Lue keskustelun säännöt.
Missä vaiheessa suhdetta pitää kertoa, että sairastaa vakavaa sairautta?
27.06.2012 |
Olen seurustellut kohta puolivuotta kivan, ihanan ja komean miehen kanssa ja tuntuu, että elämäni mies olisi tässä. Mies ehdotti juhannuksena, että muuttaisimme yhteen, mutta sanoin, että minusta se olisi liian varhaista, että katsotaan vielä. Mies ymmärsi sen ja otti sen hyvin, toivoi kuitenkin, että muuttaisimme pian yhteen.
No minäkin haluaisin asua hänen kansaan ja suunnitella yhteistä elämää, mutta sairastan vakavaa aivosairautta. :( Miehelle, en ole asiasta kertonut, olen laittanut oireeni hankalan migreenin piikkiin. Lukuisten leikkausten ja hoitojen jälkeen pystyn elämään lähes normaalia elämää. Kun muistan syödä lääkkeeni ja kuunnella elimistöä pärjään hyvin. Ainakin tällä hetkellä, mutta tulevasta ei tiedä, tauti voi edetä, voin halvaantua ym.
Milloin ja miten kerron asiasta miehelle, pelkään että menetän hänet, kun kerron asiasta. :( Sairauteni kuulostaa pahalta ja sitähän se on, mutta ei se niin paljoa rajota elämää kuin ulkopuolinen luulee. Tai sitten olen vain niin tottunut tähän sairauteen, etten koe sen rajoittavan elämääni.
Jos muutan miehen kanssa yhteen, hän varmasti alkaa epäillä jotain, koska syö niin paljon lääkkeitä. Ja postiluukusta tipahtelee harvase päivä aikoja kokeisiin ja lääkärin ajoille.
Kommentit (26)
Viimeistään NYT pitää asia ottaa esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis jotensakin niin, että tiedäthän, kun mulla on ollut näitä päänsärkyjä, niin ne johtuu tästä.
ÄLÄ laita mailia. Ja muutenkin, netistä googlaileminen on ehkä tyhmintä, mitä mies voisi tehdä. Sieltä löytää aina tietoa laidasta laitaan ja osa siitä esitää koko jutun ihan hömpötyksenä ja osa maalailee piruja seinille. Miehen kannalta on tärkeää tietää, miten tauti vaikuttaa sinuun nyt, ei yleensä eikä keskiverrosti eikä mahdollisesti joskus tai pahimmassa tapauksessa.
Aikaisemmassa vaiheessa olisin ehkä vaan sanonut, että "mulla on lääkäriaika silloin ja silloin" jonkun tavanomaisen kalenterikeskustelun yhteydessä ja antanut jutun edetä siitä omalla painollaan.
Jos mies ei itse sitä tajua, kannattaa ihan suoraan sanoa, että joo, tilanne VOI vaikavoitua, mutta voi se olla vakavoitumattakin ja pysyä tämmöisenä - tehän olette jo viettäneet monta kuukautta varsin tyydyttävää ja mukavaa elämää. Hän on siis nähnyt sun sairautesi ja sen vaikutukset ja elänyt sen kanssa jo, vaikka tietämättään, ja se on ollut ihan ok.
Mun omassa lähipiirissäni on ihmisiä, joilla on vakavia sairauksia ja oon tottunut siihen, että niiden kanssa vaan eletään. Minä en jättäisi miestä, jonka kanssa on ollut mukavaa kuullessani, että sen mukava on ollut "sairaudesta huolimatta". Mä olen nähnyt myös terveiden ihmisten sairastuvat yhtäkkiä pitkäaikaisiin ja dramaattisiin sairauksiin. Mutta on totta, että yllätykset aina saavat miettimään, että mitä muuta salattua jossain kaapissa on. Tässä tapauksessa kuitenkin en usko tähän, koska mieshän on nähnyt ne sun päänsäryt.
Voitko saada lapsia?
Jos mitään fataalia ei ole odotettavissa, niin tuskin mies sinua siksi jättää, että joudut syömään paljon lääkkeitä. Jos sen sijaan on odotettavissa, että hän joutuu omaishoitajaksi 10 vuoden sisällä, niin on selvää että sitä joutuu miettimään.
Sairaus on niin harvinainen ja vähän tutkittu, vaikea tutkia,kun sairastuneita on maailmassa niin vähän. Kukaan lääkäri ei osaa kertoa minulle ennustetta, se voi olla hyvä tai huono. Nyt pärjään omillani, pystyn tekemään töitä ja elämään itsenäisesti. Mutta tulevasta ei tiedä, mutta eihän kukaan tiedä.
Lapsia voin saada, synnyttää en alakautta saa. Myös lääkitykseni pitää rukata uudelleen, jos haluan lapsia, mutta on kuulemma mahdollista. Raskauteni tulee olemaan riskiraskaus ja seuranta on tiivistä.
ap
Tämä näyttää jo olevan vanha ketju, mutta laitan omat kokemukseni tänne. Sairastan parkinsonin tautia, joka on hitaasti etenevä neurologinen sairaus. Olen seurustellut muutaman miehen kanssa, kun minulla on ollut tämä sairaus ja seurustelen nytkin erään miehen kanssa. Olen heti kertonut sairaudesta, eikä kukaan ole siitä hätkähtänyt, eikä mikään suhde se tähden päättynyt. Olen ajatellut, että on helpompaa, kun sen sanoo heti ja kertoo myös , mihin se voi johtaa, niin toinen osapuoli tietää mitä tämä paketti sisältää.
Ei se aina helppoa ole itsellekään, mutta helpompaa kuitenkin on suhteen alussa tulla sen tähden hylätyksi kuin jo kiintyneenä ihmiseen. Olen ajatellut, jos ihminen sairauteni tähden perääntyy, hän ei ole arvoiseni.
Sanoisin etukäteen, vaikka tekstiviestillä tai maililla, näin: "Minulla on asia, jota en ole saanut sinulle kerrottua. Sen puheeksi ottaminen on vaikeaa. Sinun pitää kuitenkin kuulla se. Pyydän apuasi: kun olemme kahden, pyydä minua kertomaan mistä on kyse - itse en saa asiaa otetuksi puheeksi. Asia liittyy näihin päänsärkyihini ja vaivoihini. Olen pahoillani että tämä on minulle näin vaikeaa, kiitos ymmärryksestä!".
Näin asian puheeksiottaminen ei enää ole minun käsissäni ja uteliaana ja huolissaan hän kyllä vaatii minua puhumaan. Vihjaisin mihin asia liittyy jotta hän voi jo mielessään hiukan miettiä reaktioita, luultavasti hän arvaa - ainakin yhtenä mahdollisuutena - että minulla on joku sairaus, ja hän voi miettiä mitä siitä ajattelee, vaikkei yksityiskohtia vielä tiedäkään.
Voimia sinulle, toivottavasti ihmissuhteesi ei tähän kaadu. Itse en luultavasti olisi jättämässä pitkäaikaissairasta ihmistä, ajattelen että elämä tuo eteemme monenlaisia haasteita ja vaikeita juttuja. Jos yritän paeta yhtä, toiselta suunnalta tulee toinen. Ajattelisin, että "tässä on kuitenkin ihana ihminen jonka kanssa haluan olla, kyllä me tämän kanssa pystymme elämään ja jos emme pysty niin se on sitten sen ajan murhe".