Miten ihmiset on saatu omaksumaan ettei abortti ole tappamista?
Kommentit (66)
ole enää solurykelmä vaan kyllä sillä sydän jo sykkii.
voi verrata keskenään.
Tuskin kukaan aborttia tekee hymy huulilla ja iloissaan. Raskas päätös usealle. Miksi pitää jonkun itseään parempana pitävän tulla syyllistämään? Tuleeko siitä itselle jotenkin parempi mieli?Jokainen tekee itse omat valintansa ja kantaa niiden seuraukset. Mutta maailma ei ole mustavalkoinen.
Ja kuten sanottu abortteja tullaan tekemään vaikka kuinka se olis väärin. Mielummin laillinen abortti kuin laiton.
Kuka on syyllistänyt täällä ketään? Mistä tiedät että abortteja tullaan tekemään aina, voihan olla että keskusteluaiheesta muuttaa ihnisten kantoja ja edesauttaa esimerkiksi ehkäisyn käyttöä.
Naisia ovat varmaan kaikki ketjussa keskustelijat täällä, joten raskaaksi tulemisen riski on sama. Itsen Ajattelen seksin yhtenä osana sitä, että voin tulla raskaaksi vaikka en haluaisi ja mietin miten toimisin tilanteessa. Tai jos odottaisin vakavasti sairasta lasta.
Ei tarkoitus ole syyllistää ihmisiä.
Muistan omasta nuoruudesta kuinka aborttia pidettiin itsestään selvänä ratkaisuna vahinkoraskaukisille. Nuoruus oli -90 luvulla, joten ehkäisy oli myös saatavilla, samoin seksuaalivalistus.
Milestäni liian paljon annetaan painoarvoa naiselle raskaudesta seuraaville oletetuille ongelmille ja unohdetaan kokonaan miten yhteiskunta on muuttunut.
elävää, samoin vaikka päivänkakkara. Kaikki elävä saa alkunsa.
Niin kauan kun se nenäräkä ei hengitä - niin kauan se ei ole ihminen
Miten ihmiset on saatu omaksumaan ettei abortti ole tappamista?
ettei siitä saa tuomiota?
ole enää solurykelmä vaan kyllä sillä sydän jo sykkii.
voi verrata keskenään.
Joten mikä tahansa vertaus kelpaa kun on kyse abortista!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lennart_Nilsson
eipä näytä 6 viikkoinen vielä miltään muuta kuin joltain toukalta.
Miksi muuten ihmisen elämä on tärkeä, mutta ei eläimen?
en näe sitä lasta ensinnäkään niin en osaa ajatella että vien nyt hengen joltain "elävältä"
Mikä sellainen sikiö sitten on, minkä sydän sykkii? kuollutko? sitten on kuollut, kun on tapettu tai jos tullut keskenmeno. Haloo!
<a href="http://dalje.com/slike/slike_3/r1/g2008/m05/x139172776042873573_0.jpg" alt="http://dalje.com/slike/slike_3/r1/g2008/m05/x139172776042873573_0.jpg">http://dalje.com/slike/slike_3/r1/g2008/m05/x139172776042873573_0.jpg</…;
<a href="http://www.google.fi/search?q=abortti&hl=fi&client=firefox-a&hs=sRL&rls…" alt="http://www.google.fi/search?q=abortti&hl=fi&client=firefox-a&hs=sRL&rls…">http://www.google.fi/search?q=abortti&hl=fi&client=firefox-a&hs=sRL&rls…;
Koska keskenmeno ei ole verrattavissa lapsen kuolemaan vaan siitä on selvittävä aamulla töihin. Piste. Ja helvetti.
Koska keskenmeno ei ole verrattavissa lapsen kuolemaan vaan siitä on selvittävä aamulla töihin. Piste. Ja helvetti.
surra kun se nyt vaan oli yks solukasa. Jos abortti esim vkolla 8 on tappamista ja murhaamista...eikö sitten nainen joka kokee rv 8 keskenmenon, koe lapsensa kuoleman?.
Koska keskenmeno ei ole verrattavissa lapsen kuolemaan vaan siitä on selvittävä aamulla töihin. Piste. Ja helvetti.
Kuin että lapsi syntyy perheeseen jossa häntä ei haluta.

Mun mielestä abortti ei ole murha. Ja keskenmeno on keskenmeno, ei lapsen kuolema.
Tosiaan, useasti parempi olla syntymättä kuin syntyä ei-haluttuna. En kuitenkaan tarkoita että ei-halutut lapset voisi tappaa, koska on eri asia kuolla ja olla syntymättä.
Kuin että lapsi syntyy perheeseen jossa häntä ei haluta.
ehkäisyn pettämisestä. KYLLÄ SIELLÄ suurin syy on ehkäisyn käyttämättömyys.
Mulle sanottiin rv 9 ultrassa, kun sikiö liikkui, sydän sykki, oli käsien alut, joita heilutti, et keskenmenoriski tossa vaiheessa vaan 1 %. Lääkärikin puhui jo sikiöstä tossa vaiheessa eikä alkiosta. Eiks se just se alkio ole se solukasa, mut sekin on ihmeellistä, kun sen solukasan sydän näkyy sykkivän ultrassa jo 6. viikolla.
elävää, samoin vaikka päivänkakkara. Kaikki elävä saa alkunsa.
Niin kauan kun se nenäräkä ei hengitä - niin kauan se ei ole ihminen
Kunhan estetään sitä vetämästä ensimmäistäkään hengenvetoa?
Kunhan estetään sitä vetämästä ensimmäistäkään hengenvetoa?
Sitähän ne tutkijat juuri esitti.