Lue keskustelun säännöt.
Jos saisit valita: hautaatko vai tuhkaaatko oman äitisi?
01.07.2012 |
Puhuin juuri äitini kanssa yleisesti kuolemasta ja hautajaisista. Hän oli sitä mieltä että me lapset saamme vapaasti päättää haudataanko vai tuhkataanko hänet, häntä asia ei enää siinä vaiheessa kosketa. Mahdolliseen arkkuun ei ainakaan sitten kuulemma laiteta yhtään enempää rahaa kuin on pakko, mieluiten jossain pahvilaatikossa :)
Tulin siihen tulokseen että itse haluaisin äidin sitten aikanaan tuhkaksi taivaan tuuliin, tai ainakin uurnaan ja muistolehtoon, eikä mihinkään isoon hautaan hautapaasineen.
Ja vielä kysymys vanhempansa menettäneille: ovatko tuollaiset käytännön asiat enää siinä vaiheessa tärkeitä lainkaan? Tuleeko niistä jopa riitaa sisarusten kesken?
Kommentit (28)
todennäköisesti sukuhautaan.
toivottavasti ei tosin tarvi miettii tätä kunnol vielä pitkään pitkään aikaan - äidinäitikään ei ole vielä onneksi kuollu. eikä iskän vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen olisin varmaan valinnut vaikka ei olisi ollut tietoa äidin toiveestakaan..jotenkin helpompi ajatus minulle että ruumis poltetaan vrt. arkussa mätänemiseen. Mietin kuoleman ja tuhkauksen välisen ajankin sitä äitini ruumista..äitiä sairaalaan ruumishuoneella, äitiä arkussa jne. Olen varmaan vähän outo mutta se ahdisti, se ruumis. Heti helpotti kun tiesin että tuhkaus on tehty eikä ruumista enää ole.
ja äiti haluaa samaan hautaan, joten niin toimitaan.
ja oletan, että äiti haluaa sitten aikanaan samaan hautaan miehensä kanssa. Ei tästä asiasta ole mitenkään erikseen keskusteltu, mutta luulen että hän kyllä olisi kertonut, jos jostain syystä vastustaisi tuhkausta.
haudattiin äiti sukuhautaan.
Ei tuhkausta edes harkittu, ei ole ollut perheessä tapana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä sai vainajan maan poveen samana päivänä, tuhkaus aika monimutkaista kuljetuksineen ym...
Ajatus ehkä juontaa siitä, ettei ketään sukulaistani ole tuhkattu. Yksi tuttu on mutta hänelläkin on ihan "normaali" hauta ja hautakivi. Jotenkin haluaisin ajatella, että on joku paikka, missä voin käydä muistamassa ja suremassa äitiäni, ahdistuisin ellei olisi.
Isäni on haudattu. Olin hänen kuollessaan niin nuori, etten osallistunut päätöksentekoon siitä, haudataanko vai tuhkataanko. Surusta sekaisin ollessa ratkaisulla ei tuntunut olevan väliäkään. Olen hyvilläni, että isälläni on hauta veljensä vieressä ja voin hänen haudalleen käydä sytyttämässä kynttilän. Siis konkreettisesti sille paikalle, mihin hänet on haudattu, kynttilöitähän voi toki sytytellä muutenkin.
Itse myös haluan aikanani tulla nimenomaan haudatuksi, en tuhkatuksi. En osaa asiaa sen kummemmin perustella, ehkä ajattelen, että haluaisin, että minulle läheiset kuusi miestä kantavat minut arkussa kirkosta ulos ja laskevat hautaan. Se tuntuu jotenkin tärkeälle. Ja olen asiaa joutunut omakohtaisesti pohtimaan, sillä kävin aika lähelläkin kuolemaa joku vuosi sitten.
Silti meillä on haudat, joissa käymme muistelemassa, viemässä kynttilät ja kukat. Ei siis mitään yleistä uurnalehtoa, vaan ihan hautapaikat kivineen ja kaiverruksineen. Maahan ei vaan laiteta arkkuja vaan tuhkauurnat. Meillä ne 6 läheistä miestä kantavat arkun siunaustilaisuuden päätteeksi autoon tai vaihtoehtoisesti arkku jä kappelliin ja läheiset laskevat uurnan hautaan kun se on tuhkattu. Samalla tavalla ajattelen, että isäni on vanhempiensa kanssa samassa haudassa vaikka heidät kaikki onkin tuhkattu ja uurnissaan haudattu vierekkäin.
en kestä sitä hetkeä, kun ihminen lasketaan hautaan. Vaikka tiedän, että hän on kuollut eikä tunne mitään, tuntuu silti pahalta ajatella häntä siellä kylmässä maakuopassa.