Miten ihmiset on saatu omaksumaan ettei abortti ole tappamista?
Kommentit (66)
No murha se nyt ei ainakaan ole mitä aina väitetään. Ja vaikka olisikin tappamista, niin laillista ainakin on.
Kun on laillista, ei se niin pahalta tunnu, niinkö?
Siinä elävä ihmisen alku tapetaan ja otetaan pois kohdusta. Mun mielestä ei riitä perusteluksi se ettei ihminen siinä vaiheessa vielä tiedä tulevansa tapetuksi.
Entäs jos aikuisen ihmisen tappaa vaikka tämän nukkuessa? Niin ettei ihminen itse huomaa kuolevansa?
Se on ihan eri asia. Ettekö oikeasti nyt parempaan taas pystyy kun vertaaman sikiötä aikuiseen nukkuvaan ihmiseen?

Juuri tuota olin kysymässä myös.
Tästäkin keskustelusta huomas miten asian ajatteleminen ulkoistetaan lakikirjalle tai aletaan jauhaa jotain muuta tietäväisenä.
Ihmisrn täytyy kuitenkin itse kantaa moraalinan vastuu teoistaan, niistäkin jotka on joskus laeissa hyväksytty. Vai meneekö taas liian vaikeaksi"etiikaksi".
Lsit ovat ihmisten tekemiä, tiettyyn aikaan ja sen hetkiseen yhteiskuntaan ja moraalin sidottuja.
Kuinka pitkälle oletye itsevalmiit tekemään abortin? Abortoimaan jonkun toisen raskauden?
Siinä elävä ihmisen alku tapetaan ja otetaan pois kohdusta. Mun mielestä ei riitä perusteluksi se ettei ihminen siinä vaiheessa vielä tiedä tulevansa tapetuksi.
Entäs jos aikuisen ihmisen tappaa vaikka tämän nukkuessa? Niin ettei ihminen itse huomaa kuolevansa?
Se on ihan eri asia. Ettekö oikeasti nyt parempaan taas pystyy kun vertaaman sikiötä aikuiseen nukkuvaan ihmiseen?
Millä tavalla eri asia?
Vastakkain on kaksi etua: naisen itsemääräämisoikeus omaan ruumiiseensa (kai sitä itse saa päättää haluaako läpikäydä raskauden ja synnytyksen vai ei?) ja toisaalta lapsen oikeus elämään (ihmiselämä alkaa kun munasolu hedelmöityy, kaikki raskausviikkojen määriin vetoamiset on saivartelua). Aina voidaan kiistellä kumman etua halutaan enemmän ajaa.
Pitää myös muistaa historia. Naisen asema on ollut jokseenkin huono, seksuaalista itsemääräämisoikeutta ei ollut, ja ei-toivotut raskaudet (keskeytetyt ja läpikäydyt) olivat katastrofeja ja murhenäytelmiä monella tapaa. Nyt on on ehkäisy mahdollista, niin tilanne on ihan toinen.
Millä tavalla eri asia?
Pelottavaa, vaikka ei olekaan halloween.
Entä kun tehdään IVF-hoito ja tuloksena useita alkioita pakkaseen. Mikä niiden moraalinen asema on? Onneksi meille ei jäänyt alkioita pakkaseen, niin eipähän tarvinnut miettiä omalla kohdalla...
Sä varmaan itket joka kk kun hedelmöitystä ei tapahdu menkkavuodonkin perään.
Jokainen tekee itse omat päätökset ja teidän kiihkoilijoiden on turha tulla päätään aukomaan.
Jos syöt lihaa ja käytät nahkaa esim kengissä on turha tulla jeesustelemaan mitään. Tapetaan ne eläimetkin. Eikö niiden elämä ole pyhä? Vai onko niin, että ei paljon haittaa kun joku muu tappaa.
Joten mourua kuin kujakatti vaikka loppuelämäs, mutta abortteja tehdään jatkossakin PISTE
No murha se nyt ei ainakaan ole mitä aina väitetään. Ja vaikka olisikin tappamista, niin laillista ainakin on.
Kun on laillista, ei se niin pahalta tunnu, niinkö?
Entä kun tehdään IVF-hoito ja tuloksena useita alkioita pakkaseen. Mikä niiden moraalinen asema on? Onneksi meille ei jäänyt alkioita pakkaseen, niin eipähän tarvinnut miettiä omalla kohdalla...
Entä kun tehdään IVF-hoito ja tuloksena useita alkioita pakkaseen. Mikä niiden moraalinen asema on? Onneksi meille ei jäänyt alkioita pakkaseen, niin eipähän tarvinnut miettiä omalla kohdalla...
ei pitäisi alkaa tehtailemaan niitä millään hoidoillakaan sitten. Siihen olis tyytyminen.( Nyt tulee varmaan virtuaalinen turpiin veto.)
Sä varmaan itket joka kk kun hedelmöitystä ei tapahdu menkkavuodonkin perään.
Jokainen tekee itse omat päätökset ja teidän kiihkoilijoiden on turha tulla päätään aukomaan.
Jos syöt lihaa ja käytät nahkaa esim kengissä on turha tulla jeesustelemaan mitään. Tapetaan ne eläimetkin. Eikö niiden elämä ole pyhä? Vai onko niin, että ei paljon haittaa kun joku muu tappaa.
Joten mourua kuin kujakatti vaikka loppuelämäs, mutta abortteja tehdään jatkossakin PISTE
Vai että ihan PISTE. Nyt pelottaa.
Ei se tee pahaa kenellekään, jos hieman pohtii asoita eri näkökulmista.No murha se nyt ei ainakaan ole mitä aina väitetään. Ja vaikka olisikin tappamista, niin laillista ainakin on.
Kun on laillista, ei se niin pahalta tunnu, niinkö?
ihmisiä, luoda elämää ja lopettaa sitä.
Ei se sen kummempaa ole.
Mikä se sen enempää määrää, että esim. lemmikin elämä on pyhää mutta riistan ei, muuta kun ihminen itse.
Yritetään vaan tehdä tarpeeksi hyvä paikka tästä elämästä niille, joilla se mahdollisuus on siitä nauttia.
Sä varmaan itket joka kk kun hedelmöitystä ei tapahdu menkkavuodonkin perään. Jokainen tekee itse omat päätökset ja teidän kiihkoilijoiden on turha tulla päätään aukomaan. Jos syöt lihaa ja käytät nahkaa esim kengissä on turha tulla jeesustelemaan mitään. Tapetaan ne eläimetkin. Eikö niiden elämä ole pyhä? Vai onko niin, että ei paljon haittaa kun joku muu tappaa. Joten mourua kuin kujakatti vaikka loppuelämäs, mutta abortteja tehdään jatkossakin PISTE
No murha se nyt ei ainakaan ole mitä aina väitetään. Ja vaikka olisikin tappamista, niin laillista ainakin on.
Kun on laillista, ei se niin pahalta tunnu, niinkö?
sen solurykelmän.
Siinä elävä ihmisen alku tapetaan ja otetaan pois kohdusta. Mun mielestä ei riitä perusteluksi se ettei ihminen siinä vaiheessa vielä tiedä tulevansa tapetuksi.
Entäs jos aikuisen ihmisen tappaa vaikka tämän nukkuessa? Niin ettei ihminen itse huomaa kuolevansa?
Se on ihan eri asia. Ettekö oikeasti nyt parempaan taas pystyy kun vertaaman sikiötä aikuiseen nukkuvaan ihmiseen?
Millä tavalla eri asia?
Vertaisit ennemmin vaikka aivokuollutta ja solumöykkyä, molemmat tajuavat elämästä yhtä paljon siinä vaiheessa. Ja aivokuolleeltahan saa vetää piuhat irti..
Tuskin kukaan aborttia tekee hymy huulilla ja iloissaan. Raskas päätös usealle. Miksi pitää jonkun itseään parempana pitävän tulla syyllistämään? Tuleeko siitä itselle jotenkin parempi mieli?
Jokainen tekee itse omat valintansa ja kantaa niiden seuraukset. Mutta maailma ei ole mustavalkoinen.
Ja kuten sanottu abortteja tullaan tekemään vaikka kuinka se olis väärin. Mielummin laillinen abortti kuin laiton.
Sä varmaan itket joka kk kun hedelmöitystä ei tapahdu menkkavuodonkin perään. Jokainen tekee itse omat päätökset ja teidän kiihkoilijoiden on turha tulla päätään aukomaan. Jos syöt lihaa ja käytät nahkaa esim kengissä on turha tulla jeesustelemaan mitään. Tapetaan ne eläimetkin. Eikö niiden elämä ole pyhä? Vai onko niin, että ei paljon haittaa kun joku muu tappaa. Joten mourua kuin kujakatti vaikka loppuelämäs, mutta abortteja tehdään jatkossakin PISTE
No murha se nyt ei ainakaan ole mitä aina väitetään. Ja vaikka olisikin tappamista, niin laillista ainakin on.
Kun on laillista, ei se niin pahalta tunnu, niinkö?
sen solurykelmän.
Vertaisit ennemmin vaikka aivokuollutta ja solumöykkyä, molemmat tajuavat elämästä yhtä paljon siinä vaiheessa. Ja aivokuolleeltahan saa vetää piuhat irti..
ole enää solurykelmä vaan kyllä sillä sydän jo sykkii.
ja se on helppo saada. Siitä on tehty helppo vaihtoehto, se on tehty tavanomaiseksi ja lähes normaaliksi.
Ihminen on pässi joka menee lauman mukana. Abortteja tehdään niin paljon ettei se voi olla väärin. Itse moraalisia arvoja ei tarvitse edes pohtia.
Puola on yksi kiihkokatolisimmista maista. Abortti, ehkäisy, homoseksuaalisuus... mitään ihmisen seksuaalisuuteen liittyvää ei hyväksytä.