Miksi ujoja ja hiljaisia lapsia ei pyydetä mukaan?

Otitko itse lapsena hiljaisemmat huomioon?

Mutta kun heihin kylästyi heitä oli helppo kiusoitella omaksi huviksi. Ihan kamalaa, mutta kertoo hyvin lapsen sielumaisemasta. :(

Monet eivät opi edes aikuisena ottamaan ujompia huomioon, joten miksi lapsikaan osaisi? Lapsethan ovat aika kehittymättömiä varsinkin toisen asemaan asettumisessa.

täällä on ennenkin puhuttu siitä, että aikuinen karttaa ihmistä josta vaistoaa, että sen on hauras taakka, jota se toinen ihminen joutuu kannattelemaan ja ottamaan sen hyvinvoinnista vastuun, kun se itse ei pysty.



Samat jutut aistii lapsetkin ja vielä vähemmän lapset jaksavat ottaa toisian lapsia harteilleen.



Itse olin ujo lapsi mutta ei mun tarvitse syyllistää muita lapsia MINUN ujuodestani ja MINUN kyvyttömyydestäni ottaa kontaktia. Sellainen säälistä annettu partiolaishenkinen huomio oli sitä paitsi vaivaannuttavaa.



Sen sijaan miettisin tässä vanhempien vastuuta. Ujon lapsen jättävät ensin heitteille vanhemmat.

Vastuu on vanhemmilla. Heidän tulisi hyväksyä lapset ujoina ja kasvattaa lapsilleen hyvä itsetunto. Silloin ujokin lapsi kykenisi liittymään joukkoon halutessaan.

lämpenee nopeasti, kunhan hänet vaan otetaan leikkiin mukaan. Hän on aina saanut hyvin kavereita ja oikeastaan tuo ujous on jo karissut ikävuosien myötä, nyt koululaisena on ujo ja hiljainen vain täysin uppo-outojen ihmisten seurassa. Omasta lapsuudestani muistan serkkuni, joka oli ujo ja hiljainen, eikä lämmennyt millään, vaikka yritti kuinka vetää mukaan leikkeihin ja keskusteluihin. Kyllä siinä helposti turhautui, vaikka kovasti yritin olla reilu ja noudattaa näitä "kaikki mukaan leikkeihin" -neuvoja. Nyt aikuisena serkkuni on edelleen varsin sisäänpäin kääntynyt, pidämme kyllä yhteyttä, mutta tapaamisissa minä joudun pitämään keskustelua yllä lähes koko ajan. Sen takia tapaamme aika harvoin, on uuvuttavaa keksiä koko ajan yksin puheenaiheita ja "vetää toista perässään".

täällä on ennenkin puhuttu siitä, että aikuinen karttaa ihmistä josta vaistoaa, että sen on hauras taakka, jota se toinen ihminen joutuu kannattelemaan ja ottamaan sen hyvinvoinnista vastuun, kun se itse ei pysty.

Samat jutut aistii lapsetkin ja vielä vähemmän lapset jaksavat ottaa toisian lapsia harteilleen.

Itse olin ujo lapsi mutta ei mun tarvitse syyllistää muita lapsia MINUN ujuodestani ja MINUN kyvyttömyydestäni ottaa kontaktia. Sellainen säälistä annettu partiolaishenkinen huomio oli sitä paitsi vaivaannuttavaa.

Sen sijaan miettisin tässä vanhempien vastuuta. Ujon lapsen jättävät ensin heitteille vanhemmat.

Sinä et ole kyllä ujoa nähnytkään. Minä olen ollut tuskastuttavan ujo (ja olen vieläkin) mutta todellakaan en ole ollut kellekkään mikään taakka tai että minun hyvinvoinnistani olisi pitänyt ottaa vastuu (muiden kuin omien vanhempieni).

Minulle olisi hyvin riittänyt se, että joku olisi tullut edes juttelemaan (olisihan sekin toiminut ns. jään murtajana).

Onneksi vanhempani ymmärsivät, että ujostelen kovasti eivätkä koskaan pakottaneet minua mihinkään. Iän myötä sitten karttui sitä rohkeuttakin mutta kyllä vielä nykyään esim. ventovieraiden kanssa juttelu on todella hankalaa.

Niin aikuisesta kuin lapsestakin.



Pidin serkkuni miestä aina kopeana, kun ei oikein osallistunut keskusteluun. Jos heille meni kylään, hän saattoi kahvipöydästä mitään sanomatta esim. vetäytyä tuijottamaan telkkaria. Tuli sellainen olo, ettei seura kelpaa.



Sitten kerran, kun hän oli juonut vähän liikaa, hän alkoi minulle selittää, miten ihmiset luulee häntä ylpeäksi, kun hän ei oikein osallistu. Mutta että syynä on oikeasti ujous.



Ujo ihminen voi olla myös oikeasti raskas kaveri. Yritin teini-ikäisenä kaveerata luokallamme olleen hiljaisen ja ujon tytön kanssa. Hän tuli kauempaa maaseudulta, kun taas muu luokka oli tuntenut toisensa jo ala-asteelta.



Sitkeästi vietin vuoden lähes joka välitunti tytön kanssa. Ihan mahdotonta, eihän hän juuri puhua pukahtanut. Yksitavuisesti vastasi, jos jotain kysyin.



Tytöstä tuli rasite. En hennonnut olla menemättä hänen luokseen, kun seisoskeli aina yksin. Mutta samalla välitunnit olivat tervanjuontia, kun olisi pitänyt keksiä tikuista asiaa. Silti olimme loma-aikoina kirjeenvaihdossa ja minusta tuntui, että hän arvosti kaveruuttamme.



Ymmärrän hyvin, että varsinkin lapset kyllästyvät, jos joku on kovin ujo eikä häneen saa kontaktia.

Niin aikuisesta kuin lapsestakin.

Pidin serkkuni miestä aina kopeana, kun ei oikein osallistunut keskusteluun. Jos heille meni kylään, hän saattoi kahvipöydästä mitään sanomatta esim. vetäytyä tuijottamaan telkkaria. Tuli sellainen olo, ettei seura kelpaa.

Sitten kerran, kun hän oli juonut vähän liikaa, hän alkoi minulle selittää, miten ihmiset luulee häntä ylpeäksi, kun hän ei oikein osallistu. Mutta että syynä on oikeasti ujous.

Ujo ihminen voi olla myös oikeasti raskas kaveri. Yritin teini-ikäisenä kaveerata luokallamme olleen hiljaisen ja ujon tytön kanssa. Hän tuli kauempaa maaseudulta, kun taas muu luokka oli tuntenut toisensa jo ala-asteelta.

Sitkeästi vietin vuoden lähes joka välitunti tytön kanssa. Ihan mahdotonta, eihän hän juuri puhua pukahtanut. Yksitavuisesti vastasi, jos jotain kysyin.

Tytöstä tuli rasite. En hennonnut olla menemättä hänen luokseen, kun seisoskeli aina yksin. Mutta samalla välitunnit olivat tervanjuontia, kun olisi pitänyt keksiä tikuista asiaa. Silti olimme loma-aikoina kirjeenvaihdossa ja minusta tuntui, että hän arvosti kaveruuttamme.

Ymmärrän hyvin, että varsinkin lapset kyllästyvät, jos joku on kovin ujo eikä häneen saa kontaktia.

Olen itsekin ujo, mutta tuo on miehen puolelta vain tökeryyttä. Kyllä ujokin voi tervehtiä ja vaihtaa muutaman sanan. Lapset ovcat eri asia.

menee yhtälailla pyytämään ujoa kaveria leikkimään, mutta usein tämä ujo ei sitten uskalla saman tien lähteä. Tyttöni ajattelee sitten, ettei toinen halua olla hänen kanssaan. Pahoitti tästä ennen usein mielensäkin, mutta on nyt oppinut, ettei hänessä ole vikaa vaan toinen on ujo. Mutta ei sosiaalinen lapsi jaksa kerjätä itselleen ujosta seuraa, jos tarjolla on yhtä sosiaalinen kaverikin.

Otin lapsena aina hiljaiset huomioon eikä ne hiljaisetkaan lopulta enää olleet niin hiljaisia.

Ujosta saa helposti ylimielisen vaikutelman

Mä luulen, että mulle käy helposti samoin. Tästä tulee sitten kierre: ihmiset karttavat, itse kokee että ihmiset eivät pidä, ujous lisääntyy, näyttää entistäkin koppavammalta jne.

Mutta en syyllistäisi muita kuin ujoa itseään. Tosin en syyllistäisi ujoakaan. Tutkimusten mukaan temperamentti on pitkälti perinnöllinen, joten se ei ole mikään tahtotila-asia.

Ja kuten täällä sanottu, sellainen pinnistelty ystävyys, jota jotkut harrastavat siksi, että he luulevat, että saavat siitä omaan kerhokirjaansa hyvän ihmisen kultatähtiä, on todella läpinäkyvää.

Huomaan heti, kun joku yrittää olla ystävällinen oman erinomaisen inhimillisen hyvyytensä tähden. Mieluummin olen yksin kuin otan vastaan armonpaloja. Se ei vaan toimi.

Ujoja ihmisiä on olemassa koska kukaan ei kasvata lapsestaan "saalistajaa", ihmismetsästäjää ja seuranhakijaa.

Kun eivät uskalla oikeen puhuakkaan niin eivät ehdottele uusia asioita, innostu kaikesta jne. Helposti myöntelevät kaikkeen "ihan sama" ja ovat seuraajia.



Eikä sit hernettä nenään. Vastasin realistisesti ja totuuden mukaisesti enkä sano että tämä olisi oikein, käytännössä vaan menee näin.

Kun eivät uskalla oikeen puhuakkaan niin eivät ehdottele uusia asioita, innostu kaikesta jne. Helposti myöntelevät kaikkeen "ihan sama" ja ovat seuraajia.

Eikä sit hernettä nenään. Vastasin realistisesti ja totuuden mukaisesti enkä sano että tämä olisi oikein, käytännössä vaan menee näin.

toinen saa hiki päässä rehkiä ja toinen vaan möllöttää ja odottaa että maailma ympärillä viihdyttää ja ite sieltä kulmainsa alta vaan tarkkailee ja vähän joskus ääntelee. Tuollaiselle tekee mieli lopulta aina sanoa, että möllötä sitten yksinäsi. Ihmisten kanssa oleminen vaatii vastavuoroisuutta. Jos ei pysty itse antamaan mitään, niin ei se vastapuolikaan loputtomiin jaksa. Siitä tulee tosi hölmö olo.

Ehkä ujoille tekisi hyvää olla joskus samanlaisen ujon seurassa. TAjuaisi käytönnön tasolla että ei hitto, tommonen ei vaan toimi.

Kun eivät uskalla oikeen puhuakkaan niin eivät ehdottele uusia asioita, innostu kaikesta jne. Helposti myöntelevät kaikkeen "ihan sama" ja ovat seuraajia.

Eikä sit hernettä nenään. Vastasin realistisesti ja totuuden mukaisesti enkä sano että tämä olisi oikein, käytännössä vaan menee näin.

toinen saa hiki päässä rehkiä ja toinen vaan möllöttää ja odottaa että maailma ympärillä viihdyttää ja ite sieltä kulmainsa alta vaan tarkkailee ja vähän joskus ääntelee. Tuollaiselle tekee mieli lopulta aina sanoa, että möllötä sitten yksinäsi. Ihmisten kanssa oleminen vaatii vastavuoroisuutta. Jos ei pysty itse antamaan mitään, niin ei se vastapuolikaan loputtomiin jaksa. Siitä tulee tosi hölmö olo.

Ehkä ujoille tekisi hyvää olla joskus samanlaisen ujon seurassa. TAjuaisi käytönnön tasolla että ei hitto, tommonen ei vaan toimi.

Peesaan. Vastavuoroisuus on minusta se ydinsana. Jos joku aina vain ujouteensa vedoten odottaa, että Häntä pyydetään, Hänelle järjestetään ohjelmaa, Häntä viihdytetään ja paapotaan, niin ei se vain ole reilua. Ystävyys on vastavuoroisuutta. Se rohkeampikin kaipaa joskus, että toinen tekee aloitteen leikeille ja yhdessäololle. Piristää vuorostaan häntä, jos hänellä sattuu olemaan alakuloisempi päivä. Kyllä se rohkeammankin itsetuntoa nakertaa, ellei esim. kaveri tule ikinä häntä hakemaan, vaan aina hän saa olla aloitteentekijä. Sama aikuismaailmassakin, tulee siinä sellainen olo, että olen yhdentekevä tuolle toiselle.

Toki pieniä lapsia pitää ohjata leikkimään yhdessä, mutta pidemmän päälle sairaalloiselle ujoudelle kannattaisi tehdä jotain. Usein vain näiden lasten vanhemmatkin ennemminkin lietsovat ujoutta pahemmaksi kuin että yrittävät nähdä vaivaa sen eteen, että lapsi oppisi normaalit sosiaaliset taidot (järjestäisi leikkitreffejä, kuskaisi lapsia ystävien luo jne.). Ehkä vain siirtävät oman epävarmuutensa ja epäluottamuksensa muita ihmisiä kohtaan lapsilleen.

Määritelmä on että se on väistämis- ja välttämiskäyttäytymistä uusissa sosiaalisissa kontaktitilanteissa. Ujo suhtautuu pelokkaasti vieraiden ihmisten kohtaamiseen, haluaisi ensin seurata sivummalta ja tarkkailla.



Mutta siis tosiaan ujous on vain näihin uusiin kontakteihin liittyvä asia, ja jos ihminen hyvin toiseen tutustuttuaankin on sellainen jolta ei saa mitään vastakaikua keskustelussa, niin kyse on muista temperamenttipiirteistä kuin ujoudesta. Todennäköisesti esimerkiksi verkkaisuudesta niin ettei oikein ehdi toisten ajatteluun ja keskusteluun mukaan koska oma vastausten ajattelu ja muodostaminen vie aikaa, tai sitten introversiosta jossa henkilö kokee sisäisen maailmansa palkitsevampana kuin toisten kanssa kommunikoinnin. Ja siis niin ujous, verkkaisuus kuin introversiokin ovat ihan ok piirteitä ihmisessä.



Itse olen hassu yhdistelmä, koska olen ujo mutta hyvin ekstrovertti ja impulsiivinen. Tällä tavalla vasta ylpeän maineen saakin! Minua jännittää ihan mielettömästi vieraiden ihmisten kohtaamiset ja käyttäydyn niissä pelokkaasti ja jäykästi. Mutta kun tutustun ihmiseen minusta paljastuu kova läpänheittäjä ja kovaääninen vilkas ihminen. Esim töissä jotkut ku tietää että ole se palavereissa paljon puheenvuoroja käyttävä tehotäti, niin eivät tosiaan pysty ymmärtämään että jossain tilanteessa kumma käytökseni voisi johtua ujoudesta. Tulkitaan vain ettäolen ylpeä tai kiukuttelen ja diivailen.

Kyllä se sosiaalinenkin voi jännittää ujoa. Ujoja ei välttämättä lähestytä tai oteta mukaan myös siitä syystä, että ujon kanssa kaveeraamisen aloittaminen vaatii hyvää itsetuntoa. Koska ujo ei tee aloitetta ja on muutenkin aluksi hiljainen, vähänkään epävarma miettii, haluaako ujo edes olla hänen seurassaan ja miettii ehkä kahdesti, uskaltaako/haluaako lähestyä ujoa.



Sosiaaliset kaverit ovat helpompia, koska niistä näkee saman tien - usein jo ennen kuin menee juttusille - että nyt on kaivattua seuraa.

ole mitään tekemistä huonon itsetunnon kanssa. Itsetunto ei näy päällepäin mitenkään. Puheliaalla ihmisellä voi olla vaikka miten huono itsetunto.

Siis oikeasti joku kuvittelee, että mitä äänekkäämpi ja puheliaampi, sitä parempi itsetunto ???

ole mitään tekemistä huonon itsetunnon kanssa. Itsetunto ei näy päällepäin mitenkään. Puheliaalla ihmisellä voi olla vaikka miten huono itsetunto.

Siis oikeasti joku kuvittelee, että mitä äänekkäämpi ja puheliaampi, sitä parempi itsetunto ???

Et sä nyt oikein lukenut kunnolla aiempia viestejä? Vai kuka sanoi näin? Itsetunto voi olla hyvä tai huono, on sitten ulospäin suuntautunut tai ei.

mutta aikuisella se voi näkyä jopa ylenmääräisenä tarpeena olla kokoajan äänessä.

Vanhempien tehtävä on viedä ujoa lasta paikasta toiseen, harrastuksiin ja toisten ihmisten pariin jo pienestä pitäen. Erikoisesti on kutsuttava vieraita omaan kotin ja näytettävä näin malli toisten kanssa olosta!



Usein herätään vasta sitten kun koulussa huomataan miten lapsi jää yksin ja voi voi kun surraan ja yritetään sysätä vastuuta toisille lapsille!



Itse aikoinaan pidin visusti huolta ettei omani olleet koulukiusaajia ja että ottivat huomioon näitä hiljaisia. Kerran sitten tyttöni parkaisi ettet äiti tiedä kuinka rasittavia ne on siitä vaan ei tule mitään!! Sitten sovittiin, että moikkaa aina juttelee joskus niitä näitä! Siihen tyttönikin suostui!