistä lähtökohdista!

Mä olen viimeaikoina tullut siihen tulokseen että en pääse yli, en opi elämään asian kanssa enkä halua antaa anteeksi.



Mieheni petti minua vuosia sitten ensimmäisen kerran. Olimme silloin vielä teinejä, minä sokeasti rakastunut ja olin todella omistushaluinen. Tiedän että olin todella biaats silloin ja ymmärrän että miestäni ahdisti. Toisaalta en voinut kuitenkaan käsittää että miksi piti mennä panemaan exäänsä. Se loukkasi asiassa eniten, vihasin sitä naista jo aiemminkin. Ja vihaan edelleen. Asian kanssa tahittiin pitkään, nainen tuli raskaaksi (oli raskaana jo) ja tietenkin väitti lapsen olevan mieheni. Itse kyllä laskin tarkkaan ja tiesin ettei se ole mahdollista. Kun lapsi oli vihdoin maailmassa ja tarpeaksi vanha testeihin oli tapahtuneesta kulunut jo reilu vuosi. Kun kahden testin jälkeen oli mustaa valkoisella että ei ole mieheni lapsi päätin antaa anteeksi. Virhe!



Olin edelleen umpirakastunut, en voinut kuvitella elämää ilman miestäni. Meillä oli yhteisiä unelmia ja päätin että ne toteutetaan. Niimpä menimme naimisiin nuorina. Nyt meillä on kaksi ihanaa lasta ja meillä ikää molemmilla alta 30v. Elämä kulkee hienosti; mies valmistui amk:sta ja sai pian vakiduunin, todella hyvän sellaisen. On talo, autot ja säästötili. Itselläni on vielä opiskelut kesken koska olen ollut lapsien kanssa kotona. Mutta olen syksyllä palaamassa koulun penkkiin kun lapset ei ole enää ihan taaperoja.



Viime kesä oli mielestäni upeaa aikaa. Kova uurastus tosiaan palkittiin kun mies sai työpaikan. Teimme muutamat upeat kesälomareissut lapsien kanssa ja raivasin tavallista enemmän tilaa myös meidän parisuhteelle; mm. järjestin lapset yökylään useammin. Ajattelin että nyt vasta se meidän elämä alkaakin ja elin unelmaani. Haaveilin vielä kolmannesta lapsesta, kaukomatkoista ja kesämökistä. Kaikki oli mielestäni hyvin, liian hyvin.



Ja niin olikin, kuin salama kirkkaalta taivaalta syksyllä tuli tietooni että mies pettää. Itse hän väittää että mitään fyysistä ei ole tapahtunut, en kuitenkaan usko sitä. Lukiessani viestiketjua jossa hän haaveilee elämästä toisen naisen kanssa sattui todella syvälle. Sain lukea kuinka elämä kanssani on vaikeaa. Tunsin itseni todella arvottomaksi. Olin antanut kaikkeni suhteellemme ja elämällemme. Omasta itsestäni oli jäljellä hyvin vähän, niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Alkushokissa sanoin että tämä oli tässä. Viikon päästä kerroin miehelleni että yritän oppia elämään asian kanssa, yritän unohtaa. Kerroin että anteeksi en anna koskaan sitä että hän vei koko elämäni käsistäni.



Olen todella katkera ettei mies vihjannut minulle millään tavalla että hän ajatteli asioista toisin. Olen todella katkera että hän suunnitteli elämää toisaalla. Olen saanut sellaisen arven sieluuni ettei se parane koskaan. Ja siksi olen päättänyt jatkaa elämääni ilman miestäni. Tiedän että lapset kärsivät tästä pitkään mutta en voi unohtaa itseäni, olen kuitenkin oma yksittäinen ihminen.



Kerroin miehelleni hiljakkoin että haluan erota. Hän sanoi että on huomannut minun olevan etäinen ja surullinen, edelleen. Hän toivoi että yrittäisin vielä, eihän meidän erossa ole mitään järkeä.



Tiedän että tulen leimatuksi lähipiirissäni, saan haukkuja että miksi jätän niin hyvän miehen. Etkö voisi vielä antaa mahdollisuutta? Ja eikös ole vähän sinun oma syy että mies haaveilee muuta? --- Tiedän että tulee olemaan vaikeaa olla yksin, asua yksin, tehdä asioita yksin. Uskon kuitenkin voivani taas hengittää ilman kiviä rintakehälläni.

En sairastunut mihinkään, kun aviomieheni uskottomuus paljastui. Oli kyllä h-tin paha olla, mutta ei se ollut sairaus, ja meni ohi. Ihan turhaa dramatisointia - jos tuosta saa post-traumaattisen häiriön, sen trauman täytyy olla huomattavasti vanhempaa perua, ja silloin on vain hyvä, että asia on tullut esiin ja voidaan hoitaa.



Maailma ei kaatunut niskaani, elämäni ei mennyt pilalle eikä varsinkaan lasten elämä mennyt pilalle. Kenenkään elämä ei mennyt pilalle. Ihastuneet saivat muutaman jännittävän kuukauden, sen jälkeen vähän surtiin ja kärsittiin, mutta se kuuluu elämään.

Sinun lähtökohdistasi voisi elää paljon onnellisempaakin elämää. Ainut este on korviesi välissä. Olet ehkä saanut sen esteen sinne jo hyvin nuorena, mutta kyllä se on sieltä purettavissa. On vain valittava, haluatko olla onnellinen.



Onnellisuutta ei voi saavuttaa toisen ihmisen kautta. Vanha totuus, mutta monille niin vaikea.

Tuollaisella vihalla ja katkeruudella pilaat vain oman elämäsi. Elämässä tehdään virheitä ja sinuakin loukataan. Parhaiten niistä pääse yli antamalla anteeksi ja jatkamalla elämässä eteenpäin entistä vahvempana.

Kun mieheni petti muutama vuosi sitten, sain pakkomielteen hänen toisesta naisestaan. Etsin hänestä kaiken mahdollisen tiedon, menin jopa kirjastosta selaamaan Spies Patriaet löytääkseni hänen ylioppilaskuvansa vuosien takaa. Saatoin ajaa taksilla kesken työpäivän vakoilemaan hänen työpaikkansa liepeille (oli siis mieheni työkaveri ennen pettämistä, jonka jälkeen vaadin miestä vaihtamaan työpaikkaa). Kerran istuin kaksi tuntia hänen pihallaan pihakeinussa odottamassa, että hän tulisi kotiin. En tiedä miksi näin tein, en olisi halunnut sanoa hänelle mitään kuitenkaan.

Ongin selville tietoja hänen ystävistään, sukulaisistaan, entisistä miesystävistään ja suunnittelin paljastavani heille, mitä oli tapahtunut. Kuten täällä joku aiemmin kirjoitti tehneensä, myös minä pistin todella rahaa itseeni: ostin jopa samantyylisiä vaatteita kuin tällä toisella naisella oli.

Laitoin aivan kohtuuttomasti aikaa toiseen naiseen: Vaadin miestäni soittamaan tälle toiselle naiselle minun kuulteni ja sanomaan, että hän rakastaa minua eikä aio koskaan erota. Vaadin miestäni antamaan salasanansa facebookiin ja sähköpostiin ja seurasin koko ajan, oliko heillä vielä yhteydenpitoa. Lähetin tälle toiselle naiselle facebookissa jopa perhekuviani mieheni nimissä.

Jatkoimme pettämisen jälkeen yhdessä, pitkälti lasten takia. Olemme jollain tasolla päässeet yli, mutta asia vaivaa minua edelleen. Nyt tämä toinen nainen on mennyt naimisiin, mutta viha ei ole laantunut, toivon hänelle edelleen pelkkää pahaa.

On ainoa vaihtoehto vihata toista naista. Olisi mahdotonta jatkaa miehensä kanssa, jos kaiken vihansa kohdistaisi häneen.

Keskustelun aloittajaa en osaa enkä halua neuvoa. Itse en olisi kyllä selvinnyt jos mies olisi saanut lapsen tuon toisen naisen kanssa.

Minua on petetty ja kovalla työllä pääsin yli. Nyt asia ei enää nouse esille riidoissa, viisi vuotta pettämisen jälkeen se vielä nousi. Luottamus on jollain tasolla kuitenkin mennyt.



Oma neuvoni on, että valitse totuus johon uskot ja tee työ itsesi kanssa että uskot siihen. Liian herkkäuskoinen ei tietysti kannata olla.

En halua erota. Kertokaa tarinoitanne. Pääsittekö yli, paraniko suhde...

Yritin päästä yli kunnes itse neljä vuotta petetyksi tulemisen jälkeen petin itse. Silloin tajusin, ettei näin voi elää. Erosimme noin kahden vuoden vatkaamisen jälkeen.

Kyllä haluan olla onnellinen ja tiedän ettei se onnistu jos jään tähän liittoon. Kuten sanoin, annoin kaikkeni. Ja se ei valitettavasti riittänyt.



Siksi olen päättänyt että jatkan matkaani yksin, onnellisempana kuin nyt. Voi olla että kadun päätöstä lopun elämääni mutta olen varma että katuisin jos jään tähän.

Kyllä haluan olla onnellinen ja tiedän ettei se onnistu jos jään tähän liittoon. Kuten sanoin, annoin kaikkeni. Ja se ei valitettavasti riittänyt.

Siksi olen päättänyt että jatkan matkaani yksin, onnellisempana kuin nyt. Voi olla että kadun päätöstä lopun elämääni mutta olen varma että katuisin jos jään tähän.

ja tämä oli siis hänelle joka vastasi 114:lle.

Siksi olen päättänyt että jatkan matkaani yksin, onnellisempana kuin nyt. Voi olla että kadun päätöstä lopun elämääni mutta olen varma että katuisin jos jään tähän.

Niin se on, että se, mitä päätät on oikein. Silloin päätös on oikea. Turha on jäädä miettimään enää kun päätös on tehty. Siksi me täällä kaikki puolustelemme omia valintojamme ja kannustamme niihin.

En sairastunut mihinkään, kun aviomieheni uskottomuus paljastui. Oli kyllä h-tin paha olla, mutta ei se ollut sairaus, ja meni ohi. Ihan turhaa dramatisointia - jos tuosta saa post-traumaattisen häiriön, sen trauman täytyy olla huomattavasti vanhempaa perua, ja silloin on vain hyvä, että asia on tullut esiin ja voidaan hoitaa.

Maailma ei kaatunut niskaani, elämäni ei mennyt pilalle eikä varsinkaan lasten elämä mennyt pilalle. Kenenkään elämä ei mennyt pilalle. Ihastuneet saivat muutaman jännittävän kuukauden, sen jälkeen vähän surtiin ja kärsittiin, mutta se kuuluu elämään.

Mulle jäi elinikäinen trauma, niin kamala oli tarina. Elämä ei silti ole pilalla.

Ehdottomasti soitto. Mieti etukäteen, mitä asioita haluat kysyä ja soita vasta, kun itselläsi on suht ok olo ja mieli tyynempi. Puhelusta voi seurata ikävääkin ja pahaa mieltä, mutta sen voi käsitellä puhumalla, mikä parempi, kuin kantaa epätietoa möykkynä sydämessä. Joka ikinen salaisuus paljastuu aikanaan, turhaan pelkäämme puhua asiat kerrasta selviksi, kun jotakin tällaista sattuu elämässä.

se on ihan varma.

Isälläni on äitini kanssa 2 lasta ja au lasta.

Äiti ns antoi pettämisen anteeksi, mutta vaati isän siirtämään omaisuuttaan minun ja veljeni nimiin jo meidän ollessa lapsi. Kaiken yhteisen omaisuuden ostivat vain äitini sekä minun ja veljeni nimiin(mökki ja iso tontti, omakotitalo ja kerrostalo kaksiot) Avioehto tietenkin. Isän puolen isovanhemmat testamenttasivat meille omaisuutta ja isäni luopui perinnöstään meidän hyväksi(siis siitä osasta mistä pystyi luopumaan ja mitä emme testamentilla jo saaneet)

Au lapset eivät paljoa perinnöstä hyötyneet. Enkä ole näitten puoliskojen kanssa missään tekemisissä. Koskaan en ole edes heitä nähnyt. Ei vaan kiinnosta täysin vieraat ihmiset. Äiti on viisas nainen. Jaksoi vielä eronkin jälkeen hoitaa isän hautaan

Tuntuu, ettei enää ole parisuhteita ja avioliittoja, joissa ei petetä. Itse valitsin aikanaan eron, kun kiinnostukseni alkoi suuntautua muihin miehiin, oli niin paha olla, kun kumppanini oli kiva ja ihana ihminen. Paras ystävä, mutta fyysisesti halut katosivat hänen kanssaan. Nyt yli 10 vuotta myöhemmin olen elänyt viimeiset 3 vuotta lapseni kanssa kahden ja viimeist 4 miestä, jotka olen tavannut ovat olleet varattuja. Yhden kanssa ajauduin suhteeseen, sillä hän kertoi perheestään, vasta kun olimme tehneet jo yhdessä ihanan ulkomaanmatkan ja olin rakastunut, tosin sen jälkeen emme ole tavanneet, mutta hän vaannoo edelleen päivittäin minulle rakkauttaan. On ollut kauheaa elää toisena naisena tietäen, että hän yrittää korjata avioliittoaan, muttei pääse minusta eroon kokonaan. En ole tehnyt mitään aloitteita suhteessamme koskaan, mutta vaimo on ollut minuun yhteydessä ja käskenyt minun jatkavan matkaa....olen sanonut miehelle, että hänellä on valmis paketti, että jatkaa siellä ja unohtaa minut, muttei kuulemma pysty...välillä on kuukauden viestittämättä ja sitten se alkaa taas. Ei ole elämä helppoa meistä kenelläkään, mutta veikkaan, että minulla kuitenkin meistä kaikista helpointa....nyt muutama viikko tapasin miehen, joka piti avoimesti sormusta ja selitti, että kunhan on kesälomat lusittu, niin voisimme aloittaa suhteen jollain kivalla reissulla....miehet on oikeesti ihan sairaita. En tiedä mitä tässä voi tehdä, mutta aina kun tiedän miehen olevan varattu niin jää minulla kyllä siihen....no tulihan purettua mieltään.

takana ja mies kertoi ihastuneensa. Olikin aika kovasti ihastunut, mutta halusi kuitenkin jatkaa yhdessäoloa. Saatiin puhuttua suhdetta rasittavat asiat ja aika paljon oli väärinymmärryksiä puolin ja toisin. Siinä sitten olikin ollut miehinen ratkaisu, että mitäs niistä puhumaan, ihastutaan toiseen. Kuitenkin tästä on nyt aikaa aika monta vuotta ja hyvin menee nykyään. Ehkä opimme puhumaan toisillemme rehellisesti. Pariterapiassakin käytiin muutamia kertoja ja oli oikein hyvä kokemus. Pitkiin suhteisiin mahtuu kaikenlaista ja kysyyhän se anteeksiantoa molemmilta.Ihminen ON erehtyväinen.

säälittävyyden huippu! Just noin niitä naisisa kusetetaan että itketään vuolaasti silmät päästä ja luvataan kuu taivaalta yhteiselon eteen, kun niin pääsee helpommalla. Ei tarvi miettiä uusperhekuvioita, kotona on vanha pillu käytössä jos huvittaa, ruoka laitettuna ja pyykit pestynä. Ja taas kun se vanha, väljä vaimo tuntuu tylsältä niin eiku uutta painamaan vaan. Kuinka kynnysmattoina ja yksinkertaisina naiset antavat itseään pitää?! Eikö niillä ole mitään itsekunnioitusta? Just tollasille vaimolle miehet nauravat porukalla, kuinka helppo niitä on vedättää. No, omapa on häpeänsä, kyllä me pojat osataan kuoria kermat kakkujen päältä.

Joku isompi ongelma tuossa nyt on, kun kerran pettänyt ja sitä katkerasti (?) katunut (?) mies menee ja tekee saman uudestaan (useastikin?). Jos itse olisin tuossa tilanteessa, niin ainakin selvittäisin asian pohjiaan myöten enkä enää painaisi samaan tapaan villaisella kuin ap oli ensimmäisellä kerralla tehnyt.

Jos on vähäisintäkään syytä epäillä miehen olevan ap:n kanssa suhteessa lähinnä siksi, että palvelu pelaa - eikä niinkään rakkaudesta - laittaisin hänet hyvittämään pettämistään esim. siten, että tekee vuoden ajan 75% kotitöistä. Kirjallinen tehtävälista jääkaapin oveen ja siihen maininnat, mitä tehdään ja kuinka usein (toistaitoisen miehen kyseessä ollessa myös tarkemmat kuvaukset tehtävistä). Eli mieheltä suhteen luontoisedut pois, niin paljastuu, kuinka kova halu hänellä oikeasti on jäädä.

Jos halu osoittautuu riittäväksi, niin sitten terapiaan, jossa kaivetaan juttu pohjiaan myöten auki. Eli kuinka monta kertaa on pettänyt ja kuinka monen naisen kanssa, kuinka monesti ilman kumia, (muistakaa myös tautien testaus!!), mikä siihen on johtanut, miten tilanteet edenneet, mitä ajatellut tilanteen aikana (onko siinäkin ymmärtänyt tekevänsä väärin ja vastoin lupauksiaan), ja mitä sen jälkeen. Jne. jne. jne. Juttua on vatvottava niin kauan, että miehelle tulee harvinaisen selväksi ettei pettäminen kannata, ellei halua koko loppuelämäänsä lopulta kuluttaa siihen vatvomiseen. ;)

No oikeasti nuo pettämisen syyt kannattaa selvittää siksi, että jos niitä ei tiedetä, niihin ei voi myöskään vaikuttaa, ja mies pettää sitten taas sen parin vuoden kuluttua (ellei aiemmin).

Ihan toinen selviytymistapa, jossa ei tarvitse erota, olisi sitten se, että liitto muutetaan yhteisestä sopimuksesta kulissiliitoksi. Jokainen kotityöminuutti lasketaan ja jaetaan tasan, samoin perheen yhteiset menot. Tai jos toinen tekee enemmän kotitöitä / hoitaa lapsia, toinen maksaa siitä hänelle palkkaa. Kumpikin hässii tahollaan ketä lystää, yhteistä on lapset, postiosoite ja se osa rahoista, jolla katetaan perheen menot.

Valitsee siitä mieluisamman. Nykymalliin en suosita jatkamaan; mies käyttää sinua hyväkseen niin kauan kuin annat hänen jatkaa.

Eroaminen ei ole mikään vahvuuden ja hyvän itsetunnon merkki, vaan huonon!

Tilanteita on monenlaisia. On kapeakatseista väittää, että pettämisen pitää aina johtaa eroon, mutta ihan yhtä ymmärtämätöntä on sanoa, ettei pettämisen takia pitäisi koskaan erota. Kuulostaa aika ylimielistä luulla tietävänsä kaiken muiden ihmisten suhteista, kypsyydestä ja itsetunnosta.

Aika paljon tässäkin keskustelussa näkyy oman itsen ja omien ratkaisujen nostaminen jalustalle ainoina oikeina.

Omille vanhemmilleni kävi juuri noin yli kymmenen vuotta sitten ja aviossa ovat edelleen. Isällä oli pitkä suhde työkaverinsa kanssa ja tämä työkaveri tuli raskaaksi. Ei meille lapsille sitä kerrottu, mutta muistan hyvin ne riidat ja itkut ja osasimme veljeni kanssa teineinä aika hyvin lukea rivien väleistä. Ilmeisesti nainen piti lapsen miehensä kanssa ja kasvattivat omanaan. Ei sitä ainakaan ole meille minään sisarpuolena koskaan esitelty. Ei ole myöskään tullut mieleen hänestä kaivaa tietoja.





Vanhemmat menivät terapiaan, pääsivät jollain tapaa yli ja pitävät avioliittoleirejäkin nykyään. Tavallaan siis pääsivät yli, mutta eivät kuitenkaan todella. Kyllä äiti edelleen pitää isää kovassa kurissa. Isä on tietyn vapautensa menettänyt, äiti katkeroitunut monella tapaa.



Muistan hyvin elävästi ne vaikeat ajat. Kai sitä usein toivoikin, että vanhemmat eroaisivat. Aika rankkaa se oli lapselle, kun tajusi jo paljon, mutta mitään ei silti kerrottu. Riitoihin liittyi usein myös alkoholinkäyttöä. En voi sanoa tuntevani mitään erityistä kiitollisuutta siitä, etteivät vanhemmat eronneet, ainakaan näin jälkeenpäin. Toisaalta en myöskään tunne mitään erityistä kaunaa isääni kohtaan. Kai sitä ajatteli silloin jo, että ne on enemmän aikuisten välisiä asioita.

Älä kuuntele liikaa muiden tarinoita tai kysy muiden mielipiteitä. Älä yritä kirjoittaa tarinaa valmiiksi.



Kun minua petettiin (tosin mitään lapsia ei tietääkseni tästä sivusuhteesta syntynyt) sairastuin masennukseen ja käytin n 90% valveillaoloajasta erilaisten nettikeskustelujen lukemiseen. Koetin löytää ratkaisua sieltä. Tiettyyn rajaan saakka vertaistuki on hyvää ja hyödyllistä, mutta sinun ongelmaasi se ei voi ratkaisua.



Toinen tuomitsee, toinen väheksyy, yksi kunnioittaa, toinen kehottaa eroamaan, toinen jatkamaan. Kaikki selittävät tilanteen omalta kannaltaan ja kertovat tarinansa omalta kannaltaan tai jopa niin, miten haluaisivat sen nähdä.



Jokainen kertomus ja ihminen on omanlaisensa. Siihen, miten teille käy, vaikuttaa niin monia asia: millainen sinä olet ja millainen miehesi on, mitkä asiat (lapset, talous, sosiaalinen häpeä jne.) pitävät avioliittonne kasassa ja vielä ehkä sekin, millainen ihminen tämä ns. kolmas pyörä on.



Se joka on jatkanut avioliittoa, sanoo, että valinta oli oikea ja se, joka on valinnut toisin, puhuu sen puolesta.



Vertaistuki on hyvä asia, mutta kirjoita itse oma tarinasi sillä tavoin, että voit itse elää sen kanssa.



Olet vielä ihan sokissa. Elä päivä kerrallaan ja koeta tehdä asioita, josta saat hyvän mielen: muista syödä ja liikkua, koeta nukkua.



Kun minä aloin päästä yli pettämiskriisistä, aamut olivat edelleen kaikista vaikeimpia. Silloin minulla oli tapana kirjata ylös jokaisena aamuna yksi hyvä asia elämästäni, sellainen joka ei liittynyt mieheeni. Tämä voi kuulostaa lapselliselta, mutta se auttoi minua.



Kaikkea hyvää sinulle ap

Perheeseen, johon se otettaisiin vain sisarpuolien mahdollisen vihan välttämiseksi, kun ei sitä alunperinkään täällä kukaan halunnut.

ja sinäkö kuvittelet olevasi niin kaikkivaltias, että pystyt päättämään tämän viattoman lapsen puolesta, että koska sinä et häntä halunnut, niin hänellä ei saa olla oikeutta tuntea juuriaan ja etteivät puolisisaruksethaan häntä haluaisi tuntea?