Kuinka yleistä on se, että pariskunnalla on täysin yhteinen talous?
Omilla vanhemmillani tällainen systeemi (siis palkat tulee ja menot menee samalta yhteiseltä tililtä) on ollut ja ilmeisesti hyvin toiminut... Miten yleistä tällainen on nuoremmilla sukupolvilla?
Kommentit (45)
Meillä myös on näin ja oli jo heti yhteenmuutettaessa, eli reilusti alle kolmekymppisenä, n. 10 vuotta sitten. Hyvin toimii homma.
Ymmärrän silti niitä, joilla ei toimi, ihmisten rahankäyttötavat kun voivat parisuhteessa poiketa suuresti toisistaan.
Sitten taas parilla kaverillani vastaavanlaisesti ollut ja toisessa mies tyhjäsi pankkitilin ja toisessa taas mies tuhlasi tililtä eikä maksettu laskuja.
näin. Ihan ensimmäisestä seurustelupäivästä asti olemme olleet yhteisissä rahoissa. Rahat tulee samalle tilille ja kaikki maksut hoidetaan sieltä. Minä huolehdin laskut koneelle ja katson, että rahat riittää, muuten ei kumpikaan vahtaa toisen rahankäyttöä tms. Tosin kumpikin ollaan samanlaisia rahankäyttäjiäkin.
Ihan rehellisesti sanoen, en ole koskaan voinut käsittää, miten ja miksi avioparilla olisi eri rahat. Ei käy minun ajatusmaailmaani ollenkaan.
eli siitä alkaen, kun alettiin seurustella, se maksoi jolla oli rahapussi mukana. Kun muutama vuosi myöhemmin muutettiin yhteen, avattiin yhteinen tili, jolle kaikki rahat menevät ja yhdessä päätetään yli 100e ostoksista. Tänä aikana olemme opiskelleet ja saaneet lapsia eikä rahasta ole ollut yhtään kinaa. Systeemi on toiminut jo yli 15v. Kuten joku mainitsikin, ei tämä systeemi toimisi, jos olisi kovin erilaiset rahankäyttötottumukset. Meillä kumpikaan ei hummaa rahoja tai tee isoja yllätyshankintoja, joten on helpointa pitää yhteiset rahat.
Taidamme kuitenkin olla vähemmistössä 30-40v pariskuntien joukossa, ainakin pk-seudulla.
näin. Ihan ensimmäisestä seurustelupäivästä asti olemme olleet yhteisissä rahoissa. Rahat tulee samalle tilille ja kaikki maksut hoidetaan sieltä. Minä huolehdin laskut koneelle ja katson, että rahat riittää, muuten ei kumpikaan vahtaa toisen rahankäyttöä tms. Tosin kumpikin ollaan samanlaisia rahankäyttäjiäkin.
Ihan rehellisesti sanoen, en ole koskaan voinut käsittää, miten ja miksi avioparilla olisi eri rahat. Ei käy minun ajatusmaailmaani ollenkaan.
vaikka naimisissa ollaankin. Ollaan erillisiä ihmisiä. Itsenäisillä ihmisillä on omat rahat. Yhteinen tili asuntolainaa ja muita asumiskuluja varten löytyy, molemmat laittaa sinne samansuuruisen summan kuukausittain. Muuten on erilliset rahat, muttei sentilleen eikä eurolleenkaan makseta puoliksi kaikkea. Enkä keksi yhtäkään syytä, miksi pitäisi olla yhteiset rahat.
Meillä kaikki on yhteiset... no eläkesäästöt katsotaan ehkä että ovat omia, mut muutoin myös säästötilit ovat yhteiset. Hyvin on toiminut 9 v. ja ollaan -70 luvun lopulla syntyneitä kodin ulkopuolella työssäkäyviä.
Jos molemmilla on suht samanlainen lähtötilanne, tulot ja arvot rahankäytön suhteen niin voi toimia.
Meillä on molemmilla omat tilit ja yksi yhteinen tili, josta maksetaan ruuat, sähköt, lastentarvikkeet, yhteiset matkat jne. Tälle tilille laitamme molemmat rahaa.
Yhteistä omistusta tai lainaa ei sen sijaan ole yhtään. Mies omistaa talon ja autot (on aina omistanut), ja itse omistan edellisen asuntoni.
mut toistaiseksi on omat tilit, joista rahaa käytetään kuitenkin sen mukaan kummalla sattuu olemaan enempi ja näppärästi käy näinkin.
Oon kuullut, että yhteinen tili on ongelmallinen siinä tilanteessa jos toinen puolisoista kuolee - en tiedä miten sitten ihan käytännössä? Siis olen ymmärtänyt, että silloin elossa oleva puoliso ei voisikaan käyttää tiliä? Kertokaa te fikusmmat, joilla yhteistili on käytössä!
Voi olla myös ikävä siinä tilanteessa, jos jostakin syystä suhde kariutuisi. Rahojen avulla olisi helppo kostaa toiselle. Ennen kuin kukaan ehtii älähtää, etten luota mieheeni, niin väärässä olette. Mutta lähipiirissä olen nähnyt monenlaisia "kelkankääntöjä", yllättäviäkin. Kaikki menee hyvin niin kauan kuin menee, mutta kenestäkään ei voi olla satavarma, valitettavasti.
mut toistaiseksi on omat tilit, joista rahaa käytetään kuitenkin sen mukaan kummalla sattuu olemaan enempi ja näppärästi käy näinkin.
Oon kuullut, että yhteinen tili on ongelmallinen siinä tilanteessa jos toinen puolisoista kuolee - en tiedä miten sitten ihan käytännössä? Siis olen ymmärtänyt, että silloin elossa oleva puoliso ei voisikaan käyttää tiliä? Kertokaa te fikusmmat, joilla yhteistili on käytössä!
Me menimme naimisiin kolmevitosina ja kummallakin omat huushollit ennestään, ja omat henk. kohtaiset käyttötilit.
Appivanhemmillani vain yksi käyttötili ja ovat ihmetelleet miksi meillä erilliset.
Juttu on vain siinä että mä en halua että vaimoni näkisi minne rahani menevät. En ole miköön tuhlari mutta ostan joskus asioita joista en halua että vaimo tietää. Voisi tulla sanomista.
Minua ärsyttää myös se että HOK-Elanto lähettää bonustiedotteensa "Yhteispaha"-lehden mukana josta koko perhe näkee missä ketjun kaupoissa olen käynyt.
Minua ärsyttää myös se että HOK-Elanto lähettää bonustiedotteensa "Yhteispaha"-lehden mukana josta koko perhe näkee missä ketjun kaupoissa olen käynyt.
En halua itsekään nähdä koostetta kuukauden kahvila- ja ravintolakäynneistäni, eikä se kuulu millään muotoa miehellenikään (vaikkakin hän on melko usein kanssani kahvilassa/ravintolassa).
Meillä alusta lähtien ollut vain yksi käyttötili, sinne menee palkat ja sieltä maksetaan ihan kaikki. On toiminnut 11vuotta ongelmitta, ollaan 80-luvun alussa syntyneitä. Mä olen nyt pari vuotta tienannut enemmän kuin mies, sitä ennen oltiin aika tasoissa. Tämä toimii meillä, joku muu systeemi jollakin toisella pariskunnalla.
Näin tuntuu olevan myös tuttavapiirissä, en tunne ketään kenellä kaikki tulot menisivät samalle tilille.
siitä, miten ystäväpariskunnat hoitavat raha-asiansa. Puhuttavaa riittää muutenkin, eipä ole tullut mieleenkään puhua rahasta.
Näin tuntuu olevan myös tuttavapiirissä, en tunne ketään kenellä kaikki tulot menisivät samalle tilille.
kunnes tajusin, että vain minä tuon sinne rahaa ja mies kuluttaa. Se kolmen vuoden suhde maksoi minulle yli 40 000 euroa!
Ikinä en enää ole niin rakastunut, että moiseen suostuisin. Kahdesta ei saa yhtä. Ja jos kaikki on yhteistä, ei kukaan kanna vastuuta.
ja sama palkkatilikin. Mutta olemme nelikymppisiä, joten emme ihan nuoria.
meillä on omat ja yksi yhteinen säästötili.
Erilliset tilit ei automaattisesti tarkoita, että rahat olisivat erilliset! Meillä rahaa siirretään tarpeen tullen tililtä toiselle, luottokortti myös yhteinen (rinnakkaiskortilla).
Minusta on outoa, jos vakiintuneessa/ lapsiperheessä vanhemmilla on täysin erilliset taloudet.
Tai-tilin kanssa ei tule kuoleman yhteydessä ongelmia (kun sitä voi käyttää puolisot erikseen), ja-tiliin tarvitaan kumpikin ja sitä leski ei voi käyttää.
Meillä on molemmilla omat tilit ja lisäksi yhteinen tili. Menot ovat kuitenkin yhteisiä ja maksetaan niitä myös ristiin, ei lasketa mitään osuuksia eikä jäädä velkaa toiselle.
Näin oli myös minun vanhemmillani, jotka molemmat kävivät ansiotyössä kodin ulkopuolella. Mieheni vanhemmilla oli yhteistalous, heillä oli maatila.