Lue keskustelun säännöt.
Voi kun olis vielä nuori!
06.07.2012 |
Mua on tässä muutaman päivän mietityttänyt ja surettanut mun ikä. Oon pikkasen päälle 30 eli en ikäloppu mutta jonkinlainen kriisi mulla tästä on.
Meillä on töissä yksi uudehko työntekijä joka kysyi pari päivää sitten mun ikää. Sanoin että on epäkohteliasta kysyä tollasta naiselta ja yritin vaihtaa puheenaihetta. Niin eikös yksi vanhoista työntekijöistä huuda kovaan ääneen "No se on syntynyt -79 niin laske siitä!" Kunnon juntti. Mun mielestä se oli kummaltakin epäkohteliasta, siis siltä joka kysyi ikää ja siltä joka vastasi noin.
Mä oon ihan oikeasti päättänyt että jos joku idiootti jossain tilanteessa kysyy mun ikää, joko jätän kertomatta tai sitten valehtelen.
Muutenkin elämä on niin täydellisyyden ja mukavuuden tavoittelua tämän ikäisenä että se käy välillä jo tylsäksi. Reissuun kun lähetään niin pakataan se farmarivolvo tupaten täyteen tavaraa ettei vaan reissussa huomaa että ne hiton kynsisakset jäi kotiin. Nuorena sitä vaan lähti ja mukana oli pelkkä käsilaukku (ja silti selvittiin hengissä). Mun mies on sellainen että kaikki pitää olla tarkasti aikataulutettua, jopa viikonloput.
Sitä spontaanisuutta, huolettomuutta ja hauskuutta mä kaipaan nuoruudesta. Ja sitä kun ei tarvinnut joka suklaakeksin jälkeen lähteä hikilenkille jotta keksi ei muuntautuisi selluliitiksi ja jämähtäisi ikiajoiksi lantiolle.
Kommentit (26)
Että tämä olisi suoritettuna ja saisin olla rauhassa.
se lapsista ja perheestä ja siitä ettet saa itse päättää mitä teet vai mistä? Koska tuo ei ole normaali ajattelutapa vaan masennusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielestä se että kysyy ikää ei kyllä ole mitenkään epäkohteliasta. Miksi ikä on joku asia mistä pitäisi vaieta tai sitä pitäisi jotenkin "katua"? Mun mielestä se on jotenkin vanhanaikainen ajatusmaailma. Se on eri asia jos sen kysytä töksäyttää yht äkkiä, mutta jos kesksutelen ihmisen kanssa ei mielestäni ole outoa, että tule mieleen ystävällisesti kysyä myös ikää. Mutta, muuten mulla vähän samoja fiiliksiä ollut, kun sulla vaikka olen "vasta" 30v. Mutta, olen pitänyt kiinni vielä siitä, että käyn ystävien/ mieheni kanssa iltaa istumassa eli toisinsanoen ryyppäämässä aina silloin tällöin :D Ok, on joo muuttunut ne yöhulinoinnit, mutta pirun hauskaa meillä oikeastaan on aina! Ja nyt niitä kertoja kun llähtee arvostaakin eri tavalla, kun ei "tarvitse" joka viikonloppu lähteä johonkin huinimaan. Ja tosiaan meillä 2 lasta ja mieheni kanssa kaikki hyvin. Lasten kanssa paljon touhutaan kaikkea, mutta juurikin siksi joskus on ihana irrouttautua arjesta ja laittaa itsensä kauniiksi ja lähteä vähän ihmisten pariin. :) Ei tässä nyt kuitenkaan toinen jalka haudassa vielä olla.. Pää pystyyn!! Ja olen yrittänyt pitää huolta ulkonäöstäkin niin se vaikuttaa myös sisäiseenkin oloon.
Just tuo servetit ojossa kahvittelu sun muu. Ei ole kyse siitä, että minä haluan suorittaa elämääni noin, mutta se mun ystävä- ja tuttavapiiri ympärillä tuntuu tykkäävän elellä noin. Kukaan ei oikein halua mitään muuta sosiaalista elämää, noita perhekahvitteluja tai -illallisia vaan.
Pitäisi siis etsiä ja löytää paljon uusia ystäviä, mutta mistä? Ja jotenkin ihmiset kuitenkin enimmäkseen pyörii about oman ikäistensä seurassa. Minä olen jo 40 v. ja suurin osa ikäisistäni on tosi tylsiä. Ei oikeasti kiinnosta eikä innosta mikään paitsi materian haaliminen.
Toki teen yksinäni juttuja, jotka minua kiinnostaa, mutta olishan se kiva, jos voisi jakaa kokemuksiaan. Nämä nykyiset tylsimys- ystäväni olivat aiemmin kiinnostuneet leffoista, kirjallisuudesta, matkoista, joissa annettiin junan viedä ja jotka ei maksaneet maltaita (kelpas vaatimattomampikin majoitus), konserteista, vaeltamisesta. Nyt niitä kiinnostaa just toi hiton kahvittelu (ooo, iihanat astiat), talon ostot ja remontoinnit, matkat on niitä ihania Thaimaan- paketteja, omista ja muiden ylennyksistä jauhaminen.
Ja don't get me wrong, tykkään perheestäni ja me tehdään keskenämme hauskoja juttuja. Mutta se omakotitalo-ydinperhekeskeinen elämä, joka tuntuu olevan suurimmalle osalle se elämän tavoite ja päämäärä on minusta tylsyyden huippu. Mutten ole mikä hulttiopultsarikaan. Tässä iässä on vaikea löytää omaa porukkaansa, jos Pentik- kippojen ja merkkivaatteiden kanssa puljaaminen ei tuota tyydytystä.
Tähän mennessä mun elämän parhaan vuodet oli 18-30. En ollut silloin ollenkaan epävarma enkä tyhmä. Tein mielenkiintoisia juttuja ja ympärilläni oli muita innostuneita ihmisiä.
Just tuo servetit ojossa kahvittelu sun muu. Ei ole kyse siitä, että minä haluan suorittaa elämääni noin, mutta se mun ystävä- ja tuttavapiiri ympärillä tuntuu tykkäävän elellä noin. Kukaan ei oikein halua mitään muuta sosiaalista elämää, noita perhekahvitteluja tai -illallisia vaan.
Pitäisi siis etsiä ja löytää paljon uusia ystäviä, mutta mistä? Ja jotenkin ihmiset kuitenkin enimmäkseen pyörii about oman ikäistensä seurassa. Minä olen jo 40 v. ja suurin osa ikäisistäni on tosi tylsiä. Ei oikeasti kiinnosta eikä innosta mikään paitsi materian haaliminen.
Toki teen yksinäni juttuja, jotka minua kiinnostaa, mutta olishan se kiva, jos voisi jakaa kokemuksiaan. Nämä nykyiset tylsimys- ystäväni olivat aiemmin kiinnostuneet leffoista, kirjallisuudesta, matkoista, joissa annettiin junan viedä ja jotka ei maksaneet maltaita (kelpas vaatimattomampikin majoitus), konserteista, vaeltamisesta. Nyt niitä kiinnostaa just toi hiton kahvittelu (ooo, iihanat astiat), talon ostot ja remontoinnit, matkat on niitä ihania Thaimaan- paketteja, omista ja muiden ylennyksistä jauhaminen.
Ja don't get me wrong, tykkään perheestäni ja me tehdään keskenämme hauskoja juttuja. Mutta se omakotitalo-ydinperhekeskeinen elämä, joka tuntuu olevan suurimmalle osalle se elämän tavoite ja päämäärä on minusta tylsyyden huippu. Mutten ole mikä hulttiopultsarikaan. Tässä iässä on vaikea löytää omaa porukkaansa, jos Pentik- kippojen ja merkkivaatteiden kanssa puljaaminen ei tuota tyydytystä.
Tähän mennessä mun elämän parhaan vuodet oli 18-30. En ollut silloin ollenkaan epävarma enkä tyhmä. Tein mielenkiintoisia juttuja ja ympärilläni oli muita innostuneita ihmisiä.
Ihanaa että joku ymmärtää!!:D Mä olisin voinut kirjoittaa ton. Ei mitään lisättävää.
ap
Liittyi jotenkin siihen, kun kaikki "suoritettava" tuntui kaatuvan päälle samanaikaisesti: valmistuminen yliopistosta, työkuviot, parisuhteen vakiintuminen ja naimisiinmeno, talon osto, lapsi...
Välillä on samat fiilikset kuin ap:lla ja sillä kirjoittajalla, jonka mielestä elämä on liikaa pentikin kippoja ja asunnon remontointia ja pakettimatkoja. Just tällaista mä nimenomaan EN halunnut, kun teininä kuvittelin tulevaa elämääni!
Ihan kuin vaihtoehtoja ei olisi, kun kuuntelee ihmisiä ympärillä. Ja ne jutut: "Kun mä olen jo 35, niin olen niiin vanha ja mitään ei voi enää opiskella/jaksa tehdä/mennä mihinkään/kokeilla mitään uutta..."
Enpä ole keksinyt mikä tähän auttaisi.
Mä oikeastaan odotan sitä, että elämä olisi ohitse. Että tämä olisi suoritettuna ja saisin olla rauhassa.
Että tämä olisi suoritettuna ja saisin olla rauhassa.