Annoitko jo lapsillesi tänään d-vitamiinin?
Kommentit (20)
onneksi juovat Eila-maitoa, siinä on aika paljon d-vitamiinia.
Heti aamusta annoin. Mielestäni D-vitamiini piristää sen verran, että yritän antaa aina aamuisin.
En anna kesällä,ihan turhaa jos lapset oleskelevat auringossa pari tuntia päivässä
Päiväruualla. Aamulla ja nyt iltapäivällä otettiin rauta, niitä ei sovi ottaa yhtä aikaa.
nykysuosituksen vai kohta tulevan mukaan?
otetaan 5 tippaa devisolia, miten tulee muuttumaan?
Annan varmasti enemmän kuin tulevan suosituksen mukaan. Annan about Kanadan suositusten mukaan. Ei oleilla ulkona vielä päiväsaikaan.
aamupäivällä juuri ennen kuin lähdimme ulkoilemaan annoin lapsille ja nappasin itsekin.
päivittäin 10µg, tosin näin kesäisin jätetään aina välillä päivä väliin.
tullaan muuttamaan ylöspäin. Puolet enemmän tuntuvat kaikki antavan lapsilleen mitä suosituksissa vielä sanotaan (ainakin sen 20 mikrogrammaa). Neuvolassakin antoi ymmärtää, että kannattaa antaa enemmän kuin virallisesti saavat vielä sanoa.
aina aamuisin aamupalan yhteydessä niin ei unohdu:)
Kolme lasta, yksikään ei ole saanut d-vitamiini tippoja. Niinkuin en ole minäkään saanut lapsena, eikä äitini, eikä isoäitini. Juovat 1 litran päivässä maitoa + ruuasta saavat d-vitamiinia, pärjäävät sillä.
Kolme lasta, yksikään ei ole saanut d-vitamiini tippoja. Niinkuin en ole minäkään saanut lapsena, eikä äitini, eikä isoäitini. Juovat 1 litran päivässä maitoa + ruuasta saavat d-vitamiinia, pärjäävät sillä.
Maitoon lisätään sitä huonompaa d-vitamiinia. Kaikille lapsille suositellaan d-vitamiinilisää ympäri vuoden. Lapsille antaisin 25 mikrogrammaa päivässä.
illalla anatmisen kanssa. me ollaan kans annettu päivällisellä eli 17-18 maissa. Onko se liian myöhään ? Aamulla en viittisi antaa kun monesti taitaa alkaa vatsaa vääntämään.
Eli meillä 5 ja 8 v lapset saa 20 mg, kes-heinäkuussa pidettiin tauko. Elokuussa aloin antamaan joka toinen päivä ja nyt päivittäin.
Itse otan 40 mg, pahimpaan flunssa-aikaan 60-100 mg.
D-vitamiinin puutteella on yhteyksiä moniin eri sairauksiin, jotka ilmenevät vasta aikuisena tai vanhuksena, joten onnee vaan sulle ja sun lapsillesi.
Mä en kerta kaikkiaan tajua tällaisia ihmisiä, jotka kuvittelevat kaikessa tietävänsä kaiken paremmin kuin asiantuntijat.
Kolme lasta, yksikään ei ole saanut d-vitamiini tippoja. Niinkuin en ole minäkään saanut lapsena, eikä äitini, eikä isoäitini. Juovat 1 litran päivässä maitoa + ruuasta saavat d-vitamiinia, pärjäävät sillä.
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2012;128(19):2030
J Clin Endocrinol Metab
in press
High-dose vitamin D intervention in infants - Effects on vitamin D status, calcium homeostasis, and bone strength
1Elisa Holmlund-Suila, 1Heli Viljakainen, 2Timo Hytinantti, 3Christel Lamberg-Allardt, 1Sture Andersson, 1,4Outi Mäkitie
J Clin Endocrinol Metab, julkaistu verkossa 29.8.
Nykysuosituksia suuremmalla D-vitamiinilisällä voidaan turvata entistä paremmin vastasyntyneiden riittävä D-vitamiinin saanti. Jopa 40 µg:n D-vitamiiniannokset ovat vastasyntyneille turvallisia.
Suomessa on aiemmin suositeltu vastasyntyneille jopa 100 µg:n D-vitamiiniannoksia. Suositeltua annosta on sittemmin pienennetty, minkä perusteena on osittain ollut pelko suuriin annoksiin mahdollisesti liittyvistä haittavaikutuksista. Nykyään D-vitamiinia suositellaan annettavaksi kaikille imeväisille 10 µg vuorokaudessa. Useat asiantuntijat pitävät riittävänä seerumin kalsidiolipitoisuutena arvon 80 nmol/l ylittävää pitoisuutta. Tuore tutkimusnäyttö viittaa siihen, että nykysuositusten mukainen annostus johtaa liian pieneen seerumin kalsidiolipitoisuuteen eikä turvaa riittävää D-vitamiinin saantia.
Tutkimme terveistä vastasyntyneistä koostuvassa aineistossa eri D-vitamiiniannosten vaikutusta seerumin kalsidiolipitoisuuteen, kalsiumaineenvaihduntaan ja luustoon.
Tutkimuksessa satunnaistettiin sokkoutetusti 113 vastasyntynyttä saamaan D3-vitamiinia kahden viikon iästä kolmen kuukauden ikään saakka joko 10, 30 tai 40 µg vuorokaudessa. Tavoitteena oli saavuttaa kolmen kuukauden iässä arvon 80 nmol/l ylittävä seerumin kalsidiolipitoisuus ilman haittavaikutuksia.
D-vitamiinipitoisuuden lähtöarvot määritettiin syntymän jälkeen napaverinäytteestä, eikä pitoisuuksissa havaittu eroja ryhmien välillä. Napaverinäytteessä kalsidiolipitoisuus oli keskimäärin ainoastaan 53 nmol/l, vaikka valtaosa äideistä oli käyttänyt raskauden aikana säännöllisesti D-vitamiinilisää.
Kolmen kuukauden iässä lasten seerumin kalsidiolipitoisuus oli annoksen mukaan keskimäärin 88, 124 ja 153 nmol/l. Kalsidiolin tavoitepitoisuus seerumissa saavutettiin kaikilla lapsilla, joiden vuorokausiannos oli 30 tai 40 µg ja joiden hoitomyöntyvyys oli hyvä (yli 80 %). D-vitamiinipitoisuudella tai D-vitamiiniannoksella ei havaittu yhteyttä plasman kalsiumpitoisuuteen, seerumin parathormonipitoisuuteen tai virtsan kalsium-kreatiniinisuhteeseen. Seerumin kalsiumpitoisuus oli kaikilla lapsilla normaali.
Kolmen kuukauden iässä lasten sääriluun ominaisuuksia tutkittiin perifeerisellä kvantitatiivisella tietokonetomografialla (pQCT). Suurten D-vitamiiniannosten havaittiin vaikuttavan suotuisasti luun kasvuun ja lujuuteen.
Tutkituilla, nykysuositusta suuremmilla D-vitamiiniannoksilla saavutetaan suurempi seerumin kalsidiolipitoisuus ja taataan elimistön riittävä D-vitamiinin saanti. Jopa 40 µg:n vuorokausiannos osoittautui turvalliseksi. Suuremmilla D-vitamiiniannoksilla saattaa olla positiivisia vaikutuksia luuston kehitykseen. Lisätutkimuksia tarvitaan kuitenkin selvittämään suurempien D-vitamiiniannosten pitkäaikaisvaikutuksia.
1HYKS Lastenklinikka, Helsinki; 2Kätilöopiston sairaala, Helsinki; 3Helsingin yliopiston elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos (ravitsemustiede), kalsiumtutkimusryhmä; 4Folkhälsanin tutkimuskeskus, Helsinki
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2012;128(19):2030
Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Huippuvarovainen EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247
D-vitamiinin puute on maailman yleisin ravitsemuksellinen puutos.
Raudan puute aiheuttaa anemiaa, josta kärsii noin 30% maailman väestöstä.
C-vitamiinin virallinen suositus/saanti estää keripukin.
C-vitamiinia 500-1000mg / vrk
D-vitamiinia 100µg / vrk
Tärkeä D-vitamiini, Lääkäri Antti Heikkilä
http://www.katsomo.fi/?progId=140659
Miksi pillereitä kannattaa syödä pimeällä eli kaikki mitä sinun pitää tietää D-vitamiinista
http://honkanen.wordpress.com/2012/10/04/d-vitamiini-ihmelaaketta-purki…
D-vitamiinilisän käyttö on perusteltua
http://hevoskuuri.fi/terveys-ja-ravinto/444-d-vitamiinilisaen-kaeyttoe-…
Heti aamusta annoin. Mielestäni D-vitamiini piristää sen verran, että yritän antaa aina aamuisin.