Kanssasisaret! Auttakaa!

Abortti on vaikea asia, mutta tehty mikä tehty ja itseäsi syyttelemällä et asiaa voi muuttaa. Sitäpaitsi teit sen varmasti oikein hyvästä syystä. Ajattele, et olisi ehkä edes kirjoittamassa tätä jos et olisi sitä tehnyt. Äärimmäinen uupumus on vakava tila, jonka kanssa ei leikitä. *Hali*

Kaikki lapsesi tarvitsevat äitiä, sinua. Vaikka ihminen (tai ainakin nainen...) jaksaakin uskomattoman paljon, niin jossain se raja kuitenkin menee. Siinä tilanteessa olisi koko elämäsi voinut räjähtää käsiin, kun olit todella uupunut. Oli väärin miehesi taholta painostaa sua aborttiin, mutta toisaalta: omalla kömpelöllä tavallaan hän varmasti ajatteli sun ja perheenne parasta. Ehkä hän näki ja tajusi voimavarojesi olevan aivan lopussa, ja ajatteli miehiseen yksioikoiseen tapaan, että tämä on oikea tapa ratkaista tilanne. Mun mielestä sun kannattaisi ottaa tämä puheeksi miehesi kanssa, selvittää asia, ja sanoa, että sua vaivaa se tunne, että sut " painostettiin" aborttiin ja nyt sua kaduttaa aivan hirveästi.

Tiedän et mieheni ajattelee mun masennusta synnytyksen jälkeen. Nyt voin hyvin,mut mieheni pelkää et sairastun uudestaan jos uusi lapsi syntyy koska hän on koko ajan reissuhommissa! En ole uskovainen, mutta en vaan pysty antaamaan itselleni anteeksi aborttia! Olen ihan hukassa tämän tunteeni kanssa, vaikka kaikki muut asiat on loistavasti. Musta tuntuu kuitenki niin hyvältä, et joku jaksaa välitää!! KIITOS!

Jo se, että saat puettua tunteesi ja tuntemuksesi sanoiksi ja saat sanottua ne ääneen, saattaa auttaa paljon. Voisitko ottaa asian puheeksi vaikka neuvolan kautta (onko nuorimmaisenne vielä neuvolaikäinen, onko sulla kontaktia neuvolaan) tai sitten sanoa omalääkärillesi, että tarvitset apua tämän asian käsittelemiseen.



Ei kukaan (normaalinainen) aborttia kevyellä mielellä ja kevyistä syistä tee, ei tarvitse todellakaan olla uskovainen että se tuntuu todella pahalta. Mutta kyllä sun pitää olla itsellesi sen verran armollinen, että lakkaat syyttelemästä itseäsi. Ei ihminen voi tehdä enempää kuin parhaansa, ja sen sinä olet epäilemättä tehnyt siinä elämäntilanteessa. Joskus se tuntuu jälkikäteen, eri valossa, riittämättömältä, väärältä ja anteeksiantamattomalta, mutta sinä ET voi muuttaa menneisyyttä, etkä voi muuttaa sitä tosiasiaa, että olit uupunut ja sairas. Ainoa, mitä voit tehdä, on antaa itsellesi anteeksi ja tehdä sovinnon itsesi kanssa.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta sen kanssa on vaan opittava elämään.

Ja jos uutta vauvaa viel alat odottamaan, niin puhu heti alkuun mahdollisesta masennuksesta synnytyksen jälkeen. Lääkkeillähän sekin on hoidettavissa. Eihän masennuslääkitys ole sen kummenpi kuin muukaan esim. verenpainelääkistys...

Eli toteuta haaveesi ettei tarvi sitäkin myöhemmin katua.

Tsemppiä!!!