Suhteessa emotionaalisesti alakynnessä... Mielipiteitä!

Mies on siis välillä pettänyt, lähtenyt ja sitten palannut. Jotenkin tällä tavalla hän on saanut tehtyä selväksi, että on yläkynnessä. Siis vaikka ei uhkaile lähdöllä, niin on tavallaan näyttänyt, että voi lähteä halutessaan. Takaisin palattuaan ei ole pyytänyt anteeksi eikä luvannut mitään pysyvää. Hänen kanssaan on hyvä elää yhdessä, mutta ajattelen päivittäin, että milloin vaan hän voi lähteä. Suunnittelen jatkuvasti mielessäni kuinka selviän lastemme kanssa, jos hän taas häipyy. Tilanne on myös sellainen, että asiasta ei jotenkin voi puhua. On tehnyt sanattomasti selväksi, ettei kestä ripustautumista. Joten olen hiljaa. Kertokaa minulle mikä tässä kuviossa on vikana. Onko sellainen ihminen heikko, joka haluaa jonkinlaista varmistusta tai lupausta tulevaisuudesta avopuolisoltaan? Vai pitäisikö minun kerätä voimaa elääkseni vain päivä kerrallaan miettimättä tulevia?