Miehen uskottomuudesta selviäminen

se on ihan varma.

Isälläni on äitini kanssa 2 lasta ja au lasta.

Äiti ns antoi pettämisen anteeksi, mutta vaati isän siirtämään omaisuuttaan minun ja veljeni nimiin jo meidän ollessa lapsi. Kaiken yhteisen omaisuuden ostivat vain äitini sekä minun ja veljeni nimiin(mökki ja iso tontti, omakotitalo ja kerrostalo kaksiot) Avioehto tietenkin. Isän puolen isovanhemmat testamenttasivat meille omaisuutta ja isäni luopui perinnöstään meidän hyväksi(siis siitä osasta mistä pystyi luopumaan ja mitä emme testamentilla jo saaneet)

Au lapset eivät paljoa perinnöstä hyötyneet. Enkä ole näitten puoliskojen kanssa missään tekemisissä. Koskaan en ole edes heitä nähnyt. Ei vaan kiinnosta täysin vieraat ihmiset. Äiti on viisas nainen. Jaksoi vielä eronkin jälkeen hoitaa isän hautaan

et ole noinniinkun katkeroitunut itse mistään

ihan miten yhtään sentin vertaa sulle tai sun hartioille kuuluu aikuisten sekoilut?

jos isäsi teki väärin (ja kuka sitä on ulkopuolelta arvioimaan) niin teki äitisi myös kun sinut noin aivopesi vihaamaan iihmisiä joista itsekin sanoit ettet edes tunne!

eikö olisi aika katkaista napanuora, antaa anteeksi ja elää omaa elämää?

eivät siskopuolikkaat ole koskaan kuuluneet meidän perheeseen. Vasta aikuisena olen saanut tietää heidän olemassaolosta. Iskä oli vain luovuttanut spermaansa, vahinko pano ja vahinko raskaus. Perhe on se joiden kanssa asutaan. Biologisella perimällä ei mitään merkitystä. Adoptoidut serkkuni ovat minulle tosi rakkaita. He ovat olleet elämässäni mukana lapsuudestani asti. Meillä on vahva tunneside välillämme vaikkei mitään biologista sukulais suhdetta olekkaan. Ihan turhaa jauhaa yhteisistä geeneistä koska ne eivät todellakaan ole sama asia kuin perhe, suku tai läheiset ja tärkeä rakkaat ihmiset.

se on ihan varma.

Isälläni on äitini kanssa 2 lasta ja au lasta.

Äiti ns antoi pettämisen anteeksi, mutta vaati isän siirtämään omaisuuttaan minun ja veljeni nimiin jo meidän ollessa lapsi. Kaiken yhteisen omaisuuden ostivat vain äitini sekä minun ja veljeni nimiin(mökki ja iso tontti, omakotitalo ja kerrostalo kaksiot) Avioehto tietenkin. Isän puolen isovanhemmat testamenttasivat meille omaisuutta ja isäni luopui perinnöstään meidän hyväksi(siis siitä osasta mistä pystyi luopumaan ja mitä emme testamentilla jo saaneet)

Au lapset eivät paljoa perinnöstä hyötyneet. Enkä ole näitten puoliskojen kanssa missään tekemisissä. Koskaan en ole edes heitä nähnyt. Ei vaan kiinnosta täysin vieraat ihmiset. Äiti on viisas nainen. Jaksoi vielä eronkin jälkeen hoitaa isän hautaan

et ole noinniinkun katkeroitunut itse mistään

ihan miten yhtään sentin vertaa sulle tai sun hartioille kuuluu aikuisten sekoilut?

jos isäsi teki väärin (ja kuka sitä on ulkopuolelta arvioimaan) niin teki äitisi myös kun sinut noin aivopesi vihaamaan iihmisiä joista itsekin sanoit ettet edes tunne!

eikö olisi aika katkaista napanuora, antaa anteeksi ja elää omaa elämää?

ahdistaa! Meillä on nyt yhteinen kesäloma ja koetamme tehdä paljon yhdessä kaikkea, lapset ovat hoidossa ja myös lasten kanssa perheenä. Mies vakuuttaa rakkauttaan ja sitoutumistaan ja uskon, että hän on oppinut virheistään, eikä enää petä, mutta mistä tiedän, että lapsi ei muodostu ongelmaksi. Mies vakuuttaa, ettei mikään mene perheen edelle ja että hän ei välitä tuosta lapsesta ja ettei nainen vaadi mitään sen suhteen. Minä en halua ajatella miehen ja tuon naisen suhdetta, koska minua ai auta yksityiskohtien tietäminen, jatkaminen on vaikeampaa, jos tiedän. haluan ajatella, että nainen on kiimainen nainen, joka on pakottanut mieheni seksiin ja se oli siinä. Jos tiedän tai ajattelen enemmän, tulen hulluksi. Vaikka mieheni on pettänyt ,rakastan häntä silti. Hän on hyvä mies. Hän haluaa puhua ja selittää ja mennä terapiaan, jossa olemme käyneetkin. Minä en epäile, etteikö hän rakastaisi, koska sanoin, että menköön, jos ei minua rakasta. Hän sanoi, ettei halua mennä.

kuinka kauan kesti normaalin arjen palautuminen?

kun sain tietää että oli pettänyt. Jäi nykyiselleenkin kiinni, selvittivät asiat, elämä hymyilee, mies pettää edelleen mutta salailee paremmin. Mistä tiedän? Uskoutuu minulle... No, jotkut ehkä oppii virheistään, mutta mitä oppii? Ex oppi että nykyisensä on anteeksiantavaa sorttia:( No joo, ja edelleen kysyn, miten voi rakastaa miestä joka omien itsekkäiden halujensa takia on valmis hylkäämään lapsensa? Aiheuttamaan tälle tuskaa kun ei tunne juuriaan.

voitte aivan varmasti päästä yli pettämisestä.



jos tuo lapsi syntyy, niin hän on ja pysyy. jos miestäsi ei lapsi kiinnosta, se on sinun onnesi, mutta väärin on se, että laitatte asian maton alle. miten pystytte elämään siinä pelossa, että jonainen päivänä asia tulee ilmi.

ja olin oikeasti antanut anteeksi miehelleni

oli saada kuulla mieheni pettäneen. Menin täysin sokkiin ja tein kaikkeni, aivan kaiken mitä kuvitella voi, pelastaakseni avioliittoni. Tapasin tuon toisen naisen ja kyselin yksityiskohtia ja niitä sainkin. Suunnittelin tappavani toisen naisen. Oikeasti. Kaikki vihani kohdistui häneen, koska jos olisin vihannut miestäni, emme olisi voineet jatkaa. En suostunut nkemään miehessäni mitään vikaa, naisessa vain.



Laitoin yhteiseltä tililtä säästöjämme itseeni: kävin kosmetologilla, kampaajalla, ostin uusia vaatteita ja alusvaatteita, otin rakennekynnet. Tietysti tiesin, ettei pettäminen ollut siitä kiinni, mutta halusin tehdä aivan kaiken.



Mieheni valitsi minut ja pääsimme vähitellen yli asiasta. Kunnes kaksi vuotta tapahtuneen jälkeen aloitin itse sivusuhteen. Sillä tiellä olen edelleen.



Pääsimme siis yli kovalla työllä, mutta pääsimmekö sittenkään yli? En usko, että eroamme koskaan. Pettäminen tuntuu arkipäiväiseltä. Aviolliitton sitoutuminen on aivan toinen asia. Olen onnellinen kuitenkin

siitä, että katuu nyt jotenkin enemmän kuin ensimmäisellä kerralla pettäessään? Jos katui jo silloinkin ja sanoi, ettei enää koskaan petä? Mikä saa sinut uskomaan, ettei seuraavaa kertaa enää tule?



Voimia sinulle, elämäsi ei ole tällä hetkellä ruusuilla tanssimista.

eikö se ole todistus rakkaudesta minuun ja perheeseen että hän luopuu täysin tuosta uudesta lapsesta? Näin minä ajattelen ja minä sanoin, että voin erota, mutta mies ei halua. en minä pelkää seuraavaa kertaa, koska tiedän, ettei sitä tule. mies on itkenyt niin paljon. mieheni on hyvä mies. silti tuntuu pahalta. mitä jos en pystykään uhontamaan? pystyin antamaan ensimmäisen kerran anteeksi, ei se enää tunnu pahalta. pystynkö nyt? eilen oli hyvä päiv'ä ja meillä oli ihanaa, läheisyyttä, yhdessöoloa, nyt tuntuu taas siltä, että kaikki on hajalla. kaikki on aaltoilua

ja tunne-elämän kylmyydestä jos oman lapsensa hylkää, sanalla sanoen luuserimaista toimintaa. Itse en kyllä todellakaan jatkaisi moisen miehen kanssa.

kyllä sinä selviät ja selviät vaikka eroaisitkin

Älä ajattele nyt sitä, miten säälittävältä miehesi näytti/kuulosti, kun sinulle asiasta itki.

Miehesi haluaa olla kanssanne, mutta silti haluaa muualle.

Ansaitset AP parempaa, haluatko oikeasti elää parisuhteessa, jossa joudut aina epäilemään miestä?

Ja pakostahan tämä lapsi tulee olemaan osa perhettä, jos yhdessä pysytte. Et kai voisi arvostaa miestäsi, jos hän lapsensa hylkäisi?

Minä en enää tuossa tilanteessa pelkäisi eroa ja yksinoloa, älä sinäkään AP. Kaikki se energia, mikä menee murehtimiseen tästä eteenpäin, voit käyttää itseesi ja lapsiisi. Anna miehen murehtia omia mokia itsekseen tästä eteenpäin.

ootko varma, ettei miehes halua erota, koska toinen nainen ei häntä ottaisi? Miehet ne ei eroa, jos ei ole tyoinen nainen varmuudella oottamassa.



mitäs jos onkin niin, etti toinen halua miestäsi itselleen eikä isäksi

ettei siitä sisaruspuolen olemassaolosta päästä yli eikä ympäri. Se asia realisoituu sinulle talvella. Teidän tilipussista menee elarit. Mies tulee uteliaaksi ja haluaa nähdä lapsen. Kestätkö sitä, että lapsen äiti tulee varmasti soittelemaan lapsen asioissa?



Ja lapsen tunnustamiselta ei voi välttyä, jos äiti sitä vaatii.



ja tämä oli toinen kerta. Itse en antanut uskottomuutta (meillä maksulliset naiset) anteeksi, olen nyt kolmen yh. Se oli viisas päätös, ei tarvitse elää enää epätietoisuudessa. Elämässäni on nyt rauha.



Olen joskus sanonut että hyvä koira, ystävät ja hieromasauva on parempi ratkaisu kuin uskoton mies. Kuittaan sanomani täysin. Minä en tarvitse parisuhdetta. Tapailen erästä, mutta en aio ikinä enää muuttaa kenenkään kanssa saman katon alle.

sitten on vastuu kannettu.



Sitten jaksatte eteenpäin ja unohdatte asian

Minusta syntymättömän lapsen hylkääminen ei ole osoitus ainakaan rakkaudesta vaimoa kohtaan. Kieltää kaiken itseltään niinkuin sinäkin teet. Yhtä helppo kuin sinun ajatella, että mitään ei olekaan ollut. Voi olla, ettei ikinä mitään tunnesidettä vauvaan tulekaan, jos eivät tapaa, mutta kuka siinä kärsii? Vain vauva, joka on viaton osapuoli. Minusta sinun pitäisi AP mennä ihan omaan terapiaan. Voi olla, että pidätte liittonne, niinhän on tehty vuosisatoja, kun naimisissaolo oli pakollista ja jopa puolisotkin valittu. Miltä mahtaa lapsista tuntua, kun kuulevat jossain vaiheessa kuitenkin toisesta lapsesta? Että koko lapsuus on ollut iso vale? Voitte toki siirtää oman terapiantarpeenne lapsillenne perinnöksi.

sitten vaan seuraavaks "onko teillä perhesalaisuutta" -ketjuun kirjoittelemaan.

ei toi homma ola ihan noin yksinkertainen.

Jos ei pelkää yksinoloa, tulee mainiosti toimeen ilman miestä eikä eroaminen pelota, niin eikö se juuri vapauta rakastamaan sitä nykyistä miestä, vaikka hän tekisi mitä?



Itse olen järkeillyt niin. Olimme vähällä erota, mutta kun tajusin, että pärjäisin oikein hyvin eronneenakin, ymmärsin, etten tarvitse sitä. Nykyisessä liitossani on niin paljon hyvää, että valitsen mieluummin sen.



Uskon, että nopeimmin eroratkaisun tekevät juuri ne naiset, jotka eniten pelkäävät. Siis epävarmimmat, itsetunnoltaan heikoimmat naiset. He haluavat uskottomasta miehestä eroon, koska eivät kestä epätietoisuutta, epävarmuutta miehen 100 % rakkaudesta ja uskollisuudesta. Eroaminen ei ole mikään vahvuuden ja hyvän itsetunnon merkki, vaan huonon!



Minä kestän hyvin epävarmuutta, koska tiedän, että voisin milloin tahansa valita eron, ihan huoletta.

vaan miehen vastuuttomuudesta. Mies itkee, koska pelkää seurauksia. Ei hän varmasti halunnut raskautta syrjähypystään. Eikä halunnut, että sinä saat tietää. Tarkoitus oli vaan saada jotain jännitystä tms. elämäänsä. En yhtään ihmettele, ettei halua erota sinusta. En myöskään usko, etteikö enää pettäisi, jos kuitenkin petti nyt jo toisen kerran vakuuteltuaan ekalla kerrallakin. Jos haluat jatkaa avioliittoa, sinun on hyväksyttävä se, että mies käy aika ajoin vieraissa. Tietenkin voit vaatia, että hoitaa sen niin, ettet sinä saa tietää. Jos pystyt sulkemaan tuon nyt tulossa olevan vauvan ajatuksistasi, niin varmasti pystyt myös uskottelemaan itsellesi ettei mies enää petä.

eikö se ole todistus rakkaudesta minuun ja perheeseen että hän luopuu täysin tuosta uudesta lapsesta? Näin minä ajattelen ja minä sanoin, että voin erota, mutta mies ei halua. en minä pelkää seuraavaa kertaa, koska tiedän, ettei sitä tule. mies on itkenyt niin paljon. mieheni on hyvä mies. silti tuntuu pahalta. mitä jos en pystykään uhontamaan? pystyin antamaan ensimmäisen kerran anteeksi, ei se enää tunnu pahalta. pystynkö nyt? eilen oli hyvä päiv'ä ja meillä oli ihanaa, läheisyyttä, yhdessöoloa, nyt tuntuu taas siltä, että kaikki on hajalla. kaikki on aaltoilua