Vihkiminen maistraatissa vaikka kuulumme kirkkoon?
Onko aivan typerä idea mennä naimisiin maistraatissa vaikka kuulumme kirkkoon molemmat? Emme halua mitään juhlia, syy on oikeasti ettei ole varaa nyt järjestää edes sukulaisille mitään syöminkejä/tarjoiluja EMMEKÄ muutenkaan jaksaisi mitään sellaista järjestää. Tokihan voisimme kirkkoonkin mennä kahdestaan lasten kanssa, mutta sekin tuntuu hassulta iso kirkko kun on. Maistraatti tuntuu jotenkin omimmalta, pienempi paikka ja ehkä ei niin perinteinen...
Jonkin hienon mekon nyt ajattelin hankkia ja tietty johonkin menisimme sitten kahdestaan miehen kanssa vaikka yöpymään. Yhdessä ollaan oltu monen monituista vuotta eikä haluta tehdä suurta numeroa naimisiinmenosta!
Kommentit (34)
Mutta käsittääkseni papin voi saada muuallekin kuin kirkkoon (isäni ja äitipuoleni menivät naimisiin mökillä, jonne pappi tuli).
Ne voi pitää vaikka papin työhuoneessa tai muussa arkisessa paikassa.
Maistraattihäät ovat tylsät.
Me tehtiin juurikin näin eli kuulumme molemmat kirkkoon, mutta menimme maistraatissa naimisiin ihan vaivihkaa. Sopi meille. Hääkuvat käytiin otattamassa studiossa.
Meillä tosin oli pienet juhlat. Mutta en nähnyt mitään syytä miksi uskonto olisi pitänyt sotkea tähän asiaan. Olin aiemminkin ollut maistraattivihkimisissä ja ne olivat olleet mukavia ja rentoja tilaisuuksia - aivan toisenlaisia kuin jäykät kirkkoseremoniat - joten halusin sellaisen itsekin.
mutten välttämättä tiedä miksi juuri pappi?? En ole uskovainen eikä miehenikään. Kunhan kuulumme perinteestä kirkkoon. Kaikki sisaruksemme ovat menneet naimisiin kirkossa. Kotonakin tietysti voisi mennä... puutarhassa...
ap
Eihän kirkkoon kuuluminen pois sulje mitenkään maistraattia. Maistraatti on nimenomaan kaikille niille (uskonnosta riippumatta), jotka haluavat avioitua muuten kuin kirkollisesti.
Miettikää vihkikaavaa, kumman haluatte, kirkollisen vaiko maistraatin ja päättäkää sen mukaan. Ja voihan sen papin pyytää vaikka kotiin vihkimään, jos kirkko tuntuu liian isolta.
Meille ei ole pääasia että häistä tulisi joku show vaan menemme naimisiin itsemme takia. Olen ollut monissa tylsissä kirkkohäissäkin :)).
ap
mutten välttämättä tiedä miksi juuri pappi??
miksi laamanni?
Me menimme naimisiin isossa kirkossa vain kahden todistajan läsnä ollessa, arkipäivänä klo: 15. aikaa meni 20 min kun taas maistraatissa olisi mennyt kylmästi toteamalla 2 min. Juuri toiveitteni mukaiset häät, salaa ja vain meidän kahden rakkaus täytti koko suuren kirkon, ihanaa!
Ehdottomasti kirkossa, ei maksa mitään ja on oikea tunnelma ja papin sanat..
Olin ystäväni maistraatti häissä mukana ja päätin silloin että noin kylmällä kyydillä en halua tahdon miehelleni sanoa.
Miksi maistraattihäät olisivat tylsät? Meille ei ole pääasia että häistä tulisi joku show vaan menemme naimisiin itsemme takia. Olen ollut monissa tylsissä kirkkohäissäkin :)).
ap
Ne voi pitää vaikka papin työhuoneessa tai muussa arkisessa paikassa.
Maistraattihäät ovat tylsät.
papin työhuone eroaa olennaisesti maistraatista?
Ei kestä. Vihkijää voi pyytää puhumaan pitemmästikin ja voi tuoda jonkun oman puhujan tai esiintyjänkin jos sellaista show-meininkiä tosiaan haluaa. Ei millään pahalla, mutta nuo pakolliset ohjelmanumerot ja tylsät puheet ovat pahinta kirkollisissa vihkimisissä. Itse vihkimisen voisi hoitaa muutamassa minuutissa.
Mikä siinä naimisiinmenossa on tärkeää? Koreat puheet ja virret joita monikaan ei oikeasti edes halua? Vai ehkä sitten kuitenkin se itse asia? Miettikääpäs sitä.
Jos haluatte kirkollisen vihkimisen, eikä paljon vieraita, niin kappeli voisi olla ok. Itse olen mennyt maistraatissa naimisiin, vaikka kuuluimme silloin molemmat kirkkoon. Mies ei halunnut kirkkohäitä ja maistraatti sopi myös minulle. Vihkimisen jälkeen kävimme päivällisellä ravintolassa. Vieraita oli 14.
Mistä on peräisin uskomus, että maistraattivihkiminen kestää 2 min? Ei kestä. Vihkijää voi pyytää puhumaan pitemmästikin ja voi tuoda jonkun oman puhujan tai esiintyjänkin jos sellaista show-meininkiä tosiaan haluaa. Ei millään pahalla, mutta nuo pakolliset ohjelmanumerot ja tylsät puheet ovat pahinta kirkollisissa vihkimisissä. Itse vihkimisen voisi hoitaa muutamassa minuutissa.
Kirkollisessa peruskaava virsineen, rukouksiineen jne on pidempi.
Ja jotkut ihan oikeasti haluavat ne virret, rukoukset, Raamatun lauseet jne.
Me menimme naimisiin isossa kirkossa vain kahden todistajan läsnä ollessa, arkipäivänä klo: 15. aikaa meni 20 min kun taas maistraatissa olisi mennyt kylmästi toteamalla 2 min. Juuri toiveitteni mukaiset häät, salaa ja vain meidän kahden rakkaus täytti koko suuren kirkon, ihanaa!
Ehdottomasti kirkossa, ei maksa mitään ja on oikea tunnelma ja papin sanat..
Olin ystäväni maistraatti häissä mukana ja päätin silloin että noin kylmällä kyydillä en halua tahdon miehelleni sanoa.
Vihkikaavasta saa myös juuri sellaisen kuin itse haluaa. Meillä vihkiminen maistraatissa kesti noin parikymmentä minuuttia. Vihkijä puhui todella kauniisti rakkaudesta jne. ilman mitään jeesustelua.
Meillekin on se itse vihkiminen ja toiselle lupautuminen tärkeintä, ei itse ohjelma ja 'tyhjät' sanat. Oikeasti ne eivät ole yhtään tärkeitä. Mitään juhlaa en oikeasti edes halua jälkeenpäin, no syömään voisimme mennä mutta tosiaan sukulaisille ei ole varaa tarjota mitään juhlia tässä vaiheessa, sen verran isot juhlat jo tulee meidän sisaruksista ja heidän lapsistaan :)).
Meidän omassa kodissa voisi myös onnistua tai ulkona puutarhassa jos sää olisi suotuinen:)).
Kiitos paljon kaikille tähän saakka vastanneille!
Ap
niin mekin tehtiin. Pappi siunasi liiton myöhemmin.